maanantai 25. huhtikuuta 2016

Rakuunaporkkanat - simppeli lisäke

Rakuunaporkkanat on yksinkertaisuudessaan loistava lisäke, helppo valmistaa ja hinnaltaankin varsin huokea. Rakuunaporkkanat sopivat lisäkeeksi niin lihalle, kalalle kuin kanallekin. Rakuunaporkkanat on aika talvinen lisäke, mutta vielä sen voi testata ennen kuin uusien, tuoreiden, kasvisten satokausi on oikein toden teolla käsillä. Viikonloppukokki tosin ajatteli siirtyä kesäisempiin raaka-aineisiin tämän postauksen myötä. Parsa oikein jo maistuu suussa. Veikkaan myös, että uunin sijasta grilli alkaa lämmetä useammin. Tässä kuitenkin vielä resepti rakuunaporkkanoille.


Rakuunaporkkanat



*

Rakuunaporkkanat


500 g porkkanoita
2 rkl öljyä
kuivattua rakuunaa
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja pilko porkkanat. Kivan kokoisia ja näköisiä paloja saa esimerkiksi leikkaamalla porkkanat ensin kahtia pituussuunnassa ja sitten vielä halkaissut porkkanat vielä puoliksi (ja vielä neljäsosatkin puoliksi, jos sinulla on pulleita porkkanoita). Levitä porkkanat leivinpaperilla vuorattulle pellille tai suoraan uunivuokaan. Kaada päälle öljyä, mausta rakuunalla, suolalla ja pippurilla.

Paahda porkkanoita 200 asteisessa uunissa porkkanoiden koosta riippuen noin 20-30 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat kypsiä. 

*

Rakuunassa on melko omalaatuinen anismainen aromi, ja sitä kannattaa lisätä porkkanoihin, ja ruokaan yleensäkin, varsin maltillisesti. Liiallisesti käytettynä rakuuna tekee ruuasta kitkerää, mutta sopivassa suhteessa lisättynä rakuuna korostaa kivasti lähes makua kuin makua. Minulla oli maustekaapissani vain kuivattua rakuunaa, mutta yhtä hyvin paahdetut porkkanat voisi maustaa tuoreellakin yrtillä. 


Rakuunaporkkanat



Meillä rakuunaporkkanoita syötiin jo jokin aika sitten perinteisen palapaistin lisäkkeenä. Viime viikonloput ovat kuluneet poissa kotoa sukua tavaten. Läheisimpiä tavataan useammin, mutta näihin viime viikonloppujen kohtaamisiin on liittynyt myös sellainen mukava piirre, että osan kanssa viime tapaamisesta on ennättänyt vierähätää jo useampi vuosi. Ei siis haittaa, vaikka kokkaaminen on jäänyt vähemmälle. Tilalla oli jotain muuta. Onneksi näitä bloggaamattomia reseptejä ja kuvia on muutama takataskussa.



Rakuunaporkkanoita ja palapaistia



Viime viikonloppuna olisin tietysti voinut ottaa puhtaasti raportoijan roolin, kun apukokit leipoivat mummun kanssa sämpylöitä ja mustikkapiirakkaa. Minä kelpasin juuri ja juuri vahtimaan uunia. Uunin vahtimisen lisäksi lapsuusmaisemissa riitti hämmästeltävää: lyhyessä ajassa taivaanrantaan oli ilmestynyt iso määrä tuulimyllyjä. Taisin pitää näkemästäni. Pohjalainen peltomaisema ei huhtikuussa ole kauneimmillaan. Tänä vuonna sitä kuitenkin kannatti yrittää kuvata perinteistä maisemaa muuttaneiden tuulimyllyjen vuoksi.


Tuulimyllyt horisontissa



Tuulimyllyt horisontissa



Tuulimyllyt horisontissa

2 kommenttia:

  1. Näitä minäkin olen tehnyt! Ja niin kauniit peltomaisemat. Nuo tuulimyllyt jäivät yllättävän paljon taustalle noissa kuvissa.

    VastaaPoista
  2. Tuulimyllyille on tuolta paikalta matkaa toistakymmentä kilometria. Tuulimyllyt ovat saaneet osakseen runsaastikrittiikkiä. Ottamatta kantaa niiden terveysvaikutuksiin tai muihin haittoihin, mielestäni ne kuitenkin kertovat nykyajasta ja siitä, että eteenpäin ollaan menossa.

    VastaaPoista