perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kurkku-avokadosalaatti thai-twistillä - ja hei, varovasti sen mandoliinin kanssa

Pari vuotta sitten äitienpäivälahjaksi saatua mandoliinia tulee käytettyä tämän tästä. Kurkkusalaatin valmistamisessa mandoliini on ehdottoman kätevä. Soittimestahan ei ole kysymys, vaan vihannessilppurista, jolla saa helposti vihanneksista ja hedelmistä eri mallisia suikaleita ja viipaleita. Oikeisiin soittimiin minusta ei ole tarttumaan muutoin kuin roudarin ominaisuudessa, kun kuljettelen milloin viulua ja milloin klarinettia musiikkiopistolle ja takaisin. Mandoliini on kätevä vehje, mutta mainoslause silppurin turvallisuudesta saa tällä hetkellä lähinnä kiristelemään hampaita. Sunnuntaipäivällisen valmistus tyssäsi  osaltani alkumetreillä. Kurkkua siivuttaessa tuli vedettyä yksi siivu peukalostakin. Se oli se katastrofi. Täytyy sanoa, että kyllä vaan on mandoliini terävä vehje! Onnettemuudesta huolimatta saimme oikein maistuvaa ruokaa. En tiedä, kertooko se enemmän työnjohtajantaidoistani, vai perheen ruuanlaittotaidoista. Jos sinä päätät valmistaa alla olevan ohjeen mukaista kurkkusalaattia, ole varovainen mandoliinin kanssa! Kurkkusalaatin idea on jälleen Tommy Myllymäen kasvikset kirjasta. Tässä resepti pienillä muutoksilla.




kurkku, avokado, thaimaalainen, kurkku-avokadosalaatti


*

Kurkku-avokadosalaatti thai-twistillä

4 annosta

kurkku
avokado
limen kuori ja mehu
1,5 rkl kalakastiketta
valkosipulinkynsi
1/2 punainen chili
karkeaksi silputtua korianteria

Raasta limen kuori ja purista siitä mehu. Pilko chili ja valkosipulinkynsi oikein pieniksi. Sekoita kastikkeeksi kalakastike, chili, valkosipuli, limen mehu ja kuori raaste. Nosta kastike sivuun odottamaan hetkiseksi.

Siivuta kurkku ohueksi. Halkaise avokado, poista kivi ja pyöräytä hedelmäliha ruokalusikalla pois kuoresta. Pilko avokado pieneksi. Yhdistä ohuet kurkkusiivut ja avokadon palaset. Sekoittele varovasti.

Kaada kastike salaatin päälle ja riivi päälle korianteria.

*

Meillä tarjoiltiin kurkkusalaattia paistetun kuhan ja perunamuusin kanssa. Kurkkusalaatti sopi oikein mukavasti kalan kaveriksi, mutta uskoisin se sopivan raikkaana lisukkeena myös esimerkiksi kesäiseen grillipöytään. Kun chiliä laittoi maltilla, ja sen vähäisen määränkin pilkkoi oikein pieneksi, salaatti maistui myös lapsille.



kurkku, avokado, thaimaalainen, kurkku-avokadosalaatti


Jos et pidä korianterista, älä ihmeessä jätä salaattia tekemättä. Korianterin voi korvata lehtipersiljalla. Tämän kikan opin aikaisemmin, kun kärisin henkisestä korianteriallergiasta. Sittemmin olen siedättänyt itseni korianterille ja toisinaan sitä tekee suoranaisesti mieli.

Kunhan on saatavilla kotimaista avomaankurkkua kokeilen reseptiä uudemman kerran. Voisin kuvitella, että kun puolihuolimattomasti kuoritut avomaankurkut viipaloi (mandoliinilla varovasti) ohuiksi suikaleiksi salaatti maistuu entistä paremmalta.

Sunnuntainen sää helli ulkoilijaa. Kotijärven jäällä oli kulkijaa, jos jonkinlaista.  Enin osa liikkui jalan. Moni ulkoilijoista työnsi vaunuja tai veti pulkkaa. Hiihtämäänkin pääsi, talvikalastusta harrastettiin ja olihan siellä pari lentokonettakin. Pieni järvi ja niin monenlaista ulkoilijaa. Talvipäivä parhaimmillaan!










2 kommenttia:

  1. Kiva että joku muukin hurahtaa Myllymäen helppoihin vihannesresepteihin. Vuosi sitten alkoi mun hurahtaminen mutta nyt se on hiukan laantunut. Mandoliinin kanssa ei kannata leikkiä...voit katsoa blogistani Maj-Violin kurkut reseptistä miten kävi. Nyt jo osaan paremmin käyttää sitä mutta valppaana pitää olla. Mukavaa viikonloppua Viikonloppukokille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua sinullekin Maalaisbistroon Anne! Taitaa käydä niin, että minun on kokattava Myllymäen Kasvikset kannesta kanteen vähän Julie ja Julia -elokuvan tapaan.

      Poista