Sinappi- ja valkosipulisilakoita - ihan hyvän kokoisia joulukaloja

Mikähän siinä onkin, että silakoista ei juuri tule laitettua ruokaa kuin jouluna. Hyviähän nuo olisivat muutoinkin, mutta enpä muista koskaan esimerkiksi paistaneeni silakkapihvejä, vaikka kalaa syömmekin ihan mielellämme. Sanonta pieniä ovat silakat joulukaloiksi ei siis pidä kutiansa meidän perheessä. Kala voi olla pieni, mutta se, että joulupöydässä on silakoita onkin sitten suurempi juttu, niin harvinaisia kaloja ovat silakat meidän ruokapöydässämme.

*

Sinappi- ja valkosipulisilakoita

500 g silakkafileitä

etikkaliemi

5 dl vettä

1 dl väkiviinaetikkaa

1 rkl sokeria

2 tl merisuolaa

sinappikastike

2 rkl vahvaa sinappikastiketta

1 rkl sokeria 

hieman suolaa

pari myllynpyöräytystä mustapippuria

1 rkl valkoviinietikkaa

3 rkl rypsiöljyä

3 rkl tillisilppua

valkosipulikastike

1-2 valkosipulinkynttä murskattuna

1 prk (250g) kermaviiliä

puolikkaan sitruunan mehu

hieman suolaa

hyppysellinen valkopippuria

Tee ensin etikkaliemi. Yhdistä vesi, väkiviinaetikka, merisuola ja sokeri. Sekoita, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet nesteeseen. Lisää silakkafileet nesteeseen. Anna fileiden kypsyä liemessä vähintään 4 tuntia tai jopa yön yli.

Valuta fileet ja repäise niistä nahka irti. Kun kala on kunnolla kypsää, nahka lähtee helposti irti.

Sekoita sitten kastikkeet. Sekoita sinappikastikkeen aineet hyvin sekaisin öljyä ja tilli silppua lukuunottamatta. Lisää öljy muutama tippa kerrallaan, kunnes saat kastikkeesta haluamasi paksuisen. Sekoita valkosipulikastikkeen ainekset keskenään. 

Jaa silakkafileet kahteen osaan. Purkita silakkafilettä ja sinappikastiketta vuorotellen kannelliseen lasipurkkiin ja laita toiseen purkkiin silakkafilettä ja valkosipulikastiketta. Anna silakoiden maustua kylmässä 1-2 vuorokautta. Sinappi- ja valkosipulisilakat säilyvät hyvin viikon verran kylmässä, jos eivät tule nopeammin syödyksi.

*

Koko määrän silakkafilettä voi kypsentää yhdessä ja samassa etikkaliemessä, vaikka sitten valmistaisikin useampaa eri maustelientä. Minulla on ollut tapana valmistaa juurikin sinappi- ja valkosipulisilakoita. Samasta kalasta tulee eri mausteilla aivan eri makuista.  Silakkafileet ovat joulun kalapöydän perinteistä tarjottavaa. Ne ovat parhaimmillaan keitetyn perunan tai ruisleivän päällä tarjoiltuna.

Jouluruokien haasteena on tehdä yhtä lajia riittävän vähän. Tärkeää on, että kaikille riittää maisteltavaa, ja että kaikki tulevat kylläiseksi, mutta liikaakaan ruokaa ei saa olla. Minusta ei nimittäin ole heittämään ylijäämä ruokia pois. Siksi valmistan silakoita vain maksimissaan puolesta kilosta filettä. Helposti tekisi suuremmankin määrän, mutta sen jälkeen voikin ruveta haalimaan paikalle lisää syöjiä. Puoli kiloa riittää todistetusti hyvin meidän 4 henkiselle perheelle ja parille vieraallekin. Lapset suhtautuvat hyvin epäilevästi silakkafileisiin, eikä kalan maistelua voi syömiseksi kutsua.  

Praha - minun kaupunkini

Pitkä viikonloppu joulukuisessa Prahassa kävi aurinkolomasta. Sitä ei joulukuiselta matkalta osannut odottaa, mutta niin vain pääsimme nautiskelemaan meille tutusta kaupungista auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Kun aurinko laski, syttyivät jouluvalot. Kaupunki oli kauniisti valaistu. Lähes jokaisella aukiolla oli edes pieni joulutori joulukuusineen, valoineen ja myyntikojuineen. Sen verran piipahdimme toreilla, että pääsimme tunnelmaan ja maistamaan kuumaa viiniä. 

Me olemme molemmat olleet aikaisemminkin kaupungissa. Prahaan teimme ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkamme joskus 2000-luvun alkupuoliskolla ja muutama vuosi sitten kävimme siellä lasten kanssa. Sen lisäksi mies on käynyt kaupungissa pitkästi toista kymmentä kertaa työasioissa. Olimme kuin kotonamme. Tästä reissusta teki erityisen se, että pääsimme matkalle pitkästä aikaa kahdestaan.  Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmia matkalle, mutta hyvin saimme aikamme tutussa kaupungissa kulumaan ilman suunnitelmiakin. 

Kävelimme paljon! Prahassa on helppo liikkua kävellen, ja välillä kun etäisyys on pidempi tai halua levähtää, matkaa voi taittaa julkisilla. Liikenneverkosto ratikoineen, busseineen ja metroineen on toimiva, ja ennen kaikkea edullinen. Ostimme 72 h lipun heti lentokentältä ja siinä riitti virtaa koko reissumme ajaksi. Lippu maksoi 310 Kc eli noin 12 €.

Turisteina pyörimme ympäri kaupunkia. Liikuimme pienellä puolella eli Mala Starnassa, Kampa-saarella, Strahovin luostarin kulmilla, Vanhassa ja uudessa kaupungissa (Stare Mesto ja Nove Mesto) Smihovissa ja Holosevicissa. Pari viimeksi mainittua ei taida olla tyypillisiä turistialueita, mutta niistäkin löytyy nähtävää. 

Smihovissa kävimme tutustumassa Staropramenin olutpanimoon. Olutpanimon englanninkielinen virtuaaliesitys oli varsin informatiivinen ja mielenkiintoinen. Pääsimme kiertämään kierroksen kahdestaan, ja pidimme kierroksesta. Paikoin tuntuu, että olisi ollut kiva jäädä tutkimaan museoa tarkemmin, mutta virtuaalikierros eteni omaa vauhtiaan ja pakotti jatkamaan. En tiedä miten käy, jos paikalla on isompi turistijoukko. Lippu kierrokselle ja olut maistiainen kustansi 199 Kc. Staropramenin panimoon pääsee hyvin ajelemalla metron B-linjaa Andeliin tai ottamalla raitiovaunun   (7, 12, 14, 20) pysäkille Na Knizeci.

Holesovicessa meillä oli kaksi kohdetta. Lauantainen Prague market, joissa keskityimme lähinnä ihailemaan ruokahallin anteja. Alueella sijaitsee myös aasialainen ravintola Sasazu, joka olisi ollut mielenkiintoinen käynti kohde. Olimme vain liikkeellä niin aikaiseen, että emme päätyneet edes drinkeille. Voin kuvitella, että kun takana on muutama päivä tsekkiruokaa aasialainen fuusiokeittiö maistuisi taivaalliselta. 

Toinen kohteemme Holesovicessa oli näyttely alue. Sinne menimme ainoastaan katsomaan upeaa 1891 valmistunutta näyttelyhallia, joka on hengästyttävän kaunis art nouveau-rakennus kellotorneineen ja lasiseinineen. Juuri nyt siellä oli remontti meneillään, mutta onneksi koko rakennus ei ollut huputettuna. Olisi tullut turha reissu!

Ruokaa kaupungissa on tarjolla paljon, ja joka paikassa. Aamiainen kuului meillä hotelliin, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Kävimme perinteisissä kahviloissa Cafe Louvressa ja Cafe Imperialissa, jotka olisivat molemmat olleet loistavia aamiaiskahviloita. Me ihastelimme kaunista miljöötä vain iltapäivädrinkeillä. Varsinainen löytö oli Bistro Kaprova, joka sattui valitettavasti sellaiseen saumaan, että joimme siellä vain kupit kahvia. Bistro Kaprovan näytti houkuttelevalta aamiais- tai lounaspaikalta. Bistron kanssa samoissa tiloissa oli kirjakauppa. Mikä yhdistelmä! Ihastuin jo pelkkään ajatukseen. Tyylikäs eleetön sisustus ja paikkaan sopiva musiikki tekivät kahvihetkestä miellyttävän. Musiikki oli  nimittäin sellainen asia, joka minua monessa kahvilassa, bistrossa ja ravintolassa kummastutti. Vain harvoissa paikoissa musiikki noudatteli muuta tyyliä.

Valtaosan aterioista söimme ihan tavallisissa turistiravintoloista, josta saa hyvää ruokaa edullisesti. Perinteitä kunniottaen kävimme myös U Flekussa makkaralla, oluella ja Becherovkalla.  Prahankin kokoisessa kaupungissa pitäisi tehdä valtavasti ennakkotyötä, että löytäisi helmiä ravintolakentästä. Vaikka energiaa ja aikaa ennakkotyöhön ei sitten lopulta ollut, helmiäkin löytyi. Yksi niistä oli Pohostinec Monarch, jonne sattumalta pääsimme ilman pöytävarausta. Monarch on pihviravintola, jossa on myös koko joukko hyviä viinejä tarjolla. Minä söin valtavan ihanan tartar-pihvin vasikasta ja upeaa kananpoikaa. Harmi, että Suomessa syödään vain mautonta broileria. Miten hyvää onkaan kana! Se maistuukin joltakin. Mies söi alkuruuaksi keiton ja pääruuaksi villisikaa. Hän ei ollut yhtä vaikuttunut ruuastaan, vaikka se kuulemma hyvää olikin.

Ylärivissä: Vasikkatartaria, kananpoikaa ja villisikaa (Pohostinec Monarch)
Alarivissä: sipulikeittoa, ihanaa lämmintä leipää ja gulassia (U Tří housliček)

Reissun toinen helmi oli viinibaari, joka löytyi aivan sattumalta. Pratele wine friends viinibaari on tunnelmallinen kellariviinipaikka Namesti Mirun lähistöllä. Hyvin sympaattisen viinibaarin pyörittäjät ovat ystävyksiä, joita yhdistää kiinnostus musiikkiin, matkusteluun ja viiniin. Tämä kaikki näkyy viinibaarissa. Sen pöydät oli rakenneltu vanhoista ompelukoneen rungoista. Penkkien ja tuolien lisäksi istuimiksi oli viritelty pari keinua. Kun googlailin sattumalöytöä tarkemmin hotellihuoneessa, huomasin, että siellä on tarjolla usein elävää musiikkia. Tämän vuoksi päädyimme toisenakin iltana Wine Friendseille kuuntelemaan taitavien brittimuusikoiden kitaran soittoa ja maistelemaan tsekkiläistä punaviiniä. Mikäli et ole viininystävä niin oluttakin löytyy. Mikäli Namesti Miru on helposti saavutettavissa kannattaa pistäytyä persoonallisessa paikassa.

Valitettavan huonot puhelinkuvat eivät tee oikeutta sympaattiselle
kellaribaarille. Viinin ja pienen naposteltavan lisäksi oluttakin oli.

Omistajien kiinnostuksen kohteet matkustus, viini ja musiikki
 oli huomioitu sisutuksesta lähtien.

En usko, että tämäkään matka oli viimeinen matka Prahaan. Praha on minun kaupunkini! Yritimme varmistella paluuta Kaarlensillalla, kun monen muun turistin tavoin kosketimme tiettyjä patsaita ja relieffejä. Taikauskoa tai ei, mutta päätimme ottaa varman päälle. Tähän asti taika on toiminut ja toive paluusta Prahaan on toteutunut

Reilun kolmen vuoden takaisiin matkatunnelmiin pääset täältä.

Palsternakkalepuskat - hävikkiherkkua pyreestä

Vaikka päivälliseltä jäisi hyvinkin pieni määrä pyrettä tai sosetta, se kannattaa ilman muuta pelastaa talteen. Parista desistä pyrettä saa leivottua lepuskoita, jotka ovat pieniä leipäsiä. Rieskoja ehkä tarkemmin sanottuna. Perunamuusin lopusta tehdyt perunalepuskat lienevät monille tuttuja, mutta lepuskoita pystyy leipomaan mistä tahansa soseen, muusin tai pyreen lopusta. Palsternakkapyreen lopusta pyöräytetyt lepuskat olivat melkeinpä perunalepuskoita paremman makuisia.

Bloggaajakolleega on nimennyt tälläiset ruuat tähdenlennoiksi, ja se onkin hävikkiruokaa kauniimpi nimi. Pitäisi ottaa mallia. Olethan muuten huomannut, että Viikonloppukokkia pystyy seuraamaan facebookissa? Toinen helppo tapa seurata blogin päivittymistä on Suomen blogilista. Lisäksi voit ottaa minut seurattavaksi instagramissa. Sinne päätyy kuvia kokkauksista, jotka eivät koskaan pääse blogiin asti toisin kuin palsternakkalepuskat.

*

Palsternakkalepuskat

6-8 leipästä

vähän vajaa 2 dl palsternakkapyrettä

1 muna

2 dl lettujauhoja (sekoitus ohra- ja vehnäjauhoja)

(1 tl suolaa)

Laita uuni lämpenemään 250- 300 asteeseen.

Sekoita aineet nopeasti taikinaksi. Nostele pellille leivinpaperin päälle taikinanokareita ja taputtele jauhetuilla käsillä leipäsiksi. Pistele leipäset haarukalla.

Paista kuuman uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.

*

Minulle nauretaan välillä, kun pelastan kattiloista ja padoista ruuan loppuja. Välillä jääkaapista ja pakastimesta löytyykin kieltämättä aika suuri määrä pakasterasioita, joissa on vain rippu ruokaa. Niin vähän, että siitä ei kukaan tule kylläiseksi. Palsternakkapyree jäi taannoin yli mahdottoman maistuvaltalta illalliselta. Se keikkui jääkaapissa lähes viikon verran ennen kuin, ihan viime tipassa, leivoin pyreen leipäsiksi, jotka sitten nautittiin lounaskeiton lisukkeena. 

Pyre oli alunperin valmistettu niin jaloista aineksista, että en lisännyt tällä kerralla lepuskataikinaan edes suolaa. Maidossa ja kermassa keitetyt palsternakat oli soseutus vaiheessa maustettu hyvin miedosti valkopippurilla ja suolalla. Kannattaa siis taikinanteko vaiheessa arvioida kannattaako taikinaan lisätä edes suolaa. Pyreen lisäksi jauhokaapin siivouksessa löytyneet lettujauhot saivat leipäsissä uuden elämän. Tein myös satsin saaristolaisleipiä, joiden jauhot olivat niin ikään erilaisia pussin loppuja. Saas nähdä miltä ne maistuvat? Lepuskat ainakin olivat parempia kuin hyviä!

Porkkana-bataattikeitto Kasvis ruokakirjasta

Kasvis on monipuolinen ruokakirja kasvisruuasta. Sen kohderyhmä on selkeästi  kasvissyöjät, mutta irtoaa kirjasta inspiraatiota kaltaiselleni sekasyöjällekin. Meidän perheessä syödään monipuolisesti kasviksia, mutta valitettavan usein kasvikset ovat sivuroolissa. Yleensä kasvikset tarjoillaan lisäkkeinä. Sosekeitot ovat kuitenkin sellaisia ruokia, jolloin ateria rakentuu pelkistä kasviksista. Ehkä juuri siksi tartuin uudessa kirjassa ensimmäisenä porkkana-bataattikeiton ohjeeseen. Se sopi soppalauantain lounaaksi. Jouduin hieman soveltamaan alkuperäistä ohjetta, sillä minulla ei ollut esimerkiksi tuoretta inkivääriä. Uskon kuitenkin, että tavoitin makumaailman, jota reseptin kehittäjällä oli mielessään. Ja päästiinpä taas hetkeksi thaimaalaisiin tunnelmiinkin.

*

Porkkana-bataattikeitto

4-6 annosta

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

1 tl inkivääritahnaa

6 pientä porkkanaa

1 bataatti

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl punaista currytahnaa

1 l kasvislientä

2 rkl tahinia

1 tl sitruunaruohotahnaa

2 kaffirlimen

suolaa

mustapippuria

Lisäksi 

tuoretta chiliä

ruohosipulia

limetin lohkoja

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy  kattilassa ja freesaa sipuleita muutama minuutti. Lisää sitten tahnat ja juureskuutiot. Paista muutama minuutti. lisää kattilaan kasvisliemi ja kaffirlimen lehdet. Anna kiehua noin puoli tuntia.

Kun juurekset ovat kypsiä. Lisää joukkoon tahini ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Tarjoile keitto limetin lohkoilla, tuoreella chilillä ja ruohosipulilla koristeltuna.

*

Jouduin tosiaan soveltamaan hieman alkuperäistä ohjetta, sillä minulla ei ollut tuoretta inkivääriä, eikä oikein edes limeä, jonka mehua olisi tarvittu keittoon. Inkivääriä ja sitruunaruohoa löytyi kaapista tahnana ja sitruksen makua lisäsin myös kaffirilimen lehdillä. Alkuperäisessä ohjeessa keittoon laitettiin mantelivoita. Sitäkään minulla ei ollut. Onneksi Hanna oli vinkannut reseptissään, että mantelivoin tilalla voi käyttää tahinia. En tiedä mitä mantelivoi olisi keitolle antanut, mutta tahinikin toimi! Lopputuloksena porkkana-bataattikeitto oli miedon tulinen ja pähkinäisen täyteläinen, melkein kermainen. 

Keittoa jäi yksi annos lämmitettäväksi ja täytyykin todeta, että maku ei ainakaan huonontunut, kun keiton lämmitti. Alkuperäisessä  ohjeessa keiton kanssa tarjottiin thaimarinoitua tofua. Minulle ei tofua ollut, kun en oikein ole tottunut sitä syömään tai laittamaankaan. Skippasin tofun, ja päivän toisella aterialla pidettiin sitten parempaa huolta proteiinin saannista. Ehkä voisin Kasvikset ruokakirjan avulla yrittää opetella tofun käyttöä.

Kasvikset-kirja ottaa hienosti huomioon myös kaltaiseni ruuanlaittajat, jotka vasta opettelevat käyttämään kasvisproteiineja.  Kirjan alussa on lyhyt ABC kasviproteiineista ja myös kasvissyöjän ruokakomeron kulmakiviä on lueteltu. Samoja kulmakiviä on minunkin ruokakomerossani.

Pidin myös siitä, että resepteissä oli annettu vinkkejä vaihtoehtoisista valmistustavoista ja raaka-aineista. Kaikkehan ei aina kaapista löydy. Myös gluteenittomat ja vegaaniset vaihtoehdot oli kerrottu. Olen seurannut jo monta vuotta Hannan soppa -blogia, joka  on Kasvikset ruokakirjan kirjoittajan Hanna Hurtan ruokablogi. Kiva, että blogista tuttu tyyli ja tunnelma on saatu painettuna sanana kansien väliin. Vaikka internet on suurin keittokirjani, pidän kovasti myös perinteisistä kirjoista. Hyvä ruokakirja kestää aikaa ja kulutusta. Uskon, että Kasvis tulee olemaan meillä käytetty kirja

Houkuttelevin kuvin kuvitettu kirja sai apukokitkin selaamaan Kasvikset-kirjaa, ja kasvisruokiin ennakkoluuloisemmin suhtautuva vanhempi apukokki löysi kirjasta monta reseptiä, jota voisi kuulemma kokeilla. Seuraavaksi meillä taitaa olla listalla kaurakeksit, jotka valmistetaan valkoisista pavuista. Ajatuksena oli, että keksejä voisi ottaa välipalaksi pitkänä koulupäivänä. Aika hienoa!

Yhteistyö: Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Rommihedelmät ja menu, joka veti sanattomaksi

En valehtele, enkä edes liioittele yhtään, kun kerron, että viime lauantaina nautin yhden elämäni parahista illallisista. Rommihedelmät olivat täydellisen kotona kokatun illallisen päätös. Vähän tuonnenpana kerron jälkiruuan yksinkertaisen reseptin, mutta ensin ajattelin hehkuttaa vähän illallista. Ne,  jotka ovat kiinnostuneet rommihedelmistä, voivat suosiolla skrollata vähän alemmas, parin kuvan päähän, josta alkaa rommihedelmien resepti. Illallinen oli niin OMG!, että siitä on kerrottava ensin.

Loppusyksyn menu

*

Gratinoitu hummeri

Poronfile, glögikastike, paahdetut punajuuret ja palsternakkapyre

Rommihedelmät vaniljaisella kermavaahdolla

*

Ennen kuin hehkutan älyttömän onnistunutta ruokaa lisää, totean, että tällä erää ei menusta ei ole postattavaksi enempää. Minulla ei nimittäin ole kuvia alkuruuasta, eikä pääruuastakaan. Päätin säästää hermojani, enkä edes yrittänyt kuvata illallista marraskuun pimeässä illassa. Toisaalta samaan hengenvetoon uskallan luvata, että joskus myöhemmin voin kertoa teille enemmän gratinoidusta hummerista. Aina tämän tästä niitä saa kohtuulliseen hintaan saksalaisen marketin pakastealtaasta. Vaikka pakastettu hummeri ei ole kotijärvestä pyydettyjen rapujen veroinen, tulemme varmasti valmistamaan sitä uudelleen. Porosta puolestani innostuin niin paljon, että tilasin sunnuntaina lähetyksen suoraan Inarista. Kunhan toimitus saapuu perille, laitan uudemman kerran myös poroa. Parasta juuri tässä illallisessa oli se, että kaikki onnistui täydellisesti myös ajoitus, joka usein ruokaa laittaessa saattaa pettää. Tällä kerralla illallinen sujui kuin tanssi. Sentään jotain postattavaa illallisesta jäi. Rommihedelmät, joiden alkuperäinen resepti löytyy Tsajut-ruokablogista,  sopii hyvin kauden jälkiruuaksi. 

*

Rommihedelmät

4 pientä annosta

1,5 dl vettä

0,5 dl fariinisokeria

2 cl Stroh (60 %)

pieni päärynä

6 ananaskirsikkaa

6 kuivattua luumua

6 kuivattua aprikoosia

1 dl kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

kaakaojauhetta

Kiehauta vesi ja lisää siihen sokeri. Sekoittele kunnes sokeri on sulanut. Nosta kattila sivuun jäähtymään ja lisää sinne rommi.

Kuori päärynä ja ananaskirsikat. Pilko hedelmiä pienemmäksi ja lado kerroksittain kulhoon. Kaada päälle vielä lämmin rommi-sokeriliemi ja anna jäähtyä. Laita hedelmäastia jääkaappiin tekeytymään vähintään 12 tunniksi. Pidempikään aika ei tee pahaa.

Juuri ennen tarjoilua vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Kokoa annos rommihedelmistä ja kermavaahdosta. Koristele kaakaojauheella.

*

Rommihedelmissä voi käyttää mieleisiään hedelmiä. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty päärynän sijaan nektaria. Myös kuivatut hedelmät sopivat hyvin, sillä ne ehtivät pehmetä, kun jälkiruoka jäähtyy ja tekeytyy. Mietin vähän, että pitäisikö rommilientä maustaa jotenkin, mutta enpä tullut lisänneeksi mausteita. Maku olikin sen verran voimakas, että en sitten valmiissa jälkiruuassa osannut enää muita makuja kaivatakaan. 

Tämä jälkiruoka saattaisi sopia meidän joulupöytäämme. Ruokaa on usein niin paljon ja monenlaista, että jälkiruuaksi riittää vain joku hyvin pieni, kevyehkö, mutta makea tarjottava. Rommihedelmien ainoa heikko puoli on se, että ne eivät sovi lapsille tarjottavaksi, koska alkoholia ei jälkiruuasta keitetä pois. Alkoholiton vaihtoehto syntyy kuitenkin helposti samoista raaka-aineista. Marinotuvathan ne hedelmät sokeriliemessäkin.