tiistai 8. tammikuuta 2019

Inkiväärillä, valkosipulilla ja limellä marinoitu parsakaali

Pidän kaalista aivan hulluna! Minulla oli kuitenkin pitkään yksi kaali, jota en millään saanut onnistumaan niin, että olisin voinut sanoa sen olevan herkullista. On täysin Ruokaboksin ansiota, että meikäläiselle maistuu parsakaali. Eikä pelkästään itselleni, vaan koko ruokakunnalle ja nimenomaan Ruokaboksin reseptillä: inkiväärillä, valkosipulilla ja limellä marinoituna. Ruokaboksiin puolestani tutustuin viime vuonna näihin aikoihin, kun sain kotiinkuljetettavasta ruokaboksista näyteboksin


inkivaarilla, valkosipulilla ja limenmehulla marinoitu parsakaali


*

Inkiväärillä, valkosipulilla ja limellä marinoitu parsakaali


iso parsakaali


1-2 limen mehu
1 rkl soijaa
2 tl seesamiöljyä
1 rkl raastettua inkivääriä
valkosipulinkynsi raastettuna
hieman hunajaa
ripaus suolaa

pinnalle seesaminsiemeniä

Paloittele parsakaali reiluiksi paloiksi ja laita palat uunipellille tai uunivuokaan.

Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada parsakaalin palojen päälle. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä

Paahda 220 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

*

inkivaarilla, valkosipulilla ja limenmehulla marinoitu parsakaali

Alkuperäisessä reseptissä limen mehusta, seesamöljystä, inkivääristä, ja valkosipulista valmistetulla kastikkeella maustetaan myös lohi, joka paahdetaan parsakaalin kanssa uunissa. Kastikkeen valmistuksessa kannattaa olla tarkkana yhdessä asiassa. Seesamiöljyä kannattaa lisätä varovasti, jos öljyä on liikaa, ihana pähkinäinen aromi, jota seesamöljyllä tavoitellaan, muuttuu tunkkaiseksi mauksi. Seesamiöljyä kannattaakin sen vahvan pähkinäisen aromin vuoksi käyttää kuin maustetta. Varovasti maistellen löytyy omaan suuhun sopiva määrä.  Marinadi sopii alkuperäisen reseptin mukaan tosi hyvin myös lohelle. Ehkä siksi meilläkin näitä maustettuja parsakaaleja syödään useinmiten juuri lohen kanssa. Aina lohta ei kuitenkaan kypsennetä uunissa. Esimerkiksi sunnuntaina lohi savustettiin sähkösavustimessa ulkona. Lapsille keitin aasialaishenkisesti lisukkeeksi vähän nuudelia, mutta tammikuun ryhtiliikkeen vuoksi aikuiset söimme lohen vihersalaatin ja näiden maustekastikkeessa paahdettujen parsakaalien kanssa. 


inkivaarilla, valkosipulilla ja limenmehulla marinoitu parsakaali


Valitettavasti boksia ei vieläkään toimiteta meille asti, mutta jos toimitettaisiin, olisin valmis tilaamaan sen epäröimättä. Niin kummasti helpottaa arkea, kun on valmiiksi mietityt reseptit ja niihin tarvittavat raaka-aineet. Jos asut pääkaupunkiseudulla, kehyskunnissa, Tampereen läheisyydessä tai Turun lähialueella, suosittelen.

3 kommenttia:

  1. Nuo ruokaboksit kiinnostavat minuakin, mutta sama juttu..
    Tänne asti eivät kulje, harmillista!
    Kuulostaa muuten upealta reseptiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaboksi tulee naapurikuntaan asti, mutta ei tänne ;( Boksiin ihastuin, koska se oli kerätty laadukkaista raaka-aineista. No ehkä vielä joku päivä... Kiitos kommentista!

      Poista
    2. Toivotaan, että joku päivä saadaan ruokaboksit tilattua mekin :)

      Poista