tiistai 29. lokakuuta 2019

Dutch baby kylmäsavulohitäytteellä

Kun kaapissa on kananmunia, ei ole mitään hätää. Kananmunissa on oikeasti avaimet vaikka mihin. Kovin monta muuta ainesosaa ei tarvita, että pystyy loihtimaan sekä makeita että suolaisia herkkuja - ja ihan oikeaa ruokaakin - lounasta tai päivällistä. Dutch baby eli paistinpannupannari kananmunaruoka yli muiden. Tämä ihmeellinen hollantilainen, joka alkuperä on oikeasti saksalainen taipuu, sekä makeille, että suolaisille täytteille. Dutch baby on täydellinen hitaisiin aamuihin, kevyeksi lounaaksi, välipalaksi, jälkiruuaksi tai ruokaisaksi iltapalaksi. 

Dutch baby kylmasavulohitaytteella

Dutch babyssa on jotain, joka vetoaa kaikkiin niihin, jotka tykkäävät lätyistä ja pannareista. Lohturuuaksi minä sen luokittelisin. Kirjoittelen blogiin ensin suolaisen version. Suolainen Dutch baby täytettiin meillä kylmäsavulohella, ja vähän kaikella muullakin, mitä jääkaapista sattui löytymään. Juuri tämä baby tasattiin touhukkaan sunnuntaipäivän lounaaksi neljälle hengelle. Varaa siis iso uuninkestävä paistinpannu tai pienennä taikinaa. Esimerkiksi kolmen munan taikina mahtuu hyvin halkaisijaltaan 25 cm paistinpannuun,  joka on valurautapannulle varsin tavallinen koko. Iso paistinpannuni on halkaisijaltaan 30 cm ja siihen tämä 5 kananmunan resepti oli passeli. 

*

Dutch baby kylmäsavulohitäytteellä

4 annosta

5 kananmunaa
5 dl maitoa

25 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
mustapippuria

täyte


kylmäsavulohta
keitettyä perunaa
puolikuivattuja tomaatteja
punasipulia
tilliä 
kapriksia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita voi paistinpannulle ja paistinpannu uuniin.

Riko munat kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muut aineet.

Ota paistinpannu uunista, ja kääntele niin, että voi leviää joka puolelle paistinpannua. Kaada taikina pannulle ja paista 200 asteisessa 15-  20 minuuttia. 

Sillä aikaa kun pannari on uunissa, valmistele täytteet. Kun pannari on kypsää, nosta se pois uunista ja asettele täytteet pannarin päälle. Tarjoile heti.

*
Dutch baby kylmasavulohitaytteella

Kuohkea ja upeasti uunissa kohoileva pannari on sellainen herkku, että se katoaa pöydästä alta aikayksikön. Ilmavan pannarin salaisuus sähkövatkain. Kananmunat kannattaa vatkata kunnolla. Taikinaan ei todella tarvitse lisätä kohottavia aineita kuten leivinjauhetta tai soodaa. Valurautapannulla pääsee aavistuksen rapeampaan lopputulokseen, mutta muullakin uuninkestävällä pannulla onnistuu. Käsittääkseni myös massitärkkelys lisätään taikinaan juurikin rapeuttamaan lopputulosta.

Dutch baby kylmasavulohitaytteella


Täytemahdollisuuksia pannarille on rajaton määrä. Vinkkinä sanonkin, että kannattaa hyödyntää täytteissä jaakaapin jämäruokia. Tällä kerralla käyttämistäni täytteistä kala oli tietenkin tuoretta, mutta perunat ylijäämää edellisiltä aterioilta. Usein kaapista löytyy muitakin kasviksia, juustoja tai leikkeleitä, jotka sopivat munakkaaseen mainiosti.

Aiemmin jo kirjoittelin, että Dutch babysta voi tehdä myös makean version. Kiinnostaako resepti?

4 kommenttia:

  1. Mikäli on tarvetta kuvata tätä babya, niin pitää olla ripeä, Dutch Baby lätsähtää nopsasti :) muffinivuoassa tulee hauskoja minibabyja, jotka ovat jo melko lähellä yorkshire puddingia. Oletko niitä kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeimmillaan Baby oli uunissa :) En ole kokeillut mininbabyt toimisivat varmasti hyvin brunssailla, jossa on enemmän ihmisiä kuin oma perhe. Täytteet voisi valita itse...

      Poista
  2. Iso kiitos ohjeesta! Tein Dutch babyä tänään ja tuli tosi hyvää. Täytteeksi laitoin aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa, sipulia, palvikinkkua ja oliiveja. Meinaan tehdä tätä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, että testasit ja tulit vielä kertomaan! Meilläkin on Dutch babyä isänpäivän brunssipöydässä ja vieläpä vähän samanalisilla mauilla kuin sinulla. Laitoin täytteeksi palvikinkkua, kaprista, puolikuivattuja tomaatteja ja rucolaa.

      Poista