maanantai 7. maaliskuuta 2016

Moni kakku päältä kaunis... epäonnistunut maustekakku

Kakusta tuli ihan kaunis, mutta... Kakku on kuivaa ja sen rakenne on hiekkainen. Esikoinen taivasteli, että et kai aio tätä kenellekään tarjota. Ensin ajattelin, että en aio, en edes työkavereille. Mutta nyt kun kakku on levännyt yön yli pöydällä alan tulla vähän toisiin ajatuksiin. Työpaikalla vitsaillaan, että siellä kyllä kahvipöydästä katoaa kaikki, vähän epäonnistuneetkin, leipomukset. Yleensä tarjolla on ihan priimaa tai parempaakin tavaraa, kun joku innostuu leipomaan tai tuomaan juhlien rääppiäisiä, mutta kyllä sinne välillä niitä epäonnistuneitakin ilmestyy. Sanoisin, että epäonnistuneemmatkin, kuin tämä kakku ovat siltä pöydältä kadonneet. Ja saattaapa olla, että  tämä kakku katoaa tuosta omankin pöydän kulmalta. Vähän on tästä ei niin onnistuneestakin kakusta kirjoitettava, koska periaatteessa reseptissä voisi olla potentiaalia kehitettäväksi. 





Kaikki lähti kuohukermapurkista, jossa päiväys oli mennyt joitakin päiviä sitten. Kaapissa oli myös kivikovaa muscovadosokeria ja tattarijauhoa, joissa päiväys alkoi tulla vastaan. Kakkua, ajattelin. Mielessäni oli sellainen piimakakku-tyylinen maustekakku.

*

Maustekakku tattarista


2 dl kuohukermaa
150 g voita
2 dl muscovadosokeria
4,5 dl tattarijauhoja
2 tl soodaa
1 rkl kardemummaa
3 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon muscovadosokeri (kivikova sokeri sulaa voin mukana) ja kerma. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita hyvin nesteisiin. Voitele kakkuvuoka ja kumoa taikina kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

*

Eniten kakussa meni pieleen rakenne. Hiekkakakultahan tuo suussa tuntui, sellaiselta hienojakoisesta ja pehmeästä saumahiekasta tehdyltä. Jauhoja oli siis taikinassa liikaa! 

Maku sinänsä oli melko hyvä. Mausteet ja muscovadosta tekivät kakusta aromikkaan. Luultavasti perinteisen piimäkakun reseptillä maku ja rakennekin olisi ollut paljon parempi. Piimää olisi varmasti myös tasannut tattarin voimakasta makua. Osan tattarista olisi tietenkin voinut korvata venhäjauhoilla. Toisaalta kokonaan tattarijauhoista tehty kakku vastaa gluteenittoman leivonnaisen kysyntään. Tattarijauho on venhäjauhoon verrattuna tummaa. Kun vielä käytin tummaa muscovadosokeria, kakusta tuli kauniin, syvän värinen.









Tiedän kyllä, että tattarijauhoa voi hyvin käyttää makeaan leivontaan. Sillä (melkein) onnistunut kokemus minulla on Bretagnelaisesta voi-tattarikakusta, jota suosittelenkin mieluumin leipomaan tattarijauhoista, jos sinulla on niitä jäänyt esimerkiksi blinien paistamisen jälkeen ylimääräiseksi. Maustekakussakin on ideaa, mutta resepti vaatii vielä vähän kehittelyä. Mielelläni otan myös vastaan testattuja ja hyväksi havaittuja reseptejä tattarijauho-leivontaan. 

2 kommenttia:

  1. Kauniin näköinenhän tuo kakku on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kakusta tuli tosiaan ihan kaunis ja makukin oli ok. Rakenne epäonnistui.

      Poista