keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Fenkolilla maustettu lohilaatikko

Olen suuri perunafani - ja ehkä siksi - lohilaatikko fenkolilla maustettuna on jo ajatuksenakin suloisen lämmittävä ja täyttävä. Perunan rooli on omassa ruokataloudessa muuttunut. Lapsuuskodissa peruna oli perusruokaa ja arkiruokaa. Sitä syötiin joka päivä. Nykyisin peruna on kodissani lähinnä viikonlopun herkkua. Parhaimmillaan peruna on mielestäni uunissa valmistettuna. Ja kun hyvin pesee, perunan voi syödä kuorineen. Lohilaatikon rosamundatkin on siivutettu kuorineen. Vaikka peruna onkin yksi lohilaatikon pääraaka-aineista, ei tämä uunissa valmistettu laatikkoruoka ole ihan tavallista perunalaatikkoa. Se johtuu aromaattisesta fenkolista. Minä sitten niin pidän fenkolista! Ja niin kärsin, kun katselin huonoa fenkolivalikoimaa. Jouduin käydä useassa kaupassa löytääkseni laadukkaita tuotteita.


fenkolilohilaatikko


*

Fenkolilla maustettu lohilaatikko

6 annosta

600 g lohta
7 maustepippuria
1 tl merisuolaa
1 tl sokeria
2 rkl hienonnettua tilliä

hieman voita
1 kg perunoita
fenkoli

kerma-maitoseos


1 tl murskattuja fenkolinsiemeniä
2 dl kuohukermaa
4 dl maitoa
2 rkl hienonnettua tilliä
suolaa
valkopippuria

Laita uuni lämpenemään 175 asteiseksi.

Fileroi lohi nahattomaksi. Viipaloi filee noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele lohiviipaleet leikkuulaudalle vieri viereen. Hiero morttelissa hienonnettu mustapippuri ja suola kalojen pintaan. Ripottele päälle myös sokeri ja hienonnettu tilli. Laita päälle leivinpaperia ja paino esimerkiksi uunivuoka tai leikkuulauta siksi aikaa, kun valmistelet ruuan muut osaset.

Pese perunat huolellisesti ja kuori, jos haluat. Viipaloi perunat ja fenkoli mahdolisimman ohuiksi viipaleiksi. 

Voitele laakea vuoka nokareella voita. Asettele pohjimmaiseksi kerros perunoita. Laita perunoiden päälle painon alla maustuneet kalat. Asettele kalojen päälle fenkolin suikaleet ja päällimmäiseksi loput perunaviipaleet.

Sekoita kerma-maitoseoksen aineet ja kaada seos vuokaan. Paista lohilaatikkoa noin 1,5 tuntia 175 asteisessa uunissa.
*

fenkolilohilaatikko


Syksyllä sitä alkaa kaipaamaan näitä uuniruokia. Fenkolilla maustettu lohilaatikkokin on tyyppiesimerkki lohturuuasta. Ihan tavallisen keskiviikon ruokaa lohilaatikko ei ole, sillä ruuan kypsyminen ottaa aikansa. Jos olet jo miettimässä viikonlopun sapuskoja, tässäpä hyvä vinkki. Kirjoitat vain kauppalistaan lohta, perunaa ja fenkolia.  Sunnuntaina sitten lohilaatikko uuniin ja ulos. Ulkoilun jälkeen - tsädää - ruoka on valmista. Loistava lisäke lohilaatikolle on etikkapunajuuret, joten lisukkeiden suhteenkin pääsee helpolla. Lohilaatikko toimii myös lämmitettynä. Eli samalla tässä on lounasvinkki ensi viikkoon, mikäli ruokaa jää yli.


2 kommenttia:

  1. Fenkoli, lohi ja peruna, ne ovat kyllä sellainen kolmikko, että vesi herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fenkoli herättää usein vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Minä pidän, eritoten kalan kanssa.

      Tänään olen pyöritellyt mielessäni, mitä hyvää tekisi mukulaselleristä. Voisi olla ihan pääruokana, eikä vain lisäkkeenä niin kuin juurekset tai kasvikset ylipäätään meillä usein ovat.

      Poista