sunnuntai 13. elokuuta 2017

Matkakertomus Trogirista ja Splitistä - on ne helmiä!

Kroatiasta puhutaan Adrianmeren helmenä. Ei ole huono tämä vähän kliseinen ilmaisu. Kroatia on helmi tai ainakin Split ja Trogir. Perheen heinäkuinen kesälomamatka suuntautui nimittäin noille seuduille. Norwegian lento Splitiin lähti Helsinki-Vantaalta aamutuimaan heti ensimmäisenä lomapäivänä. Lounasaikaan olimme perillä kohteessa ja lomalla!


Kroatia, Split, Trogir
Splitin rantakatu Riva mereltä kuvattuna



Vajaan viikon lomalla olimme yhden yön Splitissä B&B Goldenissa ja useamman Trogirissa, joka sijaitsee muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen. Näin siksi, että suositusten perusteella majapaikaksi valikoitunut Vila Donna Trogirissa ei ollut vapaana heti saapuessamme Kroatiaan.


Kroatia, Split, Trogir
Trogirin kaupunki jakautuu mantereelle, Trogirin saarelle ja Ciovon saarelle, josta tämä kuva on otettu kohti mannerta ja jylhiä vuoria.


Meillä ei ollut suuri suunnitelmia tai edes odotuksia lomalle. Jossakin vaiheessa menolentoa vähän harmitti, ettei matkakohteesta ollut tullut otettua paremmin selvää, mutta arjen kiireessä se vain jäi. Majoitusten varaaminen ja valuutanvaihtaminen euroista kuniksi olivat lähes ainoat etukäteisvalmistelut, joita teimme. Niin, ja selvitinhän minä senkin, että lentokentältä Splitiin kannattaa mennä bussilla. Bussi lähti lähti terminaalin ulkopuolelta. Bussilippu oli edullinen 30 kn eli noin 4 € per matkustaja. Lastenlippua ei tunnettu. Kuulemma vuoroliikenteen bussilla olisi päässyt vieläkin edullisemmin.

Kroatia, ainakaan Split tai Trogir eivät olleet kohteina mitenkään edullisia, ja ehkä siksi liikkuminen bussilla tai lautoilla ja veneillä jäivät mieleen erityisen edullisina. Ei ollut hinnalla pilattu nimittäin siirtyminen Bura Linesin veneellä Splitistä Trogiriinkaan. Tunnin kestävä matka maksoi aikuisilta 35 kunaa ja lapsilta 18 kn. Toinen yhdistävä tekijä edullisen hinnan lisäksi näille matkustusvälineille oli se, että opasteita ei liiemmin ollut näkyvillä, mutta niin vain, ystävällisten kroatialaisten avustuksella, löysimme oikean bussin ja oikean veneen.

Majoitusvalinta niin Splitissä kuin Trogirissakin osuivat aivan nappiin. Splitissä B&B Goldenin majoitus oli aivan rantakatu Rivan läheisyydessä. Kapeita katuja pitkin oli vajaan puolen kilometrin kävelymatka rantaan. Perille ei olisi päässyt autolla, eikä majoitus ollut missään tapauksessa esteetön. Kahden huoneen parvekkeellinen huoneistomme oli korkealla punaisten kattojen yläpuolella. Upea paikka ja loistava sijainti! Ei voi kuin suositella. Helpoksi majoittumisen teki myös aamiainen, joka oli hyvää perussettiä. Tarjolla oli muun muassa kananmunia, jugurttia, leikkeleitä ja leipää. Juomana oli tietenkin kahvia, teetä ja mehua. Aamiainen nautittiin terassilla pääskysten lennellessä yläpuolella.


Kroatia, Split, Trogir
Näkymä parvekkeelta B&B Goldenissa


Trogirin Villa Donnan valitsimme ystävien suosituksesta. Villa Donnalla oli valttikorttinaan rauhaisa sisäpiha ja uima-allas, josta apukokit iloitsivat jo etukäteen. Ja täytyy kyllä sanoa, että vilvoittava keidas oli aikuisillekin Kroatian helteissä mieleen. Villa Donnassa on yhteensä neljä huoneistoa. Meidän huoneistomme oleskelutilassa oli keittonurkkaus, jota ei tosin käytetty kuin aamiaisen valmistamiseen. Aikuiset nukkuivat erillisessä makuuhuoneessa ja lapset parvella. Ainoa asia, jota jäimme kaipaamaan oli parveke, joka ainakin yhdestä Villa Donnan huoneistoista löytyi.



Kroatia, Split, Trogir
Villa Donnan sisäpihan uima-allas oli viihtyisä keidas.


Villa Donnan sijainti oli erinomainen. Trogirin vanhaan kaupunkiin oli lyhyt kävelymatka ja aivan läheltä löytyi ruokakauppa hyvällä valikoimalla sekä parikin leipomoa, joista aamuisin kipaisin hakemaan meille tuoreet leivät ja croisantit. Tori sijaitsi Trogirin vanhankaupungin toisella laidalla, mutta sieltäkin käytiin pariin otteeseen hakemassa tuoreita hedelmiä.

Sekä Splitissä, että Trogirissa vanhat kaupungit ovat keskenään melko samanlaiset. Split on aikoinaan syntynyt keisari Diocletianuksen 300-luvun alussa rakennuttaman palatsi ympärille. Palatsi on Unescon maailmanperintökohde. Myös Trogir on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Molemmissa kaupungeissa vanhan kaupungin muurien sisäpuolella saattoi kävellä eksymättä. Karttaakaan ei tarvittu, koska muurien sisäpuolinen alue oli melko pieni. Kapeat ja tunnelmalliset kujat saivat huokaamaan ihastuksesta. Muurien sisäpuolella oli turisteille suunnattuja kauppoja, monia ravintoloita ja kahviloita. Vanhat kaupungit rajautuivat turkoosiin mereen ja rantakatu Rivaan. Erityisesti Trogirissa, jossa olimme pidempään, vietimme aikaa rivalla ihastellen upeita veneitä ja vilkasta iltaelämää.


Kroatia, Split,  Trogir
Splitin vanhan kaupungin kujilta

Kroatia, Split, Trogir
Diocletaniuksen palatsi



Kroatia,Split, Trogir
Diocletaniuksen palatsista





Kroatia, Split, Trogir
Trogirin kujilta


Perheen kanssa reissatessa pinna voi joskus kiristyä, kun ravintolasta ei meinaa löytyä kaikille sopivaa ruokaa. Tällä reissulla ruoka ei ollut suuri ongelma, vaikka silloin, kun apukokki ilmoitti, että "tänään mä en syö hampurilaista" meinasi minulta huumorintaju loppua. Hampurilaisesta oli näet puhuttu useampi päivä, ja kun vihdoin löytyi ravintola, josta sai hampurilaista, se ei meinannutkaan kelvata.  Kroatiassa ruoka oli välimerellistä. Me söimme paljon kalaa ja mereneläviä, mutta esimerkiksi risottoa ja pastaa tarjolla joka ikisessä konobassa. Söin elämäni parhaan tomaattipohjaisen merenelävä risoton jossakin Trogirin vanhankaupungin muurien sisäpuolella viehättävässä ravintolassa. Hampurilaisepisodia lukuunottamatta kaikille löytyi aina mieleistä.








Olimme mitä ilmeisimmin loman tarpeessa, sillä ajankuluksi meille riitti päämäärätön vaeltelu vanhassa kaupungissa, muutama venematka uimarannalle ja altaalla lekottelu. Altaalla seurasimme kilpikonnia, jotka asuivat Villa Donnan puutarhassa tai bongailimme Splitiin laskeutuvia koneita. Aluksi laskeutuvien koneiden äänet jopa hieman häiritsivät, mutta niihin tottui nopeasti niin, että lopulta koneita ei edes enää huomannut.


Kroatia, Split, Trogir
Villa Donnan uima-altaalla



Kroatia, Split, Trogir
Lentokone bongailua viikunapuun alla



Kroatia, Split, Trogir
Okrug Gornjin uimarannoilta

Olemme olleet lasten kanssa aiemmin kaupunkilomilla ja olemme olleet rantalomilla, mutta tällainen kohde, jossa sekä ranta-, että kaupunkilomailu yhdistyivät oli meille uutta. Se sujui hyvin ja nautimme kaikki! Nyt kun matkasta on jo toista kuukautta aikaa Adrianmeren helmi on kaunis muisto muistojen helminauhassa. Ensi kesänä tuo muistojen helminauha toivottavasti saa toisenkin helmen, jostakin samoilta suunnilta. Haaveissa on paluu Adrianmeren rannoille.


4 kommenttia:

  1. Ahh ihania kuvia ja lomatunnelmaa! Tuli mieleen oma matkani Splitiin pari vuotta sitten :) Kroatia on muuten loistokohde siitäkin syystä, että lento on niin lyhyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, Anni! Lentokoneessa ei tarvitse istua älytöntä aikaa ja pääsee jo aivan eri tunnelmiin ja maisemiin. Kroatiaa voi kyllä lämpimästi suositella!

      Poista
  2. Tällaisen tuulisen sadepäivän keskellä aurinkoiset kuvatkin lämmittävät. Näyttää niin lomalta. Mekin käytiin kolme vuotta sitten Kroatiassa ja loma täytti kyllä odotukset. Aurinkoa, lämpöä ja merta. Niistä täytyy nyt vain haaveilla ja koittaa selvitä Suomen syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroatia oli kokemuksena ihana! Onneksi blogit ovat pullollaan matkakertomuksia, joiden avulla pääsee matkustamaan uusiin kohteisiin. Mä olen viime aikoina tutkinut Montenegroa. Adrianmeri todella teki vaikutuksen.

      Poista