maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tahinilla maustettua kukkakaalia

Pidän kovasti kukkakaalista, niin kuin melkein kaikista muistakin kaaleista. Melkein-sana sulkee pois ruusukaalin. Otan mielelläni vastaan vinkkejä, joilla voin siedättää itseni ruusukaalin makuun! Jos minulle ei maistu ruusukaali, kukaan perheenjäsenistä ei jaa kanssani kukkakaali-intohimoa. Muutaman maistuvan kukkakaalireseptin olen kuitenkin onnistunut löytämään ja kehittämään. Jännää näissä resepteissä on se, että niiden makumaailmat ovat hyvin kaukana toisistaan. Yhteistä niille taitaa olla vain se, että niissä kukkakaalia ei kypsennetä liiaksi. Ylikypsä kukkakaali on aiheuttanut pahoja traumoja monelle.


kukkakaali, tahini, lisäke



Miedonmakuinen ja suomalaiseen makuun sopiva kukkakaalisalaatti maustetaan majoneesilla ja kermaviilillä. Tähän salaattiin kukkakaali käytetään raakana. Parhaimmillaan kukkakaalisalaatti on kesällä uusien perunoiden ja kalan kaverina. Toinen onnistunut kukkakaali resepti oli paahdettu kukkakaali ja seessamkastike, jonka idean nappasin Hämmentäjä-blogista. Siinä kukkakaali maustetaan aasialaisittain korianterilla ja mirin kastikkeella. Aasialaishenkistä maustamista löytyy myös Kipparin morsiammen paahdettua kukkakaalia tahinilla  -ohjeesta.


kukkakaali, tahini, lisäke
Nelimauste on valmistettu morttelissa hieromalla 2 rkl mustapippuria pieneksi ja sekoittamalla siihen jauhettua muskottia, neilikkaa ja muskottipähkinää 1 rkl kutakin.




kukkakaali, tahini, lisäke


Kolmas ja viimeisin hittiresepteistä lähti oikeastaan siitä, että jääkaapissa oli iso purkki hummusta varten hankittua tahinia ja maustekaapista löytyi nelimaustetta, jota olin tehnyt Musakhan-nimistä kanaruokaa varten. Musakhan on yksi yksi Andalusian auringossa-kirjasta testaamistani resepteistä. Vinkkiä omaan Lähi-itään kallellaan olevaan kukkakaalireseptiin sain myös Appelsiinia ja hunajaa-blogista, jota olen seurannut jo pitkään. Arvatkaapa vain montako blogia minulla on lukulistallani?



*

Tahinilla maustettua kukkakaalia

kukkakaali
oliiviöljyä

2 rkl tahinia
oliiviöljyä
sitruunan mehua
1 tl suolaa
valkosipulin kynsi puristettuna
1 rkl granaattiomenasiirappia
1 tl nelimaustetta (mustapippuria, inkivääriä, muskottia ja neilikkaa)

Irrottele kukkakaalista pieniä nuppuja. Laita pannulle pieni määrä oliiviöljyä ja paahda kukkakaalin nuput lähes kypsiksi. Nuput saavat jäädä al dente -kypsyyteen.

Sekoita kastike yhdistämällä aineet keskenään. Nelimausteen voit valmistaa morttelissa kokonaisista mustapippureista, jauhetusta inkivääristä, muskotista ja neilikasta. Olen käyttänyt 2 rkl mustapippuria ja muita jauheita rkl verran. Mausteseos säilyy ilmatiiviissä maustepurkissa. Oliiviöljyn määrällä voit säädellä kastikkeen paksuutta.

Lisää paahdetut, sopivasti kypsyneet kukkakaalin nuput lämpimänä kastikkeeseen. Sekoita varovasti niin, että kukkakaalit saavat reilusti kastiketta. Lisukkeen voit nauttia lämpimänä. Parhaimmillaan tahinilla maustettu kukkakaali on jonkin ajankuluttua, kun se on saanut viiletä rauhassa huoneenlämpöiseksi samalla makuuntuen. Kukkakaalilisuke maistuu myös jääkaappikylmänä ja se säilyykin jääkaapissa useita päiviä, ellei tule syödyksi.

*


Kukkakaali paahtuu paistinpannussa oikein hyvin, ellei halua yhtä pientä kukkakaalia varten lämmittää isoa uunia. Tosin uunissa paahdettu kukkakaali on oikein hyvä vaihtoehto sekin. Hauskan tästä lisukkeesta tekee tuo nelimauste, joka on valmistettu meille suomalaisille tutuista jouluisista mausteista. Vaan kun nelimausteella maustetaan kukkakaali, ei tule joulu mieleen edes etäisesti. Pikemminkin mielessä on kesäinen hellepäivä ja uudet perunat. Tosin mielleyhtymää saattoivat vahvistaa myös keitetyt perunat ja kananmunakastike, jonka kanssa tahinilla maustettua kukkakaalia tarjoilin.


kukkakaali, tahini, lisäke

2 kommenttia:

  1. Kukkakaalia tulee tehtyä liian harvoin, olen ehkä jumittunut liikaa aina pyreen tekemiseen...nyt pitäisi kokeilla näitä paahdettuja juttuja! Kanamunakastike, voi NAM! Miksi sitäkin tulee tehtyä liian harvoin...Herkullista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin paljon hyviä ruokia, että aina joku herkku painuu unholaan. Herkullista ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa Beach house kitcheniin

      Poista