torstai 25. tammikuuta 2018

Mokkapalat - apukokin klassikkokokeiluita

Mokkapalat on klassikkoleivonnainen myyjäisiin ja talkoisiin. Näin pitkälle on pitänyt elää, ennen kuin pääsin leipomaan mokkapaloja varainhankinta tarkoituksiin. Tähän asti luokkaretkikassoja on kuitattu riihikuivalla rahalla, eikä lasten harrastuksiinkaan ole vielä tarvinnut leipoa mitään, vaikka niissä on aktiivisesti mukana oltu ja talkoiltukin tarvittaessa. Nyt vanhemman apukokin luokka järjesti herkkumarketin. Ideana oli myydä pitkällä välkällä makeita ja suolaisia leivonnaisia koulukavereille. Leipomispakkoa ei ollut. Toiset kuittasivatkin osallistumisensa ostamalla mehua, servettejä tai kertakäyttölautasia. Meillä leivottiin mokkapaloja. Tai apukokki leipoi. Sain tyytyä avustajan rooliin. Ei minusta tullut vieläkään mokkapalamutsia. Mahtaakohan tullakaan niin omatoimisesti tuollainen 11-vuotias suoriutui leipomisurakastaan. Mokkapalojen resepti oli hyvin perinteinen:



mokkapalat



*

Mokkapalat

uunipellillinen

4 munaa
3 dl sokeria

200g voita tai margariinia sulatettuna

4-5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta 
2 tl vaniljasokeria

2 dl maitoa

Kuorrutus

4 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
4 rkl voisulaa
3 tl vaniljasokeri
225 g tomusokeria

Koristeluun

nonparelleja

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vaahdota muna ja sokeri keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja sulatettua rasvaa puuhaarukalla sekoittaen. Lisää lopuksi taikinaan maito.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kun mokkapalalevy on jäähtynyt, valmista kuorrutus sekoittamalla aineet keskenään. Kaada kuorrute mokkapalalevyn päälle ja levitä nuolijalla tasaiseksi. Koristele nonparelleilla. Mokkapalat kannattaa leikata vasta, kun kuorrute on kunnolla jähmettynyt.

*



mokkapalat



Resepti on vanha ja monesti testattu. Tästä ohjeesta voi mennä takuuseen. Ohjeella onnistuu aina, eikä sudenkuoppia ole. Juuri tästä pellillisestä jäi vain kulmapalat kotiväelle maisteltavaksi ja minulle kuvattavaksi. Herkkumarketissa mokkapalat olivat tehneet kauppansa, eikä paluukuormassa kotiin tullut kuin tyhjä tarjotin. Koko pellillinen oli myyty! Luokkakaverin kotona oli toimittu fiksummin, toinen pellillinen oli leivottu kouluun ja toinen kotiin. Tästä on otettava opiksi.

5 A-luokalla luokkaretkikassa karttui ihan mukavalla summalla, ja mikä parasta projekti vahvisti luokan me-henkeä ja näytti miten hauskaa yhdessä tekeminen on. Koko porukka oli ollut innolla mukana. Vanhemman näkökulmasta tuntuu, että helpoimmalla pääsee löysäämällä kukkaron nyörejä ja maksamalla pienen summan luokkaretkikassaan, mutta näköjään tällaisille projekteille ja yhdessä tekemiselle on tilausta.



mokkapalat

5 kommenttia:

  1. Mokkapaloja ei ole tullut leivottua kuin viimeksi köksän tunnilla kouluaikoina. :o Asia pitää korjata pian, ja kokeilla! Jospa vaikka töihin leipoisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja tällä reseptillä voisi tehdä, näyttää kuohkeilta.

      Poista
  2. Oi että alkoi heti tehdä mieli mokkapaloja! Niitä pitääkin kohta taas leipoa, kun kuopuksella on pian synttärit. Ne ovat jokavuotiset must-have-leivonnaiset. Kiitos reseptistä, kokeilenpa tätä tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sulattamaan taikinaan oikeaa voita. Lopputulos on vielä parempi kuin margariinilla leivottuna. Mukavaa viikonloppua!

      Poista