perjantai 27. heinäkuuta 2018

Kaalisalaatti - tämä on testi

Kaalisalaatti ei ole testi, vaan itse postaus. Jos ihan alkuaikojen kuvia ei lasketa, blogin kuvat on pääsääntöisesti otettu kameralla. Aluksi otin kuvia pokkarilla, mutta melko nopeasti siirryin järjestelmäkameran etsimen taakse. Nyt puhelimen kamera alkaa olla sen verran laadukas, että sekin saattaisi riittää - ainakin aina välillä. Tämän postauksen kuvat on otettu puhelimen kameralla. Testaan miltä kuvat näyttävät blogissa. Mutta sitten äkkiä kaalisalaatin pariin. Siitähän te tulitte lukemaan.



kaalisalaatti


*

Kaalisalaatti


noin 500 g varhais- tai kesäkaalia

Tillivinegretti

1/2 dl oliiviöljyä
noin puolen sitruunan mehu
2 tl dijon-sinappia
valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl juoksevaa hunajaa
1 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa 
mustapippuria myllystä

Poista kaalista huonot uloimmat lehdet. Halkaise kaali ja poista kanta. Suikaloi kaali veitsellä ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet tarjoilukulhoon.

Sekoita tillivinegretin ainekset hyvin sekasin keskenään. Kaada vinegretti kaalisuikaleiden joukkoon ja sekoita hyvin. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

*

kaalisalaatti


Tämä ihan loistava kaalisalaatti on ollut minun ruokapöydässäni tämän kesän hitti. Sitä on syöty pitkin kautta. Aloitimme jo hyvissä ajoin unkarilaisella varhaiskaalilla ja sittemmin on siirrytty kotimaiseen. Nyt kaali taitaa olla nimeltään jo kesäkaalia. Edelleen tillivinegretti toimii, vaikka nyt kaalin lehti on jo vähän paksumpaa.


kaalisalaatti

Kaalisalaatti toimii lisäkkeenä niin kalalle kuin lihallekin, eikä salaatti ole - etenkään nyt, kun se lehti on paksumpi - moksiskaan, vaikka se olisi vinegretissä yön yli. Näissä postauksen kuvissa kesäinen kaalisalaatti ja Pimientos de Padrón -paprikat sointuvat mukavasti Viikonloppukokin mekon väreihin. Mekko tai oikeastaan iso huivi, on paras matkamuisto ikinä. Se on tuotu joitakin vuosia sitten Kap Verdeltä. Pehmeä puuvillakangas tuntuu hyvälle ihoa vasten. Mutta mitä mieltä olette kuvista? Kelpaavatko puhelimella otetut kuvat?


kaalisalaatti

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä. Minusta kuvat on ihan hyviä kännykälläkin. Itsellänikin on vikassa postauksessa myös kännykkäkuvia, mut eivät ne silti päihitä järkkäriä. Riippuu toki millaisesta tyylistäkin tykkää. Itse tykkään omassa blogissani semmoisesta pehmeydestä, mitä en oo ikinä saanut hyvälläkään kännykkäkameralla. Ne on aina jotenki yltiöteräviä ja semmosia flatteja. Mut ihan ok vaihtoehto silti ainakin välillä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kommentista! Ehkä toimin samalla tavalla kuin sinä. Pääsääntöisesti järkkärillä ja välillä puhelimella.

      Poista
  2. Varhaiskaali on kyllä niin hyvää ja toimivaa kaikessa! Tuoretta kaalia voisi syödä oikeastaan ihan sellaisenaankin, kun sen pilkkoo pieneksi.

    Tuo kastike kuulostaa kyllä oikein hyvältä, että pitää kokeilla jossain vaiheessa :) Tosin ehkä ilman sinappia, sillä sen kanssa on joskus pieniä ongelmia tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas uusi salaatti suunnitteilla. Minä pidän sinapista kovasti ja olen tässäkin salaatissa laittanut osan karkeana sinappina. Sekin toimii ihan kivasti.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista