sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Appelsiinicurd - testing, testing

Pääsiäisen aikaan tein itse sitruunatahnaa eli lemon curdia, ja vieläpä mikrossa. Onnistuneesta kokeilusta innostuneena askartelin viikonloppuna appelsiinin kimpussa ja tein appelsiini curdia lemon curdin tapaan. Appelsiinitahna oli myös erittäin onnistunutta ja helppotekoista. Sitä on nyt testattu täytekakun välissä ja paahtoleivän päällä.






*

Appelsiinicurd

(noin 3 dl valmista tahnaa)

1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 1/2 dl appelsiinin mehua siivilöitynä (käytin 2 appelsiinia)
1 tl appelsiinin kuorta
50 g voita sulatettuna

Valitse mikron kestävä kulho ja vispilä appelsiinitahnan valmistukseen. 

Sulata voi ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki.  Mittaa sekaan sokeri. Purista appelsiineista mehua ja lisää vasta puristettu mehu sekä kuoriraaste kulhoon. Sekoita hyvin.

Kuumenna aineksia mikrossa täydellä teholla puoli minuuttia. Ota seos mikrosta ja vatkaa voimakkaasti. Laita seos uudelleen mikroon, ja kuumenna taas täydellä teholla puoli minuuttia. Nosta astia taas pois ja vatkaa voimakkaasti. Jatka kypsentämistä kunnes seos muuttuu kiisselimäiseksi. Mikron tehosta ja astian muodosta riippuen appelsiinitahnan valmistuminen kestää 3-5 minuuttia. Siirrä appelsiinitahnapuhtaaseen (lasi)purkkiin ja laita purkki jääkaappiin. Curd säilyy jääkaapissa noin pari viikkoa.

Käytä appelsiinitahnaa kakkujen tai piirakoiden täytteenä. Appelsiinicurd sopii hyvin myös paahtoleipien päälle tai croissantin kaveriksi.

*






Samoin kuin sitruunatahnaa tehdessä, minulla oli nytkin aikomus laskea tarkasti montako kertaa mikroa käytin. Vaan niin taas kävi, että menin laskuissa sekaisin. Appelsiinitahnasta tuli sitruunatahnaa makeampaa, eikä läheskään niin hapokasta kuin sitruunatahna. Sokerin määrää olisi voinut jopa appelsiinitahnaan vähentää. Sitruunatahnasta tuli appelsiinitahnaa silkkisempää. Jos oikein haluasi hifistellä tahnan voisi vielä käyttää siivilän läpi.

Kovin paljoa muuta en kuluneena viikonloppuna ehtinyt kokkailla. Blogia olen kuitenkin miettinyt sitäkin enemmän. Blogin ulkoasuun on tulossa lähiaikoina pientä viilausta, kunhan töiltäni ehdin taas harrastaa. Tavoitteena on parantaa luettavuutta ja helpottaa reseptien löytämistä. Olen muuten tosi iloinen siitä, että blogin lukijamäärä on kasvanut huimasti. Kommenteista olen tosi onnellinen, ette usko miten mukavalta tuntuu saada palautetta esimerkiksi kommenttina tai tykkäyksenä facebookissa. Olethan muuten huomanneet, että Viikonloppukokkia pystyy seuraamaan myös facebookissa?













Kesä on taas askeleen lähempänä. Huomasin, että raparperi alkaa nousta maasta. Autoihin on tänään urakoitu kesärenkaat. Kaikkein keväisin ja kesäisin fiilis tuli, kun kävimme kaivamassa veneen pressujen alta. Veneen talvisäilytyspaikalla vesi oli jo jäistä vapaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti