keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Passionkakku on raikas ja hedelmäinen kahvipöydän uusi tuttavuus

Miten olet syönyt passionhedelmää? Passionhedelmällä koristellaan usein erilaisia kerma- ja rahkajälkiruokia, juustokakkuja tai pavlovia. Tämä johtuu epäilemättä hedelmälihan eksoottisesta ulkonäöstä ja kauniista väristä. Itse hedelmähän ei ole kokonaisena kovinkaan kaunis, mutta halkaistuna kylläkin. Hedelmästä käytetään keltainen sisusta ja mustat siemenet. Passionhedelmän ulkonäkö ja suutuntumakin voi olla luotaansa työntävä, mutta sen viehättävä aromaattinen maku on ainutlaatuinen. Vaikka koskaan ei tietoisesti olisi passionhedelmää syönytkään, sen aromaattinen maku voi olla tuttu erilaisista mehuista.

Minä aloin miettiä miten passionia voisi käyttää muutoin kuin edellä kuvatuilla tavoilla. Olen hiljakkoin löytänyt Pintrestin ja sieltä sainkin idean käyttää passionhedelmää maustamaan kuivakakkua. Monet löytämistäni kuvista veivät australialaisille saiteille, joten pääsin käännöstöihin, muuntamaan mittayksiköitä  ja soveltamaan ohjeita. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



passionkakku




*

Passionkakku 


7 (noin 1,25 dl) passionhedelmää
185 g huoneenlämpöistä voita 
(+ hieman vuokan voiteluun)
2,5 dl sokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
4 kananmunaa
1,5 dl kermaa
6,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

kuorrutus

1 rkl huoneenlämpöistä voita
2 rkl sitruunamehua
3,5 dl tomusokeria

Voitele kakkuvuoka voilla. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Halkaise passionhedelmät ja irrottele hedelmäliha pieneen kulhoon. 

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää voi-sokeriseokseen munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää vuorotellen kermaa ja vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Mausta sitruunankuoriraasteella. Sekoita lopuksi passionhedelmän taikinaan.

Paista 180 asteisessa uunissa noin 40-50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä muutama hetki ennen kuin otat sen vuokasta. Kun kakku on kunnolla jäähtynyt kuorruta se voista, tomusokerista ja sitruunanmehusta tehdyllä kuorrutteella.

*



passionkakku



Passionhedelmät ovat parhaillaan sesongissa. Siitäkin huolimatta ne ovat melko arvokkaita. Kilohinta pyöri 8 € kieppeillä. Syötävää yhdessä hedelmässä on varsin vähän, mutta painoa melko paljon. Pienensin alkuperäisestä reseptistä hedelmien määrää hieman, mutta silti kakku oli oikein hedelmäinen, kostea ja aromaattinen.

Yksi syy miksi pidän passionhedelmästä, sen aromaattisen maun lisäksi, ovat pureskeltaessa poksahtelevat siemenet. Tulee vähän granaattiomena mieleen. Vaikka kakkua kypsennettiin uunissa melko pitkään siementen suutuntuma säilyi. Tiedän, että kaikki eivät pidä siemenistä, mutta siltikin jos hedelmäinen mehukkuus ja aromaattisuus kahvikakussa kiinnostaa, rohkaisen kokeilemaan. Tietysti siemenet voi paseerata pois, mutta silloin saattaa menettää jotain. Tai ainakin tarvitsee hurjasti enemmän hedelmiä, luulisin.

Oikean kypsyisen passionhedelmän valinta on vähän arpapeliä. Sileä hedelmä on raaka, kypsä hedelmä vähän ryppyinen. Tosin hedelmä, jossa on paljon ryppyjä ja painaumia saattaa pilaantua herkästi. Minulla kävi tuuri. Kaikki ostamani passionhedelmät olivat juuri hyvän kypsyisiä.



passionkakku



Kakku on valmistettu hyvin perinteisesti, ja se näyttää todella perinteiseltä kahvikakulta, mutta maku yllättää. Kauneudellaan juuri tämä kakkuyksilö ei houkuttele, sillä kuorrutuksessa meni jotain pilalle. Tomusokerikuorrutuksesta tuli rakeista. Veikkaan, että huoneenlämpöinen voi ei tykännyt jääkaappikylmästä sitruunamehusta. Makuun tämä kauneusvirhe ei onneksi vaikuttanut. Juuri tälläisten satttumusten takia olen ennen kaikkea ruuanlaittaja, en leipoja. Jos leipoessa menee jotain pieleen, korjausliikkeitä ei juurikaan ole tehtävissä. Odottakaahan kun kerron teille Pavlovista... Leipominen vaatii huolellisuutta ja tarkkuutta aivan eri tavalla kuin ruuanlaitto.


passionkakku



passionkakku


Maistelimme passionhedelmäkakusta tuoreeltaan muutamia palasia pääsiäslauantain päiväkahvilla. Valtaosa kakusta on kuitenkin pakastettu kahdessa eri erässä. Tulevana sunnuntaina juhlimme apukokkien syntymäpäivä isovanhempien kanssa ja sen jälkeen osaan kertoa miten kakku kesti pakastamisen. Oletettavasti hyvin, kuten tälläiset kahvikakut yleensäkin. Täytyy miettiä tekisinkö uuden fressimmän kuorrutuksen kakun päälle.


Edit 25.4.2017. Passion kakku kesti pakastamisen hyvin. Maku ja mehukkuus säilyivät, rakenne ehkä hieman tiivistyi pakastuksessa.

2 kommenttia:

  1. Voi mä rakastan noita poksuvia siemeniä! Passionhedelmä on oma suosikkini, sellaisenaan popsin tai smoothieissa! Enpä ollut ajatellut käyttää leivonnassa, mutta nytpä voisi kokeilla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Passion teki kakusta todella mehevän! Kerrothan Heli-Hannele, jos testaat passionia johonkin muuhun leivonnaiseen.

      Poista