Pieteetillä valmistetut pitat - täytteenä nyhtökaritsaa, Bbq-kastiketta, coleslawta ja punasipulihilloketta

Pitaleivät ovat viikonloppukokin keittiössä ihan tuttu juttu.  Tosin tähän asti ne on ostettu kaupasta valmiina ja täytetty milloin milläkin. Nyt tavoitteeni oli kunnianhimoinen: alusta asti itsetehdyt pitat. Nyhtöliha on yksi parhaista pitaleivän täytteistä. Ja nyhtäähän voi melkein mitä vaan. Viikonloppukokilla on kokemusta possusta ja karitsasta. Luulliset ja vähän "huonommat " ruhon osat kelpaavat hyvin nyhdettäväksi. Esimerkiksi possun niska sopii tarkoitukseen mainiosti, enkä oikein ole karitsan lavalle keksinyt parempaa valmistustapaa kuin hauduttaa se ylikypsäksi ja riipiä ohuiksi suikaleiksi. Tärkein mitä nyhtölihan valmistamiseen tarvitsee on aika. Mausteita voi käyttää makumieltymyksiensä, tai sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Lihan maustamisessa pelkällä suolalla ja pippurillakin pääsee pitkälle. Minä yritin tällä kerralla hakea jouluisia makuja karitsan lapaan.

Koska nyhtölihan valmistaminen todella ottaa runsaasti aikaa, teen usein lihan edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmitän sitten juuri ennen tarjoilua, joko bbq-kastikkeen kanssa tai ilman. Liha taitaa itse asiassa tällä tavoin olla parempaakin, maut ehtivät mukavasti tasaantua, ja voimistuakin. Liemi, joka lihan valmistuksessa muodostuu, kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi esimerkiksi kastikkeeseen. Valmistuspäivänäkin nyhtölihaa ehtii nauttimaan, mutta silloin on syytä aloittaa heti aamusta. Lihanpalan koosta riippuen kypsyminen ottaa vähintäänkin viisi tuntia.

*

Pitaleivät nyhtökaritsalla, bbq-kastikkeen, coleslawn ja punahillokkeen kera

Nyhtökaritsa

1,3 kg karitsan luullista lapaa

suolaa

1 dl vettä

1/2 dl punaviinietikkaa

2 tähtianista

1 kanelitanko

1 tl fenkolinsiemeniä

1 tl anista

1 tl timjamia

1 tl rosmariinia

5 mustapippuria

3 isoa valkosipulin kynttä

1 sipuli

1 porkkana

Hiero lihan pintaan suolaan. Laita liha uunivuokaan. Lisää myös mausteet, vesi ja kasvikset. Kasviksia ei ole tarkoitus syödä, ne vain maustavat lihaa ja lientä, joten halutessasi voit laittaa ne vaikka kuorineen päivineen vuokaan. Laita vuokan päälle kansi, ettei liha kuivu uunissa. Foliosta saa hyvän kannen kummallisen mallisille vuokalle. Paista lihaa 150 astetta vähintään viitisen tuntia. Minä pidin karitsanlapaa tällä kerralla uunissa lähes 8 tuntia.

Kun liha on kypsää, nosta se vuokasta jäähtymään hieman. Siivilöi liemi talteen ja käytä se kastikkeeseen (ks. ohje alla). Kun liha on vielä lämmintä, nyhdä se haarukoiden avulla ohuiksi suikaleiksi. Laita riivityn lihan jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja syömistä.

Lämmitä liha uunissa ennen tarjoamista haluamasi lämpöiseksi. Ennen uuniin laittoa lisää nyhdetyn lihan päälle bbq-kastiketta. Liha saa kastikkeesta vielä lisää makuja eikä pääse kuivamaan uunissa. Jos et ehdi tai halua tehdä itse kastiketta valmiita kastikkeita löytyy kaupasta pilvin pimein. Samaa kastiketta voit lisätä pöytään tarjoille pitojen täytteeksi.

Bbq-kastike

170 g pekonia

punasipuli

3 valkosipulin kynttä

loraus öljyä

1 tl chilimaustetta

1 tl paprikajauhetta

1 rkl jeeraa

1 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl savupaprikajauhetta

2 rkl muscovadoa

2 rkl soijaa

1 prk tomaattimurskaa

2 dl siivilöityä ja kokoonkeitettyä lientä nyhtökaritsasta

2 rkl punaviinietikkaa

Pilko sipulit ja pekoni pieneksi. Lisää kattilaan rasvaa ja kuullottele sipuleita. Lisää pekoni. Kun pekoni on ruskistunut lisää mausteet ja sokeri ja sekoittele hetkinen niin, että tuoksut alkavat irrota. Lisää tomaattimurska, liemi, soijakastike ja etikka. Kiehauta ja jatka keittämistä tunnista puoleentoista. Aja sauvasekoittimella kastike tasaiseksi ja kiehauta vielä kerran seos ylös.

Lisää noin puolet kastikkeesta nyhtökaritsan joukkoon, kun lämmität lihaa. Laita loput kastikeesta tarjolle niin, ne jotka haluavat, saavat lisätä kastiketta pitaleipiensä väliin.

Pitaleivät

8 leipää

2,5 dl vettä

1 tl suolaa

25 g hiivaa

2 rkl oliiviöljyä

5,5 dl durum-jauhoja

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja öljy. Alusta taikinaa lisäten tarvittava määrä jauhoja joukkoon. Jätä taikina kohoamaan, kunnes se on kaksinkertainen. Jaa taikina 8 osaan ja kauli ohuiksi leipäsiksi. Anna kohota leivinliinan alla puolisen tuntia.

Lämmitä uuni 250 asteiseksi. Kuumenna samalla myös pellit uunissa. Laita leivät kuumalle pellille kuumaan uuniin ja paista kunnes leivät ovat kohonneet pallukoiksi uunissa. Tämä ottaa aikaa noin 5 minuuttia.

Coleslaw

1/4 kaalia (noin 300 g)

porkkana

1 dl majoneesia

1 dl kreikkalaista jugurttia

suolaa

mustapippuria

2 rkl valkoviinietikkaa

2 tl dijon-sinappia

hunajaa

Kuori ja raasta porkkana. Leikkaa kaalista kantaosa pois ja leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai vaikkapa juustohöylällä. Sekoita porkkana ja kaali keskenään. 

Valmista kastike yhdistämällä majoneesi, jugurtti ja mausteet. Kastike saa olla aika voimakkaan makuista sillä kaali imee paljon makuja. Yhdistä kaali- ja porkkanasuikaleet sekä kastike ja laita jääkaappiin makuuntumaan vähintäänkin pariksi tunniksi.

Coleslawta kannattaa tehdä vaikka vähän enemmän kerrallaan. Se säilyy jääkaapissa hyvänä useampia päiviä. 

Lisäksi pitaleipien väliin laitettiin Punasipulihilloketta

*

Hätäisen hommaa ei pita-leipien valmistaminen alusta asti ole. Vähän ennen kuin ryhdyimme syömään sanoinkin, että voi olla, että tulee itku, jos ruoka ei maistu. Kokkaillut pitoja lisäkkeineen vähän yli vuorokauden. Keittiössä ei tokikaan aktiivisesti tarvitse puuhailla koko aikaa, mutta lähettyvillä tarvitsee olla, kun ruokaa on uunissa. Ruoka syntyy pienistä palasista, mutta toisaalta sitä tulee kerralla melko vaivattomasti vähän enemmänkin. Kaikki alkoi, kun lauantaina aamutuimaan valmistin punasipulihillokkeen. Nyhtölammas kypsyi hiljakseen lauantai-illan aikana uunissa. Sunnuntai aamusta tein coleslawn jääkaappiin makuuntumaan ja laitoin bbq-kastikkeen kiehumaan. Coleslawssa käytetty majoneesi oli tämän aterian häpeä pilkku. Se oli kaupan valmista tavaraa. Pitaleivät tulivat iltapäivän ruokapöytään melkein suoraa uunista.

Kannatti nähdä vaivaa! Koskaan en ole syönyt yhtä maukkaita pitaleipiä. Eikä kokin tarvinnut edes itkeä. Ruoka maistui kaikille, ja välillä jopa pelkäsin, että liha loppuu kesken. Leipien leipominen oli niin helppoa, että tästä lähtien leivon ne taatusti itse. Maku ja koostumus oli paljon parempi kuin kaupan (paisto)valmiiden. Coleslawta tuli sen verran reilusti, että sitä syömme tässä jouluruokia odotellessa. Punasipulihilloketta on tarkoitus tarjoilla myös joulupöydässä. Lihaa jäi yli vain sen verran, että siitä tehtiin miehelle lounasruoka töihin.

Ihan jouluruuaksi pitaleivistä ei ole, ei ainakaan, jos kaipaa perinteisiä joulusapuskoja. Mutta joulun jälkeen tulee uusi vuosi, ja vuoden vaihteen kekkereihin pitaleivät ovat mitä mainiointa tarjottavaa. Tässä kävi nyt niin, että viikonloppukokki oli aikaansa edellä. Pitaleivistä siirrytäänkin takaisin jouluruokien pariin.

Mission imbossible - imelletty perunalaatikko

Melkein parasta joulupöydässä on imelletty perunalaatikko. Omasta uunista on noussut vain epäonnistuneita tai vielä epäonnistuneenpia tuotoksia, joihin on makean maun saavuttamiseksi läträtty suuri määrä siirappia, eikä laatikko ole sittenkään maistunut siltä kuin pitäisi. Vuosia olen turvautunut imelletyn perunalaatikon osalta einekseen; Nevalan perunaherkkujen imelletty perunalaatikko on hyvää, ja maistuu melkein itsetehdyltä. Perunalaatikko on trokattu tänne Pirkanmaalle Pohjanmaalta jo hyvissä ajoin syksyllä, koska en ole sitä täältä onnistunut kaupoista löytämään. Tänä vuonna ei saatu tuoda aikaiseksi tuoda perunalaatikkoa, enkä oikein ottanut onkeeni äidin kysymystä, kun hän joulukuun alussa kyseli, että toisiko hän tullessaan joulun perunalaatikot. Silloin ajatus joulusta tuntui kaukaiselta.

No nyt se joulu on käsillä. Päätin yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista, imeltää perunalaatikkoa. Aloitin aiheeseen tutustumisen kirjoittamalla googleen hakusanaksi "imelletty perunalaatikko blogi". Monella on ollut sama pyrkimys kuin minulla, imeltää perunalaatikko. Siskot kokkaa -blogin avulla sain selville, että Glorian Ruoka ja Viini on kirjoittanut aiheesta. Onneksi kaikki lehdet ovat kotona tallella! Omasta perunalaatikon reseptistä tuli lopulta yhdistelmä Ruoka ja viini -lehden, Siskot kokkaa ja Pata porisee -blogin reseptejä.

*

Imelletty perunalaatikko

1 kg perunaa

0,5 dl venhäjauhoja

50 g voita

2 dl kermaa

2 dl maitoa

2 tl suolaa

(loraus siirappia).

Pese perunat ja keitä ne kypsiksi suolattomassa vedessä. Kun perunat ovat kypsiä, kaada niistä vesi pois, mutta ota osa talteen varmuuden vuoksi.

Kuori kypsät, kuumat perunat ja soseuta ne esimerkiksi sosemyllyllä. Varo vatkaamasta sosetta liisteriksi, jos käytät sähkövatkainta.

Lisää hieman jäähtyneeseen soseeseen vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Jos seos on kovin kuivaa, lisää perunoiden keitinvettä.

Anna soseen imeltyä lämpimässä paikassa 2-5 tuntia. Soseen lämpötilan pitäisi olla 50-70 asteen välillä. Liian kylmässä tai liian lämpimässä imeltyminen lakkaa.

Kun seos on imeltynyt lisää sulatettu voi, maito-kermaseos ja suola sekä halutessasi siirappi. Kaada seos uunivuokiin ja paista 150 asteisessa uunissa ainakin 2-3 tuntia. Kun täytät uunivuokia tai vuokaa, täytä ne vain puoleen väliin. Perunalaatikko kuohuu herkästi yli uunissa.

*

Blogeista, Gloriasta ja paristakin keittokirjasta kävi hyvin selväksi, että lajikkeella on perunalaatikon imeltymisessä suuri merkitys. Perunan pitää olla mahdollisimman tärkkelyspitoista. Monissa ohjeissa mainittiin lajikkeena Pito ihan nimeltä. No Pitoahan ei tietenkään löytynyt kaupoista. Otin rosamundaa, joka sekin on jauhoinen lajike.

Laitoin heti aamutuimaan perunat keittymään, kuorin kypsät perunat ja soseutin ne sosemyllyllä. Kun olin lisännyt perunasoseeseen jauhot ja hieman keitinvettä notkeuttamaan sosetta, laitoin kattilan mittarin kanssa miedosti lämmitettyyn (noin 70 asteiseen) uuniin. Soseen lämpiäminen 60-asteeseen kesti yllättävän kauan! Sose oli uunissa parisen tuntia. Aina välillä sekoittelin massaa. Yllättävää oli sekin, että perunasoseen lämpötilan pitäminen jokseenkin tasaisena oli vaikeaa. Koska tarvitsin vähän kuumempaa uunia, siirsin parin tunnin imeltämisen jälkeen kattilan vielä vesihauteeseen, koska mielestäni sose ei ollut täysin tarpeeksi imeltynyt. Vesihauteessa kattila oli vielä parisen tuntia. 

Kun sose alkoi maistua makealta, ja sen rakenne oli muuttunut löysemmäksi, luovutin, ja lisäsin seokseen loput aineet. Siirappiakin laitoin, mutta en niin suurta määrää kuin aiemmin, vaan pari ruokalusikallista. Laatikot olivat 150 asteisessa uunissa kolmisen tuntia. Valmiin laatikon rakenne vaikutti melko oikeanlaiselta ja selvästi maussakin oli makeutta muutoinkin kuin siirappista. Laatikko oli ainakin jonkin verran imeltynyt. Jouluna selviää sitten paremmin kuinka hyvin imeltyminen oli onnistunut. Kun perunalaatikot olivat jäähtyneet. Pakastin ne. Syy on hyvin yksinkertainen isokin jääkaappi käy näin joulun aikaan pieneksi. 

Perunalaatikko ei enää olekaan mahdoton tehtävä! Ehkä imeltämiseen tarvittaisiin vielä enemmän kärsivällisyyttä ja pidempi aika, mutta oikeilla jäljillä selvästi ollaan. Ensi vuonna sitten uusi erä.

edit 19.12.2016: Nevalan perunaherkkujen imelletty perunalaatikko ei enää ole yrityksen tuotevalikoimissa. Samalla reseptillä perunalaatikkoa valmistaa kuulopuheiden mukaan nykyisin Lihajaloste Korpela

Ruokavuosi 2015

Näin loppu vuodesta on mielenkiintoista selailla taaksepäin ruokavuotta 2015. Postauksia on lähes 80 ja vuotta on vielä jäljellä. Blogi ei tietenkään kerro koko totuutta viikonloppukokin perheen ruokaideologiasta, -valiosta, ruokailutottumuksista tai raaka-aineista, joita meidän keittiössämme käytetään, mutta kyllähän näistä kirjoituksista aika hyvän käsityksen tämän huushollin ruokataloudesta saa.

Postausten perusteella näyttää siltä, että syömme melko monipuolisesti. Se on varmasti ihan oikeastikin totta. Ruokavalioon kuuluu lihaa, kalaa ja kasviksia monipuolisesti valmistettuna. Tosin on myönnettävä, että kasvikset ovat harvoin pääroolissa. Ja lihaa syödään paljon enemmän kuin mitä ihminen elääkseen tarvitsisi. Usein kasviksia syödään lisäkkeinä. Juureksista saa vaikka mitä! Erityisen ihastunut olen punajuureen, mutta myös esimerkiksi lanttu ja palsternakka maistuvat. Kovin montaa rehellistä kasvisruokaa ei meidän taloudessa ole, vaikkakin olen kuluneena vuotena kokeillut sellaisia kasvissyöjille tuttuja raaka-aineita kuin kikherneet ja tofu. Tofu ei minulta mitään ylistäviä kommentteja saa, mutta kikherneistä valmistetut falafelit olivat mielestäni aidosti herkullisia.

Paistettua ankanrintaa ja karpalomehussa kypsennettyä punajuurta (resepti)

Palsternakkapyrettä ja sisäfilettä (resepti)

Salaatti mariniduista punajuuresta ja kylmäsavutofusta (resepti)

Ruokafilosofiaan kuuluu hyödyntää kaikki ne raaka-aineet, mitä kaupasta kotiin kannetaan. Tämä näkyy blogissakin. Erityisen usein salaatit ovat sellaista ruokaa,  johon käytetään jääkaapista viikonlopulta jääneitä lihoja, kaloja ja kasviksiakin. Salaatti voi olla varsinaista pikaruokaa, kun aineksia on valmiina kaapissa. Vaikka kuulostaa arkiselta valmistaa salaattia edellisiltä aterioilta jääneistä ruuista ja raaka-aineista, ei siitä luksuskaan ole kaukana. Vai miltä kuulostaa arkisen salaatin raaka-aineena luomukaritsa tai marinoidut kasvikset huolellisesti valikoiduin maustein? Viimeistään, kun salaatin rinnalle ottaa lasillisen viiniä, ei arjesta ole juhla kaukana.

Lounassalaatti lampaasta (resepti)

Nostalginen juusto-savukalasalaatti (resepti)

Toinen hyvä jääkaapin tyhjäysruoka on keitot. Sosekeittoihin saa upotettua vähän parhaat päivänsä nähneitä kasviksia. Keitto onkin perheen arkiruuista se, joka näkyy parhaiten blogissa. Ylipäätään arkiruoka näyttäytyy täällä sivuroolissa. Harmi, arkipäivä on kuitenkin paljon enemmän kuin juhlapäivä. Tulisikohan vuodesta 2016 arkiruokavuosi? Soppa on järkevä valinta lauantailounaaksi. Isolla kattilalla keitetystä ruuasta on suuri apu kiireisiin ja harrastusten täyteisiin arki-iltohin. Soppalauantai on käsite. Aina keitto ei ole arkiruokaa. Kuinkakohan monta vuotta meillä on tarjottu apukokkien sukulaissynttäreillä hartaudella luisista lihoista keitettyä lihakeittoa?

Syntymäpäivätarjoilut, tai ainakin osa niistä, ja kalenterivuoden juhlat näkyvät luonnollisesti blogissa.  Kalenterivuoden juhlat näkyvät myös siinä, miten lukijat löytävät viikonloppukokin blogiin ja keittiöön. Täällä on aika paljon reseptejä lampaanlihalle ja pääsiäisen aikaan avauksissa olikin suuri piikki. Toinen yleisöryntäys oli loppukesästä, jolloin haettiin vinkkejä rapujuhliin. Viime kaudellakin vietettiin useammat juhlat, joista kirjoittelin ensin elokuussa ja toistamiseen syyskuussa. Syyskuisissa rapujuhlissa leivoin yhden viime vuoden onnistuneimmista kakuista. Se oli omenainen juustokakku, joka oli kuorrutettu italialaisella marengilla.

Vuoden toinen onnistunut resepti omenaisen juustokakun ohella on ehdottomasti ollut Glorian ruoka ja viini -lehdessä heti vuoden alussa julkaistu ja omaan suuhun sopivaksi muokattu kermaviilihunnutettu uunilohi, jossa lohi maustetaan ensin suolaliemessä ja sen jälkeen kypsennetään uunissa miedolla lämmöllä 42 asteiseksi. En olisi vielä joitakin vuosi sitten uskonut, että mieheni laittaa lohifileeseen lämpömittaria. Tällä reseptillä valmistettu uunilohi on niin hyvää, että ei ole sanoja sitä ylistämään. Sitä kehotan kokeilemaan

Totaaliset katastrofit ovat jääneet keittiössä vähälle. Suurimpana tulee mieleen loistava sisäpaisti, joka kuivui uunissa melkein korpuksi. Syy oli täysin kokin. Ei pitäisi lähteä ulkoilemaan, kun paisti on uunissa. Kaikki tiivisyy apukokin ystävän, myös 9-vuotta, kysymykseen: "onko tuo puuta?" Harmittamaan on jäänyt myös epäonnistunut hatsapuri. Jo edellisenä vuonna katastrofi on yhä tuoreessa muistissa. Sitkeä pavlova. Onnistunut pavlova on edelleen haaveissa.

Hassua on, että blogin mukaan näyttää siltä, että meillä leivotaan paljon sekä suolaista että makeaa. Itse en koe olevani mikään leipuri. Se on tarkempaa työtä. Ruuanlaitossa saa olla suurpiirteisempi. Taitaa vain olla niin, että leipomuksista tulee joka kerran otettua kuva ja kirjoitettua blogiin. 

Omenainen juustokakku (resepti)

Kreikkalainen leipä (resepti)

Kesäkurpitsakakku (resepti)

Trendiruokiakin viikonloppukokki on laittanut yksi niistä oli peltipiirakka aivan muutama viikko sitten. No onhan se georgialainen ruokakin kovin pinnalla, ja sitäkin olen laittanut. Villiruokakokkia leikin yhden jälkuruuan verran valmistamalla jälkiruuaksi suklaamoussea, jonka koristelin ketunleivillä. Jälkiruuat ovatkin viikonloppukokille mieleisiä valmistettavia. Niissä käytän mielelläni marjoja, suklaata ja kermaa eri tavoin yhdistettyinä. Marjojen lisäksi raparperi on yksi raaka-ainesuosikeistani. Vaikka trendien aallonharjalla ei ratsastetakaan, kyllä ne trendit ja ruokamaailman ilmiöt vain saavuttavat tämänkin keittiön, vaikka sitten vuosikymmenien kuluttua nostalgia- tai retroruokina.

Suklaamousse pistaaseilla ja ketunleivän kukkasilla (resepti)

Pannacotta ja lakritsainen vadelmacoulis (resepti)

Puolukkakiisseliä ja maustettua mascarponevaahtoa (resepti)

Raparperiunelma italialisella marengilla resepti)

Mango-valkosuklaapannacotta (resepti)

Paitsi itsetehtyä ruokaa on tänä vuonna blogin mukaan syöty ravintoloissa ainakin Pietarissa, Thaimaan Phuketissa ja Suomen Lapissa. Matkailu avartaa myös ruokaharrastajan makumaailmaa ja aina matkasta jotain tarttuu omaan keittiöönkin. Thaimaalainen ruoka on aika tulista, mutta sitä aasialaista makumaailmaa on haettu kastikkeisiin ja marinadeihin. Näin kelpaa paremmin lapsillekin. Pietarissa ihastuin venäläiseen, erityisesti gruusialaiseen ruokaan, enkä usko, että marraskuinen pelmeni-testaus ja venäläistyyppinen ruoka meidän keittiössämme jäi ainutkerraiseksi. Epäonnistunut hatsapuri harmittaa sen verran, että ainakin sille on löydettävä parempi resepti. Aikuisten risteily Itämerellä on harmittavasti  jäänyt postaamatta. Ei ollut kameraa matkassa laivalla. Äyriäislautanen oli kokemus sinänsä ja palvelu laivan ravintoloissa oli huippuluokkaa. Laivamatkoista ollaan monta mieltä, mutta keväinen risteily oli viikonloppukokille piristävää vaihtelua arkeen. Muutamia kertoja on syöty ulkona koti- tai naapurikaupungissa tai sitten vähän etäämmällä, mutta usein, vaikka alunperin on aikomus, ravintolakokemuksesta kirjoittaminen jää. Kun ulkona syödään harvoin, kokemus on aina jollakin tavoin erityinen. Harvoin ravintolakokemuksesta jää pahamaku suuhun. Kaikelle on paikkansa ja ravintola valitaan sen mukaan, mikä kulloinkin tyydyttää sen hetkisen tarpeen. Välillä on Ikean lihapullat on juuri oikea siihen hetkeen, joskus on kiva syödä paremmin valkoisten pöytäliinojen ravintolassa ja toisinaan jotain siltä väliltä. 

Vuosi 2015 on ollut ruuan suhteen monipuolinen ja moninainen. Harrastus on antanut  ja opettanut paljon. (paitsi ruuanlaitosta myös esimerkiksi valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta) Vaikka alkuksi lähdin kirjoittamaan vain itselleni, huomaan nyt kirjoittavani myös muille. Olen saanut lukijoita! Saamani palaute ja kommentit lämmittävät mieltä ja tuntuvat tosi hyvältä. 

Tätä vuotta on jäljellä vielä muutama viikko. Sen aikana ehdin laittaa ruokaa vielä lukuisia kertoja, ehkä kirjoittaakin siitä. Vuoden vaihtuminen on kutkuttavan lähellä. Ennustajaksi en uskalla ryhtyä, mutta toiveita tulevalle voi esittää. Vai onko se päämäärien tai haasteiden asettamista? Jospa ensi vuoden aikana saisin ujutettua jonkin uuden maun ruokiimme ja pääsisin loimuttamaan lohta viimeistä kuvaa talvisemmissa maisemissa. Toivoisin, että pääsisin käymään sellaisessa ruokakaupassa, kauppahallissa tai torilla, joka ei kuulu normaaliin arkiseen reittiini. Toivoisin myös, että pääsisin nauttimaan hyvästä ruuasta kotona, ravintolassa ja vierailulla, viettämään aikaa perheen, sukulaisten ja ystävien parissa ja oppimaan uutta, kuten olen oppinut vuonna 2015. Olkoon ruokavuosi 2016 ainakin yhtä mielenkiintoinen ja maukas kuin vuosi 2015 on ollut! 

Loimulohta Ounasjoen rantatörmällä

Yltäkylläinen suklaatryffelikakku

Jos kakkuun käyttää puolisen litraa kermaa, puolisen kiloa suklaata ja vähän mantelimassaa lienee sanomattakin selvää, että hyvää tulee. Suklaatryffelikakku on niin runsas ja yltäkylläinen, että toista saa hakea.  Ihan pienelle porukalle kakkua ei kannata laittaa, koska se todella on niin täyteläinen, että sitä ei isoa palaa pysty syömään suurinkaan suklaafani. Ihan jouluaattoon en näin raskasta jälkiruokaa laittaisi, mutta tähän pikkujoulu kauteen kakku sopii loistavasti.

*

Suklaatryffelikakku

10-14 annosta

Mantelipohja

2 pkt (300 g) mantelimassaa

70 g tummaa suklaata

1 muna
voita voiteluun

Tryffelitäyte

180 g tummaa suklaata

200 g maitosuklaata

2 dl kuohukermaa

0,2 dl puolukkamehutiivistettä

Pinnalle

2 dl kuohukermaa

1/2 prk ranskankermaa

sokeria

vanilijasokeria

pähkinäseosta

(kaakaojauhetta)

Valmista pohja. Aja mantelimassa ja suklaa tasaiseksi sokseeksi monitoimikoneen leikkuuterällä. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita tasaiseksi.

Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat. Tasoita massa vuoan pohjalle käsin painellen. 

Kypsennä pohjaa 175-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Valmista täyte. Kiehauta kerma kattilassa.  Nosta kattila liedellä ja lisää paloitellut suklaat kermaan. Nosta tarvittaessa takaisin lämpimälle liedelle, että suklaat sulavat ja saat kermasuklaa seoksesta tasaista massaa. Lisää lopuksi mehutiiviste.

Kaada tryffelimassa jäähtyneen pohjan päälle ja nosta jääkaappiin. Anna jähmettyä vähintään viisi tuntia.

Irrota kakku varovasti vuoasta ja nosta tarjoiluvadille. Vaahdota kerma jja lisää siihen ranskankerma. Mausta sokereilla. Levitä kermaseos kakun päälle. Koristele pähkinäseoksella ja halutessasi kaakaolla.

*

Ulkoilua, ruokaa, täyteläinen jälkiruoka ja päälle päiväunet. Paljon enempää ei sunnuntailta voi toivoa. Suklaakakun valmistin tarjoilua edeltävänä päivänä jääkaappiin kuorrutusta vaille valmiiksi. Kermakerroksen ja pähkinäkoristeet kakku sai juuri ennen tarjoamista. Kaakaohuntu unohtui, mutta olihan tuota suklaata oli muutoinkin riittävästi. Resepti on alunperin julkaistu Kotivinkin jouluherkut (2/2011) lehdessä, mutta olen muokannut sitä hieman omaan suuhun sopivaksi. Suklaatryffelikakku on muuten gluteeniton herkku, jos viljatonta vaihtoehtoa kaipaat kahvipöytääsi.

Ilma on heti paljon raikkaampi, kun sää on edes yhden asteen pakkasen puolella ja luonto on heti paljon kauniinpi, kun maahan on satanut edes ohut kerros lunta. Joulukuusta ei tänä vuonna haeta jään yli. Vaikka veikkaan, että järvi jäätyy nyt nopeasti, kun vain on vähänkin pakkasta. Vesi näyttää hyisen kylmältä. Ei kutsu uimaan, ei.

Thai-tyylinen kanakeitto lämmittää

Olin jo ostanut raaka-aineita thai-tyyliseen kanakeittoon ja kävikin kuin elokuvissa. Kanakeittoa keiteltiin flunssaiselle lääkkeeksi. Olisi pitänyt koputtaa puuta. Tosin täytti se keitto terveidenkin perheenjäsenten vatsat. Kovin eksoottinen keitto ei nimestään huolimatta ole, mutta juuri sopivasti siinä oli sellaisia makuja ja raaka-aineita, että ei sitä olisi voinut suomalaiseksi nimetä edes hyvällä tahdolla. 

*

Thai-tyylinen kanakeitto

400 g marinoimatonta broilerin rintafileetä

ruokaöljyä

1 tl chilijauhetta

1 tl currya

2 tl punaista thai currytahnaa

2 tl sitruunaruohotahnaa

vähän hunajaa

1 sipuli

2 porkkanaa

1 punainen suippopaprika

1 rkl thaimaalaista kalakastiketta

1 rkl soijakastiketta

2 kaffirlimen lehtiä

7 dl vettä

1 pieni prk kookosmaitoa

2 levyä nuudeleita

lehtipersiljaa

Kuullottele chilijauhetta ja currya kattilan pohjalla, kunnes niistä alkaa irrota tuoksua. Lisää kattilaan pieneksi pilkottu sipuli ja porkkana. Kuullottele muutama minuutti. Lisää kattilaan pieneksi pilkotut rintafileet ja kuullottele pinnat kiinni. Lisää kattilaan maustetahnat, hunaja ja neste. Kiehauta soppa ja lisää vielä keittoon pilkottu paprika ja loput mausteet. Anna kiehua miedosti poreillen kymmenkunta minuuttia. Lisää lopuksi nuudelilevyt pieneksi pilkottuna. Tarkista nuudelin kypsymisaika. Se ei ole monta minuuttia. Kun nuudeli on kypsää, koristele keitto lehtipersiljalla ja tarjoile.

*

Aasialaishenkistä ruokaa kokkaillessa ainesosaluettelo kasvaa suureksi. Koska perheelle maistuu parhaiten suomalainen ruoka, en viitsi aina kaupasta edes ostaa kaikkia tahnoja ja mausteita, jotka ruokiin sopisivat tai kuuluisivat. Ne vain pääsevät vanhenemaan jääkaapissa ja tilaakin ne vievät pienestä keittiöstä paljon. Olen huomannut, että curry- ja sitruunaruohotahnalla, kaffirlimen lehdillä ja kalakastikkeella pärjää pitkälle. Maustetahnoja ja kastikkeita käyttäessä saa olla tarkkana myös suolan määrän kanssa. Tähänkään keittoon en lisännyt suolaa lainkaan, koska sitä oli jo kala- ja soijakastikkeessa ja currytahnassa. 

Aasialaista makumaailmaa saa ruokaan tuotua myös kookosmaidolla. Itselläni suhtaudun kookokseen aika negatiivisesti. Kookoshiutaleilla on mielestäni pilattu monta hyvää pullaa. Kookoshiutaleissa tosin taitaa olla enemmänkin kysymys niiden rakenteesta, mutta ei se makukaan ole mieleeni. Olen oppinut lisäämään lisään kookosmaitoa kastikkeisiin ja keittoihin, kun määrä on maltillinen, makukin on suuhun sopiva. Kookosmaidolla ja -kermalla lopputulos on kevyemmän oloinen kuin maitotuotteella. Toisinaan käytän myös kookosrasvaa. Erityisen hyvin kookosrasva sopii mielestäni perinteisten suomalaisten lättyjen paistamiseen.

Keiton kuvat on muuten räpsäisty vasta siinä vaiheessa, kun lämmittelin ylijäänyttä ruokaa itselleni lounaaksi. Lämmitettynäkin se toimi oikein hyvin, vaikka nuudelit olivat jo tietysti aivan lötköjä. Eikä kuvassa tietysti enää ole jälkeäkään kauniista tuoreen vihreästä lehtipersiljasta. Kuvasta vielä sen verran, että se on myös kuvattu uudella valovoimaisemmalla linssillä. Saas nähdä mihin 35 mm pystyy. Kovin paljoa en ole vielä ehtinyt testailemaan, enkä opettelemaan. Tarkennus ainakin tuntuu olevan hitaampi kuin kitissä ja valovoima todella jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Harjoitella täytyy!