maanantai 27. tammikuuta 2014

Ulkoilua ja gulassia






 Sunnuntainen päivä on kulunut perheen parissa ulkoillen. Tänään on niin hiihdelty kuin luisteltu. Tämä vuosi on ollut siitä harvinainen, että kotijärven jäälle on saanut tehtyä hyvän luistinradan. Lunta on niin vähän, että ihan tavallisilla luistimilla pääsee ympäriinsä, vaikka mitään varsinasita reittiä ei olekaan.

Mikään ei ole ulkoilupäivälle parempaa ruokaa kuin pataruoka. Pata uuniin ja menoksi. Talvi on ehdottomasti pataruokien kultakautta.


Kevennettyyn ja tipattomaan tammikuuhun ei kuulu smetanalla pyöristetty Stroganov, eikä punaviinillä vahvistettu Burgundin pata, vaikka ne lempipatojani ovatkin. Periaateista on kuitenkin pidettävä kiinni!

Unkarilainen gulassi pataruokana on mainio lempeän lämmittävä ja kauniin värinen paprikoineen päivineen. Resepti on omasta päästä.  Salaisina aseina toimivat savupaprikajauhe ja rautapata. 



Resepti meni suurin piirtein näin

reilu 1 kg naudan ulkopaistia
sipuli
keltainen, vihreä ja punainen paprika
pari valkosipulin kynttä
varsiselleriä
chilijauhetta
sokeria
suolaa
tomaattipyrettä
vehnäjauhoja
vettä
3 laakerinlehteä
savupaprikajauhetta
maustepippuria 
mustapippuria




Pilkoin kasvikset ja kuullottelin niitä rautapadassa, jonne lisäsin kuullottumaan myös chilijauheen ja sokerin. Lisäsin myös tomaattipyreen ja suolan. Pilkoin naudanpaistin ja pyörittelin palaset venhäjauhoissa. Ruskistin voi-öljyseoksessa lihanpalat pienissä erissä valurautapannussa. Aina joka erän välissä huuhtelin maut talteen ja kippasin valurautapataan lihojen ja kasvisten päälle. 






Kun sain ainekset pataan, lisäsin vettä sen verran, että lihat peittyivät. Maustoin pataa vielä pippureilla ja laakerinlehdillä. 




Gulassi hautui noin 150 asteessa reilun kolme tuntia. Ja voin kertoa, että hyvältä maistui, ja näytti. Harmi vaan, että valmiista gulassista unohtui ottaa kuva. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti