maanantai 24. lokakuuta 2016

Suklaamuffinit - pienempi apukokki ei halua jäädä pekkaa pahemmaksi

Keittiössä (niin kuin ihan kaikessa) on noudatettava sisarusten välillä tasa-arvoa. Leivontavuorossa oli ekaluokkalainen apukokki, joka halusi a. etsiä reseptin lasten kokkikirjasta b. leipoa muffinsseja c. äidin bloggaavan reseptin. Eli kuvio oli sama kuin muutama viikko sitten, kun apukokeista isompi leipoi omenamuffinsseja.




Äidin huomio oli, että ekaluokkalainen tarvitsee leipomisessa vielä paljon enemmän apua kuin neljäsluokkalainen. Resepti oli toki  hieman vaikeampi, ja sen lisäksi ohje vaikutti taas kerran vähän kummalliselta, ja sitä ruvettiinkin lennossa soveltamaan, kun asian huomasin. Leipomisessa tuollaiselle juuri lukemaan oppineelle ekaluokkalaiselle kaikkein haastavinta on  reseptin lukeminen!  On vaikeaa lukea ainesosia, ja sitten sitä katsoa mitä niille kananmunille pitikään tehdä ja taas palata tarkistamaan montako munaa tarvittiinkaan. Siksi onkin tärkeää, että ensin otetaan esille kaikki tarvittavat tarvikkeet ja raaka-aineet mieluiten vielä oikea määrä mitattuna.  Sovelletuin ohjein apukokki sai aikaiseksi oikein hyviä muffinsseja. Näin hän sen teki:

*

Apukokin suklaamuffinssit
12 kpl

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaota
1,5 dl voisulaa
1,25 dl maitoa

kuorrute
100 g pehmeää voita
4 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta

koristeeksi
eri värisiä lakuja

Voitele 12 muffinin pelti ja laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Riko kananmunat kulhoon. Mittaa sekaan sokerit. Vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakao ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Nostele jauhot ja vaahto puuhaarukalla sekaisin.

Lisää taikinaan vielä maito ja voisula. Sekoita.

Annostele taikina muffinivuokaan ja paista180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sekoita kuorrutetta varten pehmä voi ja tomusokeri. Kuorruta muffinssit voi-sokerikuorrutteella, kun ne ovat täysin jäähtyneet. Koristele lakun palasilla.

*








Muffinssit olivat oikein onnistuneita, vaikka meillä ei ollut edes käytössämme leivontaan tarkoitettua kaakaojauhetta. Ihan Oh´boylla mentiin. Lakut suklaisten muffienssien koristeena toivat leipomuksiin mukavaa twistiä. Saas nähdä miten suklaamuffinssit kestävät pakastamisen. Me emme jaksaneet syödä kaikkia kerralla. Laitoin ylimääräiset kuorrutteineen päivineen uuniin. No omalle väelle kelpaavat varmasti pakastimessakin pyörähtäneet. Seuraavaksi onkin (onneksi) minun vuoroni valita resepti ja leipoa. En aio tehdä muffinsseja.

2 kommenttia:

  1. Apukokilta onnistunut reseptivalinta, hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi kommentista! On kiva, kun lapsetkin tykkäävät puuhastella keittiössä.

      Poista