keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pistaasi-avokadojäätelö

Arvostelukappaleena saamani Hyvä avokado -kirjasta poimittu pistaasi-avokadojäätelön resepti on ensimmäinen, jota tuosta kyseisestä kirjasta päätin kokeilla. Pistaasi-avokadojäätelöllä on monia etuja. Yksi etu ylitse muiden on se, että jälkiruoka sopii erilaisia ruokavalioita noudattaville, koska se on maidoton, gluteeniton ja vegaani. Vinkiksi vaan hyvälle ystävälleni, joka pitää jäätelöstä, ja jonka ystävä on kuulemma vegaani ;) Vaikka lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että hymiöt eivät kuulu tekstiin, tähän kohtaan oli aivan pakko laittaa oikein silmää iskevä hymiö. Että vink vink vaan. Vaikka ensimmäisenä satuin testaamaan vegaanireseptin, Hyvä avokado -kirjasta löytyy reseptejä moneen lähtöön, on sopivaa ohjetta vegaaneille, vegetaristeille ja sekasyöjille. Kirja on yhtä monipuolinen kuin itse hedelmäkin. Mutta hei, laitetaan hyvä kiertämään! Postauksen lopussa on ohje, josta selviää, miten voit osallistua Hyvä avokado -kirjan arvontaan.








Kuva lainattu Gummeruksen www-sivulta


*

Pistaasi-avokadojäätelö

4 annosta

200 ml kookosmaitoa
0,5 dl sokeria
75 g kuorittuja pistaasipähkinän sydämiä
pieni (80g) kypsä avokado
merisuolaa
puolikkaan limen mehu

Lämmitä kookosmaitoa ja sokeria varovasti miedolla lämmöllä kunnes sokeri liukenee. Älä anna seoksen kiehua. Nosta kattila levyltä, anna jäähtyä hieman ja siirrä sitten jääkaappiin noin tunniksi kylmenemään.

Jauha pistaasipähkinät hienoksi jauheeksi esimerkiksi monitoimikoneella. Lisää sekaan avokado, kookosmaitoseos, ripaus suolaa ja limen mehu. Sekoita tasaiseksi. Maista ja tarkista tarvitseeko suolaa lisätä.

Kaada seos pakasterasiaan ja pidä pakastimessa välillä sekoitellen.

*


Suurin työ jäätelön valmistamisessa oli pistaasipähkinöiden kuorimisessa, mutta muutoin jäätelö valmistui helposti ilman jäätelökonettakin. Toki, jos jäätelökone on olemassa, sitä kannattaa käyttää. Alkuperäisessä reseptissä massaa kehotettiin pitämään pakkasessa jopa 8 tuntia ja sekoittelemaan puolen tunnin välein. Laiskalla sekoittelulla jäätelö valmistui lyhyemmässäkin ajassa. Rakenteeltaan lopputuotos oli tasainen ja kermainen, laiskasta sekoittelusta huolimatta. Koska meillä jäätelöä söi vain kaksi henkilöä puolitin kirjan ohjeen, ja valmisin jäätelöni kuten ylle on kuvattu varsin uskollisena alkuperäiselle reseptille kuitenkin. Puhdistetun valkoisen sokerin välttelijöille löytyy varmasti taloussokeria parempiakin makeuttajia, mutta meillä mentiin perinteisillä linjoilla.












Olen yrittänyt siedättää itseäni kookoksen makuun, ja osittain onnistunutkin. Mikään ei ole parempaa kuin kookosrasvassa paistetut lätyt. Maustan mielelläni kanakeiton tai -kastikkeen kookosmaidolla tai -kermalla, mutta vieläkään en ole päässyt sinuiksi kookoshiutaleiden kanssa. Tämä jäätelökin oli vähän siinä ja tässä. Sanoisin, että kookos maistuu minulle lämpimänä, mutta kylmänä sen maku on hieman liian voimakas. Eipä silti syötyä tuli kaikki tyyni tämä kauniin värinen jälkiruoka. Kun raaka-aineena on pistaasia ja avokadoa, väriä ei voi kuvailla kun kauniiksi ja keväisen heleäksi.










Avokado on parasta aikaa sesongissa, joten sitä on saatavilla hyvälaatuisena useista kaupoista. Jos avokado on sinulle vielä vieras raaka-aine, nyt kannattaa ostaa muutama ja kokeilla. Hyvä avokado -kirjasta saat loistavan avokado-tietoisku hedelmän ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista reseptejä myöden. Kirjan ohjeet ovat tarkoitettu arkeen ja sellaiseksi reseptit voi kirjaa selatessa mieltääkin. Kirjan värikkäät ja kauniit kuvat saavat ruokahalun heräämään.

Avokado on monipuolinen ihmehedelmä. Sitä on vaikea korvata, mutta sillä voi kermaisen rakenteensa vuoksi korvata monia muita raaka-aineita kerma ja voi nyt esimerkkinä mainitakoon. Ihmehedelmä voidaan syödä suolaisena tai makeana, vaikka moniin muihin hedelmiin verrattuna se sisältää varsin vähän hedelmäsokeria. Avokadoa pidetään superfoodina sen sisältämien vitamiinien ja mineraalien vuoksi. Avokado pitää hyvin nälän ja vaikka se on erittäin rasvainen, avokadon on eräiden tutkimusten mukaan huomattu alentavan veren kolesterolia. 

Valitettavasti avokadoon liittyy myös muutamia negatiivisia asioita. Kotimaisuus on tästä hedelmästä kaukana, sillä avokadoja viljellään Etelä-Amerikassa Afrikassa ja Aasiassa. Avokadojen kasvatukseen tarvitaan paljon vettä ja tämä on aiheuttanut epäkohtia ja ongelmia alueella, jossa puhtaasta vedestä on muutenkin pulaa. Kuluttajan voi tietysti yrittää vaikuttaa ostamalla kestävästi tuotettuja hedelmiä.












Ilmeisesti meillä syödään avokadoa kohtalaisen paljon, sillä monet Hyvä avokado -kirjan resepteistä ja hedelmän käyttötavat olivat minulle tuttuja tai tutun oloisia. Kirjaa lukiessa huomaa, että avokado käy miedon makunsa vuoksi lähes ruokaan kuin ruokaan. Meillä avokado löytää useinmiten tiensä osaksi salaattia tai alkuruokaa kuten paholaisenmuniin tai cevicheen. Perinteinen guacamole on hyvä tahna vaikkapa hampurilaisen tai tortillojen täytteeksi, mutta sitä voi tarjota kampasimpukoidenkin kanssa. Avokadotoastista tuli heti suuri suosikkini, eikä avokadopastaakaan ole hehkutettu turhaan. Uudesta kirjasta testatun vegaanijäätelön lisäksi olen jo aiemmin tehnyt avokadosta semifreddoa, mutta Hyvä avokado -kirjasta opin, että avokado taipuu muuhunkin makeaan. Erityisesti yksi suklaakakun resepti jäi kaihertamaan sekä minun että 10-vuotiaan apukokin mieliä. Kun se on testattu, raportoin, miltä maistui. Paljon on vielä testaamattakin. Tajusin juuri, että  en ole koskaan valmistanut avokadosmootieta. Hyvä avokado -kirja ja blogin avokadoreseptien selailun seurauksena aloimme muistella, koska meillä on alettu syödä avokadoa. Emme muistaneet. Muistatko sinä, milloin avokado tuli ruokavalioosi?

Ja lopulta päästään siihen arvontaan. Osallistuaksesi Hyvä avokado -kirjan arvontaan kirjoita kommenttikenttään makumuisto avokadosta, tai siitä milloin ja/tai miten avokado tuli ruokavalioosi. Kaikki 18.2.2017 mennessä jätetyt kommentit ja muistot osallistuvat arvontaan. 







Onnea arvontaan!

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti (anonyymit muistakaa jättää yhteystietonne esimerkiksi sähköpostiosoite, että tavoitan teidät, jos voitto sattuu kohdille). Hyvä avokado -kirja toimitetaa voittajalle Suomessa sijaitsevaan postiosoitteeseen. Arvonnan suorittamisesta ilmoitetaan myös Viikonloppukokin facebook-sivulla (voittajan nimeä ei julkaista ilman lupaa). Tykkäämällä Viikonloppukokista facebookissa saat uutisvirtaasi tiedon arvonnan suorittamisesta ja muistakin julkaisuista blogissa tai facebookin seinällä. 

Arvonta suoritettu ja voittajalle on lähetetty sähköpostia. Kiitos kaikille osallistuneille.



Hyvä avokado -kirja on saatu Gummerrukselta.

EDIT: Arvonta suoritettu


28 kommenttia:

  1. Avokadot ovat ihania! Muussattuna leivän päällä, guacamolena, avokadopastassa... missä vaan :)
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Hyvin maistuu nyt, mutta muistan ekan kerran aika epäilyttävänä. että mitäs tämä oikein on :D Pastaan ja leivän päälle menee, muun muassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Lapseni oli pienenä erittäin huono syömään ja ravitsemusterapeutti suositteli avokadoa. No, sitä sitten syötiin ja ehkä hieman kyllästyttiin. Ainakaan poika ei enää avokadoon koske. Itse pidän sen pehmeästä mausta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Opin syömään avokadoja vasta muutama vuosi sitten, kun anoppi tunki niitä meille puoliväkisin. Sillon ei ollut hajuakaan, mitä tehdä niistä, mutta kokeilin netissä hehkutettua avokado-pastaa ja resepti veikin mennessään... Harmi vaan, että olen jäänyt siihen pahasti jumiin, koska teen aina vaan sitä pastaa ja kai niistä avokadoista saisi jotain muutakin hyvää aikaiseksi! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. En oikein ole vielä oppinut syömään avokadoa mutta jospa tästä kirjasta olisi siihen apua!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  6. Avokadot ovat ihania! Voisin kai sanoa sen olleen rakkautta ensimaistelulla, kun muutama vuosi sitten söin niitä ensikertaa. Nykyisin syön avokadoja lähes päivittäin ja myös 1-vuotias poikani syö niitä innolla. Ovat niin ihania sellaisenaan, smoothiessa, salaatissa, missä vain :) Tätä jäätelöohjetta täytyy lisäksi kokeilla, vaikuttaa herkulliselta kookoksen kanssa.

    VastaaPoista
  7. Ensimmäistä kertaa avokadoa maistoin jo vuosia sitten, mutta silloin en mausta pitänyt. Nyt parin viimeisen vuoden aikana olen alkanut lisäämään avokadoa ruokavalioon, esim paistettua avokado maistuu hyvältä leivän välissä

    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Avokado tuli ruokavalioon nykyisen miehen kautta. Hän levitti sitä aina ruisleivän päälle :D

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olimme tulevan mieheni kanssa Barbadoksella -79(!)koska olimme päättäneet mennä salaa kihloihin. Opiskelubudjetti ei ollut häävi ja hotellihinnat tuplaantui 15.12 mitä tuli täydellisenä yllätyksenä. Siispä elimme ihanilla isoilla avokadoilla ja purkkitonnikalalla pari viikkoa jotta oli varaa mennä syömään mereneläviä kihlajaisiltana. Olin kyllä syönyt avokadoa aikaisemmin mutten koskaan niin hyviä. Ai että mitkä muistot!

    VastaaPoista
  10. Avokadoon tutustuin vuosia sitten ja hurahdin heti sen kermaiseen makuun. Mukaan arvontaan.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  11. Kirja saisi kunniapaikka minin keittiössä!

    VastaaPoista
  12. Osallistun tosi mielenkiintoisen näköisen kirjan arvontaan! Tutustuin avokaadoon vasta noin kaksi vuotta sitten. Sain salaattiohjeen, johon kuului avokaado. Olin kuullut vuosien varrella, miten hyvää se on esim. leivän päällä, mutta en ollut tullut kokeilleeksi. Nykyään tykkään avokaadosta tosi paljon.

    VastaaPoista
  13. Ystävän luona maistoin ensimmäisen kerran sitä salaatissa ja siitä se sitten lähti. Itse lisään sitä myös smoothieen :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Ensimmäisen kerran olen maistanut sitä guacamolena. Se ei kauheasti maistunut, mutta nykyään voin syödä sitä monella eri tavalla. Guacamole kyllä ei maistu vieläkään.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Ensimmäisen kerran sain avokadoa katkaravuilla ja majoneesilla täytettynä äitini tekemänä lähes 20 vuotta sitten. Itse syön avokadoa välipalaksi sellaisenaan.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Kauan sitten naistenlehdessä oli dieetti, johon sisältyi avokadoa. Kokeilin hetken sitä dieettiä ja pidin kovasti avokadosta, muuta järkeä siinä dieetissä ei tainnut ollakaan :D Mutta jotenkin vaan avokado on päässyt minulta nyt vuosiksi unohtumaan, kiitos siis muistutuksesta :) Mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Avocadon olen aivan rakastunut. Syön nykyään päivittäin. Eka kerran taisin syödä smoothieta ystävän luona. Itse teen aika ajoin Avocado-suolalohi-kananmuna-salaattia/levitettä. ����
    Mukana arvonnassa.
    Susanna.lamsa77@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Olen vain yhden kerran maistanut avokadoa, enkä siksi tiedä missä kaikessa sitä voisi käyttää. Olisi kiva kokeilla eri reseptejä, jos innostuisi jatkossa avokadoon.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Pari, kolme vuotta sitten kun avokadopasta tuli muotiin tutustuin tähän hedelmään. Siitä lähtien avokado on ollut lähes päivittäisessä käytössä.
    Keijook(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Paras makumuisto avokadosta on Tampereen Masun avokadomajo, jota tarjottiin kampasimpukoiden kanssa. -heini :)

    VastaaPoista
  21. Oikeastaan en ole oppinut tykkäämään avokadosta vaikka yritän totutella sen makuun.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Olen maistanut avokadoa salaatissa.
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  23. 90-luvun alussa tuli laihduttajille uutena ideana syödä kasvisten kanssa joko proteiinia tai kuitua, mutta ei molempia samalla aterialla. Kirjassa mainostettiin hyvänä ateriavaihtoehtona ruisleipää, jonka päälle laitetaan avokadoa ja tomaattia. Sellaisia eväsleipiä sitten innolla tein töihin mukaan.

    VastaaPoista
  24. Yritetään viidennen kerran�� Ruisleivän päällä höystettynä ripauksella chilisuolaa. -Sari-

    VastaaPoista
  25. Avokado paloina. Päälle hieman hyvää öliiviöljyä ja vaaleaa balsamicoa sekä ripaus suolaa ja pippuria. Oivallinen lisuke mille tahansa ruualle tai vaikka välipalana. Ensi kerran maistoin avokadoa joskus 70-luvulla. Se oli "raaka saippuanpala": tämän ymmärsin vasta myöhemmin. Kuubalaisen aterian osana sain tuon herkun sydämeeni. Oli vuosi 1986. Eihän tämä päivittäiseen ruokailuun kuulu, koska Suomesta ei aina saa kelvollisia avokadoja. Myös cuagamole on herkku, jolla voi ryydittää vaikka ruisleipäpalan tai täyttää sillä kanan rintafileen.

    VastaaPoista
  26. Arvonta on suoritettu! Arpa suosi Marja-Liisaa, joka jätti toisena kommentin. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja onnea Marja-Liisalle voitosta.

    Oli todella mielenkiintoista lukea avokadon liittyviä makumuistoja. Luulen, että olen syönyt ensimmäistä kertaa avokadoa vasta joskus 2000-luvun alussa. Tai jos olen syönyt aiemmin, en ainakaan ole tiennyt, mitä olen syönyt. Ensimmäisillä kerroilla avokado ei oikein tuntunut suun mukaiselta, mutta nykyisin pidän siitä kovasti!

    VastaaPoista
  27. Moi. Voiko kookosmaidon korvata jollain muulla? En vaan totu sen makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Päivi! Mulla on vähän sama juttu. Kookoksen makuun ei meinaa tottua. Pidän siitä jo lämpimissä ruuissa, mutta kylmien kanssa on vähän opettelua. Luulen, että tässä kookosmaidon voi korvata kermalla tai sitten kondensoidulla maidolla, jota nykyään paljon käytetään jäätelön valmistukseen. En tosin ole kokeillut, mutta arvelisin näin.

      Poista