keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Enpä olisi arvannut miten hyvää on avokadotoast

Avokado on monipuolinen hedelmä. Se taipuu moneksi. Legendaarinen avokadopasta, joka minulta on muuten jäänyt kokeilematta, lienee Se ruoka, joka toi avokadon suomalaisten ruokapöytään. Avokadosta saa valmistettua herkkuja niin suolaiseen kuin makeannälkäänkin. Avokadon käyttäjänä olen vielä niin noviisi, että joka kerran laittaessani avokadoa, olen yllättynyt pelkästään positiivisesti. Avokado-semifreddo on aivan loistava jälkiruoka ja guacamole on kerrassaan herkullinen kastike. Nämä molemmat edellä mainitut ovat testauksen jälkeen jääneet repertuaariin. Viime aikoina olen lukenut ja kuullut pelkkää hehkutusta avokadotoastista, joten pitihän tämä alunperin kuulemma australialainen aamiainen testata. Minä valmistin toastit ruokaisaksi iltapalaksi, mutta toast taipuu varmasti myös välipalaksi tai jopa alkupalaksi aterialle.









*

Avokadotoast kylmäsavulohella ja uppomunalla

2 isoa annosta

2 pientä avokadoa
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

fetajuustoa

4 siivua paahtoleipää

250 g kylmäsavulohta

Uppomuna

1-2 kananmunaa per syöjä
2 l vettä
1 dl väkiviinaetikkaa

suolaa ja mustapippuria valmiin munan maustamiseen.

Aloita halkaisemalla avokadot ja poistamalla kivet. Muusaa avokadot haarukalla muusiksi ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Jätä avokadotahna makuuntumaan jääkaappiin ja siirry uppomunien valmistamiseen.

Kiehauta 2 l vettä kattilassa, ja lisää veteen etikka. Vesi kannattaa kiehauttaa, jolloin siitä poistuu liika happi. Valmiiseen uppomunaan tulee kauniinpi pinta, kun keitinvedessä ei ole liikaa happea. Suolaa veteen ei kannata lisätä, sillä suola rikkoo valkuaisen rakennetta, jonka uppomunassa on tarkoitus olla mahdollisimman tiivis ja ehjä.

Riko kananmunat annoskuppeihin esimerkiksi kahvikuppi on hyvä. Kun vesi poreilee hiljalleen, pyöräytä kauhalla voimakas pyörre kattilaan. Kumoa munat yksitellen pyörteeseen, jolloin valkuainen kietoutuu keltuaisen ympärille ja muna alkaa kypsyä. Kypsennä yksi, korkeintaan kaksi munaa, kerrallaan. Anna munien kypsyä 2-4 minuuttia vedessä riippuen siitä, millaisen kypsyyden uppomunallesi haluat. Kuvien munia on kypsennetty 3 minuuttia.

Nosta kypsynyt muna reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja kuivahtamaan.

Paahda leivät ja levitä päälle avokadotahnaa. Murustele avokadon päälle fetajuustoa. Kokoa leivistä ja kylmäsavulohesta kaunis annos, jonka voit viimeistellä asettelemalla päälle uppomuna. Kun annos on muuten valmis, vedä uppomunaan viilto, jolloin keltuainen valuu leipien päälle. Mausta vielä nopeasti suolalla ja pippurilla ja herkuttele hetimmiten.

*


Aivan mahdottoman hyvä ja herkullinen iltapala. Avokado yllätti minut taas! Sitä paitsi annos näyttää keväältä: vihreää, keltaista, mutta vähän valkoistakin. Tein meille tarkoituksella aika isot annokset, koska kiireisen päivän päivällinen oli korvattu kupillisella kahvia. Savukala sopi annokseen hyvin, mutta sen tilalle voisin ajatella myös parmankinkkua tai rapeaksi paistettua pekonia. Toisaalta pelkkä avokado, juusto ja muna yhdistelmäkin on täyttävä ja runsas, että leipä maistunee ilman sen kummempia lisukkeita.








Jos vielä on pääsiäsen ruokalistassa tilaa, tästäpä hyvä vinkki. Toast on nopea ja helppo valmistaa. Uppomunankaan kypsentämistä ei tarvitse pelätä. Siihen löytyy hyviä kuvallisia ohjeita esimerkiksi k-ruoka -sivustolta tai jos ihan videoita kaipaa niin tubettamaan vaan. Sitä paitsi juuri oikean kypsyisen avokadon löytäminen on vaikeampaa kuin uppomunan valmistaminen.

5 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle blogiisi :). Oi nam, nämä avokadotoastit sujahtaisivat hyvin alas kyllä minulle. Avokadoa uppomunaa ja savulohta, siinä ihana makukolmikko ja fetakin vielä :).

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tulit! Minä arvelin, että voisin laittaa leipiä pian uudelleen, ehkäpä jo huomenna aamiaiseksi, kun on kerran vapaapäivä.

    VastaaPoista
  3. Voi nam, ku näyttää hyvältä! Lisään heti viikonlopun ostoslistalle kylmäsavulohen. ;] Niin ja kiitos tuosta K-ruoka -linkistä. Ehkä rohkaistuisin viimein itsekin kokeilemaan uppomunan keittoa.

    Heitin muuten omassa avokadotoast-variaatiossani leivät vielä vohveliraudan väliin ja ai, että miten hyviä ne olivatkaan: rapeita ja lämpöisiä. Kirjoittelin reseptistä juuri postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko Viivi kokeilit uppomunan valmistamista? Eihän olekaan vaikeaa? Hyvä idea muuten lämmittää leivät vohveliraudalla. Taidan puolestani kokeilla sitä.

      Poista
    2. Uskalsin kuin uskalsinkin kokeilla! Eiväthän ne kovin esteettisiltä näyttäneet, mutta suurin piirtein pysyivät koossa ja olivat tarpeeksi kypsiä. Kaveriksi pilkoin tomaattia, avokadoa ja lämminsavulohta. :]

      Poista