torstai 25. kesäkuuta 2015

Aasialaista ruokaa Marusekissa

Minulla on nolo tunnustus. Söin ensimmäisen sushini eilen. Kun kerrankin oli tilaisuus, päätimme lähteä aikuisten kesken kaupunkiin syömään. Ravintolaa valitessa yksi tärkeimmistä kriteerieistä oli se, että menisimme paikkaan, josta lapset eivät ehkä pitäisi. Päädyimme Marusekiin maistelemaan sushia. Tein varmuuden vuoksi pöytävarauksen saman päivän iltapäiväksi. Ravintola ei ollut täynnä, mutta kyllä siellä muitakin seurueita lisäksemme oli, vaikka ruokailimme vähän hassuun aikaan, myöhään iltapäivällä. Ei ollut enää lounas aika, mutta ei oikein päivällis- saati sitten illallisaikakaan.





Meidät otettiin ravintolaan ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytäämme. Jäimme tutkimaan ruokalistaa, mutta hyvin pian totesimme, että ruokien valinta on lähes mahdoton tehtävä. Kun tarjoilija toi juomamme, tunnustimme olevamme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hyvin ystävällisesti ja asiantuntevasti tarjoilija auttoi tilauksen kanssa.

Valitsin alkuruuaksi misokeiton kauden meren antimilla. Ahti ei ollut ollut kovin suotuisa: meren anti oli yksi simpukka. Lisäksi siinä oli ainakin tofu-kuutioita, merilevää ja porkkanaa. Keiton liemi oli hyvänmakuinen ja mukavan lämmittävä koleaan kesäkuiseen iltapäivään. Sain myös maistaa puolisoni tilaamia possun lihanyyttejä, joiden kera tarjoiltiin tulista gyoza-kastiketta. Todella hyvää!






Pääruuan kanssa päästiin itse asiaan. Tarjoilijan suosituksesta tilasimme 10 erilaista sushiapalasta kummallekin. Annoksessa oli sekä nigireitä ja makeja. Maut olivat mitä luultavammin hyvin tavanomaisia ja perinteisiä. Annoksesta löytyi lohta, avokadoa, munakasta, tonnikalaa, kurkkua. Jossakin makissa oli todella miellyttävä maku seessaminsiemenistä. Erityisesti taiisn kuitenkin pitää nigiristä, jossa oli tonnikalamajoneesia. Myös teriyakimunakas oli hyvää. Suolainen ja makea vaan on niin hyvä yhdistelmä.





Mikään erityisen sykähdyttävä ensimmäinen sushikokemukseni ei ollut. Ulkona syöminen on niin harvinaista herkkua, että se on aina mukavaa. Ruoka oli maistuvaa ja onnistuin jopa puikoilla syömisessä ihan hyvin. Ravintola oli siisti ja mukava. Palvelu oli moitteetonta, vaikka ruuan odotusaika oli pitkähkö. Odottelimme alkuruokaa reilun puoli tuntia. Pääruoka tulikin heti alkuruuan jälkeen sutjakasti. Olin ehkä hieman yllättynyt siitä miten mietoja sushin maut lopulta olivat. Saattaa olla, että lapsetkin olisivat pitäneet ruuista, mutta heidän kanssaan taidamme  kuitenkin testata Yitong Hotpot-ravintolan.

Koska yhdellä kaupunki-iskulla on aina monia asioita hoidettavana, en jaksanut raahata järkkäriä mukana. Kuvat ovat vanhalla hyvin palvelleella puhelimella kuvattuja. Pahoittelen laatua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti