Sesonkiruokaa parsasta - parsapiirakka

Kun on parsa-addiktoitunut, sitä vääntää parsaa ruokaan kuin ruokaan. Parsasta valmistuu loistava iltapala piirakan muodossa. Toki valmistamiseen saa nähdä vähän vaivaa, kun täytteitä piti esikäsitellä ja pohjaa esipaistaa, mutta vaivannäkö kannatti.

*

Parsapiirakka

125 g voita

1 dl ruissihtijauhoa

1,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kylmää vettä

nippu parsaa 

vettä

suolaa

sokeria

salottisipuli

valkosipulin kynsi

pekonipaketti

timjamia

2 munaa

suolaa

2 dl kuohukermaa

100 g juustoraastetta

valkopippuria

Valmista piirakka taikina nyppimällä jauhot voin sekaan. Lisää taikinaan kylmä vesi ja laita jääkaappiin lepäämään.

Esikäsittele parsat kuorimalla ne ja katkomalla puumaiset varret pois. Keitä parsoja pari minuuttia suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä. Ota parsat pois vedestä ja laita sivummalle odottelemaan.

Pilko pekoni kylmälle pannulle. Kun pekonin rasva alkaa sulaa, lisää pannulle murskattu valkosipulin kynsi ja pieneksi pilkottu salottisipuli. Mausta kypsä pekoni-sipuliseos miedosti timjamilla.

Painele taikina voidellun piirakkavuokan pohjalle. Laita päälle folio ja kuivattujaherneitä. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 175 asteisessa uunissa.

Kun pohja on esipaistumassa uunissa, riko munat, sekoita niihin kerma, juustoraaste ja mausteet.

Esipaiston jälkeen lisää pohjan päälle pekoni-sipuliseos. Seoksesta kannattaa ottaa pois valkosipulinkynsi. Se on tehtävänsä tehnyt. Pekoni-sipuliseoksen päälle lisätään keitettyjen parsojen varsi. Jätä nuput vielä odottelemaan. Kaada piirakan päälle muna-kerma-juustoraasteseos ja asettele sen päälle parsan nuppuosat.

Paista piirakkaa uunissa vielä 20-25 minuuttia. Kunnes muna-kerma seos on hyytynyt ja saanut kaunista väriä. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.

*

Ruisjauhoista tuli mukavasti makua piirakkataikinan pohjalle. Ruisjauhojen käytölle oli tietysti toinenkin syy. Kaapista löytyi pieni jauhopussin loppu ja päiväyskin oli jo ehtinyt muutama päivä sitten mennä vanhaksi. En tiedä mistä minulle on jäänyt tapa lisätä hieman sokeria parsojen keitinveteen. Mielestäni se säillyttää parsojen värin kauniimmin. Saattaapa se makuunkin vaikuttaa.

Minulle sattui tosi rasvainen pekonipaketti. Jos pekonissa on kovin vähän, rasvaa voi pannulle lorauttaa hieman öljyä, että sipulitkin kuullottuvat hyvin. Valkosipulin kynsi oli paistinpannussa makua antamassa, mutta ennen seoksen lisäämistä pannulle otin kynnen pois. Parsa on niin miedon makuinen, että en halunnut valkosipulin jyräävän sitä alleen. 

Piirakka on aika rasvainen. Sitä voi kevennellä käyttämällä kuorruttessa kevyempää kermavaihtoehtoa tai kerma-maitoseosta. Minun kerman käyttööni on sama syy kuin ruisjauhojen: kermapurkkissa oli päiväys mennyt muutama päivä sitten. Myös juuston maun ja rasvaisuuden kanssa voi kikkailla. Juustona käytin tällä kertaa Rainbown Vuoristojuustoa, joka on melko voimakkaan makuinen, mutta ei kuitenkaan jyrännyt parsan makua alleen. Täysrasvaista juustoa riittää varmasti vähän pienempi määrä, mutta tätä juustonkin määrää kannattaa tarkistella sen mukaan paljonko haluaa makua tai täyteläisyyttä piirakkaansa. Vielä lopuksi yksi varoituksen sana. Kannattaa olla tarkkana myös suolan määrässä. Makuja, suolaistakin pitää olla, mutta kun pohjassa on suolaista voita, täytteessä pekonia ja voimakassuolaista voita, ei kannata suolan lisäämisessä liioitella.

Pastakin on primavera - ihana kevät!

Viime lauantaina oli tämän kevään lämpimin päivä - sunnuntaihin saakka, jolloin tehtiin uusi lämpöennätys keväälle. Mittari kipusi molempina viikonlopun päivinä 15 asteen hujakoille. Lauantaina lämpö tuntui niin ihanalta, että uskaltauduimme vähäksi aikaa terassille jäähdyttelemään saunomisen lomassa. Aikakirjoihin saa kirjata jäiden lähdön. Jäät lähtivät Kotijärvestä sunnuntaina 12.4, vain neljä päivää myöhemmin kuin viime vuonna.

Kevät mielellä kun oltiin, tehtiin keväistä ruokaakin. Pasta primavera on oikein mainio keväinen ruoka, vaikkakin osa vihreästä noukittiinkin pakastimen pohjalta. Pasta primaverasta voi vähän myöhemmin tehdä uuden version, kun tarjolla on varmasti tuoreita ja jopa kotimaisia raaka-aineita. Kevään ensimmäiseksi parsaruuaksi tämä sopi loistavasti.

*

Pasta primavera

250 g tuorepastaa esim. taliagtelle

vettä

suolaa

voita

nippu parsaa

valkosipulinkynsi

1/4 kesäkurpitsaa

babypinaattia

1 dl pakasteherneitä

vajaa 1 dl turkkilaista jugurttia

puolikkaan sitruunan mehu

mustapippuria

suolaa

ruohosipulia

minttua

basilikaa

paahdettuja pinjansiemeniä

parmesanjuustoa raasteena

Laita ensin pastaa varten vettä kiehumaan. Sitten ala valmistella kasviksia. Se on tämän ruuan työläin osuus. 

Katko pois puumaiset parsanvarret ja kuori parsat. Kuori valkosipulin kynsi. Vetele kuorimaveitsellä tai juustohöylällä ohuita siivuja kesäkurpitsasta.

Laita voinokare paistinpannuun ja lisää ensin kypsymään parsa, joka näistä kasviksista ottaa pisimmän ajan. Laita parsan kaveriksi pannulle valkosipulin kynsi antamaan makua. Valkosipulin kynnen voi poimia pois ennen tarjoilua. Kun parsa on kypsynyt muutaman minuutin lisää pannulle ensin kesäkurpitsa ja sitten pinaatti. Sekoittele kasviksia pannulla ja mausta ne suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla. Heitä pannulle myös herneet.

Laita tässä välissä pasta kiehuvaan suolalla maustettuun veteen ja keitä sitä ohjeen mukaan.

Pastan kiehuessa lisää kasvisten joukkoon turkkilainen jugurtti. Kun pasta on kypsää, valuta se ja kaada kasvisten joukkoon. Mausta pasta yrteillä ja juustolla. Nautiskele ja tarjoile sellaisenaan.

*

Pasta primavera maistuu ihan sellaisenaan, mutta meillä sen kanssa tarjoiltiin kevyesti vehnäjauhoilla leivitettyjä ja voissa paistettuja nahattomia kuhafileitä gremolatan kera. Gremolatani vaatii vielä vähän tuotekehittelyä. Sen resepti tullee  myöhemmin, koska uskon  gremolatan olevan mainio kastike monellekin ruualle. Apukokeille pasta oli liian keväistä, ja melkein kaikki vihreä jäi lautasen pohjalle. No, pasta ja kala sentään maistuivat. Ajoituksen kanssa oli vähän säätämistä. Pasta ei paljon odottele, eivätkä kasvikset tai kalakaan ole niin hyvää ylikypsänä. Onneksi gremolatan saattoi tehdä valmiiksi ennakkoon. Lopulta ajoitus onnistui ihan nappiin.

Vaikka kevät on edennyt isoin harppauksin, luonnosta ei vielä paljoa vihreää löydy. Sen huomasin, kun kuvasin kasviksia paremman valon toivossa terassilla. Nyt on kuitenkin järvi jäistä vapaa, sinivuokot parhaimmillaan ja näsiäkin kukkii. Ensimmäiset perhosetkin olen nähnyt. Kyllä se kevät on!

Lounassalaatti lampaasta

Joka vuotinen ilmiö on taas käsillä: alkaa tehdä mieli kevyttä ruokaa, vihreää ruokaa, keväistä ruokaa. Pian joutaa rautapata kesän ajaksi perimmäiseen nurkkaan. Alkaa salaattien, savustuksen ja grillauksen aikakausi. 

Keväisempiä mielihaluja perässä olen kuitenkin lounastellut kuluneella viikolla. Minulla on ollut mahdollisuus käydä ruokatunnilla evästelemässä kotona. Eilen jalostin karitsan viulun lopun maistuvaksi salaatiksi. Hyödynsin myös edellisenä päivänä jääneet keitetyt kukkakaalit. Salaattia minulla on useasti eväänä töissäkin, vaan kyllä salaatti maistuu erilaiselta, kun se on juuri revittyä. Kastikkeeksikin riittää muutama tippa hyvää oliiviöljyä ja pari pyöräytystä suola- ja pippurimyllystä. Ehkä osa nautinnosta tulee siitäkin, että kotona salaattinsa voi syödä oikealta lautaselta Ikean muovikulhon sijaan.

*

Lounassalaatti lampaasta

rucolaa

tammenlehväsalaattia

keitettyä kukkakaalia 

pieni avokado

karitsan viulua

oliiviöljyä

suolaa 

pippuria

Valmista repimällä salaatti ja pilkkomalla muut ainekset mieleisesi kokoisiksi paloiksi. Kokoa salaatti suoraan lautaselle. Lisää päälle loraus hyvää oliiviöljyä ja muutama pyöräytys suolaa ja pippuria suoraan myllystä.

*

Kyllä se näköjään on niin, että aina kannattaa mieluumin säästää vähätkin jämäruuat. Niistä saa jalostettua, vaikka mitä, kun vain vähän käyttää mielikuvitusta. Juurikin eväsruuissa edellisten päivien sapuskoja on hyvä käyttää. Neljälle hengelle neljästä kukkakaalinnupusta ei riitä ruuaksi, mutta yhden aikuisen evään jatkeeksi hyvinkin. Neljälle hengelle neljästä kukkakaalin nupusta jäisi nälkä ja tulisi riita - tai ehkä kukkakaalista ei tulisi riitaa. Minä olen ainoa joka siitä pitää.

Jotta jämäruokia pystyy hyödyntämään on tärkeää, että raaka-aineet ovat ostettaessa tuoreita ja hyvälaatuisia. Eilen yritin epätoivoisesti metsästää kaupasta parsaa. Yhdessä ei ollut, toisesta oli loppunut ja kolmannessa ne olivat niin huonoja, nuutuneita, kuivahtaneita tai lötköjä, että ei niitä viitsinyt ostaa (parsakaan ei ole aivan ilmainen raaka-aine!). Tämä saikin minut pohtimaan, mikä on asiakkaan kannalta inhottavinta. Tietysti sapettaa, että joutuu juosta parsojen perässä ympäri kylää, mutta se oli oma valintani. Olisin voinut tyytyä siihen ensimmäiseen eioohon. Kaikkein inhottavinta on kuitenkin se, että tiskissä pidetään huonoja tuotteita. Parsa-aikahan on kuumimmillaan vasta vähän myöhemmin keväällä, joten ehkä se kauppa, jossa sitä ei ollut edes tarjolla, teki suurimman vaikutuksen, tai pienimmän mokan. Pitäisi oppia vielä paremmin käyttämään kauden raaka-aineita. Siltikin aion antaa vallan parsan himolle vallan, ja uhallanikin teen tänään uuden kierroksen parsaa haeskellen. Toisen kaupan hevi-osastolla luvattiin, että tänään tulee uutta tavaraa ja parsaa on ainakin tilattu. 

Kevät etenee suurin harppauksin, kuten näillä muutamilla kuvilla koitan kertoa. Suurin kevään merkki on tietysti lisääntynyt valo. Leskenlehti on kukkinut jonkin aikaa. Sinivuokot vasta alkavat olla parhaimmillaan. Pian voi lähteä metsästämään näsiää, kelta- ja valkovuokkoja.

Kotijärvi on vielä jäässä. Viime vuonna jäät lähtivät 8.4 ja uimassa käytiin 25.4. Saas nähdä miten käy tänä vuonna. Järvelläkin on kuitenkin keväistä elämää. Sorsapariskunta uiskentelee sulissa rantavesissä ja lokit ovat saapuneet. Isot railot lupailevat jäiden lähtöä. Ensimmäisen onkijankin olen kotirannan tuntumassa nähnyt.

Keväinen mango-valkosuklaapannacotta jälkiruokana

Juhlahumu ei ehtinyt ennen pääsiäisen pyhiä tässä torpassa laantua. Apukokkien syntymäpäivien ja pääsiäisen juhlahumu kesti meillä yhtä putkea lähes viikon. Pääsiäismenun jälkiruokareseptikin jäi lupauksista huolimatta postaamatta.  Taitavat jäädä kaikki pääsiäisruuatkin raportoimatta. Kuvaaminen unohtui täysin. Mies totesi, että laita viime vuotiset kuvat. Uuden kameran parempiin kuviin tottuneena, jääkööt vanhat pokkarikuvat laittamatta. Sitäpaitsi mieli tekee jo keväisiä herkkuja. Tässä kuitenkin vielä pannacotan resepti. Keväistä jälkiruokaa kelpaa tehdä pääsiäisen jälkeenkin. Itsekin taidan ottaa siitä uusinnan viikonloppuna.

*

Mango-valkosuklaapannacotta

4 annosta

2 dl kermaa

100 g valkosuklaata

1 liivatelehti

pari tippaa vanilija-aromia

1 dl mangososetta

1 rkl sokeria

sitruunamehua

1/2 liivatelehti

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Kiehauta kerma. Lisää joukkoon valkosuklaan palaset. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Mausta vanilija-aromilla. Lisää kuivaksi puristettu liivatelehti massaan. Jaa pannacotta annoskulhoihin. Siirrä jääkaappiin lepäämään ja hyytymään toviksi.

Lisää sokeri mangososeeseen. Kuumenna sitruunanmehu mikrossa ja lisää kuumaan mehuun liivatelehden puolikas. Sekoita liivate mangososeeseen. Annostele mangosose pannacotan päälle ja laita takaisin jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.

*

Valkosuklaa on mielestäni sen verran makeaa, että en lisännyt sokeria pannacottaan lainkaan. Mangososeeseenkin vain aika vähän, mutta se oli riittävästi, vaikka soseeseen itseensä ei oltu tuoteselosteen mukaan lisätty sokeria. Kirpeän raikas mango ja suloisen makea valkosuklaa-pannacotta täydensivät toisiaan. Vanilija-aromikin taisi olla melko turha lisäys. Valkosuklaa on sen verran hallitseva maku, että vanilijan mieto maku jäi sen alle. Olisi ehkä kannattanut käyttää ihan aitoa vanilijatankoa. 

Reseptejä selaillessani pohdin liivatteen määrää. Olen vähän arka käyttämään liivatetta. Lopulta päätin hyydyttää pannacotan yhdellä ja mangososeen puolikkaalla liivatteella. Pannacotta hyytyi sopivasti, mutta säilyi kuitenkin pehmeänä. Mangokerrokseenkin riitti puolikas liivate hyvin. Käytin Bonnen mangososetta. Soseissa saattaa olla eroja Jos pannacotta olisi haluttu kumota lautaselle, liivatetta olisi tarvittu enemmän. Eikä pannacotta varmaan ilman suklaata olisi hyytynyt yhdellä liivatteella. Olen kuitenkin huomannut, että resepteissä usein käytetään tosi isoja määriä liivatetta, vaikka pienempikin määrä riittäisi. Lähes poikkeuksetta vähennän liivatteen määrää.

Jälkiruoka onnistui siinäkin mielessä nappiin, että annos oli juuri sopivan kokoinen. Reseptistä tuli neljä pienehköä annosta. Juuri sopivan kokoisia tuhdimmankin aterian makeaan päätökseen