perjantai 27. maaliskuuta 2020

Noin viikon ruuat - muuttunut korona-arki

Huh, arkiruokaa! Jos käyttäisin emojia, laittaisin tähän sellaisen hymyilevän hymiön, jolla on hikipisara otsalla. Meillä on kotonaoloa takana jo kaksi täyttä viikkoa. Aloitimme koronakotoilun yhden perheen jäsenen karanteenilla, joka kyllä aika nopeasti purettiin, koska luokkatoverin  positiivinen näyte osoittautuikin negatiiviseksi. Siinä vaiheessa koulut oli suljettu ja työnantaja rohkaissut ensisijaisesti etätöihin. Näiden kahden kotona työskentelyviikon aikana kouluruuan arvostus on noussut entisessään. Meillä syödään kaksi ateriaa muina päivinä paitsi sunnuntaina, jolloin rytmi on tuhti ja hieman myöhäisempi aamiainen ja varsinainen ruoka siinä iltapäivästä. Sitten on tietysti aamiaiset, välipalat ja iltapalat. Ne ovat yleensä puuroa, jogurttia, leipää, marjoja ja hedelmiä. Ruokahuollossa on siis aika lailla hommaa! Näinä aikoina kun on syytä miettiä ravinnon terveellisyyden lisäksi myös hintaa. Onneksi molemmilla vanhemmilla on työtä. Enkä haluaisi heittää romukoppaan omia arvojanikaan. Onneksi sesonkiajattelua, ruuan kotimaisuutta ja pyrkimystä lisätä kasviksia ei tarvitse näinä aikoina unohtaa. Ne ovat asioita, joista valtion ja talouden kassa kiittää.



Noin viikon ruuat


Kirjasin tähän ylös meidän sapuskat viimeisimmän kauppareissun jälkeen, joka oli siis viikko sitten viime perjantaina.  Jospa joku saisi siitä vinkkiä. Viikko sitten tehdyn kaappauksen jälkeen jääkaappi alkaa olla tyhjillään. Yhden pienen täydennysostoksen tein viikolla. Hain kaupasta punaista maitoa. Syy selviää myöhemmin listauksesta. Samalla ostin myös ruokaöljyä ja tuoretta leipää, jota sillä kauppareissulla sattui hyllyssä olemaan. Pelastin myös punaisen lapun tuotteita kotipakastimeen. Pakastimessa on marjoja, jonkin verran raaka-aineita ruuanlaittoon ja kuivakaapistakin löytyy vielä ammennettavaa. Tosin kotivara vaatii täydennyksiä, sillä riisi, puuro ja pasta on lopussa. 

Noin viikon ruuat
Jääkaappi viikko sitten perjantaina kauppareissun jälkeen

Jos näette minut viikonlopun aikana ruokakaupassa kärryt täynnä ruokaa, en hamstraa, ostan vain perheelle noin viikon ruuat. Kotikaupunkini on tilanteessa, jossa tänään on todettu 9 koronavirustartuntaa. Se on aika monta tartuntaa pienessä kaupungissa. Kontakteissa ei enää ole harventamisen varaa, mutta siitä aion nyt pitää entistä tarkemmin huolen, että en poikkea kauppaan hakemaan yhtä täydennysmaitopurkkia.


Noin viikon ruuat
Kotirantaa - nyt ovat jäät jo sulaneet.


Perjantai

päivällinen: Kanapitat.

Kanapitat tehtiin helpoimman kautta. Pitaleivät ostin valmiina kaupasta ja kuumensin leivänpaahtimessa. Leivänpaahdin on muuten ihan paras laite paistovalmiiden pitaleipien kypsentämiseen. Täytteeksi laitettiin Vuolu kanaa, salaattia ja mangokastiketta.

Lauantain

lounas: jauhelihakeitto
päivällinen: ulkofilepihvi, punaviinikastike/maustevoi, lapsille ranskalaisia ja salaattia aikuisille uunijuureksia

Sunnuntai

aamiainen: munaa, leipää, pekonia, marjasmoothie, kasviksia mm. avokadoa, salaatti, kurkku ja tomaatti
päivällinen: kokonaisena savustettu lohi, perunamuusi, suppilovahverokastikekastike, salaatti. Jälkiruokana mämmi. Savustettiin tarjouksesta ostettu isohko lohi itse sähkösavustimella. Perunamuusi tehtiin myös alusta asti itse. En ole koskaan valmistanut muusia muuten kuin perunoista. Toisinaan käytän kyllä perunahiutaleita piirakkataikinan pohjana.

Maanantai:

lounas: lapsille kotona pelmeneitä pakastealtaasta, aikuisille lähitöissä sienikeittoa. Sienikeitto oli oikeastaan sunnuntain sienikastiketta jatkettuna. Tähän emoji-tyyppi laittaisi ehkä hihittävän apinan.
päivällinen: paistetut perunat, savulohen loput ja salaatti

Tiistai:

lounas: jauhelihakeittoa lauantailta
päivällinen: uunifetapasta, jossa oli ihan hurja määrä kirsikkatomaatteja

Keskiviikko:

lounas: uuniohrapuuro ja mustikkakeittoa. Mustikkakeitto oli kaupan valmista mehukeittoa. Linkin ohrapuuro oli uunissa yön yli, mutta kun uunin lämpötila on parisataa astetta, niin parissa tunnissa tulee valmista.
päivällinen: kanapastaa ja salaattia

Torstai:

lounas: lapsille kotona nuudelia ja tonnikalaa, aikuisille töissä pakastimesta lihakeittoa ja uuniohrapuuron loppu
päivällinen: paistettua jauhelihaa, perunamuusia ja salaattia. Tämä on hyvä hävikkiruoka. Vähän kuin Shepard´s pie, mutta yksinkertaisesti paistinpannulla valmistettuna. Ruskistin ensin jauhelihan ja sipulin voissa. Sitten kippasin päälle launtailta jääneen punaviinikastikkeen lopun ja lopuksi sunnuntaisen perunamuusin lopun. Hämmentelin paistinpannulla kunnes muusi oli lämmintä. Ei ehkä gourmetia, mutta maistuu! 

Perjantai:

lounas: espanjalainen vihannessosekeitto, jonka valmiiksi eilisiltana samalla kun laitoin päivällistä.


Noin viikon ruuat
Sunnuntain tuhti aamiainen. Tällä pärjää iltapäivään.

Sitten onkin suunnitelmat auki ja kauppareissua vaille. Joitakin kaavailuja minulla jo on. Espanjalaista vihannessosekeittoa riittää ensi viikollekin yhdeksi lounaaksi koko perheelle. Suunnitelmissa on myös yksi puurolounas. Haaveilen makaronivellistä, mutta voi olla, että päädyn helmipuuroon. Joka tapauksessa taas on syytä ostaa purkki täysmaitoa. Viimeksi täysmaitopurkki käytettiin uuniohrapuuroon, joka osoittautui ihan hittilounaaksi. Toiveena esitettiin riisiä ja kanakastiketta. Se onkin oikein hyvä toive ja totetuttamiskelpoinen. 

Johtavana ajatuksena minulla tässä poikkeustilojen ruokahuollossa on, että lounaaksi on varattuna jotain todella vaivatonta mieluiten vain lämmitettävää. Päivällisen valmistamiseen kulutan mielelläni aikaa, mutta niissäkin voi hyödyntää edellisten päivän kokkailuja. Toivon myös, että kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan kuten normaalissakin arjessa. Kuluneen viikon aikana osallistuminen tarkoitti sitä, että lapset huolehtivat vuoropäivin tiskikoneen tyhjäämisestä. Kahtena vanhempien lähipäivänä tytöt huolehtivat itse lounaastaan. Tosin se tarkoitti tällä kerralla vain pelemeniden ja nuudeleiden keittämistä, mutta kuitenkin. Kuopus valmisti uunifetapastan päivälliseksi. Esikoinen leipoi meille yhtenä päivänä muffinsseja päiväkahville ja  samalla tuli tehneeksi köksän kotiläksynsä. Muuten lounaat ja päivälliset ovat aikuisten hoidossa.



Noin viikon ruuat
Meillä on jo pitkään ollut soppalauantai. Nyt meillä on myös puuropäivä. Keskiviikon lounas oli ohrapuuro

Normaalioloihin nähden poikkeusviikkojen ruokahuolto ei ole kovinkaan erilaista. Ruokailukertojen lisäksi tulee mieleen toinen poikkeus, joka tulee mieleen on einesten ja puolivalmisteiden runsaanpi hyödyntäminen. Suosittelen muillekin maksalaatikkoa, hernekeittoa, pelmeneitä, pinaattilättyjä ja niin edelleen. Suosittelen myös isoa kattilallista keittoa. Siitä syö ainakin kahdesti, ellei jopa kolmesti. Ja kun keiton jäähdyttää nopeasti, sitä ei tarvitse syödä peräkkäisillä aterioilla tai edes peräkkäisinä päivinä. Täältä blogista löytyy hurja määrä keittoreseptejä ja -idoita. Meillä on ollut soppalauantai vuosikausia. Eikä se puurolounaskaan mikään hullumpi vaihtoehto ole. Miten teillä poikkeusolojen ruuat?

Postauksen kuvat koronakotoilun aikana näillä nurkilla otettuja. Ulkoilu olkoon ilomme! 


Noin viikon ruuat
Eväsretkeltä


2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea teidän perheen toteutuksesta. Ihan samalla linjalla, töytyy välillä helpottaa etäpäiviä kaupan pinaattilätyillä tai hernarilla (maksalaatikko on mulle nou nou). Eilen käytiin täydentämässä varastot, yritän laittaa myös pakastimista nyt tavaran kiertoon, pitäisi sulattaakkin ne.Huomenna avataan grillikausi burgereilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tolkuttoman nuuka ja osittain sen vuoksi mun on vähän vaikea ostaa kaupasta eineksiä. Esim. yksittäiset mikroateriat ja valmissalaatit tulee hintoihin, mutta onneksi on punaiset laput. Ja paljon on sellaista, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista