perjantai 15. maaliskuuta 2019

Keitto paahdetuista porkkanoista

Tiedättekö tekin sen tunteen, kun on edellisenä iltana kotiutunut lomamatkalta, jääkaappi on ihan tyhjä, eikä yhtään huvittaisi lähteä ruokakauppaan, kun pitäisi tyhjätä matkalaukut, pestä pyykkiä ja olla kotona? Viime sunnuntaina kahden viikon Thaimaan loman jälkeen minulla oli tuo tunne. Olin onnekas, sillä jääkaapista löytyi 4 perunaa, kilon porkkana pussi, chili ja muutama sipuli. Kun hedelmäkorista löytyi vielä sitruunaa ja limeä, aamupäivä oli pelastettu. Kauppaan ei tarvinnut lähteä ennen lounasta. Kasvisten kunnosta voi sanoa, että ne olivat nähneet parhaat päivänsä. Siksi päädyin paahtamaan kasvikset uunissa ennenkuin soseutin ne keitoksi.



porkkanakeitto_thai


*

Keitto paahdetuista porkkanoista

noin 10 annosta

noim 700 g porkkanoita
4 perunaa
kaksi pientä keltasipulia sipulia
muutama valkosipulinkynsi
punainen chili
puolikas sitruuna
limen mehu
vähän ruokaöljyä
suolaa 
mustapippuria
1 tl sambal oelekia
noin litra kasvislientä
2 dl kookosmaitoa

Kuori porkkanat, perunat ja sipulit ja leikkaa ne isoiksi paloiksi uuni vuokaan. Lisää vuokaan myös chili muutamaan osaan pilkottuna. Valuta päälle ruokaöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa sitruuna siivuiksi ja laita kasvisten päälle. Paahda 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Ota pois sitruunan viipaleet. Ne ovat hommansa hoitaneet. Nostele kasvikset kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella soseeksi. Ohenna kookosmaidolla ja kasvisliemellä niin, että keitto on sinulle sopivan paksuista. Mausta vielä sambal oelekilla ja limen mehulla.

Keiton voi koristella kaappien sisällön mukaan esim. lehtipersiljalla, korianterilla, tuoreella chilillä tai vaikka pähkinöillä.

*



porkkanakeitto_thai

Meillä olisi oikeastaan tehnyt mieli jo suomalaista ruokaa, mutta sunnuntain lounas kului vielä thaimaalaisisten makujen parissa. Jääkaappiin jääneistä kasviksista syntyi herkullinen keitto. Paahtaminen tekee kasviksille ihmeitä ja paahtamisen tuoma makeus maistuu keitossa asti. Lapset eivät ole yhtään tulisen ruuan ystäviä, mutta parin viikon siedätyshoito tulisten makujen äärellä oli tehnyt ihmeitä; keitto maistui! Epäilen kyllä jääkaapista löytämäni chilin tulisuutta. Sambal oelek -purkkikin on ollut niin pitkään auki, että sekin on varmaan menettänyt parhaan teränsä. Kannattaa siis maistella keitostaan, että saa tulisuudesta sopivan.

Keitto paahdetuista porkkanoista on hyvä osoitus siitä, että vähästäkin voi saada hyvää ruokaa. Porkkanat eivät olleet enää siinä kunnossa, että niitä olisi tehnyt mieli syödä tuoreeltaan. Myös perunat ja chili olivat nahistuneita. Toinen hedelmäkoriin jääneistä limeistä oli kovempi kuin kivi ja se lensi suoraan biojätteeseen. Saman kohtalon koki muutama porkkana. Hävikki jäi kuitenkin vähäiseksi ja hyvä niin!


porkkanakeitto_thai


Parin viikon loma on tarkoittanut paljon pidempää lomaa tämän harrastuksen parissa. Vaikka kävinhän minä lomallakin kokkauskurssilla. Näiden viikkojen varrella on syntynyt  monta postausideaa, ja tänään olen ehtinyt niistä muutaman jo toteuttaakin. Tällä reseptillä kuitenkin terveisiä Khao Lakista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti