maanantai 15. lokakuuta 2018

New York Cheesecake - melkein meni kuin Strömssössä

Pehmeä juustokakku on sellaista herkkua, että kun siihen tulee mieliteko, asia ei hoidu kuin yhdellä konstilla. On saatava juustokakkua. En ole kovinkaan kaksinen leipuri. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen keittiössä suurpiirteinen. Ruuanlaitossa suurpiirteisyys onnistuu, mutta leipomisessa pitäisi olla tarkempi. Tällä kerralla lisäsin leipomishaastetta. Mielessäni nimittäin oli kuva kauniista marmoroinnista. No yrittänyttä ei laiteta ja päätin kokeilla onnistuuko marmorointi mehulla. Onnistuuhan se, mutta ei kovin hyvin. Soseella saisi varmasti kauniimman, mutta ei tuo mehukuviointikaan nyt ihan susi ole.


new york cheesecake, amerikkalainen juustokakku



*

New York Cheesecake


pohja
200g Digestive-keksejä
100g voita

täyte
600g Philadelphia tuorejuustoa
1 3/4 dl sokeria
150 g creme fraichea
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunanmehua
2 rkl maizenaa
ripaus suolaa

kuviointi
0,75 dl mustaherukkamehua

Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurun joukkoon. Laita irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.

Sekoita tuorejuusto ja sokeri tehosekoittimessa sekaisin. Vatkaa joukkoon creme fraiche ja kananmunat yksitellen. Mausta massa raastetulla sitruunankuorella, sitruunamehulla ja suolalla. Lisää myös maizeana. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja peitä foliolla, ettei juustokakku pääse tummumaan uunissa liikaa.

Kaada varovasti mehua eri kohtaan juustokakkua ja vedä hammastikulla mehusta kuvioita massaan.

Paista kakkua n. 50 minuuttia. Kytke uuni pois päältä ja jätä uuniluukku raolleen. Jätä kakku jäähtyvään uuniin vielä noin tunniksi ja nosta sitten pöydälle jäähtymään. Kun kakku on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi siirrä kakku jääkaappiin. 

Juustokakku on parhaimmillaan kun sen maut ovat saaneet rauhassa tasaantua ja se on jäähtynyt kunnolla. Juustokakku kestää odotella jääkaapissa seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään.

*


new york cheesecake, amerikkalainen juustokakku



Lueskelin koko joukon juustokakun ohjeita, ennen kuin päädyin omaan versiooni. Olen käyttänyt kakussa sokeria paljon vähemmän kuin resepteissä yleensä. Huomattavasti vähäisemmällä sokerilla kakusta tuli oikein maistuvaa.

Marmorointi mehulla ei täysin onnistunut. Epäilinkin vähän, että mehu valuu täytemassasta läpi. Laitoin mehua tarkalla kädellä vain vähän kohtaansa, ja yllätyksekseni se pysyikin massassa oikein hyvin. Siltikään kakun leipominen ei mennyt ihan putkeen. Räpelsin nimittäin folion kanssa. Folio tarttui juustokakun kauniiseen pintaan, kun en laittanut sitä tarpeeksi kireälle kiinni. Yritin peitellä tuhoutunutta pintaa mustaherukoilla ja melko hyvin onnistuinkin. Vinkiksi vain muillekin räpeltäjille.


new york cheesecake, amerikkalainen juustokakkuTein juustokakun isommassa irtopohjavuokassani, joka on halkaisiltaan 26 cm. Pienemmässä vuokassa kakusta tulisi korkempi ja kenties kauniinpi. Seuraava kakku, jonka leivon taitaakin olla oma synttärikakkuni. Plääh, parin viikon päästä paukkuu 4-kymppiä.


new york cheesecake, amerikkalainen juustokakku


2 kommenttia:

  1. Juustokakut on niin hyviä! Meillä neiti kaverinsa kanssa onneksi tykkää niitä leipoa :D
    Iloista oloa ja kauniita syyspäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Taina! Juustokakuissa on parasta se, että niissä on niin paljon mahdollisuuksia. Hyvää syksyä sinullekin.

      Poista