Ruokavuosi 2014

Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä summata kulunut vuosi. Täällä blogissa tietysti ruuan näkökulmasta. Vuoden 2014 aikana ruoka harrastuksena on noussut aivan uuteen asemaan. Tähän on monia syitä, joista blogi ei suinkaan ole vähäisin. Onnekseni perheessä ja ystäväpiirissä jaetaan innostukseni.

Ruoka on tärkeä osa yhteistä vapaa-ajanviettoa.  Paitsi oma perhe myös ystävät ja suku liittyät kiinteästi näihin vapaa-ajanhetkiin, jolloin yhdessä oleillaan, tehdään ja touhutaan ja lopulta kokoonnutaan pöydän ääreen. Milloin muka leipä on maistunut yhtä hyvältä kuin metsäretkellä? Monet ruokalajit liittyvät kiinteästi myös vuodenaikoihin. Melkein maistan pitkään uunissa hautuneen poronkäristyksen reippaan talvisen ulkoilusunnuntain jälkeen. Tai lätyt, samalla reseptillä niitä paistellaan ympäri vuoden, mutta parhaimmat lätyt paistetaan alkusyksystä, kun ulkona on jo sen verran kylmä, että siellä ei tarkene syödä, mutta päiväkahvit tarkenee vielä ulkona juoda. Kesäloman tiistai-aamuna torilta haetut muikut ja tuoreet uudet perunat ovat ehdottomasti parhaimmillaan mummonkurkkujen kanssa, jotka 5-vuotiaskin osaa valmistaa. Miten hyvältä maistuu se Kotijärven kuha, joka tarttuu uistimeen juuri silloin, kun 8-vuotias on airoissa. Tai ne loppukesän ravut, joiden pyytämiseksi tarvittavat syöttikalat on yksissä tuumin ongittu mato-ongella. 

Vuoden 2014 aikana olen tarttunut haasteisiin ja valmistanut ruokaa uudenlaisista raaka-aineista ja käyttänyt uudenlaisia mausteita. Mausteista esimerkkinä voisi toimia jeera. Se on vienyt sydämeni. Perheessä on syöty paljon enemmän kalaa ja mereneläviä kuin aikaisemmin. Lihat on pääosin hankittu lähituottajilta ja ehkä ruokaa on yritetty valmistaa vielä aikaisempaa enemmän itse. Ja sienestys. Se oli viime syksyn juttu. Ensi vuosi olkoon taas hyvä sienivuosi!

Kuluneen vuoden aikana to do-lista on lyhentynyt tai sanotaanko, että sitä on siivottu. Olen valmistanut monta ruokalajia, jotka ovat roikkuneet listallani pitkään. Monia niistä tehdään meillä varmasti jatkossakin. Esimerkiksi Brita-kakku tai sieni-juustokohokas . Totaalisia ruokakatastrofeja ei ole ollut montaa. Pavlova on jäänyt mieleen epäonnistumisista suurimpana. Voi sitä tahmaa, mikä huushollin tuoleissa ja oven kahvoissa oli koko seuraavan viikon. Täytyy vain ottaa hattu kouraan ja yrittää nöyränä uudelleen. Britan ja sieni-juustokohokkaan lisäksi mieleenpainuvia ruokia ovat olleet kahvissa haudutettu lampaanviulu, pataleipä, blinit ja karitsan jauhelihasta valmistettu kofta. 

Vaikka to do -lista on elänyt ja muuttunut, ruoka harrastuksena ei suinkaan ole loppuun kaluttu. Vuosi vaihtuu, mutta ruuan parissa on tarkoitus askerrella ensi vuonnakin. Uusi vuosi toivotetaan tervetulleeksi aamulla ihanan brunssin merkeissä, ja sen jälkeen alkavatkin härkäviikot. Ruokavuosi 2015 olkoon yhtä mielenkiintoinen ja maukas kuin edeltäjänsä 2014. Hyvää Uutta Vuotta!

Joulu 2014

Joulun pyhät on juhlittuna. Kun katsoo jääkaappiin, ei huomaa joulua olleenkaan. Näin ensimmäisenä pyhien jälkeisenä päivänä voi siis sanoa, että ruokia oli hankittuna ja valmistettuna juuri hyvä määrä. Tänä vuonna jouluruokien kanssa mentiin sieltä mistä aita oli matalin ja monet ruuat hankittiin valmiina.

Ruoka-joulu alkaa meillä aatonaattona, jolloin perinteisesti nautiskellaan kalapöydästä. Tämä vuonna pöydästä löytyi mätiä, silliä, anopin sinappisilakoita, graavattua siikaa ja lohta sekä graavattuna ja savustettuna. Lisäksi nautittiin rosollia eli sallattia, sienisalaattia sekä keitettyjä perunoita ja mainiota Maalahden limppua, karjalanpiirakoita ja munavoita. 

Kinkku, joulupöydän kunkku, oli aatonaaton uunissa, ja siitä vetelimme niin ohuita siivuja kuin juuri paistetusta lihasta vain pystyy vielä iltamyöhään. Tänä vuonna 110 asteisessa uunissa paistopussissa 85 asteiseksi paistettu 6 kg juhlakinkku onnistui paremmin kuin hyvin. Paras kinkku, mitä meidän taloudessa on valmistettu.

Aattoaamun traditioihin kuuluu joulusauna. Tänäkin vuonna saunan ja joulurauhan julistamisen jälkeen nautittiin riisipuuroa ja luumukiisseliä. Perinne lienee sekin, että aattona otetaan valokuva kulloinkin vallitsevasta maisemasta klo 14 aikoihin. Maisema vaihtelee vuosittain yllättävänkin paljon. Sanomattakin on selvää, että tämän vuotinen maisema miellyttää silmää viime vuotista enemmän. Onneksi tuli valkea joulu.

Jouluaattona 2014

Jouluaattona 2013

Jouluaattona 2012

Jouluaattona 2011

Lapsiperheissä joulupukin odotus voi tuntua piinavan pitkältä. Siksi meille loistavaksi ratkaisuksi onkin osoittautunut alkuiltapäivän hartaushetki, jonka jälkeen kotona katetaan ruokapöytä ja valmistellaan herkkupöytä valmiiksi. Isoin osa hommista on jo tehty, ja joulupukin lähdettyä valmiit ruuat vain nostellaan esille. Kun enin jännitys on lauennut, myös lapset jaksavat istua juhlapöydässä ja nauttia ruuasta ja tunnelmasta. Joulun ruokapöytä meillä on hyvin hyvin perinteinen.

*

Aattoillan menu

mätiä ja limppua

graavattua siikaa ja lohta

silliä

sinappisilakoita

karjalanpiirakoita ja munavoita

sienisalaattia

italiansalaattia

sallattia

punasipulihilloketta

rakuunaporkkanoita

lanttu-, peruna- ja maksalaatikko

lihapullia

keitetyt perunat

kinkku ja omena-calvadoskastike

*

Juomina tarjoiltiin maidon ja veden lisäksi Lamothen Vincent -viinejä, valkoisessa päärypäleenä oli Sauvignon Blanc ja punaisessa Merlot. Viinit olivat joululahja anoppilasta. Jotta jaksaa syödä, on syytä nopeuttaa ruuansulatusta ja nauttia väliin myös jääkylmä snapsi. Meillä snapsi oli suomalaiskansalliseen tapaan aitoa Koskenkorvaa. 

Selväähän on, että ruuat eivät yhdeltä istumalta lopu, joten samoilla eväillä, ainakin tässä perheessä, mentiin myös joulupäivä ja tapaninpäivä. Kalat loppuvat yleensä ensimmäisenä, ja kinkkua riittää pisimpään. Niin tänäkin vuonna. Meillä joulun herkut rakentuvat hyvin pitkälti ruokien ja suolaisten herkkujen ympärille. Makeiksi herkuiksi riittää yleensä suklaa. 

Kiireiden keskellä tänä vuonna hankittiin valmiina kaikki laatikot, lihapullat ja italiansalaatti, jotka yleensä olen valmistanut itse. Täytyy kyllä kehua valmislaatikoita. Ne maistuvat melkein yhtä hyviltä kuin itse tehdyt. Erityisen kunniamaininnan ansaitsee Nevalan perunaherkkujen imelletty perunalaatikko, jota täällä pirkanmaalaisilta jälleenmyyjiltä en ole onnistunut löytämään. Onneksi äiti toimii hovihankkijana Pohjanmaalla. 

Erityisen ylpeä olen joulupöydän sienisalaatista, joka on ensimmäistä kertaa valmistettu itse poimituista ja suolatuista sienistä. Pääosa suolasienistä oli karvarouskuja, mutta mukana oli myös leppä-, haapa- ja kangasrouskua. Kyllä kannattaa suunnistaa sienimetsään taas ensi syksynä.

*

Sienisalaattia

4 dl suolasieniä

1/2 kotimainen omena

1 prk kermaviiliä

ripaus sokeria

sipuli

(valkoviinietikkaa)

Liota suolasieniä vedessä: vesi kannattaa vaihtaakin kerran pari, riippuen sienien suolasta. Pilko sienet pieneksi, samoin sipuli ja omena. Sekoita pilkotut ainekset kermaviiliin ja mausta ripauksella sokeria. Maistele salaattia ja lisää ruokalusikallinen valkoviinietikkaa, jos salaatti kaipaa mielestäsi happoa.

*

Joulun ruuat ovat mielenkiintoinen sekoitus sukujen perinteitä, oman perheen kesken muodostuneita tapoja ja vähän käytännöllisyyttäkin. Käytännöllisyydellä tarkoitan sitä, että jokaiselta aterialta löytyy jokaiselle jotain. Se selittää esimerkiksi lihapullat joulupöydässä. Jos lapsille ei maistu muut ruuat, lihapullat maistuvat. Paitsi ruuan perinteitä muodostuu myös joulukoristeista ja joulupöydän kattauksesta: on Sylvi-tädin enkelit, lasten valmistamat joulukoristeet, häälahjaksi saatu kynttilänjalka ja aterimet, tabletit ovat matkamuisto Kiinasta ja pöytäliina on valmistujaislahja kummeilta. Lähes jokaisella esineellä on tarinansa, joka saattaa olla hyvinkin vaatimaton, mutta meille merkityksellinen.

Näin ensimmäisenä joulunpyhien jälkeisenä päivänä ei oikeastaan jaksa muuta kuin huokaista ja onnitella itseään siitä, että jääkaapin sisältö on tyhjentynyt, lanttulaatikko on taas hyvästelty vuodeksi, eikä kinkkuakaan tarvitse syödä juhannukseen saakka. Onneksi säät ovat viime päivinä olleet suosiolliset ja mahtavat talviseen ulkoiluun. Kotijärven rantaan on lapsille - ja miksei aikuisillekin - aurattu iso (ehkä liiankin mahtavan kokoinen) luistinrata ja pulkkamäkikin on tälle talvelle korkattu.

Kiireisen syksyn jälkeen viikon mittainen loma ja pyhät tulivat tarpeeseen. Nyt levänneenä on hyvä mieli jatkaa huomisen jälkeen töissä, jotka edelleen pitävät kiireisenä. Onneksi vuoden vaihteen pyhäpäivä sattuvat keskelle viikkoa. Tiedossa on siis pehmeä lasku arkeen. Toiset aloittavat härkäviikot vasta loppiaiselta. Itse olen päättänyt aloittaa härkäviikkoni heti vuoden toisena päivänä, ensimmäisenä arkipäivänä. Seuraava katkos arkeen onkin jo noin 7 viikon kuluttua. Ihanaa!

Punajuuri-vuohenjuustopaistos

Onneksi punajuuri on kokenut viime vuosina arvonnousun. Suurin trendi alkaa olla jo ohi, kuten monesti aiemminkin meikäläisen keittiöön trendi on rantautunut viivellä. Punajuuri on nykyään yksi lempijuureksistani. Se on hyvän makuinen ja kauniin värinen. Yksi huonopuoli sillä on. Kypsyminen kestää kauan. Ehkä hitaan kypsymisen vuoksi punajuurta tulee valmistettua harvoin ruuaksi. Se on viikonloppuruokaa. 

Viime lauantaina nautimme pitkästä aikaa illallista kotona. Menu oli yksinkertainen, mutta julkaisemisen arvoinen. Muistattehan kiireeni, joihin olen jo jonkin aikaa vedonnut. Tavoitteena oli valmistella ruoka pitkälle ennakkoon, että pääsemme helpolla sen jälkeen, kun lapset saadaan nukkumaan. Olin nimittäin varma, että työntäyteisen viikon päätteeksi uni tulee aikaisin.

Kolmannen adventin menu

*

Valkosipulikeitto ja patonki (Ohje)

Pihvi agnushärän ulkofileestä, paistinperunat,

 punajuuri-vuohenjuustopaistos ja punaviinikastike

Valkosuklaalla gratinoidut hedelmät

*

Ruuissa oikaisin vähäsen. Patonki oli kaupassa paistoa vaille valmiina ja punaviinikastikekin pussista. Jälkkäri, jonka postailen toisella kerralla, valmistui melkein itsestään ilman suurempia ponnisteluja. Hyvä lähiliha pihvi ei vaadi kuin paistamisen, jonka hoiti mieheni. Päivällä touhutessani valmistelin valkosipulikeiton, joka vain lämmitettiin illalliselle. Samoilla lämpimillä kypsensin uunissa punajuuret, valkosipulin ja patongin. No, uuni piti lämmittää vielä illalla uudelleen, että sain vuohenjuuston sulamaan punajuuren päälle ja hedelmät gratinoitua valkosuklaalla. Punajuuri-vuohenjuustopaistos on se, jonka reseptin haluan ehdottomasti itselleni tänne muistiin ja toisaalta jakaa lukijoille.

*

Punajuuri-vuohenjuustopaistos

punajuuria

merisuolaa

vuohenjuustoa

hunajaa

oliiviöljyä 

paahdettuja seessaminsiemeniä

Pese punajuuret hyvin juuresharjalla. Laita merisuolaa uuninkestävään vuokaan ja asettele punajuuret vuokaan. Kypsennä punajuuria uunissa kunnes ne ovat kypsiä. Omani olivat pieniä, mutta ne olivat silti 175 asteisessa uunissa toista tuntia.

Anna kypsien punajuurten jäähtyä hieman, kuori ja lohko juurekset puhtaaseen uunivuokaan. Asettele punajuurten päälle vuohenjuustoa, valuta päälle vähän oliiviöljyä ja hunajaa. Koristele vielä kuivalla pannulla paahdetuilla seessaminsiemenillä.

Laita vuoka hetkiseksi uuniin esimerkiski grillivastusten alle, että juusto sulaa punajuurten päällä. Tarjoile vaikka pihvin lisukkeena.

*

Tarkoitukseni oli tarjota rucolaa lämpimän lisäkkeen kanssa, mutta lähikaupan rucolat olivat niin nuupahtaneita, että en viitsinyt ostaa niitä lainkaan. Punajuuret, vuohenjuusto ja rucola olisivat kyllä sopineet tosi hyvin yhteen, vaikka ei tässä lisäkkeessä näinkään mitään vikaa ollut. Hunajalla ja öljyllä sain korostettua punajuurten makua ja kaunista väriä. Seessaminsiemenet puolestaan toivat annokseen paahteisuutta.

Annoksesta tuli syvän värinen ja kaunis. Kun luonnosta ei värejä löydy, täytyy kerätä niitä edes lautaselle. Punaisen värin uskotaan vaikuttavan mielialaan kohottavasti. Tässä sitä nyt sitten on: mielialankohotus väriä monessa eri sävyssä.

Täyteläinen valkosipulikeitto

Kun valkosipulikeittoon käyttää yhteensä lähes 50 valkosipulinkynttä, on vaikea uskoa, että keitto ei edes tunnu kovin valkosipuliselta. Mutta uskottava se on! Valkosipulikeittoa syötiin lauantai-illallisen alkuruuaksi. Täyteläinen ja maukas ruoka sopikin alkukeitoksi täydellisesti. Rakenne on kermainen, vaikka kermaa lisätään lopulta vain melko vähän.

*

Valkosipulikeitto

noin 25 valkosipulinkynttä kuorineen

2 rkl oliiviöljyä

suolaa

2 rkl voita

1 rkl oliiviöljyä

4 isoa keltasipulia

1 tl timjamia

20 valkosipulinkynttä kuorittuna

7,5 dl kasvislientä

1 dl kuohukermaa

suolaa

pippuria

0,5 dl raastettua parmesaania

Laita noin 25 valkosipulin kynttä pieneen uunivuokaan. Lisää päälle oliiviöljy ja suola. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja paista 175 asteisessa uunissa, kunnes valkosipulit ovat pehmeitä ja kullanruskeita. Sipulini olivat uunissa noin tunnin. Anna sipulien jäähtyä hieman ja puristele sitten kun näpit kestävät sipulit ulos kuoristaan pieneen kulhoon.

Laita voi ja öljy kattilaan. Lisää kattilaan pilkotut keltasipulit ja timjami. Kuullota sipuleita noin 5 minuuttia.  Lisää paahdetut valkosipulin kynnet ja parikymmentä raakaa valkosipulinkynttä. Hämmentele ja kuullottele muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja anna hautua niin, että kaikki sipulit ovat kypsiä, noin 20 minuuttia. Soseuta sen jälkeen keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja kiehauta uudelleen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Raasta parmesaania lautaselle ja kaada kuuma keitto päälle. Nauti esimerkiksi vaalean leivän kanssa alkukeittona.

*

Keiton valmistaminen vaatii aikaa, koska osa kynsistä paahdetaan uunissa makeiksi ja kypsiksi. Se kuitenkin kannattaa, koska paahdettu valkosipuli tuo keittoon aivan ihanan paahteista makua. Alunperin resepti on Pastanjauhantaa-blogista ja itse asiassa olenkin noudattanut sitä melko kuuliaisesti. Meillä jäi keittoa yhdet lounasannokset yli. Saa nähdä, mitä työkaverit sanovat melko valkosipulisesta tuoksusta työpaikan ruokalassa. Ehkä kysyvät reseptiä.

Jo viimeksi valittelin kiireitä, eivätkä ne ole hellittäneet vieläkään kokonaan. Kiireet huomaa myös siitä, että ei ole ollut aikaa kirjoitella blogiin. Tuntuu, että ei ole ollut aikaa laittaa ruokaakaan. Enimmäkseen meillä onkin turvauduttu viime viikkojen aikana erilaisiin hätäratkaisuihin: illallinen on ollut Saarioisten äitien valmistamaa, nopea munakas tai pikaisesti pyöräytetty puuro. Tällä linjalla ei kuitenkaan pitkään pötkitä.

Kuluneena viikonloppuna aikaa on ollut onneksi vihdoin käyttää kokkailuun. Nyt pitäisi vielä löytää aikaa kirjoitella siitä tänne. Sehän minua vähän harmittaa, että uusi kamera on ollut liian vähällä käytöllä ja harjoittelulla, mutta ehkä se tästä. 

Vuoden pimein aika alkaa olla takana päin ja talvi toivottavasti edessä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä satanut lumi piristi mieltä heti kummasti. Hiihtokausikin saatiin tänään sunnutaina korkattua.