maanantai 28. elokuuta 2017

Mustikkapuuro, jossa säilyy mustikan syvä maku ja kaunis väri

Tänä syksynä mustikka on ollut näillä main kiven takana. Vaikka pidän metsässä kuljeskelusta, jätän mustikat mielelläni toisten poimittavaksi. Onneksi marjoja voi ostaa! Tänä vuonna jouduin huhuilemaan mustikoita moneen kertaan ennen kuin tärppäsi. Paikallinen fb-ryhmä marjapörssi on aarre. Siellä myyjä ja ostaja kohtaavat, ja kaupat tulee aina tehdyksi sopuhintaan. Paras mustikkasesonki on täällä Pirkanmaalla jo loppumassa, mutta vielä ehtii keitellä mustikoista vispipuuroa. Puolukkapuurosta poiketen mustikat kannattaa laittaa puuroon tuoreena, keittämättä.



mustikkapuuro, mustikka, puuro



*

Mustikkavispipuuro


1 l vettä
1,5 dl spelttimannasuurimoita
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria

500 g mustikoita

koristeluun 

turkkilaista jugurttia
mintunlehtiä
tomusokerissa pyöriteltyjä mustikoita


Soseuta mustikat sauvasekoittimella soseeksi ja laita sivuun odottamaan.

Kiehauta vesi. Lisää kiehuvaan veteen mannasuurimot ja sokeri. Keitä 5 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan, kunnes puuro on kypsää. Mausta ripauksella suolaa.

Yhdistä mustikkasose ja puuro. Vaahdota jäähtynyt puuro kuohkeaksi yleiskoneella tai sähkövatkaimella.

Koristele mintunlehdillä, tomusokerissa pyöritellyillä mustikoilla ja turkkilaisella jugurtilla.

*




mustikkapuuro, mustikka, puuro





Vispipuuro maistuu koululaisen välipalana tai jopa jälkiruokana. Koska mustikat on lisätty puuroon tuoreena, puuro ei säily montaa päivää hyvänä. Vaikka ainakin meillä säilyvyysongelmaa ei ollut niin nopeasti puuro tuli syödyksi. Ensin sitä syötiin sunnuntaina jälkiruuaksi ja se mitä jäi, tuli syödyksi maanantaina, kun koululaiset tarvitsivat välipalaa.



mustikkapuuro, mustikka, puuro



Meillä ilmeisesti ollaan puuroihmisiä, ja on kiva huomata, että apukokit saattavat toisinaan keitellä omatoimisestikin aamupalaksi mikropuurot. Blogista löytyy puuro-tunnisteen alta useampi resepti. Lauantaina sienestämässä huomasin, että puolukka alkaa pian olla kypsä. Melkein jo suussa maistuu paitsi vispipuuro niin ruismarjapuuro puolukoista. Sellaista on saatava!

3 kommenttia:

  1. Spelttimannasuurimot ovatkin itselle uusi asia. Kiitos vinkistä! Mannapuuron ja myös vispipuuron teko onkin jäänyt melko vähälle, kun olen vältellyt valkoista vehnää. Tätä ohjetta voisin kokeilla. Ja annos on kaunis ja houkuttelevan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri eilen keittelin tavallista mannapuuroa spelttimannasta. Spelttisuurimoissa on makua! Suosittelen spelttimannaa, vaikka sen pakkaus ei olekaan yhtä nostalginen kuin annamannassa :)

      Poista