Mangosalaatti ja serranokinkkuun kääritty lohi

Onnistuin ostamaan kaupasta niin mehukkaan mangon, etten ole ikinä vastaavaa saanut kotimaassa. Ensimmäistä kertaa koskaan sain leikkattua hedelmästä täydellisen mallisia kuutioita. Mango on parhaillaan sesongissa, joten koita ihmeessä, onnistutko sinäkin ostamaan täydellisen mehukkaan hedelmän.

Keväisen viikonlopun kunniaksi virittelin mangosta ja avokadosta salaatin, jonka kastikkeeseen hain jälleen kerran makuja thaimaalaisesta keittiöstä. Mangosalaatin kanssa tarjoilin serranoon kääräistyä lohta. Annoksen makumaailma risteili onnistuneesti Aasian ja Euroopan välillä. Suolaisen ja makean liitto on minun makuuni.

*

Mangosalaattia ja serranokinkkuun kääritty lohipalanen

4 annosta

Mangosalaatti

rucolaa

mango

avokado

korianteria

suolapähkinöitä

Kastike

2 rkl mietoa öljyä

1 rkl kalakastiketta

1 tl seessamöljyä

limen mehu

puolikas punainen chili pieneksi pilkottuna

1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

valkosipulin kynsi pieneksi pilkottuna

Aloita salaatin valmistaminen kastikkeesta. Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita hyvin.

Pilko mango ja avokado pieniksi kuutioiksi. Lisää hedelmäkuutioiden sekaan pieneksi pilkottu korianteri. Kaada kastike hedelmäkuutioiden ja korianterin sekaan ja jätä jääkaappiin marinoitumaan.

Kokoa salaatti juuri ennen tarjoilua asettelemalla kastikkeessa marinoituneet hedelmät rucolan päälle. Lisää vielä suolapähkinät.

Serranokinkkuun kääritty lohi

4 annospalaa lohta

2-4 tl sambal oelek-tahnaa

tuoretta timjamia

4 serranokinkun siivua

Siveli kunkin lohipalasen päälle 1/2-1tl sambal oelek -tahnaa riippuen siitä miten tulisen ruuan ystävä olet. Laita muutama oksa tuoretta timjamia tahnalla maustetun lohipalan päälle ja kääräise koko komeus serranokinkku viipaleeseen. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia kala palasen koosta riippuen.  Leikkasin lohipalat pienestä sievästä kirjolohesta, ja se kypsyi ehkä vieläkin nopeammin. 

Nosta serraanoon kääräisty lohipalanen tarjolle mango-avokadosalaatin kanssa ja nautiskele hedelmäisen valkoviinin kera.

*

Me söimme mangosalaattia omalla porukalla, mutta se sopisi hyvin myös vierastarjottavaksi, sillä salaatin pystyy valmistelemaan ennakkoon. Itse asiassa, jos aika antaa myöden, salaatin kannattaa antaa makuuntua jääkaapissa joitakin tunteja. Tietysti rucola kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, ettei se pehmene liikaa. Ja luonnollisesti pähkinät voivat pehmetä, mutta nekin voi lisätä vasta tarjoiluvaiheessa.

Kalan kanssa meinasi taas käydä lätkästi. Kirjolohifile oli niin pieni ja sievä, että se kypsyi uunissa ihan tuossa tuokiossa. Vaikka kalan palasessa oli mittarikin kiinni, se meni lähes yli kypsäksi. Minä tykkään lohesta kun sisälämpötila on lähempänä 50 astetta, mutta miehelle kelpaa parhaiten noin 45 asteinen. Nyt mittari ehti kivuta 51 asteeseen. Kun laittaa ruokaa, ei pitäisi samaan aikaan puuhastella jotain muuta.

Jos et pidä kovin tulisesta ruuasta, kannattaa lohta mausta samba oelekilla vain hyvin maltillisesti. Minä taisin käyttää kokonaisen teelusikallisen per lohipala, mutta käytin tähän ruokaan purkin viimeiset tahnat, joten samba oelekini ei ollut enää kovin tulista. Samoin salaatin tulisuutta kannattaa säädellä oman mieltymyksen mukaan. Puolikaalla punaisella ei niin tulisella chilillä, salaatista tuli juuri sopivaa meikäläiseen makuun. En ole kovinkaan tulisen ruuan ystävä.

Keväisen kepeä ja värikäs ruoka sointui todella kauniisti perjantaina töiden jälkeen hakemaani liljan oksiin. Lilja on yksi lempikukistani. Juuri tämän värisestä liljasta tuli mieleen tiikerinlilja, joita lapsena muistan mummulassa ja niillä nurkilla ihailleeni. Hauskaa oli, että kukkakauppiaallani oli myös kaunis lapsuusmuisto tiikerinliljoista ja lapsuuden kesistä mummulassa. Saman sukupolven ihmisillä on samanlaiset nostalgiset ja yhteiset  muistot.

Keväiseen viikonloppuun on mahtunut paljon puuhaa. Vanhemmalle apukokille haettiin uusi polkupyörä, joka on jo aikuisten kokoa. Minun pienellä tyttärelläni. Nuorempi kävi ratsastustunnilla ja estekilpailussa virittäytymässä tunnelmaan. Ehdimme lisäksi osallistua Liikuntajuhlaan Suomi 100 -teemalla. Lavalla oli esiintyjiä vauvoista vaareihin. Mahtavaa! Viikonlopun kruununa tapasimme pitkästä aikaa yllätysvierailulle pistäytyneet ystävät. Miten mukavaa, kun joku vielä pistäytyy yks-kaks yllättäen kylään! Talo elää tavallaan ja vieraat tulevat ajallaan. Soossiin lisättiin vettä ja suolaa ja pataan kuorittiin pari ylimääräistä perunaa. Ruokaa riitti ja saimme aikaiseksi oikein kunnon presyntymäpäivät, kun pakastimesta vielä kaiveltiin vähän herkkuja esiin. Näillä eväin tulevaan viikkoon!

Otin vapauden tuoda teille... Espanjalaisia simpukoita

Takana on monta ohjelmoitua viikonloppua ja edessä monta ainakin yhtä ohjelmoitua ja kiireistä. Nyt on pieni hengähdystauko, joten siitä, että saa olla enimmäkseen kotona on otettava ilo irti! Erityinen perjantai, vaatii perjantaiherkkua.  Sinisimpukat it is! Olen valmistanut niitä aiemmin siiderissä ja valkoviinissä. Makua on haettu muun muassa chilillä, cayannepippurilla, omenalla, pekonilla tai varsisellerillä, välillä kaikilla edellämainituilla yhtä aikaa, välillä vaihtelevin yhdistelmin. Siideriliemi on minulle mieluisin. Tällä kerralla päätin kokeilla uutta reseptiä Andalusian auringossa keittokirjasta. Siinä simpukat saavat makunsa appelsiininkuoresta, chilistä, sahramista ja sherrystä. 

Sherry on itselleni juomana lähes tuntematon. Kun joku mainitsee sanan sherry, mielessä alkaa heti pyöriä Kummeli-sketsi: "otin vapauden tuoda teille hieman sherryä." Onneksenne en löytänyt pätkää youtubesta. Muutamat aiemmin kokeillut reseptit Andalusian Auringossa -kirjasta ja blogista ovat vahva suositus kokeilla myös Espanjalaisia simpukoita Ariela Säkkisen reseptillä.

Sinisimpukat ovat sesongissa. Ne ovat parhaimmillaan syksyllä ja keväällä, mutta itse miellän ne ennenkaikkea tälläiseksi varhaiskevään tarjottavaksi. Keväästä puheenollen viikonloppukokin face-sivulla on meneillään keväinen arvointa. Siitä lisää lopuksi. Simpukkasuunnitelmat meinasivat mennä syteen alkumetreillä, sillä kaupungissa ja kauppahallissa kävijä soitteli, että ostokset on muuten ok, mutta simpukoita ei enää ole. Tällä kerralla kotikaupungin market pelasti, ja sieltä löytyi simpukoita kohtuulliseen 8€ kilohintaan. Kilosta simpukoita riittää meidän nelihenkiselle perheelle tuhdimmaksi iltapalaksi, kun päivällinen on jäänyt kaikilla välistä. Vanhempi apukokki pitää simpukoista, mutta nuorempi ei. Tuore maalaisleipä kelpaa onneksi kaikille.

*

Espanjalaiset simpukat

1 kg sinisimpukoita

80 g serranokinkkua

öljyä paistamiseen

sipuli

2 valkosipulin kynttä

punainen chili

pienen (luomu)appelsiinin kuori hienoksi raastettuna

1 dl oloroso sherryä

hyppysellinen sahramia

2 dl kuohukermaa

1 dl vettä

mustapippuria

suolaa

tarjoiluun

hienonnettua persiljaa, lehtipersiljaa tai kevätsipulia

Esikäsittele simpukat. Huuhtele simpukat ja puhdista tarvittaessa poistamalla "parta". Heitä pois simpukat, jotka eivät sulkeudu, tai joiden kuori on vaurioitunut.

Suikaloi kinkku. Kuumenna kasarissa hieman öljyä ja paista kinkkusuikaleita, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Lisää sitten kasariin ohueksi suikaloitu sipuli, valkosipuli ja puolet chilistä ja appelsiininkuori. Muutaman minuutin jälkeen kaada mukaan sherry ja sahrami. Anna kiehua ja lisää kerma. Keitä vielä hetkinen. Lisää pippuri ja suola

Tarkista, että liemi kiehuu kunnolla ja lisää simpukat. Anna porista kannen alla pari minuuttia. Ravista ja anna hautua toiset pari minuuttia. Heitä pois simpukat, jotka eivät ole kypsyessään auenneet. Ripottele päälle loput chilistä, hienonnetut yritit ja tarjoile tuoreen maalaisleivän kanssa.

*

Alkuperäisen reseptin oloroso-sherry oli kuivaa.  Meidän alkossa oli saatavilla tasan yhtä olorosoa, ja se oli puolimakeaa jälkiruokaviiniä, mutta koska olin päättänyt tehdä simpukoita, ajattelin ottaa riskin.  Menkööt syteen tai saveen. Makean sherryn vuoksi lisäsin liemeen heti suolaa. Jos käytät kuivaa sherryä, kannattaa odottaa suolan kanssa, sillä simpukoissa itsessään on merellistä aromia ja suolaa tulee myös kinkusta.

Minun onneni on, että en tiedä miltä kuivaan sherryyn valmistettujen pitäisi maistua, mutta ei tämä puolimakeaan sherryynkään valmistettu mikään huti ollut. Itse asiassa espanjalaiset simpukat saivat ruokapöydän ympärillä ylistäviä arvioita siitä, että ne olivat yksiä parhaista, vaikka samasta suusta epäiltiin millainen lopputulos mahtaa tulla, kun kerman kanssa läträtään. Olisi kiva kuulla miten kauhistunut sherrytietäjä Ariela Säkkinen on reseptimuunnoksesta?

Liemi oli niin hyvää, että siivilöin ja pakastin ylijääneen. Vaikka lientä jäi vain vähän, sen voi hukuttaa kalakeittoon tai kalan kastikepohjaan. Olin erityisen ihastunut hentoon appelsiinin aromiin, joka häivähti suussa jälkimakuna. Sahrami ja tumma sherry värjäsivät liemen kauniiksi. Simpukoiden valmistaminen on niin helppoa, että jos ei ole vielä kokeillut, niin nyt kannattaa. Ainoa kohta, jossa voi mennä mönkään on ylikypsentää simpukat. Simpukoita ei keitetä, vaan ne kypsyvät pääosin höyryssä, joten se on toinen kohta mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Simpukoiden ei tarvitse uida kypsennysliemessä. Kannellinen kasari on paras valmistusastia, ja se voin myös krouvisti nostaa keskelle pöytää. Simpukat ovat ruokaa, joka kuuluu syödä yhdessä!

Viikonloppukokin face-profiilissa on menossa parhaillaan keväinen arvonta. Tulevana maanantaina arvottava voittaja saa palkinnoksi liput (2 kpl) Kevätmessuille. Arvontaan voit osallistua tykkäämällä arvonta-julkaisusta ja voittomahdollisuuden voit tuplata lunastamalla toisen arvan tykkäämällä Viikonloppukokin profiilista.

Välimerellinen riisipilahvi - resepti uutuuskirjasta

Olin ylen onnellinen, kun kustantaja lähestyi minua Andalusian auringossa Kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin kirjalla. Postipoika onnistui valitsemaan kirjan kantopäivän loistavasti. Palasin samana päivänä lyhyeltä työmatkalta. Väsyneenä, mutta onnellisena kääriydyin torkkupeittoon, ja aloin selailla kirjaa. Mielenkiinnolla odotin, mitä kirja pitää sisällään, vaikka olin aktiivisesti seurannut sen valmistumista kirjan facebook-sivulta.

Olen keittokirjojen suurkuluttaja. Viime vuosina taktiikakseni on muodostunut lainata kirja kirjastosta, ja vasta tutustumisen jälkeen, jos siltä on tuntunut, olen hankkinut kirjan itselle. Tämä onnistuu hyvin koska kotikirjastossa on asiansa tunteva informaatikko ja uutuuskirjoja on hyvin lainattavissa. Myönnettävä on, että kovin moni lainaamistani kirjoista ei ole päätynyt kirjahyllyyni. Usein kirjoissa on muutamia hyviä reseptejä, harvoissa kirjoissa on monta tai peräti kirjallinen reseptejä, jotka olisi valmis kokkaamaan. Andalusian auringossa -kirja on sellainen, josta riittää kokattavaa. Sen voisi kokata melkein kannesta kanteen.

On myös myönnettävä, etten ole koskaan käynyt Andalusiassa sen paremmin kuin Pohjois-Afrikassa tai Israelissakaan, mutta alueiden makumaailma on kiehtonut minua aina. Onnekseni kyseisten alueiden ruoka on viime vuosina ollut trendikästä ja siitä on voinut lukea lehdistä, kirjoita ja blogeista.  Myös monia matka- ja ruokaohjelmia on kuvattu kyseisillä alueilla. Näiden innoittamana olen vieraillut etnisissä ruokakaupoissa ja hankkinut mausteita ja raaka-aineita, joista olen koittanut tehdä ruokaa, sekä reseptien avulla, että rohkeasti intuitiolla. Silti to do-listallani on ollut monia ruokia, joihin löysin nyt vaivatta reseptit uunituoreesta kirjasta. Ensimmäisenä listalta saan yliviivata hummuksen, mutta siitä lisää tuonnenpana. Hassua, etten ole tullut sitä tehneeksi aiemmin.

Andalusian auringossa -kirja on loistavasti rakennettu ja taitettu. Erja Ariela Säkkisen vahvasta kulttuurien tuntemuksesta kertovat tiiviit, mutta informatiiviset esipuheet, joista saa arvokasta taustatietoa historiasta ja kulttuurista. Eihän ruokakulttuuri ole historiasta ja vallitsevista olosuhteista irrallinen ilmiö vaan monien osasten muuttuva summa. Kirjan lyhyet esipuheet johdattelevat lukijan milloin Pohjois-Afrikkaan, milloin Lähi-itään ja niin edelleen. Andalusian auringossa - kirja hemmottelee lukijaa kuvillaan, resepteillään ja pienillä tarinoillaan, jotka on kirjoitettu reseptien yhteyteen. Välillä huomasinkin lukevani vain pelkkiä tarinoita ja välillä havahduin selailemasta kirjaa pelkkiä kuvia katsellen. Kirjaan tutustuminen eteni vähän kuin suomalainen letkajenkka eteen-taakse-yks-kaks-kol.

Paitsi hyvin oivaltavasta rakenteesta ja taitosta Andalusian auringossa -kirjaa on kiittäminen toimivasta sisällysluettelosta, josta voi hakea reseptiikkaa sekä ruokien että raaka-aineiden mukaan. Sisällysluettelo on valitettavan harvoin keittokirjoissa oikeasti toimiva. Tässä kirjassa se vaikuttaisi olevan.

Andalusian auringossa -kirjan sivuista useampi on taitettu hiirenkorvalle. (Tiedän, paha tapa!) Monta reseptiä on  merkitty testaamisen arvoiseksi. Ensimmäiseksi valitsin helppoja reseptejä, jotka soveltuvat kiireiseen arki-iltaan, ja joiden arvelin maistuvan myös lapsille.  Oman perheen kesken onkin tapana kerääntyä useimpina iltoina yhteisen pöydän ääreen. Kunhan arjen kiireet antavan myöden ruokapöydän ympärille voisi kutsua joukon ystäviä, joiden kanssa yhdessä voisi lähteä kulinaristimatkalle, ja siten kunnioittaa kirjan ajatusta siitä, että ruoka ei ole vain ravintoa, se on rakkauden jakamista. Ystävien kanssa voi nauttia paitsi hyvästä ruuasta myös yhdessäolosta. 

Tähän asti kirjasta on tullut testattua klassinen hummus. Valmistin hummusta ensimmäistä, vaan en viimeistä kertaa. Lisäkkeeksi olen keitellyt Välimerellistä riisipilahvia. Musakhan innoittamana valmistin kanaa karamellisoidulla sipulilla, jonka rohkeasti yhdistin riisipilahviin. Perjantai-illaksi on sherry on hankittuna, mutta simpukat puuttuvat. Tarkoitus on laittaa Andalusian auringossa -kirjan reseptillä espanjalaisia simpukoita. Makupaloina teille ajattelin kirjoitella Välimerellisen riisipilahvin reseptin. Koin nimittäin ahaa-elämyksen. Arkisesta kanaa ja riisiä -ateriasta saa aika pienellä vähän erilaista ja uutta.

*

Välimerellinen riisipilahvi

4 annosta

1 sipuli hienonnettuna

0,3 dl miedon makuista oliiviöljyä

0,5 tl korianterinsiemeniä jauhettuna

1 tl juustokuminaa

1 tl kurkumaa

2,5 dl basmatiriisiä

1,5 dl keltaisia rusinoita

5 dl kasvislientä

50 g pinjansiemeniä

suolaa

kourallinen hienonnettua minttua ja persiljaa

Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä kattilassa. Lisää mausteet ja muutaman minuutin päästä riisi. Anna paahtua välillä sekoittaen, kunnes jyvät alkavat saada vähän väriä ja tuoksu muuttuu pähkinäiseksi. Tähän kuluu viitisen minuuttia. Lisää joukkoon rusinat ja kanaliemi. Vähennä lämpöä ja anna riisin hautua kannen alla, kunnes neste on imeytynyt. Riisistä riippuen aikaa kuluu 10-15 minuuttia.

Nosta kattila liedeltä, sekoita ja lisää pinjansiemenet ja yrtit. Jätä tekeytymään vähäksi aikaa. Tarkista maku ja lisää suolaa tarpeen mukaan. 

Tarjoile esimerkiksi kanan lisukkeena.

*

Riisipilahvi oli niin maistuvaa ja värikästä, että se kelpaisi ruuaksi sellaisenaan. Kuullotin sipulit ja mausteet huolella ja ajan kanssa, sillä riisi oli päässyt loppumaan. Vaikka mies kävi kiitettävän nopeasti lähikaupassa hakemassa basmatia, sipuli ja mausteet kuullottuivat öljyssä useita minuutteja. Kotona oli minttua ja persiljaa, mutta yrtiksi voisi lisätä tai käyttää edellämainittujen sijaan myös korianteria.

Andalusian auringossa ansaitsee paikkansa keittokirjahyllyssäni. Se onnistui pyrkimyksessään tuoda iloa ja inspiraatiota. Uskon, että kirjan resepteillä valmistetuilla ruuilla kestitään tulevan kevään ja kesän kuluessa ystävät jos toisetkin. Kun pilahvin maku vielä suussani suljen silmät, näen lämpimän kesäillan, kuuman grillin, notkuvan ruokapöydän ja niin paljon vieraita, että osa tuoleista on sisältä terassipöydän ympärille kannettuja. Ja arvaa mitä kuulen? Kuulen puheen sorinaa, lasien kilinää ja haarukoiden ja veitsien kolinaa, naurua ja pelkkää iloa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena  kustantajalta

Graavattu keltuainen - toinen otto

Lukijan innoittamana jatkoin kananmunilla leikkimistä. Lento oli kommentoinut vanhaa postausta graavatuista kananmunista ja vinkannut, että "graved eggs" -haulla internetistä löytää paljon vinkkejä. Hullua ei tarvitse paljon yllyttää. Tutkiskelin hieman googlen osumia ja kokeiltavahan se oli. Ensimmäisellä kerralla pidin keltuaisia pitkään suolassa. Pitkään graavatuissa keltuaisissa kananmunan maku hävisi ja graavatut keltuaiset maistuivat lähinnä suolalta, jos edes siltä. Olin hieman pettynyt lopputulokseen. Kypsyneistä keltuaisista tosin sai riivinraudalla raastamalla aikaan näyttävää raastetta salaatiin ja salaattikastikkeeseen. Keltuaisen kaunis väri vain syveni, kun se kypsennetiin suolalla. Tällä toisella kokeilu kerralla lähdin hakemaan erilaista lopputulosta. Pehmeää keltuaista, joka maistuu kananmunalta. Jotain samanlaista kuin mitä syntyy confaamalla eli kypsentämällä huoneenlämpöisessä rypsiöljyssä pakastetun keltuaisen. Sellaisen sainkin aikaan!

*

Graavattu keltuainen

1 dl hienoa merisuolaa

1 dl sokeria

4 kananmunaa

Sekoita suola ja sokeri keskenään melko laakeassa astiassa. Tee astiaan kuoppa keltuaista varten.

Erottele kananmunista varovasti keltuainen yksi kerrallaan. On ehdottoman tärkeää, että keltuainen pysyy täysin ehjänä. Laita keltuainen varovasti suola-sokeriseokseen tekemääsi kuoppaan ja ripottele päälle suola-sokeriseosta.

Jätä keltuaiset graavautumaan 90 minuutiksi huoneenlämpöön.

Laske toiseen kulhoon jääkylmää vettä. Ota varovasti keltuainen ensiin suola-sokeriseoksesta ja laita se kylmään veteen, jolloin suola-sokeriseos lähtee keltaisen ympäriltä pois. Nosta keltuainen ruokalusikalla vedestä pois ja laita esimerkiksi talouspaperin päälle valumaan ja odottamaan käyttöä. Vedestä nostettu keltuainen on äärettömän liukas, joten ole tarkkana. Ole tarkkana myös, ettet vahingossa lusikalla riko keltuaista.

*

Tämä puolitoista tuntia huoneenlämmössä graavattu keltuainen on minun juttuni! Rakenne oli aika lailla täydellinen. Keltuainen oli pehmeä, mutta kiinteä päältä. Kun keltuaisen leikkasi veitsellä, esiin tuli valuvaa kultaisen keltaista täydellisen pehmeää keltuaista. Graavatun keltuaisen maku oli mieto munainen, mutta raakalta kananmunalta se ei maistunut. Eikä se myöskään ollut liian suolainen.

Mihin näitä graavattuja keltuaisia sitten voi käyttää. Melkein mihin tahansa, sanoisin. Ainakin voisin kuvitella käyttäväni graavattuja keltuaisia samaan tapaan kuin confaamalla valmistettua. Graavattu keltuainen sopii myös varmasti salaattiin, leivän päälle tai pastaan vähän uppomunan tapaan. Ensimmäiset puolitoista tuntia graavatut keltuaiset päätyivät meillä lisäkkeeksi sunnuntaipäivälliselle. Valuvasta keltuaiseta tuli nimittäin keväinen lisäke ja samalla kastike voissa paistetulle kuhafileelle, joka tarjoiltiin perinteisen perunamuusin ja kurkku-avokadosalaatin kanssa.

Sitruunaista kananpoikaa perunapedillä

Yksi blogin suosituimmista resepteistä on helppoa sunnuntairuokaa kananpojasta. Siinä kananpojan paistileikkeet on marinoitu sitruunamehussa ja runsaassa oliiviöljyssä. Paistileikkeet marinadeineen päivineen kaadetaan uunivuokaan perunoiden päälle ja kypsennetään uunissa. Helppoa on, ja hyvää. Viime sunnuntaina ei ollut aikaa marinoida paistileikkeitä, ja tein vähän tuotekehittelyä vanhan reseptin parissa. Voimatkin olivat vähissä autossa istumisen jäljiltä, enkä jaksanut suunnitella erillistä kasvislisäkettä, vaan lisäsin samaan uunivuokaan kanojen ja perunoiden lisäksi myös kasviksia. Upgradattu sunnuntairuoka kananpojasta on silti helppo ja varteenotettava kilpailija vanhalle hyväksi havaitulle reseptille. 

*

Sitruunaista kananpoikaa perunapedillä

4-6 annosta

1 kg kananpojan marinoimattomia paistileikkeitä

vähän öljyä paistileikkeiden ruskistamiseen

2 sitruunan mehu

suolaa

mustapippuria

1 kg perunaa

500 g babypinaattia

3 suippopaprikaa

2 rkl oliiviöljyä

suolaa

Ota paistileikkeet huoneenlämpöön vähintään puolituntia ennen ruuan valmistamista. 

Laita uunivuokan pohjalle pinaatit ja niiden päälle renkaiksi pilkotut paprikat ja hyvin pestyt perunat lohkottuina. Kaada päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla.

Ruskista kananpojan paistileikkeet muutamassa erässä paistinpannulla öljyssä. Mausta leikkeet suolalla ja pippurilla sekä sitruunamehulla. Sitruunamehulla saat myös huuhdeltua paistinpannulta maut talteen. Asettele ruskistetut leikkeet perunoiden päälle uunivuokaan ja kaada päälle sitruunamehu paistinpannulta.

Paista 175 asteisessa uunissa noin puolituntia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Tarjoa sellaisenaan tai vihersalaatin kera päivälliseksi.

*

Paistileikkeiden ruskistaminen ei olisi lainkaan välttämätöntä, mutta mielestäni näin ne saavat kauniimman värin ja tuleehan paistamisesta vähän erilaista makuakin. Tämän uuniruuan juttu on ensinnäkin paistileike, joka rasvaisena tuo makua kypsyessään  perunoihin päällä ja toisekseen sitruunamehu, jota voi tosiaan olla kohtalaisen reilusti.

Esikuvaansa helppoa sunnuntairuokaa kananpojasta nähden, tämä uudistettu versio on vähärasvaisempi, koska oliiviöljyä on vain vähän lorautettu perunoiden päälle, eivätkä perunat ui öljyssä. Perunat kannattaa ehdottomasti lisätä kuorineen vuokaan, jolloin makua tulee reilummin. Ja makuahan tulee myös pinaatista ja paprikasta.

Uunista kantautui ruuan kypsyessä niin hyvät tuoksut, että aloin kaivella kaappeja viinin toivossa. Koska valkoviinivarastosta ei löytynyt oikein sopivaa, päätin käyttää loppuun hiihtoloman liharuuille Cameleonin organic malbec -hanapakkauksen. Koska paappa ei viinistä välitä, jaoin hanapakkauksen pohjalla oleen tilkan kristillisesti tasan miehelle ja minulle. Se, joka oli päivän kuluessa ajanut autolla reilun 400 km sai 16 cl ja kartturi vain noin 8 cl. Selvää on, että Malbec-rypäleestä valmistettu punaviini ei ollut aivan ideaali yhdistelmä tämän ruuan kanssa, mutta havaduimpa taas huomaamaan miten lasillinen viiniä kruunaa hyvän ruuan.

Viikonloppukokin facebook-sivulle on muuten ihan lähiaikoina tulossa arvonta! Tykkäämällä facebook-profiilista saat uutisvirtaasi tiedon, kun sivulla tai blogissa tapahtuu jotain.

Raparperi-vadelmapiirakka valkosuklaalla

Viikonlopun aikana on tullut kevät. Ehkä huomaan sen erityisesti, koska piipahdimme viikonloppuna Joensuussa, ja siellä oli vielä kovin talvista, kevättalvista tosin. Täällä kotona Etelä-Pirkanmaalla vähäinenkin lumipeite on kadonnut niin, että raparperin kasvupaikka on jo lumesta paljaana. Tänään töistä tullessa oli peräti 7 astetta lämmintä ja aloin miettiä, että itseasiassa siihen, kun raparperi alkaa pukata uutta satoa, ei ole enää kovin pitkä aika. Kyllähän se kevät oli osaltaan inspiraation lähteenä raparperi-vadelmapiirakkaan, vaikka ajatus lähtikin paljon käytännöllisemmältä tasolta. Nimittäin pakastinta on ruvettava tyhjäämään ennen uutta satokautta. Paistoimme vanhemman apukokin kanssa raparperi-vadelmapiirakka jälkiruuaksi paapalle, joka tuli kotomieheksi ja ammaksi eli lapsenvahdiksi kuten eteläpohjalainen sanoo viikonlopun ajaksi.

*

Raparperi-vadelmapiirakka

2 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

0,5 dl kauraleseitä

0,5 dl muscovadosokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1,5 dl sulatettua voita

1 kananmuna

täyte

250 g raparperia

2 dl villivadelmia

(1 rkl perunajauhoja)

100 g valkosuklaata

1 prk kermaviiliä

1 muna

1 dl sokeria

Sekoita venhäjauhot, kaurahiutaleet ja -leseet, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhossa. Lisää voisula ja muna sekoittaen. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Levitä päälle vadelmat ja raparperin palat. (Ripottele päälle perunajauho. Se sitoo nestettä, jos sulavista pakasteista sitä vielä irtoaa)

Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi ja sekoita raparperin ja vadelmien päälle.

Sekoita kermaviili, muna ja sokeri. Kaada seos piirakan päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

*

Koska etenkin raparperini oli vielä jäistä, kun lisäsin sen piirakan päälle, ripottelin vähän perunajauhoja, jonka tarkoituksena oli sitoa sulavista pakasteista irtoavaa nestettä. Piirakka olikin mehukas, muttei ollenkaan vetinen, joten perunajauho hoiti hyvin virkansa.

Nuo hieman jäiset raparperin palaset vaikuttivat varmasti myös siihen, että piirakan paistoaika oli mielestäni varsin pitkä, joskushan piirakka paistuu ihan parissakymmenessä minuutissa. Jos sinulla ei ole enää pakastimessa raparperia jäljellä kannattaa maistuvan piirakan ohje laittaa talteen, sillä pianhan sitä uutta satoa jo saa.

Valkosuklaa antoi yllättävän paljon makua piirakkaan, vaikka sitä oli vain tuo 100 g. Makea suklaa tasoitti hyvin hapokasta raparperia. Valkosuklaa on sen verran makeaa, että se kannattaa ottaa huomioon piirakan täytettä ja pohjaa tehdessä. Kun piirakkataikinaan lisää jauhojen lisäksi kaurahiutaleita ja -leseitä pohjataikinaan tulee paljon enemmän makua ja rakennekin jää ihanan pehmeäksi. Muscovadosokeri tuo pohjaan vähän erilaista aromia ja tummaa väriäkin, jota kaneli tietysti vielä vahvistaa. 

Raparperi-vadelmapiirakka koristeltiin villivadelmilla ja sitruunamelissan lehdillä ja nautittiin jälkiruuaksi. Piirakka oli niin maistuvaa, että söimme melkein koko piirakan yhdeltä istumalta. Nuorempi apukokkikin, joka ei kuulemma pidä raparperista, söi melkoisen ison palan. Juuri maistelin jääkaappiin jääneestä palasesta haarukallisen, ihan vaan tarkistaakseni miltä piirakka maistuu kylmänä. Ja hyvältähän se maistui. Valkosuklaa maistui itseasiassa paljon enemmän kuin tuoreeltaan lämpimänä syödyssä piirakassa.