Moni kakku päältä kaunis... epäonnistunut maustekakku

Kakusta tuli ihan kaunis, mutta... Kakku on kuivaa ja sen rakenne on hiekkainen. Esikoinen taivasteli, että et kai aio tätä kenellekään tarjota. Ensin ajattelin, että en aio, en edes työkavereille. Mutta nyt kun kakku on levännyt yön yli pöydällä alan tulla vähän toisiin ajatuksiin. Työpaikalla vitsaillaan, että siellä kyllä kahvipöydästä katoaa kaikki, vähän epäonnistuneetkin, leipomukset. Yleensä tarjolla on ihan priimaa tai parempaakin tavaraa, kun joku innostuu leipomaan tai tuomaan juhlien rääppiäisiä, mutta kyllä sinne välillä niitä epäonnistuneitakin ilmestyy. Sanoisin, että epäonnistuneemmatkin, kuin tämä kakku ovat siltä pöydältä kadonneet. Ja saattaapa olla, että  tämä kakku katoaa tuosta omankin pöydän kulmalta. Vähän on tästä ei niin onnistuneestakin kakusta kirjoitettava, koska periaatteessa reseptissä voisi olla potentiaalia kehitettäväksi. 

Kaikki lähti kuohukermapurkista, jossa päiväys oli mennyt joitakin päiviä sitten. Kaapissa oli myös kivikovaa muscovadosokeria ja tattarijauhoa, joissa päiväys alkoi tulla vastaan. Kakkua, ajattelin. Mielessäni oli sellainen piimakakku-tyylinen maustekakku.

*

Maustekakku tattarista

2 dl kuohukermaa

150 g voita

2 dl muscovadosokeria

4,5 dl tattarijauhoja

2 tl soodaa

1 rkl kardemummaa

3 tl kanelia

1 tl inkiväärijauhetta

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon muscovadosokeri (kivikova sokeri sulaa voin mukana) ja kerma. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita hyvin nesteisiin. Voitele kakkuvuoka ja kumoa taikina kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

*

Eniten kakussa meni pieleen rakenne. Hiekkakakultahan tuo suussa tuntui, sellaiselta hienojakoisesta ja pehmeästä saumahiekasta tehdyltä. Jauhoja oli siis taikinassa liikaa! 

Maku sinänsä oli melko hyvä. Mausteet ja muscovadosta tekivät kakusta aromikkaan. Luultavasti perinteisen piimäkakun reseptillä maku ja rakennekin olisi ollut paljon parempi. Piimää olisi varmasti myös tasannut tattarin voimakasta makua. Osan tattarista olisi tietenkin voinut korvata venhäjauhoilla. Toisaalta kokonaan tattarijauhoista tehty kakku vastaa gluteenittoman leivonnaisen kysyntään. Tattarijauho on venhäjauhoon verrattuna tummaa. Kun vielä käytin tummaa muscovadosokeria, kakusta tuli kauniin, syvän värinen.

Tiedän kyllä, että tattarijauhoa voi hyvin käyttää makeaan leivontaan. Sillä (melkein) onnistunut kokemus minulla on Bretagnelaisesta voi-tattarikakusta, jota suosittelenkin mieluumin leipomaan tattarijauhoista, jos sinulla on niitä jäänyt esimerkiksi blinien paistamisen jälkeen ylimääräiseksi. Maustekakussakin on ideaa, mutta resepti vaatii vielä vähän kehittelyä. Mielelläni otan myös vastaan testattuja ja hyväksi havaittuja reseptejä tattarijauho-leivontaan. 

Terveisiä Ounasjoen rantatörmältä Pallaksen kupeesta

Talviloma alkaa olla takana päin. Viime vuonna talviloma oli lomaa hiihdosta, kun lomailimme Thaimaassa. Tänä vuonna talviloma oli hiihtoa varten - hiihtoloma sanan varsinaisessa merkityksessä. Vietimme vuoden yhdeksännen viikon Ounasjoen rantatörmällä Pallastunturin kupeessa. Paikka oli meille tuttu viime kesältä. Kesäreissustakin löytyy matkakertomus. Lapset olivat Lapin talvessa ensimmäistä kertaa, oma Lapin talvikokemukseni on ainakin kymmenen vuoden takaa Levitunturin hulinoista, ja sanomattakin on selvää, että tunnelma oli hyvin erilainen. Olimme kaukana turistivirroista ja laskettelukeskuksista, aivan mahtavissa maisemissa, rauhassa ja hiljaisuudessa.

Maisemia Pallaksentien (tie 957) levähdyspaikalta noin 5 km ennen Raattaman kirkonkylää

Lähdimme lomalle aamuvarhaisella. Kello soitti kotona Pirkanmaalla vähän neljän jälkeen aamulla. Jo Keski-Suomessa hämmästelimme lumen määrää, mutta emmepä tienneet, mikä meitä pohoisessa odotti. Matka sujui hyvin, vaikka ajokeli oli vaihteleva, paikoin huonokin. Pitkän matkan strategia perustui ison ketjuhuoltoaseman noutopöytäaamiaiseen ja pariin pienempään pikaiseen pysähdykseen. Lisäksi olin varannut autoon vähän evästä, lähinnä juomaa ja pientä naposteltavaa. Lapset kuluttivat aikaansa lueskelemalla, musiikkia kuunnellen ja toki pitkällä matkalla tuli unikin. Puhelinta tietysti räplättiin sen verran, kun akussa nyt virtaa riitti. Ja ehdittiinhän me pari matkapeliäkin pelata (piti keksiä laulu, jossa on meri ja toisessa pelissä piti keksiä laulu, jossa on eläin). Viimeinen stoppi tehtiin Muoniossa, jossa suuntasimme ruokakauppaan.  Menomatkaa tehtiin kaikenkaikkiaan 13 tuntia.

Kun aikaisin aloittaa, paljon ehtii. Hiihtämään ei matkustuspäivänä ehditty, mutta ulos kuitenkin.  Lapset riensivät lumen ihmemaahan heti, kun saivat ulkovaatteet päälle, ja aikuiset perässä, kun saimme tavarat purettua. Ruuan kanssa mentiin ensimmäisenä iltana sieltä, mistä aita on matalin. Ruuan valintaan oli kaksi kriteeriä, sen oli maistuttava kaikille ja sen valmistaminen piti olla mahdollisimman nopeaa ja helppoa. Jauhelihatäytteiset tortillat olivat ensimmäisen illan gurmeeta. Pitkä matka, ulkoilu kirpsakassa pakkassäässä, sauna ja tortillat tekivät tehtävänsä. Kävimme nukkumaan aikaisin.

Ensimmäisen päivän aamu valkeni kylmänä, mutta aurinkoisena. Meitä lähinnä olevat latu-urat kulkivat Vuontispirtin ympäristössä. Olimme jo kotona tutustuneet raattamanreitit.fi -sivustoon, ja suunnitelmana oli hiihtää ensimmäisenä päivänä reilun 10 km mittainen Varkaankierros. Aamun pakkaslukemat vähän kauhistuttivat. Mittari oli lähempänä kolmea kuin kahta kymmentä pakkasastetta. Ilma oli kuitenkin aivan tyyni ja pakkanenkin näytti lautuvan, joten hyvien eväiden kera lähdimme matkaan. Nahkeaa oli eteneminen kovassa pakkassäässä, mutta saavutimme kuitenkin Varkaankurun kodan, jossa paistoimme kaminan päällä makkarat ja jatkoimme matkaa, kierroksen loppuun saakka. Koko porukka, isommasta pieninpään, kiersi Varkaankierroksen, vaikka välillä otti vähän koville.

Makkaroilla ei koko loman ruokailuja kuitattu. Koska kauppa on kaukana, viikon menu hahmoteltiin jo kotona. Suunnitelma oli tukeva aamiainen, pieni välipala lounasaikaan, päiväkahvit ja illalla kunnon tuhti ruoka. Nappasin kotoa pakastimesta mukaan karitsan viulun, jonka valmistin luottoreseptillä. Kotona olin tehnyt valmiiksi myös dukkah-mausteseoksen, jolla maustettiin uunissa kypsennetyt puikulan puolikkaat. Dukkah-perunat ja kahvilla maustettu lampaanviulu on maukas yhdistelmä. Paikalliselta poromieheltä ostimme poronkäristyslihat. Paistista valmistettu käristysliha oli niin hyvälaatuista ja loistavan makuista, että kilon verran tuhottiin yhdellä istumalla puikulamuusin kera. Toki nälkäkin on hyvä mauste. Muonion kauppaostosten täydennyksiä haettiin Raattaman kyläkaupasta, ja ajelimmepa yhtenä päivänä, ihan vain huvin vuoksi, Enontekiön Hettaan ostamaan maitoa ja leipää. Samalla tutustuimme Tunturi-Lapin luontokeskuksen näyttelyihin, ja joimme pullakahvit. Johan siinä on monta syytä ajella kymmenien kilometrien päähän maitokauppaan.  Luontokeskukset ovat muuten ehdottomasti tutustumisen arvoisia paikkoja. Niissä on tasokkaat ilmaiset näyttelyt ja pienet matkamuistomyymälät. Monien luontokeskusten yhteydessä on myös kahvila tai ravintola. 

Ehkä paras itse valmistettu ateria loman aikana oli loimulohi. Ruoka ei valmistunut helpolla, vaan sen eteen nähtiin todella vaivaa. Kesti aikansa, että reilu metrinen hanki saatiin lapioitua kodan suulta, niin että päästiin tekemään nuotio. Hieman epäillyttikin, että miten kala mahtaa yli 20 asteen pakkasessa kypsyä, mutta kyllä se vain kypsyi. Lohifile suolattiin noin tunti ennen paistamista. Loimutuslauta liotettiin vedessä, ettei se syty palamaan. Lohi kiinnitettiin puutapeilla loimutuslautaan ja samalla ylimääräinen suola fileen pinnalta pyyhkäistiin pois. Lohta kypsennettiin nuotiolla yhteensä ehkä noin tunti välillä käännellen. Lohi yritettiin pitää riittävän etäällä tulen loimusta, mutta kuitenkin sen verran lähellä, että kala kypsyi. Muutaman sekunnin kärsi kättä pitää lohen ja nuotion välissä. Loimutettu lohi nautittiin yksinkertaisen vihreän salaatin ja keitettyjen perunoiden kera.

Kun lohta ruvettiin valmistamaan, oli vielä aivan valoista. Kalan kypsyessä ehti kuitenkin ilta pimetä. Nuotion loimussa olisi ollut tunnelmallista istua pidempääkin, mutta edes porontaljat eivät lämmittäneet riittävästit. Minä siirryinkin aika nopeasti sisälle mökkiin perunankeitto puuhiin, kun mies jäi vahtimaan kalan kypsymistä. Jälkiruokiin ei lomalla paljoakaan panostettu. Takkatulessa paistettiin vaahtokarkkeja tai juomaksi nautittiin minttukaakaota vaahtokarkeilla. Kerran taisin tehdä yksinkertaisen suklaamoussen, jonka resepti tosin kaipaa vielä vähän hiomista, mutta ensimmäinen yritys oli sen verran lupaava, että pienen jalostuksen jälkeen, resepti kelpaa tänne julkaistavaksi. Ihan oikea jälkiruoka tuli nautittua Hotelli Pallaksella, jonne yhtenä iltana ajoimme syömään. Alkuun pöytään tuotiin tarjottimellinen leipää ja voita. Oma herkkuni oli näkkileipä, mutta myös limppu sai perheeltä puoltavia ääniä lautasen parhaaksi leiväksi. Aikuiset söivät Tunturimenun, jonka alkuruokana oli blinejä siianmädillä. Pääruuaksi saimme poronpotkaa muusilla ja jälkiruuaksi nautimme suklaakakkua, herkkutatti-kinuskia ja puolukkajäätelöä. Menu oli oikein onnistunut kokonaisuus ja kaikenkaikkiaan varsin maukas. Maut olivat pääosin perinteisiä, joten tilatessa tiesi, mitä tuleman pitää. Yksi yllätyskin oli ja se oli jälkiruuassa. Päällimmäisenä jäi mieleen yksi jälkiruuan komponenteista: herkkutatti-kinuski, jossa todella maistui voimakkaasti sieni. Se sopi hyvin hieman tunkkaisen mudcake-tyylisen kakun ja raikkaan puolukkajäätelön kylkeen. Lasten menua kehuinkin jo kesällä. Apukokit oikein odottivat pääsevänsä syömään saman menun kuin kesällä, jossa alkuruuaksi oli lohikeittoa, pääruuaksi poronkäristystä ja jälkiruuaksi vanilijajäätelöä. Näin se pitää olla: lapsillekin kunnon ruokaa, kunnon raaka-aineista! Hotelli Pallas on nähtävyys jo sinänsä. Retrohotelli istuu hyvin ympäristöönsä. Iso hirsirakennus on kaunis ja sisustuksen yksityiskohdat  miellyttävät silmää. Astiastokin on retroa. Harmittavasti vain sen tyyli on eri aikakaudelta kuin  ravintolan muu tyyli. Lautaset huokuvat 90-lukua. Maisemat ovat tietysti mahtavat. Me emme kovan sumun vuoksi maisemista päässeet nauttimaan, mutta tulipa ravintolan lisäksi piipahdettua tunturikeskuksessa. Vähän jäi harmittamaan se, että  www-sivuilla ei mainittu a la carte tarjoilun alkavan vasta klo 17. Vähän tuli odottelua, mutta moneen kertaan syödessä kuitenkin totesimme, että hyvää kannattaa odottaa. Taisin olla kovin nälkäinen Pallaksella, koska annoskuvista tuli niin huonoja. Jälkiruuan unohdin kuvata kokonaan.

Kunnon turistien lailla pääsimme myös ihastelemaan poroja maatilamajoitus Auttossa. Tytöt hyppäsivät poron kyytiinkin. Tuossa poroa ihmetellessä oikein tunsin auringon lämmittävän - se taisi olla lupaus keväästä. Auttossa nautimme myös ihanat munkkikahvit. Poromiehen suosituksesta lähdimme kiertämään Vuontispirtille Ahovaaran lenkkiä. Ehdimme parahiksi Ahovaaran laelle ihailemaan auringonlaskua. Tuosta vajaan neljän kilometrin mittaisesta lenkistä tulikin suosikki. Raskas, pitkä ja paikoin jyrkkäkin nousu palkittiin huikealla alamäellä. Raattaman reitit- latuverkostoa ei voi kun kiittää ja kumartaa. Ladut olivat mahtavassa kunnossa! Reitiltä löytyi moneen makuun oli mäkeä ja tasaista, lyhyttä ja pitkää. Lähes kaikki reitit tuli kierrettyä. Tällä porukalla emme lähteneet tunturiin hiihtämään, mutta sinnekin olisi päässyt.

Koska lumitalvi on eteläisessä Suomessa melko huono, nautimme suunnattomasti lumesta. Pihasta laskettiin mäkeä rantatörmältä kohti Ounasjokea ja eksoottisia harrastuksia lapsilla oli. Tiedättehän: matala katto ja korkea hanki sekä sauna, lapset ja lumihanki? Matkan rasituksia helpottaaksemme olimme päättäneet tulla kotiin kahdessa osassa. Yöpaikaksi valikoitui Oulu. Kylpylähotelli on lapsiperheelle aina varma valinta, eikä Oulun Eden ollut pettymys tälläkään kerralla. Kylpemisen lisäksi aamiaista odotettiin kovasti. Huhupuheet olivat kertoneet aamiaisen suklaaputouksesta. Onneksi puheet eivät olleet pelkkää huhua! Muuten sekä aamiainen, että illallinen kylpylähotellissa olivat varsin tavanomaisia. Palvelu sen sijaan oli loistavaa. Lasten hampurilaisen sai tilattua alakerran grillistä, kun aikuiset ja isompi apukokki söivät a la carte listalta. Mutta kuulemma saman tyylinen menu, kuin hotelli Pallaksella tarjottiin, olisi lapsille maistunut. Minulle mieleisintä oli myös se, että Oulun piipahdukseen sai yhdistettyä yhden mukavan tapaamiseen ja kuulumiset tulivat vaihdettua. Kotona on oltu nyt yksi päivä, laukut on purettu ja pyykit on pesty. Kilometrejä autonmittariin kertyi huimat 2470. Kauas on pitkä matka. Nyt on nähty Lapin kesä ja Lapin talvi. Onkohan seuraavaksi ruskaretken vuoro?

Blinien aikaa

Suomalaiset syövät blinejä joulun jälkeen tammikuusta maaliskuulle. Minä otin blineistä varaslähdön ja meillä paisteltiin blinejä jo vanhan vuoden puolella marraskuun lopussa. Pietarin matkan hurmiossa lauantai-illalliseksi nautittiin blinien lisäksi epäonnista hatsapuria ja rumia, mutta loistavan makuisia pelmeneitä. Koska tarjolla oli paljon ruokaa, varmasti puolet blineistä jäi syömättä. 

Minähän en tunnetusti heitä menemään mitään käyttökelpoista raaka-ainetta saati sitten ruokaa, jonka valmistamiseen on raaka-aineiden lisäksi käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Pakkasin venäläiseltä illalliselta jääneet blinit tiiviisti pussiin ja pakastin ne.

Alunperin blinit on valmistettu tällä valion ohjeella. Valion ohjettakin pienensin melkein puoleen. En omista blinipannua, vaan blinit on paistettu häälahjaksi saadulla valurautaisella lättypannulla. Itse asiassa tällaiset pienet blinit sopivat alkuruuaksi oikein hyvin. Blinithän ovat aika tuhtia tavaraa Kun syö pikkuisia blinejä, jaksaa syödä useamman.

Pakastetuista blineistä tuli kuin vastapaistettuja, kun käytin lämmitin ne voissa paistinpannussa. Kuohkeus ehkä aavistuksen verran kärsi, mutta eivät nämä paljon tuoreille häpeile. Blinien täytteenä söimme kirjolohenmätiä, punasipulia, smetanaa, ja sienisalaattia. Lisäksi alkupalapöydässä oli pikkukurkkuja ja hunajaa. Sienisalaatin ohjeen löydät ainakin täältä, vuoden 2014 joulupostauksen lopusta.

Vanilijainen luumukääretorttu

Kääretorttu taitaa olla niitä ensimmäisiä leivonnaisia, joka opetellaan tekemään koulun kotitaloustunnilla. En ole montaa kääretorttua koulun kotitaloustuntien jälkeen leiponut, vaikka innostus ruuanlaittoon on kyllä peräisin viimeistään noilta ajoilta. Koulun kotitaloustuntien jälkeen olen tosin tehnyt torttulevyjä täytekakun pohjaksi, mutta harvemmin levyä on tullut kääräistyä rullaksi. Muistattekos, kun tein syksyllä luumuhilloa? Ensimmäistä kertaa saimme puusta niin paljon satoa, että sitä saattoi jatko jalostaa. Luumuhilloa oman pihan Sinikasta valmistui kattilallinen. Hillon tein hillosokerilla, joten hillo ei kestä paistamista. Yksi epäonnistunut piirakkakokeilu on aiheesta takana, sillä enhän millään voinut hyväksyä sokeripaketin kylkeen kirjoitettua tekstiä, että hillosokerilla valmistettu hillo ei ole paistonkestävää. Yksi hillopurkki on syöty paahtoleivän päällä, mutta ne kaikki muut ovat vielä pakastimessa. Viimeistään tähän aikaan talvesta on ryhdyttävä tyhjäämään pakastinta oikein urakalla. Kääretorttuhan on loistava leivonnainen hukuttaa melko hapokasta hilloa, ajattelin. Enkä ollut ollenkaan väärässä.

*

Vanilijainen luumukääretorttu

10-12 palaa

4 munaa

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte

2 dl luumuhilloa

2 dl kuohukermaa

1/2 prk vanilijatuorejuustoa

1 rkl vanililjakreemijauhetta

1 rkl sokeria

Laita uuni lämpenemään 225 asteiseksi. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot ja lisää muna-sokerivaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikin leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista noin 5-8 minuuttia, kunnes pohja on kypsää.

Kumoa kypsä pohja leivinpaperille, johon on siroteltu sokeria. Anna jäähtyä hieman ennen täyttämistä.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma, joka on maustettu vaniljakreemijauheella ja sokerilla. Lisää tuorejuusto vaahtoon ja sekoita hyvin.

Levitä pohjan päälle ensin luumuhillo ja sitten kermavaahto. Kääri leivinpaperin avulla varovasti rullalle levyn leveältä sivulta. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään tunti ja nauti päiväkahvilla tai jälkiruuaksi.

*

Moni voi ajatella luumun tuovan mieleen joulun, mutta tämä itsetehty hapokas ja kauniin punainen (ilmeisesti luumun kuorista peräisin oleva väri) hillo on kaikkea muuta kuin jouluinen. Itsetehty luumuhillo on kaukana kaupan luumumarmeladista, jota joulutorttujen väliin laitetaan. Omatekemä hillo sopi hyvin kevättalvisen kääretortun täytteeksi. Jos sinulla ei ole itsetehtyä hapokasta hilloa, ei hätää: kääretortun väliin sopii melkein mikä tahansa hillo. Käytä siis sitä mitä jääkaapista tai pakastimesta sattuu löytymään! Kermavaahto ja tuorejuusto pehmensivät täytteenä mukavasti hapokkaan hillon makua. Vanilijakreemijauhetta lisäsin vaahtoon paitsi maun vuoksi myös vähän jämäköittämään vaahtoa.

Kääretortun ajatellaan olevan helppo leivonnainen, mutta kyllä tortun kanssakin voi mennä metsään. Minulla tuppaa torttu aina käärittäessä repeilemään rumasti. (Tämänhän tietysti pystyy peittää leikkaamalla tarjolle valmiita annospaloja tai kuorruttamalla kääretortun esimerkiksi kermavaahdolla). Jälkikäteen yritin miettiä mistä repeileminen voi johtua. Maalaisjärki syyttää heti ensimmäisenä liian pitkää paistoaikaa tai liian kuumaa uunia. Syy voi olla myös tärkkelyksen vähäisessä määrässä. Toisissa kääretorttuohjeissa vehnä- ja perunajauhoja käytetäänkin 3/4 dl molempia. Kokeilemisen arvoinen neuvo jauhojen suhteen muuttamisen lisäksi on se, että kääretorttulevy kumotaankin kostutetulle leivinliinalle, jolloin se ei pääse kuivahtamaan. Toinen neuvo oli, että tortun ei saa antaa liiaksi jäähtyä, mutta jos täytteenä on kermaavaahtoa tai muita maitotuotteita, ei torttua voi lämpimänä täyttää, koska sitten täyte sulaa. Mene ja tiedä. Minulla pohja kyllä oli vähän pitempään pöydän kulmalla odottamassa täyttämistä kuin mitä olisi ollut tarpeen. 

Luumuhilloa on pakastimessa vielä monta purkkia, että varaa on kokeilla vaikka kaikki neuvot yksitellen läpi. Maukasta kääretorttua syötiin meillä parinakin päivänä. Ja täytyy sanoa, että yön yli levänneenä se maistui melkein paremmalta kuin juuri leivottuna ja täytettynä. Vanilijakreemijauheen lisääminen kermavaahtoon ei ollut lainkaan hullumpi idea. Vaahto pysyi jämäkämpänä.

Pääsiäinen kolkuttelee ovella jo kuukauden kuluttua. Tämän leipomuksen jälkeen voikin alkaa suunnitella pääsiäisleipomuksia.

Karitsan kyljyksiä ja punaviinikastiketta ja ripaus kesän kaipuuta keskellä talvea

Maisema  näyttää taas talviselta. Viikonlopun aikana on lunta sadellut ihan kivasti. Taas taitaa päästä Pirkanmaallakin hiihtämään. Uuniruoka on kiitollista. Karitsan kyljysten hautuessa uunissa ehdin tehdä aikalailla kotitöitä ja samalla vähän valmistautua tulevaan hiihtolomaan. 

*

Karitsan kyljyksiä ja punaviinikastiketta

noin 1 kg (8kpl) karitsan kyljyksiä 

suolaa 

mustapippuria

vehnäjauhoja

nokare voita ja 

loraus öljyä kyljysten ruskistamiseen

vettä

palanen lanttua

2 lyhyttä sellerin vartta

palsternakka

porkkana

2 punasipulia

salottisipuli

3 valkosipulin kynttä

2 laakerinlehteä

timjamia

rosmariinia

5 kokonaista mustapippuria

1,5 dl punaviiniä

2 rkl punaviinietikkaa

1 rkl hunajaa

maizenaa kastikkeen suurustamiseen

Siisti kyljyksistä ylimääräinen rasva pois, jos se on tarpeen. Mausta kyljykset suolalla ja mustapippurilla.  Pyörittele kyljykset vehnäjauhossa ja ruskista useammassa erässä voi-öljyseoksessa paistinpannulla.  Siirrä kyljykset uunivuokaan odottamaan. Huuhtele pannu aina lihaerien välissä tilkalla vettä ja kaada vesitilkka kyljysten päälle.

Ruskista lopuksi vielä krouveiksi palasiksi pilkotut kasvikset pannulla. Laita myös kasvikset uunivuokaan. Huuhtele pannu vielä vesitilkalla ja kiehauta kuumalla pannulla myös viini ja lisää nesteet uunivuokaan. Lisää vuokaan myös suola, pippuri ja yrtit.

Peitä vuoka kannella tai foliolla ja laita noin 120 asteiseen uuniin 3 tunniksi tai kunnes liha on kypsää.

Nostele kypsät lihat varovasti pois vuokasta ja siivilöi neste kattilaan. Laita lihat takaisin foliolla peitettyyn vuokaan, ja uuniin siksi aikaa, kun valmistat kastikkeen. 

Keitä kokoon siivilöity liemi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Itse kaipasin makeuden lisäksi happoa, joten lisäsin vielä vähän punaviinietikkaa. Jos tarpeen, suurusta kastike maizenalla.

Tarjoa karitsan kyljykset ja punaviinikastike esimerkiksi veneperunoiden ja paahdettujen kasvisten kera.

*

Edellinen jakamani resepti oli pikaruokaa. Karitsan kyljyksiä pitää haudutella uunissa useampi tunti. Pelkästään grillaamalla ei näitä kypsäksi saa. (Sekin on testattu.) Nämä karitsan kyljykset eivät siis ole karetta, joka olisi nopeaan grillaamiseen omiaan. Parhaaseen lopputulokseen olen näiden kyljyksien kanssa päässyt hauduttamalla ne punaviinipohjaisessa liemessä hellalla kasarissa tai uunissa vuokassa. Toinen resepti löytyy täältä viime syksyltä. Toisinaan olen erotellut lihat luista ja tarjonnut kyljykset patana. Riittävän pitkään kun lihat kypsyvät, luut saa vain nostaa padasta pois.

Karitsan kyljykset maistuivat hyvin koko perheelle. Nuorimmainen, lapsista nirsompi, on ehdottomasti lihansyöjä, kun pöydässä on lihaa kaikki on hyvin. Lihojen kanssa uunissa kypsyivät perunalohkot. Kuorineen paistetut veneperunat ovat miltei parasta mitä minä tiedän. Perunoihin lisätään vain vähän öljyä ja mausteita maun ja mielitekojen mukaan. Tällä kerralla laitoin pelkkää suolaa, mutta ainakin paprika, timjami ja rosmariini käyvät mausteiksi hyvin. Perunalohkot kypsyvät uunin lämpötilasta ja koostaan riippuen noin puolessa tunnissa.

Talvisesta maisemasta ja talvisesta ruuasta huolimatta tässä lopussa on muutama kesäinen kuva. Vierailu venemessuilla sai aikaan kesän ikävän, vaikka varmasti vielä nautin myös talvisista maisemista. Talviseen todellisuuteen heräsinkin tänä aamuna, kun töihin lähtiessä etsin auton lumikinoksesta tai viimeistään iltapäivällä, kun kävimme putsaamassa veneen pressun painavasta suojalumesta. No, taivashan voi aurinkoisena talvipäivänä olla yhtä sininen ja kirkas, kuin kesäisenä päivänä, mutta purjetta tai jäistä vapaita laineita ei vielä pariin kuukauteen näe.