torstai 3. lokakuuta 2019

Krakova - kaunis ja kerroksellinen

Krakovan-matkaa olin odottanut kauan ja kovasti. Vaikka Puola maana ei ole koskaan ollut listallani kovin korkealla, Krakova on. Olen lukenut kaupungista, katsellut kuvia ja viime aikoina sieltä on ollut myös monia blogikirjoituksia. Krakova tuntuu olevan kovin suosittu matkakohde. Krakovan reissun jälkeen Puola ylipäätäänkin saattaisi kiinnostaa. Ollenkaan vähäisin syy korkeisiin odotuksiin ei ollut se, että lukuuottamatta pikaisia Tallinnan pyrähdyksiä, emme ole pitkiin aikoihin olleet miehen kanssa reissussa kaksin, vaan nytpä pääsimme.  

Krakova
Verkahalli iltavalaistuksessa


Puolassa on monia etuja. Puola on helposti ja nopeasti saavutettavissa. Lentoja kulkee päivittäin useita ja matkat ovat edullisia. Hintataso on kukkarolle sopiva. Tekemistä ja näkemistä näyttäisi olevan ympäri maata. Jopa Krakovassa voisi piipahtaa toisenkin kerran. Kaikkia paikkoja ei ehtinyt pitkässä viikonlopussa koluta. Viikonlopun perusteellakin voi sanoa, että Krakovasta löytyy paljon erilaista tekemistä ja näkemistä erilaisista asioista kiinnostuneille. 


Krakova
Wawelin kukkulaa kohti sunnuntai aamulla

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten kotoa matkalle lähtö on helppoa. Paunulaisella pääsee ympäri vuorokauden melkein kotiovelta suoraan Helsinki-Vantaan kentälle. Ja sitten maailma onkin avoinna. Matkaan lähdimme torstaina aamusta ja kotona takaisin olimme - ennakoitua aiemmin - iltaruoka-aikaan maanantaina. Norwegian pääsi niin sukkelasti lähtemään ja lentämään myötäisissä tuulissa, että ehdimme juuri ja juuri aikaisempaan bussiin, mikä ei olisi ollut mahdollista, jos aikataulut olisivat pitäneet. Sama hyvä tuuri  oli seurannut meitä ihan matkan alusta lähtien. Menolento oli aavistuksen verran myöhässä ja jouduimme juosta läpi Krakovan lentokentän ehtiäksemme junaan. Onnistui! Kentältä pääseekin kaupunkiin parhaiten junalla. Lippu oli 9 zlotya. Sama matka takaisin kentälle maksoi uberilla 44 zlotya.

Olin varannut meille majoituksen Airbnbn kautta. Juuri remontoitu asunto osoittautui meille täydelliseksi sekä sijaintinsa että varustelunsa puolesta. Józefa Saroga -kadun varrella sijainnut asunto oli lyhyen kävelymatkan päässä sekä vanhastakaupungista että Kazimierezstä. Noilla kahdella alueella vietimmekin enimmäkseen aikaamme. Katu oli rauhallinen, koska siitä ei päässyt autolla ajamaan läpi samoin koko talo. Asuntoon pääsimme sisään kätevästi avainkoodin avulla. Vuokranantajaa emme tavanneet kertaakaan, mutta se ei ollut tarpeen, sillä kaikki oli todella kunnossa. Uutuuttaan hohtavat pinnat, parveke sisäpihalle ja monet pienet seikat tekivät lomakodista luksuskodin. Helteilläkin olisi pärjännyt, koska asunnossa oli ilmastointilaitteet.


Krakova
Näkymää kotikadulta makuuhuoneen ikkunasta kohti Vanhaakaupunkia


Krakovan matkalle oli etukäteen mietittynä kaksi hyvin erilaista kohdetta. Tarkoituksena oli tutustua Nowa Hutan kaupunginosaan ja Auschwitz-Birkenauhun. Muuta en ollut tarkemmin miettinyt tai selvitellyt. Toiveena oli käveleskellä, kuljeskella, nauttia kaupunkielämästä, hyvästä ruuasta ja juomasta. Ja tätä toteutimme jo matkapäivänä, jolloin askelia kertyi liki 20 000. Ihan vain tutustuen Kazimiereen ja vanhaankaupunkiin.

Perjantaille varatulle Auschwizin retkelle lähdimme jo 8 aikaan aamusta. Kuljettaja haki meidät kotoa ja minibussia täydennettiin vielä kuudella tanskalaisella. Vaikka matka Auschwiziin ei ollut kuin 60 km, siihen kului reilu tunti aikaa, koko reissuunkin lähes työpäivä. Olin varannut meille opastetun kierroksen ja täytyy kyllä sanoa, että se oli juuri oikea ratkaisu. Luulen, että ilman opasta retki olisi jäänyt kovin paljon vajaammaksi. Siellä kauheuksien äärellä oli monta sellaista hetkeä, jolloin kylmät väreet kiirivät selkäpiitä pitkin ja kyynel vierähti silmäkulmasta. Mielestäni kaksi osaisen retken ehdottomasti rankempi osuus oli jälkimmäinen. En ollut ymmärtänyt Birkenaun tuhoamisleirin laajutta. Valtavan kokoinen alue veti hiljaiseksi. Vaikka retki oli raskas, se oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja kyllä minä sitä suosittelenkin. Ihan vain siksikin, että ei unohdettaisi...


Krakova

Krakova


Niin on elämä ihmeellistä, että aivan sattumalta samana viikonloppuna Krakovassa oli myös vanha hyvä ystäväni miesystävänsä kanssa. Treffailimme jo perjantai-illalla, mutta sovimme treffit myös lauantaille ja lähdimme yksissä tuumin tutustumaan Nowa Hutaan. Se on terästeollisuuden ympärille syntynty työläiskaupunginosa, alunperin ihan oma itsenäinen kaupunkinsa, noin 10 km Krakovasta. Alue on rakennettu pian toisen maailmansodan jälkeen kommunistiseen tyyliin sosialistisen realismin mukaiseksi massiiviseksi järkäleeksi. Odotimme näkevämme jotain Berliiinin Karl Marx Alleen tyyppistä, mutta vehreydessään Nowa Hutassa oli jotakin inhimillisempää ja pehmeämpää, vaikkakin Nowa Huta oli sosialistisen realismin tyylipuhdas edustaja.

Nova Hutan keskusaukio, josta lähti 5 viivasuoraa katua eri suuntiin.


Kuljeskelimme Nowa Hutaa ympäriinsä lähinnä arkkitehtuuria ihmetellen. Itselleni varsin vaikuttavana kokemuksena jäi mieleen upea Arka Panan kirkko. Kirkko on hyvin pelkistetty, sillä se on rakennetty käsityönä. Nooan arkkia muistuttavassa rakennuksessa lasimaalaukset tekivät upean valon kaksiosaiseen (2-tasossa) kirkkosaliin. Kirkon monet yksityiskohdat mm. kranaatinsirpaista taottu Haarniskan Neitsyt Maria ja autuaana taivaaseen lentävä Kristus jäivät mieleen. Viimeistään kirkkosalissa ihaillessa harmitti, etten ollut ottanut kameraa mukaan reissuun. Sen vuoksi joudutte tyytymään puhelinkuviin.

Poikkesimme Nova Hutassa myös torilla, jotka olivat oikein maalaisten markkinat. Näytti nimittäin siltä, että maalta olivat tulleet myymään itsekasvattamiaan kasviksia ja kukkasia. Lisäksi kaverimme kävivät vielä vaikuttumassa taidenäyttelyssä, mutta me jäimme sillä aikaa ihailemaan arkkitehtuuria ja istuskelemaan keskusaukiolla.


Krakova, Arka Pana

Arka Panan katolinen kirkko Nowa Hutassa


Monet tuntevat Krakovan nimenomaan Wawelin linnasta. Wawelin linna jäi meille sunnuntaisessa väenpaljoudessa vähän läpi juoksupaikaksi Siitä minulle ei ole teille paljoakaan kerrottavaa. Sunnuntaiaamuna lähdimme kyllä kävelemään mutkan kautta kohti linnaa. Kävelimme ihan tarkoituksella Kazimierzin läpi kohti Veikselin ylittävää Father Bernatekin kävelysiltaa. Sillan tasapainoilevat veistokset joutuivat todella hommiin, sillä juuri samaa aikaa meidän kanssamme sillan ylittivät vastakkaiseen suuntaan iso joukko juoksijoita. Kenties maratoonareita. Olin lukenut, että silta on kaunis yövalaistuksessaan, mutta kaunis se oli päivälläkin.



Matkalla linnalle poikkesimme vielä ihailemassa sosialistisen kauden monumenttaalista hylättyä hotellia, joka on lyhyinä loiston päivinään ollut edistyksellinen ja upea kokonaisuus. Nyt se oli vain hylätty rakennus, jonka parvekkeilla kasvoi jo aika isoja puita. Julkisivu Veikselille päin oli peitetty isolla mainoslakanalla. Sääli se olisi varmasti rujoudessaankin ollut kauniinpi kuin puhelin mainos. Ehkä tuo hylätty hotelli oli paremmin meidän tyylisemme matkailunähtävyys kuin upea ja loistokas linna. 

Kuten jo aiemmin totesin kaupunkiloman aktiviteettien ei tarvitse olla kovin kummoisia. Ainakin itse nautin kaupunkien tunnelmasta ja päämäärättömästä kuljeskelusta ympäriinsä. Shoppailijaa minusta ei saa tekemälläkään. Niinpä tälläkin reissulla jäivät kaikki ostokset tekemättä, vaikka toki poikkesimme Verkahallissa katsastamassa meripihkakoruja myyvät korut (ja turistimassat).



Hotelli Forum ja rappioromantiikkaa


Koko viikonlopun ajan Krakovassa oli aivan loistava sää kaupunkimatkailuun. Pääsimme vielä piipahtamaan kesäsäässä, kun lämpötila pyöri 20 asteen paikkeilla ja terasseilla tarkeni, ainakin päiväsaikaan pistäytyä syömässä ja juomassa. Siitä syömisestä ja juomisesta onkin tulossa vielä ihan oma kertomuksensa. Sitä odotellessa voit katsella Instagramin kohokohdista Krakovan kuvia ja videoita.

4 kommenttia:

  1. Olipas mukava törmätä juttuusi Krakovasta! Lähden reilun viikon päästä Puolaan. Vietämme ensin muutaman päivän Tatra-vuorilla ja sitten ennen kotiinpaluuta olemme vuorokauden verran Krakovassa. Olen kuullut kaupungista paljon hyvää. Täytyy tehdä sellainen 24h täsmäisku parhaisiin paikkoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Krakovassa ehtii lyhyessäkin ajassa paljon. Kaupunki on kooltaan niin kompakti. Voin vain kuvitella miten kauniit maisemat on Tatra-vuorilla. Elämyksellistä Puolan matkaa!

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus Krakovasta, enpä ole käynyt tuolla pitkiin aikoihin. Tuli mieleen, että ehkäpä voisi taas käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Krakova on niin lähellä, että se voisi olla hyvin vaihtoehto Tallinnalle, joka on ainakin meillä ollut pikamatkojen kohde. Viime aikoina olen lukenut paljon hyvää myös Gdanskista.

      Poista