Pähkinäiset toffeeomenat ja mantelimaito

Olin yllättynyt, kun näin Lidlin hedelmätiskissä kotimaisia (ahvenanmaalaisia) omenoita. En ole aiemmin kotikaupungissa bongannut kotimaisia omenoita enää tähän aikaan vuodesta. Välittömästi alkoi tehdä mieli uuniomenoita. Ajattelin laittavani niistä terveellistä jälkiruokaa. Ajatus terveellisyydestä vesittyi kuitenkin jo siinä vaiheessa, kun päätin täyttää omenan fudgella. Kotona tutkailin jääkaappia, ja totesin, että maapähkinävoipurkin lopun voisi käyttää omenan täytteenä myös. 

Sinänsähän nuo raaka-aineet ovat ihan hyviä, ja periaatteessa kohtalaisen terveellisiäkin, ainakin puhtaista raaka-aineista valmistettuna. Kävi kuitenkin niin, että tuoteselosteesta huomasin fudgen sisältävän pahaa-pahaa palmuöljyä. Luultavasti palmuöljyttömiäkin vaihtoehtoja olisi ollut. No meillä syödään kovin vähän mitään valmista, joten luultavasti ruokavaliomme on lähes palmuöljytön. Kokonaanhan sitä ei pysty välttämään, enkä oikein osannut ajatella, että sitä olisi fudgessakin.

*

Pähkinäiset toffeeomenat ja mantelimaito

4 annosta

4 omenaa

täyte

2 rkl maapähkinävoita

50 g huoneenlämpöistä voita

1/2 tl inkivääriä

2 rkl ruokosokeria

4 fudgea

tarjoiluun

mantelimaitoa

kanelia

pähkinöitä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Pese ja halkaise omenat. Pyöräytä omenan siemenkota irti ja asettele omenat uunivuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään fudgea lukuunottamatta. Aseta toffeekaramelli omenan puolikkaan keskelle ja lusikoi päälle täytettä.

Kypsennä omenoita uunissa noin 20 minuuttia omenoiden koosta ja lajikkeesta riippuen.

Tarjoa omenat kylmän mantelimaidon, kanelin ja saksanpähkinöiden kera.

*

Omenat eivät olleet kovin makeita lajikkeita, ja osa perheestä olisikin kaivannut lisää sokeria. Lapset olisivat halunneet vanilijakastiketta, mutta sitä ei ollut, joten mantelimaitoon oli tyytyminen. 

Vaikka korona tuntuu tehokkaasti tyhjentävän kauppoja, uuniomenajälkkäriin luultavasti löytyy ainekset helposti ehkä jopa kotoa kaapeista. Useammassa taloudessa kai on kotivaraa ihan tavallisesti. Minä päätin, että en ala koronan vuoksi hamstraamaan mitään. Toisaalta ruuanlaitto harrastuksen myötä minulla on kaapeissani kohtalaisen hyvä kotivara muutenkin. 

Mun kotivara koostuu sellaisista aineista, jotka meillä kuuluu ihan normaaliin arkiruokaan. Pakastimessa on lihaa, kalaa, marjoja ja leipä. Kuiva-ainekaapissa pastaa, riisiä, nuudelia, hiutaleita, suurimoita, hernekeittoa, tomaattimurskaa, tonnikalaa, linssejä, kikherneitä, teetä, kahvia, kaakaota ja niin edelleen. Varasto kiertää hyvin. Sen huomasin tänään pakastinta siivotessani. Siellä ei jään lisäksi ollut juurikaan poisheitettävää. Jäätä olikin sitten aika reippaasti... Muutaman ison suutarin heitin menemään. Kiinnostaa ehkä miksi meillä oli suutarin kaltaista roskakalaa pakastimessa. No suutareita on ongittu ja pakastettu ravuille syötti kaloiksi. Ajattelin, että ongitaanpa ensi kesän rapumertoihin tuoreet kalat ja tehdään tilaa ihmisten ruualle.

Munakoiso-kurpitsapata - curryako tämä on?

Arkea helpottaakseni olen ottanut tavaksi laittaa sunnuntaisin "ylimääräistä" ruokaa. Koska perheessä on keskusteltu viime aikoina ahkerasti ilmastonmuutoksesta ja kasvisruokailusta, nämä extraruuat ovat usein olleet aika kasvisvoittoisia. Kasvissyönti on mun mielestä ihan okei, kunhan vaan katsoo että kasvisruokakin on ihan oikeaa ruokaa, eikä vain pelkkää nuudelia tai salaattia. Munakoiso-kasvispata oli oikein helmi kasvisruokien joukossa. Pata vaatii pitkähkön hauduttamisen ja kurpitsan kuorimisessakin on sen verran hommaa, että arkena tämän ruuan valmistamiseen ei meillä taivu kukaan. Mutta se ei haittaa. Maistelin pataa nimittäin tuoreeltaan sunnuntaina ja lämmitettynä maanantaina. Melkein uskaltaisin sanoa, että lämmitettynä pata oli parempaa!

Munakoiso-kurpitsapadan makumaailma menee selvästi Intian suuntaan. En tunne intialaista ruokaa paljon palak paneeria enempää, joten valaiskaahan minua. Voisiko tällaista ruokaa kutsua curryksi? Alla oleva resepti löytyi vanhoja lehtiä selaillessa (Glorian ruoka- ja viini 1/2016) Resepti on testattu ja hyväksi havaittu.

*

Munakoiso-kurpitsapata

6 annosta

pieni myskikurpitsa

munakoiso

230 g kikherneitä

1 dl punaisia linssejä

punasipuli

4 valkosipulinkynttä

1 rkl oliiviöljyä

1 tl kurkumaa

1 tl garam masalaa

1 tl kanelia

1/2 tl kardemummaa

2 dl kasvislientä

1 rkl hunajaa

suolaa

sitruunan mehu ja kuori

lehtipersiljaa

Vuohenjuustojogurtti

150 g ruohosipuli vuohenjuusto (Chavroux)

1,5 dl turkkilaista jogurttia

sitruunamehua

Sekoita vuohenjuustojogurtin aineet keskenään ja laita jääkaappiin, että maut ehtivät tasaantua.

Esivalmistele kasvikset. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja leikkaa kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Kuutio myös munakoiso. Valuta kikherneet ja huuhtele linssit. Kuori ja paloittele sipulit.

Lisää pataan oliiviöljyä ja kuullota paloiteltuja sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne alkavat pehmenemään. Lisää pataan kurkuma, garam masala, kaneli ja kardemumma. Anna kypsyä minuutin verran.

Lisää kurpitsa ja munakoisokuutiot pataan ja sekoittele muutama minuutti. Lisää kikherneet, linssit, kasvisliemi ja hunaja. Anna hautua kannen alla noin 40 minuuttia.

Mausta lopuksi sitruunamehulla ja lehtipersiljalla. Tarjoile vuohenjuusto jogurtin kera.

*

Myskikurpitsan kuorimiseen mulla on muuten tarjota vinkki. Mikrota kurpitsaa täydellä teholla pari minuuttia. Ennen mikroon laittamista pistele haarukalla reikiä ympäri kurpitsaa. Jos reiät jää pistelemättä, kurpitsa räjähtää! Mikrossa kurpitsa kypsyy juuri sen verran, että sen kuoriminen on paljon, paljon helpompaa.

Suosittelen myös kovasti vuohenjuustojogurtin valmistamista. Suolainen kastike on mukava lisä mausteiselle ja makeahkolle padalle, vaikka myskikurpitsa ei olekaan kurpitsa makeimmasta päästä.

Perheessä podetaan ilmastoahdistusta. Sen seurauksena lupauduin kokeiluun, jonka toteutamme vasta koulujen kesäloman alettua. Lupasin, että testaamme, mitä tarkoittaa viikko kasvissyöjänä. Kesäloma valikoitui ajankohdaksi siksi, että koulussa ei kyllä voi ilmoittaa olevansa viikon kasvissyöjänä! Joka tapauksessa tämän lupauksen lunastaminen vaatii vähän parempaa tutustumista kasvisruokiin. Onnekseni pelkkä lupaus kokeilun toteuttamisesta sai lapsetkin oikeasti kiinnostumaan siitä, millaista ruokaa kasvisruoka on. Luulen, että tämä helpottaa pitkäaikaista pyrkimystäni ujuttaa lisää kasvisruokia meidän ruokavalioomme jo ennen testi viikkoa. Ainakin siihen on hyvä vedota. Aikuiset sen jo auliisti myöntävät, että kasvisruoka on hyvää, mutta lapset ovat vähän ennakkoluulojensa vankeja. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ihan oikeista kasvisruuista.

Ruusuruoska - kulttisarjakuva näyttämöllä Tampereella

Ruusuruoska on Tampereen Työväen teatterin ja Teatteri Takomon mielenkiintoinen yhteistuotanto, jonka kävin katsomassa Työviksellä jo helmikuun alun ensi-illassa. Turussahan kantaesitys ja näytökset ovat pyörineet jo syksyllä. Kevään näytöksiin Työviksen intiimissä kellariteatterissa on vielä tilaa. Ruusuruokan kaltaiselle näytelmälle kellarisali on ideaali ympäristö. Parasta on, jos pääsee mahdollisimman eteen istumaan, silloin näyttelijöiden kaikki ilmeet ja eleet erottuvat tarkasti. Ne pääsevät juuri näissä lavasteratkaisuissa ja yksinkertaisen puvustuksen asioista oikeuksiinsa.

Kuva:Tampereen Työväen Teatteri

Ruusuruoska pohjautuu kuvataiteilija Alpo Jaakolan vuonna 1967 ilmestyneeseen sarjakuva-albumiin. Näytelmän tekstit ovat Mika Rätön laatimia, ohjaus on Esa Kirkkopellon ja musiikista vastaa arvostettu ja taitava soitinrakentaja ja kansainvälisestikin arvostettu vanhanmusiikin maestro Eero Palviainen. Ruusuruoskan näyttelijä kaarti on koostuu sekä Työväen Teatterin, Takomon ja Nätyn näytteljiöistä. Erityisellä mielenkiinnolla seurasin tietysti Joonas Heikkistä, jonka olin edellisen ja ensimmäisen kerran nähnyt näyttämöllä Jeppe Niilonpoikana. Näytelmän kuluessa vaikutuin myös Sofia Smedsistä ja erityisesti hänen äänestään. Ja siitä miten hauska oli Joanna Haartti. Tampereen Työväen Teatterin näyttelijöistä tulessa olivat Auvo Vihro ja Minna Hokkanen

Ruusuruoska koostuu kohtauksista, joista kaikki kertovat oman tarinansa, kuka mistäkin. Teemoina ovat muun muassa rakkaus, kärsimys, intohimo, epätoivo, nautinto ja tuska. Kaikki tarinat eivät ole kovin loogisia ja kauniita, eikä kaikissa ole onnellinen loppu, mutta siitäkin huolimatta näytelmän jälkeen on rauhallinen fiilis. Ensin en ollut aivan varma, mistä näytelmässä on kysymys, mutta sitten älysin miten paljon komiikkaa näytelmä sisältää ja vapauduin nauttimaan ja nauramaan.

Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

Viime aikaisista teatteriesityksistä on jäänyt mieleeni erityisesti Myrsky, Juhannustanssit ja Jeppe Niilonpoika, jotka saivat minut nimittämään itseäni ehkä vähän halventavasti "kesäteatterikatsojaksi". Ajattelin, että en ymmärrä tarpeeksi teatteritaidetta, että osaisin eläytyä täysillä ja saada enemmän irti kappaleista. Vaan niinpä kuitenkin nautin edellä mainituista vähän enemmän katsojaa haastavista näytelmistä. Myönnän kyllä, että katsojalle helpot hyväntuulen balladit tai niskavuorenhetat ovat harmitonta viihdettä ja kevyistäkin näytelmistä on tuoreitakin kokemuksia. Mutta ai, että miten nautin Ruusuruoskasta! Ruusuruoskan myötä opin itsestäni teatterikatsojana uutta. Pidän oikein erityisesti siitä, että esitys on rauhallinen. Tajusin, että kestän ja osaan tulkita metatasoja, eikä minua haittaa näytelmän surrealistinen jopa psykedeelinen maailmankuva, kunhan vain pääsen tutustumaan ja katselemaan sitä kaikessa rauhassa. Ruusuruoskassa ei ole älytöntä huutoa, päätöntä ryntäilyä tai voimakkaita efektejä, vaikka siinä onkin vahvoja ja voimakkaita kohtauksia.

Reilun puolentoista tunnin mittainen näytelmä ilman väliaikaa on katsojalle melko rankka, ja onkin siinä rajoilla jaksaako sen yhdeltä istumalta. Toisaalta minunhan ei tarvinnut kuin istua ja nauttia, rankkaa taisi olla fyysisen näytelmän läpi vieminen näyttelijöillekin, vaikka se ei kyllä millään tavalla näkynyt.  Mitäs teatterikeväässä vielä olisi luvassa? Onko suosituksia mitä kannattaisi käydä katsomassa?

Yhteistyö: Liput saatu Tampereen Työväen Teatterista

Pallasjärven siikaa nuotiolla Ounasjoen varressa

Viikko sitten oltiin täysin talvisissa maisemissa hiihtelemässä Raattaman kierrosta. Lyhyessä matkakertomuksessani hiihtolomamatkalta lupasin palata talvisiin maisemiin, ja kertoa, miten valmistimme nuotiolla Pallasjärven siikaa. Siika oli tarkoitettu ruuantekoruuaksi, joka naposteltiin nuotiolla samalla kun loimuteltiin lohta. Toinen mukava naposteluruoka nuotiolle on valmiiksi suolatun ja annospaloiksi leikatun lohen paistaminen tikun nokassa. Mutta tällä kerralla kun loimulautaan oli naulittuna kokonainen file, naposteltavaksi paisteltiin siika. Ostimme pakastetun ja valmiiksi suomustetun siian naapurin isännältä yhtä aikaa poron käristyslihan kanssa. Kala sulateltiin rauhassa ja esivalmisteltiin mökissä. Nuotiolle jäi vain paistamisen vaiva.

*

Pallasjärven siikaa nuotiolla

suomustettu ja avattu siika

hieman karkeaa merisuolaa

lime

oliiviöljyä

Huuhtele ja kuivaa siika hyvin. Laita merisuolaa kalan vatsaan noin puoli tuntia ennen kuin alat valmistaa kalasta ruokaa. Jätä kala huoneenlämpöön suolaantumaan. Jääkaappikylmästä kalasta ei kannata alkaa valmistaa ruokaa.

Kun kala on ollut suolassa puolisen tuntia, pyyhi siitä talouspaperilla ylimääräinen suola ja kuivaa vielä kertaalleen hyvin.

Leikkaa kalan pintaan viiltoja hieman vinottain terävällä veitsellä ja laita jokaiseen viiltoon muutama limen viipale. Käännä kala ympäri ja tee toiselle puolelle samanlaiset viillot, jotka myös täytetään limen viipaleilla.

Juuri ennen nuotiolle laittamista levitä kalan pintaan hieman oliiviöljyä. Laita öljyä ensin vain sille puolelle, joka tulee kuumaa nuotiota vasten. Öljyn kanssa ei kannata liioitella, jos mahdollista käytä pullasutia tai vastaavaa.

 Laita kala ritilälle nuotion päälle, anna kypsyä puoleltaan noin 4-6 minuuttia kalan koosta riippuen. Meidän nuotiosiika oli aika iso arviolta 600 g, ja se kypsyi toiselta puolelta jopa 7 minuuttia. Ennen kuin käännät kalan, laita öljyä kalan kylkeen. Jos kala on kypsää, se on laitettu riittävän kuivana riittävän kuumaan kypsymään, sen pitäisi lähteä ihan nätisti irti ritilästä. Vetäytymisen jälkeen kala on valmista nautittavaksi.

*

Ellei sinulla ole käytössäsi ritilää, luulisin halsterissa onnistuvan ihan yhtä hyvin. Samat lainalaisuudet pätevät myös grillissä valmistamiseen kuin nuotiossa kypsentämiseen. Kala ei kannata iskeä kylmänä grilliin. Kala kannattaa kuivata hyvin, ettei se ala keittyä. Öljyä kannattaa käyttää maltilla, ettei kalna pinta leimahda kuumuudessa palamaan. Ja grillauksessa maltti on sikäli valttia, että kalaa ei kannata veivata edes takaisin. Kala käännetään vain kertaalleen ja ennen nauttimista sen kannattaa antaa vetäytyä hieman. Jos vain malttaa!

Mainioita mausteita olisivat olleet myös puuvartiset yrtit. Valitettavasti  meillä ei niitä ollut käytössämme, vaan hyvin maistui limellä ja oliiviöljyllä maustettu versio. Ja voin kertoa, ettei oikein annettu kalan vetäytyä, vaan syötiin heti kun sormet kärsi.

Näiden talvisten nuotiokuvien myötä ajattelin vaihtaa keväisemmän vaihteen päälle niin keväinen on ainakin tämä lauantai eteläisessä Suomessa ollut. Tervetuloa kevät!

Hiihtolomalla menee helposti munkki päivässä!

Vuodessa ei ole kovin monta kertaa vuodessa sellaista viikkoa, jolloin syödään munkki päivässä. Yksi saattaa olla. Se on hiihtolomaviikko! Kun etelän vetelä ulkoilee ja hiihtelee Lapin hangilla, silloin munkki päivässä ei tee heikkoakaan. Eipä silti aktiivinen ulkoilu kyllä kuluttaa energiaa ja mikäs se on nautisekellessa - maisemista, munkeista ja elämästä ylipäätään.

Olen siinä mielessä onnekas, että pääsin Lappiin sielunmaisemiini uudelleen pian jouluisen kaamosloman jälkeen. Tunnelma Lapissa on helmikuun viimeisinä päivinä tyystin erilainen kuin joulun aikaan. Kaamoksesta ei ole enää tietoakaan, vaan valo on vienyt pimeydestä voiton. Jos jotain niin sen olen oppinut pohjoisessa, että hetkestä kannattaa nauttia. Kaikkein parhaiten sanonta konkretisoituu kun seuraa luontoa tai vaikkapa nyt säätä. Myrsky nousee hetkessä ja hetkessä taivas on taas sininen ja rauhallinen. Hetkessä ovat ohi myös kaunein ruska, pimein kaamos tai valoisin yö. Eipä näitä hankiakaan enää kesällä ole. Ihmeellistä se on!

Etelä-Suomen lumettoman talven jälkeen nautimme täysin rinnoin talven iloista. Hiihtelin lähes jokaisena lomapäivänä. Muu perhe lasketteli päivän Ylläksellä ja päivän Levillä. Tämä tietysti avasi minulle Raattaman ympäristössä hiihdelleelle uusia latuja. Latuverkosto maastohiihtoon on Lapissa erinomainen. Ja tokikin Raattaman reittien ylläpitämiä latuja hiihdeltiin myös. Kierretyiksi tulivat tänäkin vuonna Raattaman kierros, Tynnyrinkierros ja Hommakierros vähän eri kokoonpanoilla. Hiihtourakasta palkintona oli se aluksi mainittu munkki. Aika useasti Porotilamajoitus Auttossa tai Tunturihotelli Vuontispirtillä.

Koskaan ei ole lumitöitä tehty yhtä suurella riemulla kuin tänä talvena Lapin lomalla. Mökin katto tyhjeni lumesta suit sait ja sitten sitä katolla ollutta lunta siirrettiin pihassa paikaista toiseen. Lunta oli noilla kulmilla ennätysmäärä. Ja tietysti oli myös polku laavulle avattavana. Laavulla istuskeltiin pariin otteeseen ja ensimmäisellä kerralla oli niin hyvät eväät, että nuotiolla valmistetusta Pallasjärven siiasta kirjottelen oman postauksensa.

Useilla Lapin lomilla olemme poikenneet Pallastunturilla ja Enontekiön Hettassa. Nyt oli jo toinen kerta kun nämä retket jäivät tekemättä. Ehkä kesällä sitten.  Miten sinun hiihtolomasi sujui?