perjantai 20. maaliskuuta 2020

Kukkakaali-kurkkusalaatti suolapähkinöillä tuunattuna

Kukkakaali-kurkkusalaatin resepti pyöri taannoin somessa saaden suuren huomion. Itse bongasin Vappu Pimiän reseptin hänen instagratarinoistaan. Joku ilkeä ehti jo huomauttaa, että tuollaista mummo teki jo 80-luvulla. Saattoi tehdäkin, mutta tuskin aasialaisella twistillä. Resepteihin ei sitä paitsi ole tekijänoikeuksia. Itse ajattelen, että resepti on alati muuttuva. Millaiseksi se sitten kulloinkin muokkautuu, vaikuttavat aika, muoti, henkilökohtaiset mieltymykset, kaappien sisältö ja mikähän vielä varmaankin kuun asento. Itsekin muokkasin Vapun salaattia ja lisäsin siihen suolapäkinöitä. Toimii!

kukkakaali_kurkkusalaatti_suolapähkinä

*

Kukkakaali-kurkkusalaatti suolapähkinöillä tuunattuna


pieni kukkakaali (pieni tai keskikokoinen)
½ kurkku
1 punainen chili
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
kourallinen suolapähkinöitä
kastike

3 rkl oliiviöljyä
3 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
hyppysellinen suolaa
mustapippuria myllystä rouhittuna

Valmista kastike sekoittamalla aineet keskenään
Valmista salaatti. Hienonna kukkakaali pieneksi. Halkaise kurkku kahtia ja ota siemenet pois. Ne vetistävät salaattia turhaan varsinkin, jos niitä on paljon. Viipaloi kurkku ohuiksi siivuiksi. Hienonna chili ja lehtipersilja. 

Sekoita kaikki pilkotut ainekset keskenään. Pähkinät kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Kaada salaatin sekaan kastike. Sekoita ja anna maustua mielellään vähintään 15–30 minuuttia. Valmis salaatti säilyy kyllä jääkaapissa pidempäänkin. Huomioi kuitenkin, että pähkinät pehmenevät marinadissa,

Maista ennen tarjolle nostamista. Salaatti sopii hyvin lisäkkeksi niin kalalle kuin lihallekin.

*

Meillä on nyt jo puretunkin koronakaranteenin, koulujen sulkemisen ja etätöiden vuoksi syöty viime viikolla aika paljon eilistä ruokaa. Periaatteessa tämäkin salaatti vain paranee, kun se saa vähän levätä ennen tarjoilua. Pähkinät tietysti pehmenevät. Itse ratkaisin ongelman laittamalla ensimmäisellä kerralla vain vähän pähkinöitä. Kun salaatti nostettiin seuraavana päivänä uudelleen pöytään, laitoin lisää pähkinöitä.


kukkakaali_kurkkusalaatti_suolapähkinä

Vaikka karenteeni purettiinkin, koulut pysyvät kiinni. Minä etäilen töistä mahdollisuuksien mukaan ja näin myös perheen toinen aikuinen. Arkiruokaa kuluu tosi paljon, kun kaikki ovat kotilounaan varassa. Arkiruuan laittamiseen saa käyttää kaiken luovuutensa. Ainakin lounaan pitäisi olla nopeasti valmistuva tai mieluumin mikrossa lämmitettävä. Nuukana lasken myös mitne kustannukset nousevat. Tämä saattaa toisissa perheissä olla tosi isokin juttu, jos on esimerkiksi toisen tai molempien vanhempien lomautuksia tiedossa.

Tänään hauduttelin lounaaksi riisipuuroa. Huomenna teen taas ison kattilallisen soppaa, josta jää lämmitettävää ensi viikkoon. Ja sunnuntaina on tarkoitus tehdä "ylimääräinen" ruoka, jota voi sitten lounastaa viikolla. Tosin illan harrastuskiireitä ei nyt ole. Arkeaa ja kokkailuja pääsee blogin lisäksi seuraamaan instagramissa ja facebookissa. Tsemppiä kaikille erilaiseen arkeen ja pysykää terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti