keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vispipuurosta voimia

Sairastupaa ylläpitäessäni tein inventaarioita pakastimen sisällöstä. Totesin, että marjoja on vielä runsaasti jäljellä. Nyt jos koskaan on korkea aika tehdä selvää syksyllä säilötyistä herkuista. Minä päätin aloittaa puolukoista. Potilaan lempimarjoista. Valmistin potilaalle vispipuuroa. Kuopus on opetettu happaman puolukan makuun pienestä pitäen. Tai ei kai se ihan pelkästään oppimiskysymys ole, isompi on kasvatettu samoin opein, eikä hän ole happamien makujen ystävä. Sormiruokavinkki kuitenkin teille, joilla on pieniä lapsia, melkein jäiset puolukat ovat aivan loistavaa sormiruokaa. Pinsettiote treenaantuu, lapsi saa vitamiineja, marjoista ei tule sotkua (vrt. mustikka) ja makupaletti laajenee. Vähän isompana tämä pienempi lapsi soi niin paljon vispipuuroa, että totesi itsekin kävelyn olevan vaikeaa, koska maha on niin pullea.






*

Vispipuuro

1 litra vettä
1 1/2 dl mannasuurimoita
5 dl puolukoita
1 dl sokeria
ripaus suolaa

Lisää (jäiset) puolukat veteen. Keitä puolukoita vedessä muutama minuutti. Kaada neste siivilän läpi ja puristele lusikalla marjoista kaikki talteen. Kaada puolukkamehu takaisin kattilaan. Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, sokeri ja suola. Keitä puuroa noin 5 minuuttia, välillä sekoitellen. Anna puuron jäähtyä kylmäksi. Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Nauti sellaisenaan tai maidon ja sokerin kera välipalana tai jälkiruokana.
*

Keitän vispipuuron aina Raision Nalle mannasuurimoihin - niihin perinteisiin annamannoihin. Jos kaipaat enemmän kuituja, käytä tummia suurimoita. Meillä mannasuurimopaketissa kuuluu olla nauravainen lettipäinen tyttö. Luulen, että tämä on asia, josta ei tingitä. Puolukoiden siivilöiminen ei ole lainkaan tarpeen, mutta nirsoilijoiden vuoksi olen alkanut siivilöidä kuoret pois puurosta.





Litrasta keitetty mannapuuro ei meillä kauaa pöydällä happane. Muutaman päivän yöpaitaisillaan liikkunut apukokki pisteli ilolla vispipuuroa aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi. Sairaana on sallittua syödä sitä mikä maistuu! Nyt kun apukokeista pienempi on terveen kirjoissa, tauti taitaa kaataa isomman apukokin. Hänelle vispipuuronsa tehdään omenoista tai tällaiseen vuoden aikaan omenasoseesta. Myös mansikoista tulee hyvää vispipuuroa, mutta tältä talvelta meillä ei mansikoita enää riitä vispipuuroon asti. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti