Ruokavuosi 2016 ja lupaukset tulevalle vuodelle

Alkaa olla aika lyödä pakettiin ruokavuosi 2016. Bloggaamisesta on tullut kuluneen vuoden aikana entistäkin tärkeämpi harrastus, ja se näkyy blogissakin, vaikka yhä edelleen Viikonloppukokki on minulle puhdas harrastus. Koen kehittyneeni vuoden aikana harrastuksen parissa niin ruuanlaittajana, kirjoittajana kuin valokuvaajanakin.

Mansikkacharlotta deluxe jättää lähes sanattomaksi (ohje)

Vuonna 2016 julkaisin blogissa 126 postausta, joista suurimmassa osassa kirjoitan ruuasta, ruuanlaitosta tai leipomisesta. Melkein kaikki kirjoituksen sisältävät reseptin, muutama useammankin. Mukana on myös muutamia matkakertomuksia kotimaasta ja Euroopasta sekä pari kesäistä kirjoitusta veneretkistä, sillä veneily on ruuan lisäksi toinen perheen yhteinen harrastus. Toiset nauttivat erityisesti siitä, että veneellä pääsee purjehtimaan, mutta viikonloppukokki on enemmän sellainen (lähes) tyynellä järvellä lilluttelija, veneessä ja veneellä puuhailija sekä laiturissa retkeilijä. 

Venettä vesillelasku kuntoon puuhatessa eväänä oli savuporowrappeja (ohje)

Kuluneen vuoden aikana blogin ulkoasu muuttui hieman. Blogi sai uuden bannerin ja muutamia välilehtiä, joista erityisesti reseptit-välilehden tarkoitus on helpottaa reseptien ja vanhempien postauksien löytämistä ja niihin palaamista. Toiselta välilehdeltä löytyy tietoa kokista ja blogista. Siellä kerron hieman itsestäni, ja sieltä löytyvät yhteystietonikin. Joku on välilehden löytänytkin, sillä olen saanut useita yhteydenottoja lukijoilta. Ja sehän se vasta tuntuu hyvältä. Lisääkin postia saa tulla! Myös erilaiset yhteistyökuviot kiinnostavat. Yhteydenottoja on tullut myös facebook-profiilin kautta. Jokainen kommentti, tykkäys ja peukku on harrastelijabloggarille suuri riemun aihe.

Olen, varsinkin loppuvuodesta, huomannut sosiaalisen median voiman. Jouluiset, muun muassa facebookin, satokausikalenterissa jaetut postaukset nousivat hetkessä kaikkien aikojen suosituimpien postausten joukkoon. Toivottavasti moni laktoositonta ruokavalio noudattava pääsi nauttimaan tänä jouluna valkoisesta riisipuurosta. Valkoisen, mutta silti laktoosittoman riisipuuron ohjen oli yksi tämän vuoden suosituimmista resepteistä. Riisipuuron sesonki on lyhyt. Sen sijaan helppoa sunnuntairuokaa kananpojasta on ohje, jota haetaan ympäri vuoden.

Valkoinen, laktoositon, riisipuuro hittipostaus joulun alla (ohje)

Viime vuoden lopulla taisin luvata, että vuonna 2016 yritän kirjoitella enemmän myös arkiruuista. Yritin ja ainakin jollakin tasolla onnistuinkin. Arkiruokareseptit ovat haettuja ja luettuja. Sellainenkin (entinen) trendiruoka kuin avokadopasta tuli vihdoin testattua ja hyväksi todettua. Avokado on oman suun mukainen ruoka, ja toinen avokadoruoka, jonka tässä haluan nostaa esiin on avokadotoast. Trendit tulevat ja menevät, ja yleensä ne saapuvat viiveellä Viikonloppukokin keittiöön.

Avokadotoast kelpaa aamiaiseksi tai iltapalaseksi (ohje)

Maistuva ja kauniin värinen punajuuririsotto. (ohje)

Toinen uudenvuoden lupauksistani taisi olla yritys lisätä kasvisruuan syöntiä tässä perheessä. Käsi sydämellä voin vakuuttaa, että kasviksia todella syödään meillä nyt enemmän kuin aikaisemmin. No, ei meidän ruokalistalla kovin montaa uutta kasvispääruokaa ole, mutta valon pilkahduksia on useita. Kesäkurpitsalätyt maistuivat koko perheelle. Munakoisoa syötiin monessakin uudessa ruuassa, joista viimeisin oli hapanimelä munakoiso paprikoiden ja pinjansiementen kera. Itse ihastuin niinkin yksinkertaiseen kasvislisäkkeeseen kuin grillatuun kaaliin. Viikonloppukokkihan on suuri kaalinrakastaja, joten pakko on mainita toinenkin kaali. Tutustuin nimittäin uuteen kaaliin: kyssäkaaliin. Kyssäkaalia voissa meinasi viedä jalat alta.

Lätty maistuu lapsille varmasti, ei haittaa vaikka se on kesäkurpitsasta tehty. (ohje)

Pösilöitä sipuleita voi tehdä viinistä, joka ei ole niin hyvää juotavaksi (ohje)

Kyssäkaalia voissa on yksi monista Tommy Myllymäen ohjeista, joita olen kuluneena vuotena kokeillut (ohje)

Harmittavasti moni hyvistä kasvisreseptipostauksista jäi turhan vähälle huomiolle. Viimeinen epätoivoinen yritys on yrittää nostaa ainakin kesäkurpitsagratiinin, paahdetun kukkakaalin ja pösilöitten sipuleitten -reseptejä. No, ehkä ihmiset ja hakukoneet löytävät reseptit ensi vuonna satokausien aikaan. Kasvisten parissa on hyvä jatkaa matkaa ensi vuonnakin. Se olkoon ensimmäinen lupauksistani tulevalle uudelle vuodelle. Onneksi Myllymäen Kasvikset -kirjassa on monta hyvää reseptiä kokkaamatta, vaikka monta on jo kokattukin. Kasvisten lisäksi meillä syötiin monenlaista muutakin. Liha oli usein nautaa tai lammasta, kala lohta tai kuhaa. Täplärapuja nostettiin omasta järvestä, mutta muut äyriäiset, simpukat ja osterit tulivat isommilta vesiltä.

Helmikuun menun ensimmäisenä alkuruokana oli ostereita (menu)

Ruskistetun kuhan kypsennys tv-ohjelman innoittamana (ohje)

Viime vuonna testatuista "uusista" valmistusmenetelmistä on pakko mainita pari kohokohtaa. Ensinnäkin kikherneiden nesteestä todella saa marenkia aikaiseksi! Lakritsainen pavlova sijoittuu ehdottomasti viime vuonna valmistettujen jälkiruokien kärkikastiin. Kananmunat jäivät käytettäväksi toisaalla ja keltuaisia riitti graavattavaksi asti. Fenkolia valmistin confit-tyylillä, ja kuhaa kypsensin ruskistetussa voissa. Täytekakku-pohjien kanssa koin ahaa-elämyksiä. Mikroa käytin ruuanvalmistukseen enemmän kuin ikinä, sen jälkeen kun luin, että lemon curd valmistuu mikrossa helposti. No joo, myönnettäköön, että tässä lähti vähän mopo käsistä. Tahnaa tuli tehtyä sitruunan lisäksi raparperista, appelsiinista ja puolukasta. Koska vierivä kivi ei sammaloidu ja uteliaisuus on ehtymätön luonnonvara mielessä on jo monta uutta testiä ensi vuodelle. Se olkoon toinen lupaukseni: uusia menetelmiä, uusia raaka-aineita, uusia makuja ja uusia yhdistelmiä vuonna 2017.

Kun ruualla piti vähän leikkiä:  täytetyt yllätysmunat (ohje)

Lemon curdia ja vielä mikrossa (ohje)

Kokeellista ruuanlaittoa: graavatut keltuaiset (ohje)

Viimeinen erävoitto, jonka kuluneelta vuodelta nostan esiin on karitsan ribsit. Nyt ei enää viety viikonloppukokkia kuin pässiä narussa, vaan sain vihdoin valmistettua todella hyviä ribsejä. Laatulihassa ei tähänkään asti ole ollut moitteen sanaa, kyllä saa kokki katsoa peiliin. Karitsanlihan parissa jatketaan ensi vuonnakin. Kolmas uudenvuoden lupaukseni voisi liittyä lihaan: koitan hyödyntää myös edullisempia ruhonosia. Tähän tarvitsen tosin apua (vink-vink), sillä lihojen kanssa minulla on usein apukokin rooli. 

Lihapullat ja ruskeakastike on koko perheen herkkua (ohje)

Perinteikäs sunnuntaipaisti (ohje)

Grillattu kaali - yksinkertaisuuden ylistys (ohje)

Kokemuksena ruokavuosi 2016 ei ole ainakaan edeltäjäänsä heikompi. Vuoteen 2016 on liittynyt paljon uusia elämyksiä, oivalluksia ja makuja ruuan parissa. Niitä on koettu sekä yksin että yhdessä perheen, suvun ja ystävien kesken. Hetket ovat liittyneet arkeen ja juhlaan, kotona ja matkoilla. Onneksi on paljon kuvia ja useita tarinoita blogiin tallennettuna. Kaikkea ei säily pelkän muistin varassa ikuisesti, vaikka kuinka haluaisi. Viime vuotiset toiveet lohen loimuttamisesta hankien keskellä ja ruokatorit muualla kuin kotoisissa maisemissa toteutuivat. Mitähän sitä uskaltaakaan ensi vuodelle toivoa? Näköjään toiveilla on tapana toteutua. Vielä on muutama hetki aikaa miettiä...

Hanki oli niin korkea, että vähän piti nähdä vaivaa päästäkseen loimuttamaan (matkakertomus Lapista)

Sanoisin, että parasta loimulohta, jota olen eläissäni syönyt

Kuka pelkää munakoisoa - hapanimelää munakoisoa paprikan ja pinjansiementen kera

Minä en enää pelkää, mutta ennen pelkäsin. Muutamat vuosien takaiset epäonnistuneet yritykset valmistaa herkullista ruokaa munakoisoista saivat minut välttelemään pitkän aikaa koko kasvista, jonka mausta kyllä pidin, kun sitä muiden valmistamana maistelin. Kuluneen vuoden aikana kuitenkin innostuin munakoisosta enkä vähiten siksi, että välimeren keittiö alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Samalla opin, että munakoison kypsentämiseen tarvitaan paljon aikaa, paljon lämpöä ja paljon oliiviöljyä. 

Tähän aikaan vuodesta munakoisot ovat tuontitavaraa, mutta niitä on kaupoissa kyllä hyvin saatavilla. Hinta on huokeampi keväästä syksyyn kuin juuri tällä hetkellä. Syy miksi nyt julkaisen hapanimelän munakoison ohjeen on uusi vuosi. Hapanimelä munakoiso on vihannespaistos, joka sopii loistavasti vuodenvaihteen illanistujaisiin. 

*

Hapanimelää munakoisoa paprikan ja pinjansiementen kera

4 annosta

250 g munakoisoa

250 g punaisia paprikoita

keltasipuli silputtuna

2 valkosipulinkynttä viipaloituna

1 tl kuivattua rosmariinia

2 dl oliiviöljyä

1 dl pinjansiemaniä

2 rkl balsamietikkaa

2 rkl hunajaa

3 rkl riivittyä oreganoa

suolaa

Leikkaa munakoiso ja paprikat 1,5 cm kuutioiksi. Paista niitä yhdessä keltasipulisilpun ja valkosipuliviipaleiden ja rosmariinin kanssa oliiviölyssä paistinpannulla kovalla lämmöllä 5 minuuttia.

Lisää joukkoon kuivalla pannulla paahdetut pinjansiemenet ja paista vielä 2 minuuttia. Kaada joukkoon balsamietikka ja hunaja ja mausta suolalla. Anna hautua keskilämmöllä 10-15 minuuttia kannen alla. Lisää oregano ja tarjoa.

*

Munakoisopaistos sopii lisäkkeeksi broilerille, lampaalle ja possunlihalle. Me söimme munakoisopaistosta karitsanjauhelihasta valmistetun koftan kanssa. Jos ruokailijoiden joukossa on kasvissyöjiä munakoisopaistos sopii kasvisyöjälle nautittavaksi sellaisenaan tai vaikka tuoreen leivän kera. Parasta tässä ruuassa on se, että se maistuu lämpimänä ja kylmänä. Lämmittäminenkään ei tälle ruualle tee ollenkaan huonoa. Kunniaa tästä reseptistä en voi ottaa itselleni. Tämäkin resepti on Tommy Myllymäen kasvikset lisukkeena ja pääruokana kirjasta.

Muun muassa juustokuminaa, valkosipulia, pinjansiemeniä, paprikaa ja säilöttyjä sitruunoita tarvitaan maustamaan koftia

Koftia karitsanjauhelihasta

Jos olet noviisi munakoison valmistamisessa, älä epäile oliiviöljyn suurta määrää reseptissä. Pari desiä uppoaa tähän ruokaan helposti, mutta kuitenkaan ruoka ei tunnu ollenkaan rasvaiselta. Noudatin Myllymäen reseptiä lähes kirjaimellisesti. Ainoan poikkeuksen tein pinjansiementen kohdalla ja alkuperäisestä reseptistä poiketen paahdoin siemeniä kuivalla pannulla ennenkuin lisäsin pinjansiemenet paistokseen. Tuoreen oreganon voi varmasti hyvin korvata kuivatulla, sillä keskellä talvea hyvälaatuisia yrttejä voi olla vaikea löytää kaupasta, ainakaan kohtuullisella hinnalla.

Muita blogin munakoisoreseptejä kuluneelta vuodelta:

• Chermoula-munakoisot ja bulgursalaatti
• Caponata
• Munakoisopaistos
• Munakoisotahna

Joulu 2016

Me vietämme joulua niin perinteisin menoin, että valokuvia kattauksista, ruuista ja koristeista voisi vuodesta toiseen kierrättää. Valokuvissa aikuiset pysyvät suurin piirtein samannäköisinä, mutta lapset muuttuvat ja kasvavat, ja siitä huomaa ajan kulun. Lähes kaikella, mikä jouluna kaivetaan esiin kotia koristamaan, on oma tarinansa. On lasten askarteluja, edesmenneitten sukulaisten vanhoja joulukoristeita, lahjaksi saatuja esineitä ja perintökaluja. Kaikki nämä ovat tärkeitä oikean joulutunnelman saavuttamiseksi.

Siitä emme pääse ikinä väittelemään, millainen sää oli jouluaattona. Tai väitellä voimme, mutta todistusaineistoa jouluaaton säästä löytyy jo usean vuoden takaa. Yksi joulun perinteistä on nimittäin kuvan ottaminen terassilta jouluaattona kello 13 aikoihin. Sään puolesta viime ja tämä joulu olivat samankaltaiset. Valkea joulu oli viimeksi vuonna 2014.

Jouluaatto 2016

Jouluaatto 2015

Jouluaatto 2014

Aloitamme joulun vieton perinteisesti aatonaattona, jolloin pöytä katetaan ensimmäisen kerran jouluisesti. Haluamme jouluna syödä ihan kaikkein perinteisimpiä herkkuja. Jo monta vuotta olemme noudattaneet samaa kaavaa joulun herkkujen suhteen. Aatonaattona pöydässä on kalaherkkuja, aattona pääosassa ovat laatikot, rosolli ja kinkku. Joulupäivänä syödään kaikkea mitä edellisiltä päiviltä on jäänyt. Tapaninpäivänä jouluruuat nostetaan esille viimeisen kerran, mutta silloin pöydässä on usein myös jotain uutta. Tänä vuonna tapaninpöytää täydennettiin lihapullilla ja italiansalaatilla.

Joulunalusaika on usein kiireistä. Normaalin arjenrutiinien lisäksi on vielä töistä, koulusta ja harrastuksista joulujuhlia ja esiintymisiä. Onneksi onnistuin ottamaan tänäkin vuonna vapaapäivän aatonaatoksi, ja muutenkin valmisteluja tehtiin pikkuhiljaa etukäteen. Viimeistään aatonaaton kalapöytä on merkki siitä, että voi rauhoittua joulunviettoon.

Jouluvalmisteluista en ota suuria paineita. Teen mielelläni itse ruokia, mutta minulle ei ole kynnyskysymys ostaa valmistakaan. Tänä vuonna tein itse lanttu-, porkkana-, ja perunalaatikot. Maksalaatikon ostin kaupasta. Tänä vuonna kaikki laatikot onnistuivat oikein erityisen hyvin, jopa porkkanalaatikko, jolle tehdessäni annoin viimeisen mahdollisuuden. Nyt on löytynyt porkkanalaatikkoresepti, joka kaivellaan esiin taas ensi jouluna. Mies suolasi ja savusti kalat, minä tein silakat. Kinkku kuuluu myös miehen vastuulle, mutta minä keittelen kinkun rasvasta omenaisen calvadoskastikkeen. Tänä vuonna kinkku paistettiin matalassa noin 120 asteessa 87 asteiseksi. Nyt kai viimeistään on todettava, että paistopussissa kinkusta tulee paras. Saaristolaisleipä oli itse tehtyä, mutta limppu ja karjalanpiirakat kaupasta. Myös apukokit kantoivat kortensa kekoon. Nuorempi teki yhdelle päivälle jälkiruuaksi piparkakkuvaahtoa ja vanhempi toiselle päivälle luumurahkaa. Aattona jälkiruokana oli lusikkaleipiä, konvehteja ja macaronseja. Kaikki valmiina ostettuja. Lusikkaleivät tosin eivät olleet tehdasvalmisteita, vaan kotileipurin uunista. 

Kaappiin oli väli- ja iltapaloiksi varattu vielä pipareita, suklaata, hedelmiä, juustoja ja muita pikkusyötäviä. Joulupäivän nautinnollinen shamppanja-aamiainen oli jotain sellaista, josta voisi tulla uusi perinne meidän jouluumme. Ja ehkä se joulu muuttuu vähitellen muutoinkin. Luulen nimittäin, että joulupukki oli vieraanamme tänä jouluna viimeistä kertaa, mutta vannomattta paras. Se mistä en haluaisi joulussa luopua, on yhteinen aika oman perheen kesken. On kiva, kun kaikki ovat yhtä aikaa kotona, ja aikaa voi viettää saunoen, elokuvia katsellen ja kortti- ja lautapelejä pelaillen. Tosin täytyy ehkä antaa jonkun muunkin voittaa välillä...

Näin tapaninpäivän iltana voi hyvillä mielin todeta, että joulunpyhien menu oli onnistunut. Jääkaapista löytyy enää ihan vähän lanttulaatikkoa, pari ruokalusikallista rosollia ja muutama hassu lihapulla. Ne otan ilolla evääksi töihin. Luulen, että palanen kinkkua, joka on vielä jääkaapin alahyllyllä, ei tuota ongelmia. Saattaa nimittäin olla, että huomenna kinkkua ei enää ole olekaan. Joulunahan saa syödä yölläkin.

Aina ihana lanttulaatikko

Minulle ei tule joulua, jos pöydässä ei ole joulupöydässä ei ole lanttulaatikkoa. Myös rosolli ja perunalaatikko ovat aika lailla must juttuja. Tärkeämpiä kuin kinkku. Lanttulaatikko, toisin kuin toinen suuri herkkuni imelletty perunalaatikko, on helppo valmistaa. Tapaan paistella lanttulaatikot valmiiksi asti ja pakastaa sitten, mutta tiedän, että monet tekevät valmiiksi vain lanttusoseen, jonka raakapakastavat ja paistavat laatikon kypsäksi vasta suoraan joulupöytään. 

*

Lanttulaatikko

1 kg lanttua

suolaa

vettä

2 dl kuohukermaa

25 g voita

1 rkl vehnäjauhoja

valkopippuria

hieman suolaa

2 rkl siirappia

iso kananmuna

pinnalle

korppujauhoja

Kuori ja paloittele lantut. Keitä lantun palaset kypsäksi miedosti suolalla maustetussa vedessä.

Soseuta kypsät lantut. Lisää lämpimän soseen sekaan ensin voi, ja sitten jauhot, mausteet ja siirappi. Ohenna tarvittaessa lanttujen keitinvedellä. Kun seos on vähän jäähtynyt lisää vielä kananmuna - ehkä kaksi. Minulla oli  niin iso muna, että laitoin vain yhden. Seos saa olla aika löysää. 

Kaada seos vuokiin ja ripottele päälle korppujauhoja. Paista 175 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.

*

Lantut kannattaa keittää kunnolla kypsiksi, jolloin ne on helppo soseuttaa. Aina lantuista ei tule hyvää sosetta, vaan joskus lanttu voi olla "tikkuinen" ja silloin makukin on yleensä vähän karvas. Luonnollisesti tikkuisesta ja karvaasta lantusta valmistettu lanttulaatikko ei ole yhtä hyvää kuin kiinteästä makeasta juureksesta valmistettu. En osaa neuvoa keinoa miten valita kaupasta tälläinen makea lanttu. Meillä lantun kulutus on vähäistä, jolloin ostan juureksen irtomyynnistä. Silloin pystyn ainakin valitsemaan mieluumin useamman vähän pienemmän ja tunnustelemaan, että lanttu tuntuu käteen kiinteältä. Toisin kuin valmiiksi (liian) isoihin pusseihin pakattuista lantuista. Uskoisin, että lanttulaatikkoa ei voi pitää uunissa liian pitkään. Maltillinen paistaminen kuitenkin kannattaa, silloin makeuden saa houkuteltua esiin. Jos laatikko alkaa ottamaan liikaa väriä, laita päälle vaikka palanen leivinpaperia.

Tänä vuonna pääsin lanttulaatikon makuun jo ennen joulua. Vietimme lapsuudenkodissani ennakkoon joulua. Lapset leipoivat pipareita, äiti oli paistanut laatikoiden kaveriksi kinkun ja tottukin kävi kolkuttelemassa. Säätkin olivat jouluiset. Pikku pakkanen, päivällä hetkisen paistava talviaurinko, upea auringonlasku ja huurteiset puut tekivät maisemasta postikorttimaisen. Nyt tiuhuuttaakin vettä. Taitaa tulla taas musta joulu.

Blogista löytyvät ohjeet myös muihin joululaatikoihin:

• porkkanalaatikko, joka on valmistettu riisistä ja porkkanaraasteesta
• imelletty perunalaatikko sähköuunissa imellyttäen
• imelletty perunalaatikko, joka valmistettiin oikoen perunahiutaleista

Piparkakkuvaahtoa ja karpaloita

Minulle käy usein niin, että jälkiruoka jää vähän lapsipuolen asemaan. Ruoanlaittoon ja erityisesti pääruuan eri osasiin tulee käytettyä runsaastikin aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä. Jossakin vaiheessa se viitseliäisyys ja aika sitten vain loppuvat. Ehkä siksi meillä tarjottavat jälkiruuat ovat tosi simppeleitä valmistaa. Ei paljon puutu, että mentäisiin lisää vain vesi ja vaahdota -linjalla. Piparkakkuvaahto on yksi esimerkki simppelistä ja nopeasta jälkiruoka, joka on silti herkullinen. Piparkakkuvaahto ja karpalot taitaa olla turkkilaisen jugurtin ja karpaloiden serkku, sellainen hyväosainen, onhan piparkakkuvaahdossa kermaa.

*

Piparkakkuvaahtoa ja karpaloita

2 isoa tai 4 pienehköä annosta

1 dl kuohukermaa

1 dl turkkilaista jugurttia

2 rkl sokeria

1 tl piparkakkumaustetta

karpaloita

piparkakkumurua

Vaahdota kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon turkkilainen jugurtti. Mausta vaahto sokerilla ja piparkakkuvaahdolla. Kokoa annos piparkakkuvaahdosta, karpaloista ja piparkakkumurusta. Parhaimmillaan jälkiruoka on kun vaahto saa hetken aikaa makuuntua. Piparkakkumuruset kannattaa tietysti lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne pysyvät rapeina.

*

Turkkilainen jugurtti tekee jälkiruuasta kevyemmän oloisen, vaikka jugurtti ihan täysrasvaista onkin. Jugurtin happamuus tasapainottaa kerman rasvaisuutta ja pyöreyttä. Silti se painii eri sarjassa kuin vielä rahka, joka on jugurttia happamampi ja rakenteeltaankin jotenkin raskaampi ja tunkkaisempi.

Minulla oli käytössäni kotimaisia, torilta poimittuja, karpaloita. Lisäsin karpalot jäisinä annoskulhon pohjallen ja muutaman marjan jätin vaahdon päälle koristeeksikin. En tiedä mitä ulkolaisisten pakastekarpaloiden tuoteselosteessa sanotaan. Kehotetaanko nekin keittämään kuten vadelmat?

Ruokalajin kolmantena osana kahteen pekkaan pisteltynä piparkakkuvaahtoannos oli vähän isohko, mutta saattaa olla, että neljälle jaettuna se olisi liian pieni. Riippuu tietysti millaisen aterian päätteeksi  tämän jälkiruuan nauttii. Joka tapauksessa piparkakkuvaahtoa kehtaa suositella vaikka jouluruuan jälkiruuaksi.

Omenaiset possunposket - ihan ilman poskensoittoa

Aika monen pikkujoulumenun pääruokana näkyy olevan tänä vuonna possunposkea. Koska tämä ruokalaji oli viikonloppukokin keittiössä täysin testaamatta (en usko koskaan aiemmin  edes maistaneeni possunposkea), päätin ottaa härkää sarvista possua poskista. Niin kuin monia kertoja aiemminkin mies piipahti työmatkalla kauppahallissa ja toi pyytämäni lihat. Minä hain inspiraatiota googlailemalla reseptejä. Paitsi hyviä vinkkejä, löysin oivaltavia otsikoita mm. Andalusian auringossa ja CampaSimpukka -blogeista. Jälleen kerran totean miten loistava suomen kieli on! Poskettomasta menosta tai poskivalssista ei ihan ensimmäiseksi ajattele lukevansa reseptiä. Meillä kotona possunposket saivat aikaan sen, että nyt on aivomatona soinut monta päivää Eppujen "...Jos nakkikioskilla soitat poskea. Niin poskeen alkaa koskea..."

Possunposkille löytyi reseptiä jos jonkinlaista. Yhteistä lukemillani resepteillä oli ainoastaan pitkä haudutusaika. Toisissa resepteissä lihat marinoitiin, toisissa lihat saivat maustua kypsyessään. Minä valitsin tämän vaihtoehdon. Aika moni käytti kypsennysliemessä jotain alkoholia esimerkiksi valkoviiniä, sherryä tai siideriä. Minulla ei oikein ollut mitään tarkoitukseen sopivaa, joten lisäsin nesteeseen hapoksi valkoviinietikkaa. Muut maut liemeen ja lihaan tulivat kasviksista, omenasoseesta ja sellaisista jouluisista mausteista kuin tähtianis ja kaneli. Sen verran kuitenkin jäi mieltä kaivelemaan alkoholin käyttäminen, että päätin tujauttaa tilkan calvadosta liemestä keittelemään kastikkeeseen. Tässäpä minun reseptini omenaisille possunposkille:

*

Omenaiset possunposket

7 ( à 90 g) possunposkea

voita

öljyä

suolaa

mustapippuria

sellerin varsi

2 pientä porkkanaa

2 valkosipulin kynttä

puolikas punasipuli

1 banaanisalottisipuli

2 laakerinlehteä

3 tähtianista

1 tl kanelia

1 tl timjamia

1 dl omenasosetta

1 rkl hunajaa

1 rkl valkoviinietikkaa

3 dl vettä

Käsittele ensin possunposket. Renssaa ylimääräinen rasva ja kalvot pois lihan pinnasta. Pienellä terävällä veitsellä tämä onnistuu hyvin. Opiskelin hommaa videon avustuksella. Pyöräytä poskien päälle suolaa ja pippuria myllystä.

Kuumenna pannulla nokare voita ja tilkka öljyä. Ruskista posket molemmin puolin. Laita vuokaan odottamaan. Huuhtele pannu ihan pienellä vesitilkalla ja kaada vuokaan lihojen päälle.

Kuullottele myös kuorittuja ja krouvisti pilkottuja kasviksia paistinpannulla voi-öljyseoksessa. Lisää sitten kasvikset lihojen päälle. Huuhtele vielä pannu vedellä, jotta saat pannusta maut talteen. Lisää veden sekaan omenasose, hunaja ja valkoviinietikka sekä mausteet, jotta saat ne levittymään tasaisesti. Kaada liemi lihojen ja kasvisten päälle.

Kypsennä uunissa 120 asteessa useita tunteja. Minä pidin possun poskia uunissa lähes 6 tuntia. Kypsennyksen aikana kannattaa tarkkailla, että uunivuoassa on riittävästi nestettä. Jos ruoka alkaa kuivua liikaa, lisää nestettä. Kypsennyksen puolenvälin paikkeilla peitin uunivuoan foliolla, päästäkseni mehukkaaseen lopputulokseen.

Omenainenen kastike

poskien kypsennysliemi siivilöitynä

suolaa

hunajaa

nokare voita

2 cl calvadosta

Kun ruoka on muuten valmista ja kypsää tarjoiltavaksi. Valmista kastike. Lihat pysyvät lyhyen aikaa lämpöisenä folioon käärittynä. Keitä siivilöityä lientä voimakkaasti kasaan. Kun liemi alkaa olla lähellä haluamasi paksuista, lisää calvados ja kiehauta. Tarkista maku. Kastikkeeni kaipasi sekä sekä suolaa, että vähän pyöreyttä, jonka vuoksi lisäsin kastikkeeseen vähän hunajaa. Lisää lopuksi nokare voita, joka kiillottaa ja hieman suurustaa kastiketta.

*

Possunposkien valmistaminen ottaa aikaa melkein koko päivän. Pitkän haudutuksen lopputuloksena liha oli niin mureaa ja pehmeää, että se suorastaan suli suuhun. Posket on edullinen raaka-aine, vaikka isommallekin joukolle tarjottavaksi. Yksi mutta siinä vain on! Se on se valmistamisen työläin vaihe, joka on vastassa heti kärkeen, kun posket renssataan kalvoista vapaiksi. Ainakaan meikäläinen ei pääse tuntipalkoille poskia renssatessa. Veitsi oli pieni ja terävä joo, mutta veitsenkäyttäjän taidot eivät oikein olleet timanttia. Ilmeisesti minulla olleet posket olivat pieniä, sillä monissa ohjeissa posken painoksi oli mainittu jopa 120 g.

Vasemman puoleiset possunposket on renssattu. Oikean puoleisten kanssa homma on vaiheessa

Ensin väriä pintaan paistinpannussa

Lihat, kasvikset, mausteet ja liemi valmiina uuniin

Mausteissakin olin onnistunut hyvin. Kaneli, omena ja possunliha sopivat hyvin yhteen.  Ehkä mausteiden kanssa olisi voinut irrotella enemmänkin, mutta kuten blogin reseptiarkistostakin huomaatte possu ei ole meillä keittiössä kovinkaan tavallinen raaka-aine. Kyllähän me possua syömme, mutta harvakseltaan. Possu käytetään usein grillin kautta tai sitten possu syödään pekonina tai leikkeleenä. Pitäisikin ehkä kunnostautua hakemaan uusia reseptejä. 

Possunposkien lisäkkeenä tarjoilin niin ikään kanelilla maustettuja bataattiranskalaisia ja vihreitä papuja seessaminsiemenillä ja valkosipulilla maustettuna. Calvadoksella maustettu kastike oli piste i:n päälle. Possunposket on oikein hyvä vaihtoehto, jos haluat tarjota jouluna possua, mutta kokonainen kinkku on liikaa.