tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vastaleivottua Kentuckyn kakkua - eikä tämä ole aprillipila!

Apukokeista ekaluokkalainen on sairaana (eikä tämäkään ole aprillipila), joten tästä päivästä tuli rokulipäivä. Onneksi potilas ei ole kovinkaan sairas. Oireena on lähinnä huonovointisuus, kurkkukipu, huimaus ja väsymys. Olo on kuulemma vetämätön. Ja siltä se näyttääkin! Koska potilas ei tarvitse jatkuvaa huolenpitoa ja hoivaa, päätin ottaa hyödyn irti ja leipaista kahvikakun tulevia syntymäpäiviä silmällä pitäen. Meillä on perinteisesti tarjottu synttäreiden kahvikakkuna Kentuckyn kakkua.




Kentuckyn kakku, kahvikakku, makea leivonnainen, mantelijauho



Kentuckyn kakun salaisuus on mantelijauhoissa. Kakusta tulee todella kuohkeaa ja kosteaa. Runsas määrä voita ja sokeria eivät ainakaan heikennä lopputulosta. Yleensä olen käyttänyt kakkuun tavallista sokeria, mutta tällä kertaa päätin kokeilla ruokosokeria, jota kaapista sattuu löytymään. Toisissa ohjeissa kakussa on myös taatelia, mutta viikonloppukokille taateli ei maistu, paitsi ehkä pekoniin käärittynä, joten sitä en ole koskaan omaan kakkuuni laittanut.

Ruokosokerin sanotaan antavan leivonnaisille enemmän väriä ja aromia. Luulen, että tässä se toimii, koska ilmeisesti mantelijauhojen vuoksi kakusta tulee muutenkin vähän keltaisempi kuin tavallisesta vehnäjauhoilla valmistetusta kahvikakusta. Ruokosokeri vaahtoutuu kidesokeria huonommin, mutta tässä reseptissä kovan vaahdon merkitys ei ole suuri. Kidesokerin voi korvata yksi yhteen ruokosokerilla.

*

Kentuckyn kakku

200 g voita
4 dl sokeria
3 munaa
1/2 tl suolaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl mantelijauhetta
2 1/2 dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon ja sen jälkeen kuivat aineet. Lisää lopuksi maito. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kakusta tulee iso. Kannattaa varata ainakin 2 l vuoka. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa noin 45 min.

Kuorrutus:

0,8 dl kermaa
2 rkl sokeria
250 g tomusokeria
6 rkl voisulaa

Sulata ja ruskista sokeri. Lisää kerma. Jäähdytä hieman. Lisää tomusokeri seokseen ja lämmitä, jos on se on tarpeen, että saat seoksesta tasaisen. Lisää voisula. Kuorruta kakku. Kuorrute kovettuu hetkessä.


*




Kentuckyn kakku, kahvikakku, makea leivonnainen, mantelijauho



Kentuckyn kakku, kahvikakku, makea leivonnainen, mantelijauho



Kuvan kakkuihin kuorrutus on tehty puolena annoksena. Tomusokeria ei riittänyt enempää. Ihan kivannäköisen kuorrutuksen sai aikaan pienemmälläkin koristemäärällä. 

Juuri äsken maistelimme kakusta pienet palaset ja se oli juuri niin hyvää kuin muistelin. Ihanan kosteaa. Suurta eroa aikaisempaan en huomannut, vaikka sokerilaatu oli vaihdettu. Ehkä pysyttäydyn tavallisessa sokerissa. 

Suurimman osan kakusta laitoin pakastimeen jemmaan syntymäpäiviä varten. Kentuckyn kakku kestää hyvin myös pakastamista, ja se on sitä paitsi helppo leikata vähän kohmeisena.

2 kommenttia:

  1. Hei, etsiskelin mantelijauhoja sisältävää kakkuohjetta ja löysin tämän. Kiitos reseptistä! Ihana koostumus, kuohkea ja kostea. Kuorrute jäi tekemättä, mutta hyvin maistuu ilman, kun on makea muutenkin. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kentuckylainen on aivan ihana kakku. Olet oikeassa! Kakku ei välttämättä tarvitse kuorrutusta lainkaan. Se on mehevä muutenkin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista