sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Paahdettu siika ja uunimunat - kevyt herkku tammikuuhun

Innostuin niin valtavasti tästä uunissa paahdetusta siiasta ja uunimunista, että päätin nopesti naputella reseptin blogiin, vaikka oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa tahinikukkakaalista. Paahdetun siikan ja uunimunien alkuperäinen resepti on julkaistu Glorian ruoka & viini (2/2015), mutta tein reseptiin aika paljon muutoksia. 



Siika ja munat valmistettiin uunissa. Toki uunipannun pohjalla olleille kasviksille joutui näyttämään paistinpannua, mutta kaiken kaikkiaan ruoka oli helppo ja nopea valmistaa. Paahdettu siika ja uunimunat syötiin terveellisen tammikuun lauantai-illallisessa kynttilänvalossa. Edes kameraa en tullut kaivelleeksi esille. En arvellut, että ruoka olisi niin hyvää. Onneksi se oli sen verran kaunista, että tuli mieleen ottaa puhelimella pari kuvaa. Puhelinkuvien avulla ymmärrettä varmaan millaisesta herkusta oli kysymys.

*

Paahdettu siika ja uunimunat

2 annosta

2 nahallista siikafilettä
2-3 kananmunaa
50 g voita
250 g pinaattia
suolaa pinaatille ja kalalle
kirsikkatomaatteja
puolikas punasipuli
valkosipulinkynsi
herkkusieniä
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Tarkista, että kalat ovat ruodottomia ja ripottele päälle suolaa.

Sulata voi paistinpannussa. Lisää pinaatit ja hauduta ne pehmeiksi. Nostele pinaatit uunikestävään vuokaan. Kuullottele samalla pannulla myös suikaloidut sipulit ja pieneksi pilkotut herkkusienet. Nostele nämäkin uunivuokaan pinaattien sekaan. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

Nosta sitten siikafileet vuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kannattaa asemoida fileet niin, että samaan vuokaan saa vielä sopivasti rikottua kananmunat. Riko kananmunat varovasti eri puolille vuokaa. Kannattaa vaikkapa lusikalla pyöräyttää sopiva kolo kananmunalle. Tarkoitus on, että keltuaiset pysyvät ehjinä. Jääkaappikylmissä munissa keltuaiset pysyvät paremmin ehjinä, mutta toisaalta kypsymisaika pitenee.

Ripottele päälle vielä hyvälaatuista oliiviöljyä ennen kuin nostat vuuan uuniin. Kypsennä 10-13 minuuttia. Sinä aikana kalan pitäisi kypsyä juuri sopivasti. Kala on kypsää, jos nahka irtoaa hyvin. Kananmunasta puolestaan valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen vielä juoksevaa.

Tarjoile ruoka heti kun nostat sen uunista. Kananmunien pinnalle voi vielä rouhaista hivenen suolaa ja pippuria myllystä.
*


Nyt on kyllä rehellisesti tunnustettava, että lasillinen kylmää Rieslingiä olisi nostanut aterian tasoa huomattavasti. Täytyy tehdä toisinto, kunhan tipaton tammikuu on ohi. Kala olisi ollut kypsää jo 10 minuutissa, mutta isohkot jääkaappikylmät kananmunat ottivat enemmän aikaa hyytyäkseen. Siksi vuoka oli uunissa noin 13 minuuttia. Kannattaa tarkkailla tilannetta! Niin ja tietysti kypsennysaika riippuu monesta asiasta, kuten kalafileiden koosta, munien koosta, raaka-aineiden lämpötilasta ja siitäkin millaisena munansa haluaa syödä. Valitettavasti siian nahka ei näin matalassa lämpötilassa ja lyhyessä ajassa tullut niin rapeaksi, että sitä olisi halunnut syödä.

Mukavaa alkavaa viikkoa lukijoille. Tammikuun puoliväli on jo ylitetty!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti