lauantai 14. tammikuuta 2017

Kanapullia kookoskastikkeessa ja kaksinkertaista arpaonnea

Tammikuu on vasta puolessa välissä, ja jo monta aukkoa sivistyksessä on paikattu liittyen broilerin/kanan lihaan. Jokin aika sitten valmistin kokonaisesta broilerista keiton ja nyt pyöräytin broilerin jauhelihasta lihapullia. Miten onkin päässyt käymään niin, että en ole koskaan aiemmin tullut ostaneeksi broilerin jauhelihaa? Inspiraation kanapulliin sain Beach house kitchen -blogista, vaikka omat kanapullani maustoinkin tyystin eri tavalla. Makumaailmakin taisi tarttua edellä mainitun blogin matkakertomuksista. Tai sitten se on vaan Thaimaan kaipuu.









*

Kanapullat kookoskastikkeessa


1 rkl rypsiöljyä
keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl tuoretta kurkumaraastetta
1 tl inkivääriraastetta

2 tl jeeraa
1 tl chilijauhetta
2 tl muscovadoa
suolaa

800 g kananpojan jauhelihaa

vajaa dl korianteria hienonnettuna
1/2 limen mehu

kananmuna

rypsiöljyä paistamiseen

tilkka vettä paistinpannun "huuhtomiseen"
 400 ml kookosmaitoa

Kuullottele pieneksi pilkottuja sipuleita ja kurkuma- ja inkivääriraastetta paistinpannulla, kunnes sipulit ovat kypsiä. Nosta kypsä sipuli-mausteseos kulhoon jäähtymään ja lisää jeera, chilijauhe, suola ja muscovado. Kun seos on jäähtynyt lisää jauheliha, korianteri, limen mehu ja kananmuna. Vaivaa ainekset sekaisin ja taikina tasaiseksi ja laita jääkaappiin tunniksi-pariksi makuuntumaan.

Pyörittele tekeytynyt taikina sopivan kokoisiksi pulliksi ja paista lihapullat paistinpannulla tilkassa öljyä kypsäksi. Nosta pullat sivuun odottamaan ja lisää pannulle vesitilkka, että saat kaikki maut talteen. Kaada pannulle kookosmaito ja keitä lientä kasaan, kunnes kastike on sopivan paksuista. Lisää kanapullat kastikkeeseen.

Tarjoa riisin kanssa.

*






Kanapullaresepti on historiallinen, sillä siinä oli minulle kaksi uutta raaka-ainetta. Kananpojan jauhelihan lisäksi ensimmäistä kertaa käytössä oli tuore kurkuma. Kuivattuna olen kurkumaa kyllä käyttänyt. Minulla ei ollut mitään käsitystä paljonko kurkumaraastetta voi käyttää, ettei ruuasta tule liian vahvaa. Hieman enemmänkin olisi voinut laittaa, kuin mitä laitoin. Myös chiliä olisi voinut laittaa reilummalla kädellä, vaikka mauttomia pullat eivät näilläkään määrillä olleet. Ohjeen maustemäärillä kanapullat olivat sellaisia, että maistuivat hyvin myös lapsille ja minä pääsin hetkiseksi Thaimaanhan.











Terveyspommiksi julistettu kurkuma on aivan upean värinen juuri. Väri on tuttu currysta, jonka osana kurkumaa usein käytetään. Upealla värillä on tietysti myös kääntöpuolensa. En nyt tarkoita sitä, että kurkumaa myydään joskus kalliina sahramina, vaan sitä, että raaste värjää kovasti leikkuulautaa ja tietysti myös sormia. Kannattaa siis käyttää hanskoja, jos on juhlat tiedossa samana iltana. Sen verran keltaiseksi kynnet ja sormenpäät jäävät. Kurkuman kuullottaminen lienee järkevää. Juurta nimittäin kuvattiin kitkeräksi, mutta kuullottelun jälkeen kitkerästä mausta ei ollut tietoakaan.





Ai niin, jokin aika sitten voitin Peggyn pieni punainen keittiö -blogissa järjestetyssä arvonnassa lahjakortin Heirolin verkkokauppaan. Tuhlasin lahjakortin ostamalla kunnollisen paistinpannun. Hyvin toimi Pro Steelsafe pannu! Se tuli testattu kanapullilla. Eikä hyvä onneni rajoittunut tuohon voittooon. Hannan sopassa järjestetystä arvonnasta sain Suupaloja-kirjan. Kirja on jo luettu kannesta kanteen, mutta koekokkaukset ovat vielä tekemättä. Kirjassa on monta kokeilemisen arvoista reseptiä. Kolmas voitto odottaa itseään, vai lieneekö voitto se, että blogin lukijamäärä näyttää olevan kasvussa ja facebookissakin tuntuu olevan liikehdintää. Kannattaa käydä tykkäämässä viikonloppukokista, silloin saat päivityksistä heti tiedon uutisvirtaasi.


2 kommenttia:

  1. Superherkullisen näköistä ja tuo maustemaailma : ) Viime reissusta ei ole kuin vajaa kuukausi ja nyt jo katselen uusia kohteita, plääh...Pitää kestää tämä talvi ja kylmyys kokkailemalla mausteisia maailman herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee yrittää hillitä pahinta matkakuumetta tekemällä makumatkoja omassa keittiössä ;)

      Poista