lauantai 8. lokakuuta 2016

Pizzaperjantai: Pizza Bianca

Ajatus tehdä pizza bianca iltapalaksi syntyi aamulla jossakin työmatkan ja aamun kahvitauon välillä, niin nopeasti, että taikinajuureen valmistettua pizzapohja ei ehtinyt tähän pizzan nälkään. Tein pizzan pohja ihan perinteiseen suomalaiseen tapaan. Taustalla oli oikastaan halu käyttää suppilovahveroita, ja ne eivät mielestäni oikein istu tomaattikastikkeen kanssa. Pizza bianca on valkoinen pizza, joka ei sisällä lainkaan tomaattikastiketta. Valkoisen pizzan pohjan päälle toki laitettaan kastiketta, joka pizzanpaistajasta riippuen on ranskankermasta tai juustosta valmistettua. Aika usein pizza biancan täytteetkin ovat vaaleita, mutta resepteissä näkee usein myös parmankinkkua tai kalaa. Viikonloppukokin pizza bianca on syksyinen, melkein ruskan värinen. Syksyisen pizzan täytteeksi valikoitui punasipulia, parmankinkkua ja suppilovahveroita, jotka tosin olin ehtinyt kuivata, mutta vedessä liottamalla niistä tulee melkein kuin tuoreita.

Muistutan vielä ennen reseptiä, joka löytyy heti ensimmäisen kuvan alta, että viikonloppukokkia voi seurata facebookissakin. Tykkäämällä Viikonloppukokin faceprofiilista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. Tai sitten uusien postausten ilmestymistä voi seurata helposti esimerkiksi Suomen blogilistan kautta blogit.fi -sivustolta.






*

Pizza Bianca viikonloppukokin tapaan


pohja

2 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

kastike

1 prk ranskankermaa
suolaa
ripaus sokeria
timjamia
oregano

täytteet

kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
(vettä vahverojen liotukseen)
5 siivua parmankinkkua
150 g mozzarellaa
70 g pecorinoa
punasipuli
kuivattua oreganoa

Tarjoiluun rucolaa

Aloita laittamalla kuivatut sienet likoamaan kylmään veteen. Tuoreita sieniä ei tarvitse esivalmistella. Siirry sitten valmistamaan pizzataikina. Sekoita kulhossa jauhot, hiiva ja suola. Lisää kulhoon 42 asteista vettä. Vaivaa, kunnes taikina ei enää tartu käsiin ja se muuttuu kimmoisaksi. Lisää oliiviöljy ja jätä kohoamaan lämpimään vedottomaan paikkaan.

Laita sitten uuni lämpenemään 250 asteeseen. Laita myös pelti uuniin kuumenemaan. Valmista kastike sekoittamalla mausteet ranskankermaan. Jätä kastike makuuntumaan siksi aikaa, kun siivutat punasipulin ohuiksi siivuiksi. Esivalmistele loputkin raaka-aineet: raasta pecorino ja leikkaa tai revi mozzarellan pienemmäksi. Valuta sienistä vesi pois. 

Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä sopivan kokoiseksi levyksi. Levitä pohjan päälle ranskankermasta valmistettu kastike ja sen jälkeen muut täytteet mieleisessäsi järjestyksessä. Raastettu pecorino kannattaa jättää päällimmäiseksi.

Vedä täytetty pizza kuuman uunipellin päälle ja paista noin 10-15 minuuttia pizzapohjan paksuudesta riippuen. Muista, että mozzarella tykkää lyhyestä paistoajasta.

Kun pizza on kypsää ja valmista, ripottele päälle vielä hieman oreganoa ja rucolaa. Nauti lämpimänä.

*


Pohjan taikina kohosi tällä kerralla mahtavasti. Syynä oli varmasti sauna. Vein nimittäin taikinakulhon saunan lattialle kohoamaan. Olimme saunoneet aiemmin illalla ja sauna oli vielä ihanasti lämmin. Alun perin mietin laittavani kastikkeeseen mausteeksi valkosipulia, mutta tehdessäni unohdin koko homman. Voi olla, että unohdus oli onnekas. Viikonloppukokin pizza biancan maut olivat sen verran mietoja, että valkosipuli olisi varmasti ollut makuna liian voimakas. Sen sijaa epäilykseni siitä, että suppilovahverot ja rucola eivät sovi yhteen, voin todeta vääriksi. Rucola sopi tämänkin pizzan päälle erinomaisesti. 












Käytin pizzaan kuivattuja suppilovahveroita, jotka olivat vuodelta - kehtaankohan edes kertoa - 2012. Uusiakin olisi ollut, mutta vanhat on käytettävä alta pois. Sieniä on säilytetty tiiviissä lasiastiassa pimeässä. Niiden väri ja tuoksu oli ihan kunnossa. Tietääkö kukaan kauanko kuivattuja suppilovahveroita voi käyttää? 





2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan oloinen pizza :). Rucola on suosikkini juuri noin käytettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina tulee tehtyä pizza samalla kaavalla, mutta tässä ei ollut mitään tavanomaista. Minäkin olen oppinut pitämään rucolasta pizzan päällä, ja muutenkin.

      Poista