torstai 14. syyskuuta 2017

Salvialla maustettu sienipiirakkaa

Vähän aikaa sitten kyselin vinkkejä salvian käyttöön. Maalaisbistron Anne kertoi salvian sopivan kaikkeen, jopa jälkiruokaan ja eikös vaan seuraavana päivänä näin lehdessä ohjeen omenapiirakasta, joka oli maustettu salvialla. Vähän lueskeltuani totesinkin, että näin se taitaa olla salviaa on käytetty maustamaan kalaa, kanaa ja possua sekä kasviksia. Jatkoin kuitenkin hyväksi havaitsemallani ja käytin salviaa sienten maustamiseen. Viikonloppuna kerätyistä kanttarelleista, lampaankäävistä ja suppilovahveroista syntyi sienipiirakka.



salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka



*


Salvialla maustettu sienipiirakka


Pohja:

125 g huoneenlämpöistä voita
1 dl perunahiutaleita
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl kylmää vettä

Täyte:

1 l sieniä 
(kanttarelleja, suppilovahveroita ja lampaankääpiä)
sipulia
rypsiöljyä
13 tuoretta salvian lehteä
mustapippuria 
suolaa

150 g juustoraastetta (punaleima-emmental)
2 dl kerma-maitoseosta
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria

Aloita taikinasta. Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet taikinaksi. Lisää taikinaan kylmä vesi ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Hienonna sipuli ja pilko sienet pienemmäksi. Kuullota sipuli ja sienet paistinpannussa rypsiöljyllä. Mausta sieni-sipuliseos hienonnetuilla salvian lehdillä, suolalla ja pippurilla.

Sekoita juustoraaste, kerma ja kananmuna. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Voitele piirakkavuoka nokareella voita ja painele tekeytynyt jääkaapissa tekeytynyt taikina piirakkavuokaan. Lisää taikinan päälle sieni-sipuliseos ja kaada päällimmäiseksi kerma-juustotäyte.

Paista uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes piirakka on kypsää. Tarjoa piirakka, vaikkapa iltateen kanssa sellaisenaan tai salaatin kera

*



salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka




salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka




Piirakka pohja on luottoresepti vuosien takaa. Perunahiutaleet tekevät taikinasta ihanan pehmeää ja helposti käsiteltävää. Rasvainenhan tällainen taikina on, mutta sopii ehdottoman hyvin moniin piirakoihin. Tällä kerralla täytteeksi laitettiin pelkästään sieniä, usein sienipiirakkaa tulee vahvistettua pekonilla tai kinkulla. Hyvää ja täyttävää piirakka on ilman lihan lisäämistäkin ja tällaisena se kelpaa myös kasvissyöjille.



salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka




Salvian käyttäminen on vähän haastavaa. Jos salviaa on liikaa, ruoka alkaa maistua saippuaiselta. Yrtin maku on kuitenkin sen verran hento, että liian vähäinen määrä ei maistu ruuassa lainkaan. Tässä piirakassa maustaminen onnistui hyvin. Piirakasta erotti salvian maun, mutta myös sienet maistuivat. Lampaankääpä ja kanttarellihan ovat aika miedon makuisia sieniä. Niitä voi suositella sellaisille, jotka vasta opettelevat sienten käyttöä. Niitä on sitä paitsi aloittelijan helppo poimia metsästäkin. Molemmat sienet ovat satoisia, eikä niillä ole myrkyllistä näköislajia. Sama koskee myös suoppilovahveroa. Tosin suppilovahveron maku voimistuu säilöttynä aika tavalla, mutta tuoreeltaan se on yllättävän miedon makuinen.



salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka



Vuosia sitten erilaisia suolaisia piirakoita tuli paisteltua useinkin ruokaisaksi iltapalaksi. Välissä on ollut kuitenkin aikoja, jolloin piirakalle ei ole oikein ollut paikkaa. Syömme yleensä koko perheen kanssa päivällisen, ja silloin piirakka on liian tuhtia iltapalaa. Lisäksi pienille lapsillle ei oikein piirakat ole maittaneet. Nyt lapset ovat kasvaneet, eikä piirakka, edes sienipiirakka, ole enää liian eksoottista. Ehkä piirakkan paikkoja tulee useammin. Huomaan nimittäin kaivanneeni iltateetä ja lämmintä suolaista piirakkaa.



salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka




salvia, kanttarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, sienipiirakka



Sienipiirakan ohjeita: 



4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka. Salvia on sellainen yrtti mitä tulee harvemmin käytettyä,pitäisi tutustua siihen paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaakohan teillä päin salvia ihan villinä ja vapaana? Tänäänkin oli pakko päästä metsään, ja taas olisi piirakkasienet odottamassa. Minusta sienet ovat parhaimpia tuoreeltaan, enkä millään malttaisi niitä säilöä.

      Poista
  2. Minä kävin tänä syksynä oikeastaan ensimmäistä kertaa aikuisiässä sieniretkellä. Keräsin ystäväni avustuksella rouskuja. Kanttarelleja emme sillä reissulla edes nähneet, mutta täytyy laittaa tämä ohje muistiin. Jos vaikka innostuisin lähtemään sieniretkelle toistamiseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan, sienestykseen jää koukkuun :) Kanttarelliaika alkaa tältä kaudelta olla ohi, toki yksittäisiä löytöjä voi vielä tehdä. Nyt kannattaa etsiä suppilovahveroita. Niistäkin tulee herkullista piirakkaa.

      Poista