Nokkosrisotto ja paistetut ahvenet

Vihdoin alkoi vihertää! Olen aika noviisi villiyrttien kanssa. Vinkiksi muillekin noviiseille: nokkonen on sellainen villiyrtti, josta on helppo aloittaa. Nokkosta ei tarvitse hakemalla hakea, ja sitä on vaikea sekoittaa mihinkään myrkylliseen tai syötäväksi kelpaamattomaan. Nokkosen käsittely on verrattain helppoa, kunhan vain muistaa pitää hanskat kädessä. Nokkosta voi käyttää kuten pinaattia, joten senkin vuoksi nokkonen on helposti lähestyttävä. Nokkoslätyt esimerkiksi olivat meillä ihan hitti. Toinen nokkoshitti oli nokkosrisotto.

*

Nokkosrisotto ja paistetut ahvenet

2 annosta

Nokkosrisotto

1 litra tuoreita nokkosia

vettä ryöppäämiseen

suolaa

1 pieni sipuli

loraus oliiviöljyä

1 rkl voita

2,5 dl risottoriisiä

limen mehu

1,5 dl valkoviiniä

8 dl kasvislientä

50 g parmesanjuustoa

(suolaa)

2 rkl voita

Huuhtele tuoreet nokkoset kylmässä vedessä. Ryöppää huuhdeltuja nokkosia miedosti suolatussa vedessä noin minuutin ajan. Huuhtele ryöpätyt nokkoset nopeasti kylmässä vedessä, jotta kypsyminen nokkosten kypsyminen lakkaa.

Pilko ryöpätyt nokkoset pieneksi.

Sulata kasarissa tai paistinpannussa ruokalusikallinen voita. Lisää pannulle öljy ja pieneksi pilkottu sipuli sekä risottoriisi. Kuullottele muutama minuutti. Lisää pannulle limen mehu ja valkoviini. Kun nesteet ovat imeytyneet riisiin, ala lisätä vähitellen kuumaa kasvislientä. Sekoittele koko ajan.

Kun riisi alkaa olla lähes kypsää, lisää nokkoset risottoon. On tärkeää, että nokkoset eivät ole kylmiä, että riisin kypsyminen ei lakkaa. Nokkosten lisäämisen lomassa kannattaanee lisätä myös kuumaa kasvislientä.

Lisää risottoon juuri ennen tarjoilua parmesanjuusto raastettuna ja ruokalusikallinen voita, josta risotto saa kaunista kiiltoa.

Paistetut ahvenet

6 ahvenfilettä

suolaa

vehnäjauhoja

voita paistamiseen

Mausta ahvenfileet suolalla ja leivitä kevyesti vehnäjauholla. Paista kuumassa pannussa voissa ja tarjoa nokkosrisoton kanssa. Ahvenfileet kypsyvät nopeasti, joten ryhdy paistopuuhiin vasta siinä vaiheessa, kun risotto on suurin piirtein valmista.

*

Yleensä, tai ainakin aika usein, meillä paistetaan kala leivittämättä. Nyt kuitenkin halusin nahattomiin ahvefileisiin kauniin paistopinnan, ja sen vuoksi fileet leivitettiin hyvin kevyesti vehnäjauhoilla. Kuuma pannu, voi ja kevyt leivitys antoivatkin fileiden pintaan kauniin melkein kultaisen värin.

Nokkosrisotto ei varmasti jää viimeiseksi lajissaan. Pelkäsin, että ryöpätty ja sitten riisin joukossa kypsyvä nokkonen menettää makuansa kokonaan, mutta näin ei onneksi käynyt. Arvoin pitkään kana-, kasvis- ja kalaliemen välillä ja päädyin lopulta kasvisliemeen. Taisi olla ihan nappi valinta, vaikka tällä kerralla liemi jouduttiinkin valmistaa kuutiosta. Liemi-aarreaittani eli pakastin ei tällä kerralla tarjonnut sopivaa ratkaisua. Vaikka käyttämäni kasvisliemi oli suolatonta, en silti tullut lisänneeksi suolaa. Risoton suolaisuus kannattaa siis tarkistaa aina maistamalla ennen kuin tarttuu suolapurkkiin. Tässäkin tapauksessa suolaa tuli riittävästi ihan voista ja juustosta.

Kantapään kautta on tullut opittua sekin seikka, että kaiken mitä risottoon lisää tulee olla kuumaa tai kohtuullisen lämmintä. Kun riisin sekaan lisää jotain kylmää, kypsyminen loppuu hyvin äkkiä. Näin kävi taannoin punajuuririsoton kanssa. Nokkoset oli ryöppäämisen jälkeen jäähdytetty, mutta ratkaisin ongelman lisäämällä nokkosia muutamassa erässä kuuman kasvisliemen kanssa, jolloin risotto ei ehtinyt jäähtyä, vaan jatkoi koko ajan kypsymistään.

Nyt kun olen päässyt alkuun nokkosten kanssa, kuulisin mielelläni onko sinulla hyviä nokkosreseptejä tai vinkkejä nokkosen käyttöön? Koska nokkonen oli helppo pala, voisi villiyrttiharrastuksen vaikeusastetta nostaa. Mikä olisi seuraava villiyrtti, jota kannattaisi kokeilla?

Kesä ja lätyt - ensimmäisenä nokkoslätyt

Kesä ja lätyt kuuluvat ehdottomasti yhteen. Näin alkukaudesta lätyt voi nauttia suolaisina nokkoslättyinä. Mansikka-aikaan lätyt nautitaan ehdottomasti mansikoiden kanssa. Myöhemmin, loppu kesästä, voi suolaiset lätyt tehdä nokkosten sijaan kesäkurpitsasta ja vaihtaa mansikat vaikkapa omenasoseeseen. 

Nokkoslättyihin joutuu nähdä vähän vaivaa. Ei sillä, että nokkosista olisi pulaa, mutta asennetta ja varustautmista nokkosten poimiminen vaatii. Minä sonnustauduin pitkä punttisiin housuihin, vaikka sää olisi sallinut shortsit. Käteni suojasin nahkahanskoilla ja ryömin vattupuskan alle nokkosia keräämään. Vattuaikaan sitä, että nyt kävin keräämässä nokkosia ei taida enää edes huomata. Valitettavasti.

Laakea leipäkori oli hyvä keräysastia. Saksilla nokkosten kerääminen sujui vaivattomasti. Keräsin nuoria nokkosia kokonaisina, hieman kauemman kasvaneista leikkasin leipäkoriini vain latvan ja ylimmät lehdet. Puolen litran lättytaikinaa varten keräsin litran verran nokkosia. Nokkosten kerääminen kuuluu jokamiehen oikeuksien piiriin kuten muidenkin ruohovartisten kasvien. Nokkonen kannattaa kerätä puhtaalta kasvupaikalta, kaukana liikenteestä ja kaupungin saasteista. Vaikka tallin tai huussin takana näyttäisi kasvavan rehevää nokkosta, sitä ei kannata syötäväksi kerätä, koska rehevällä paikalla kasvava nokkonen sisältää paljon nitraatteja ja se maistuukin kitkerältä ja karvaalta. 

Nokkoset käsitellään ennen ravinnoksi laittamista nokkoset ryöpätään. Nokkoset voi säilöä myöhempää käyttöä varten kuivaamalla tai pakastamalla. Tuoreeltaan ne ovat tietysti parhaimmillaan. 

*

Nokkoslätyt

1 litra nokkosia

vettä 

suolaa

5 dl maitoa

3 munaa

3 dl lettujauhoja

suolaa

2 rkl rypsiöljyä

Paistamiseen voita

Laita vesi kiehumaan isoon astiaan ja mausta se kevyesti suolalla. Huuhtele nokkoset siivilässä ensin kylmällä vedellä ja sen jälkeen laita ne kiehuvaan veteen noin minuutiksi. Nokkoset on hyvä ryöpätä nopeasti väljässä vedessä. Kaada nokkoset siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä, että kypsyminen lakkaa.

Valmista lättytaikina sekoittamalla maito, munat, jauhot ja suola keskenään. Lisää taikinaan hienonnetut nokkoset. Muutaman kokonaisen nokkosen lehden voit jättää koristeeksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Lisää rypsiöljy taikinaan juuri ennen kuin alat paistaa lättyjä. 

Lämmitä lättypannu, lisää pannulle voita ja kokonainen nokkosen lehti lehtiruoti ylöspäin. Laita taikina nokkosen lehden päälle. Paista molemmin lätty molemmilta puolilta. 

Nautiskele nokkoslätyt hyvässä seurassa päiväkahvilla, väli- tai iltapalalla miksei kesäisenä lounaanakin.

*

Olen ottanut tavaksi paistaa lätyt lettujauhoilla, jotka ovat sekoitus vehnä-, ohra- ja ruisjauhoja. Valitettavasti pussin kyljestä ei näe sekoitussuhdetta. Tämä valmis luomusekoitus on tosi kätevä. Toki jauhosekoituksen voi tehdä itsekin tai käyttää pelkkiä vehnäjauhoja. Laiskana suosin sekoitusta, sillä ohra- ja ruisjauhoista tulee taikinaan kivasti makua paistoipa sitten makeita tai suolaisia lättyjä.

Pelkäsin taas miten ennakkoluuloisesti lapset suhtautuvat nokkoslättyihin. Vastaukseksi välipalakyselyyn vastailin ympäripyöreästi, että syödäään vähän kuin pinaattilättyjä, jotka ovat meillä tosi suosittuja. Syödessämme paljastin toki, että vihreä väri ei suinkaan tule pinaatista vaan nokkosista, mutta siinä vaiheessa syömistahti ei enää hiipunut. Ojentaja teki nopeaan tahtiin liikettä kohti pöydän keskustaa.

Ruoka- ja juomaretki Länsi-Uudellemaalle

Yhteistyössä: Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy 

Kohtasin viikonloppuna monta työhönsä intohimoisesti suhtautuvaa ihmistä, taitavia alansa ammattilaisia, rohkeita yrittäjiä ja käsityöläisiä, jotka olivat selvästi ylpeitä siitä, mitä olivat saaneet aikaiseksi. Kun postilaatikkoon kilahti Länsi-Uudenmaan matkailun kutsu lähteä tutustumaan länsiuusimaalaiseen ruoka- ja juomatarjontaan, en epäröinyt lähteä mukaan. En, vaikka hyvin pian selvisi, että matkaan oli lähdettävä kukonlaulun aikaan. Enkä sittenkään, vaikka en tuntenut ketään retkelle osallistujaa. Tavallaan siis kuuluin joukkoon, olin asiaani intohimoisesti suhtautuva ja ennakkoluuloton turisti. Rohkeus kannatti, kuulin monta tarinaa ja pääsi kurkistamaan paikkoihin, joihin tavallinen turisti ei välttämättä pääse. Odottakaahan, kun kerron.

Länsi-Uudenmaan matkailun pikkubussi poimi yhteensä 7 ruoka- ja matkabloggaajaa kyytiinsä Kiasman edestä. Matka Lohjalle taittui mukavasti, kun oppaamme Tuula Kleiman (hänkin yksi työhönsä intohimoisesti suhtautuvista) kertoili meille päivän ohjelmasta. Astetta paremmat aamukahvit nautittiin Lohjan keskustassa Cafe Laurissa. Tunnelmallinen ja laadukas kahvila on pikamatka Keski-Eurooppaan. Kahvilassa laatuun on panostettu niin tarjoilun ja miljöön osalta. Vai mitä sanoisit kupillisesta kuumaa tummapaahtoista kahvia, jonka paikallinen paahtimo on vartavasten kahvilalle suunnitellut, paahtanut ja sekoittanut? Vai ottaisitko mieluumin lasillisen helmeilevää kuohujuomaa? Päätitpä mitä vaan, pääset istumaan wieniläistuolille kristallikruunun alle. Ja nauttimaan. Meidän bloggareiden ei onneksi tarvinnut valita. Saimme sekä kahvin, että kuohujuoman. Palan painikkeksi nautimme savulohimuffinssit salaatin kera. Lisäksi maistelimme tyrni-mustikkasnapsia ja monenlaisia makeita herkkuja, jotka yllättäen olivat hyvin kotoisia ja perinteisiä suomalaisia leivonnaisia. Eurooppalaisesta tunnelmasta huolimatta suomalaisuus nousi vahvasti esiin tuotteiden ja raaka-aineiden kautta. On aina vaikuttavaa, kun yrittäjä pystyy kertomaan, että tuotteet ovat pääosin paikanpäällä valmistettuja, ja että raaka-aineissakin suositaan mahdollisuuksien mukaan lähialueen tuottajia. Cafe Laurissa kuulin Lohjan olevan varsinainen kahvilakaupunki. Parhaiten kahvilatarjontaan pääsee tutustumaan 8.6. 2017 järjestettävänä Kahvilapäivänä.

Herkullisen aamiaisen jälkeen matkamme jatkui Lohjansaarelle. Maisema muuttui jo ajomatkan aikana mäntykankaasta lehtomaiseksi. Lohjan harju, järvi ja sen saaret sekä maaperän korkea kalkkipitoisuus ovat muodostaneet omanlaisensa mikroilmaston alueelle, joka mahdollistaa kasviston monimuotoisuuden. Ehkä Länsi-Uusimaa onkin Suomen Toscana. Vaikka viiniköynnöksiä Lohjansaarella ei olekaan, on siellä omenapuita. Eivätkä laajat omenatarhat ole kovinkaan paljon erinäköisiä kuin viinitarhat.

Lohjansaarella kohteenamme oli Alitalon viinitila, jonka 13 000 omenapuun omenoista osa myydään sellaisenaan kauppoihin ja osa teollisuuden raaka-aineeksi. Osa omenoista jalostetaan omalla tilalla viineiksi ja siidereiksi. Pääsimme maistamaan yhtä ranskalaistyylisiä siidereitä, joka oli niin herkullista, että ostin tilan myymälästä Timon kotiin tuliaisiksi. Lisäksi Ciderberg Oy valmistaa hedelmä- ja herukkaviinejä sekä viidereitä. Viideri on nerokkaasti nimetty mieto, kuohuva, siiderityyppinen, mutta herukkainen seurustelujuoma. Kuiva viideri onkin valittu vuoden 2016 tilaviinikilpailun parhaaksi kuohuvaksi juomaksi.  Alitalon viinitilalla on pieni saarikahvila, jossa voi nauttia oman tilan tuotteista ja myymälä, josta tuotteita voi ostaa mukaansa. Viinitilaa voisi suositella koko perheen paikaksi, sillä tilalta löytyy hellyyttäviä kotieläimiä. Normaalisti tähän aikaan keväällä olisi varmasti jo vihreämpää,  omenapuut saattaisivat jopa jo kukkia. Silloin mahtaa olla kaunista! Ilman orastavaa vihreyttä olisi ollut vaikea mieltää, että omenapuut ovat elossa ja valmiina tuottamaan satoa.

Koko Länsi-Uusimaa oli minulle vierasta seutua, muutamaa Hangon keikkaa lukuunottamatta. Etukäteen olinkin odottanut retkeltä myös sitä, että pääsen tutustumaan laajemminkin seutuun. Pienellä alueella on monta nähtävyyttä ja paljon näkemistä. Yksi etukäteen kiinnostavin vierailukohde oli Mustiossa. Valitettavasti ohjelmaan ei sisältynyt tutustumista linnaan tai sen puutarhaan. Tekemistä oli siinäkin, että lyhyeen vierailuun saatiin upotettua pitkä lounas. Lounas Ravintola Linnankrouvissa oli ehdottomasti yksi retken kohokohdista. Linnankrouvi sijaitsi linnan puutarhassa entisessä vaunuvajassa. Uusgoottilainen rakennus on alunperin peräisin 1800-luvulta. Ravintola itsessään on juuri kokenut muodonmuutoksen ja suuren laajennuksen. Linnankrouvissa meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa. Pöytiin tarjoiltiin 4 ruokalajin lounas. Ruokailun kuluessa keittiötä luotsaava Niko Tuominen piipahti useamman kerran pöydän ääressä kertomassa paitsi annoksista myös ruokafilosofiasta, joiden ympärille a la carte rakentuu. Mustiossakin kunnioitetaan paikallisia tuottajia ja lähiruokaa. Ruokabloggarille sekin oli elämys, kun pääsi ovensuusta kurkistamaan upeaan uusittuun keittiöön.

Itse nostaisin herkullisesta kokonaisuudesta esiin kolme asiaa, jotka erityisesti sykähdyttivät. Ensimmäiseksi mainitsen lounaalla tarjotut leivät. Juuren leivottu vaalea leipä oli rakenteeltaan täydellinen: rapea kuorinen, mutta sisältä pehmeä. Huonommaksi ei jäänyt chilillä maustettu saaristolaisleipä. Chilin tulisuus tuntui vasta hetken kuluttua ei suinkaan ensimmäisen suupalan jälkeen. Leivät kruunasi kirnuvoi. Ensimmäisenä alkuruokana tarjoiltu Koskenkylän kartanon Herefordista valmistettu tartar ja ydinluumajoneesi oli annoksena täyteläinen ja kaunis. Pienen pienet porkkana ja palsternakkakuutiot tartarissa toivat mukavasti purutuntumaa. Kolmanneksi nostan jälkiruuan. Porkkanakakun tyyppinen leivonnainen sai makunsa fenkolista. Kakusta, fenkolimarengista ja valkosuklaajäätelöstä koottu annos viimeisteltiin lakritsikastikkeella. Esteettinen ja herkkä annos oli koottu lautaselle, jonka ruskean värin luulin tulevan keramiikasta. Astian pohjalla olikin ohuen ohut kerros kastiketta. Jälkiruokaa maisteltaessa suu ja lopulta silmäkin erotti suolankukkasia. Kehuttavaa olisi riittänyt myös lämpimästä alkuruuasta, pääruuasta ja keittiöntervehdyksestä, mutta tähän valitsin nämä muutamat nostot.

Vaikka linnaan tai puutarhaan tutustuminen ei ollutkaan ohjelmassa, puutarhan läpi kävely antoi pienen vihjeen siitä, että kesäinen loiston tai syksyn värikylläisyys on upea. Kävelimme nimittäin puiston läpi yhteen retkikohteistamme. Listalla oli kaksi pienpanimoa, joista toinen Mustion panimo, sijaitsi ruukin alueella vanhassa veturitallissa. Toinen Top Fuel Beer Company sijaitsee Lohjalla. Vaikka panimoiden tuotteet olivat mauiltaan hyvin erilaisia, yhteisiä piirteitä näille yrityksille kuitenkin löytyi. Suurin yhteinen tekijä oli se, että molemmissa pienpanimoissa oluenvalmistus on lähes käsityötä. 20 000 litran pullottaminen, korkittaminen ja etiketöiminen kuulostaa kovalta duunilta. Olin etuoikeutettu päästessäni kuulemaan tarinaa, joka oli oluen takana. Valmistusprosessissa jokaisella muuttujalla on merkittävä rooli. Ei ole sama millaista vettä käytetään, missä vaiheessa humala lisätään tai mitä hiivaa käytetään. Pienpanimossa kuultu oluen panemisen tarina ja työvälineiden näkeminen saivat arvostamaan käsityöläisoluita aivan uudella tavalla. Vaikka en suuri oluen tuntija olekaan, niin makueroja kahden eri panimon oluissa huomaa. Porter oli Top Fuelissa enemmän oman suuni mukainen. Mustion panimossa maistelluista suosikikseni nousi kesäinen Amber ale, joka onkin panimon kausiolut. 

Jossakin panimoiden välimaastossa kävimme tutustumassa ystävällisen palvelun majoitusliikkeeseen Gasthaus Lohjaan, jonka kellariravintolan retro-sisustus sai hymyn huulille. Hetkeäkään en epäile, etteikö jokainen paikalle saapuva asiakas saisi yhtä sydämellistä palvelua kuin me. Päiväkahvi ja sen kanssa nautitut itsetehdyt herkut suolaisesta makeaan tulivat tarpeeseen. Uskottehan, että kun bussi lähtee 4.52, silmät alkavat jossakin vaiheessa painaa. Olen ylen tyytyväinen, että aikaisesta aamusta huolimatta tuli lähdettyä reissuun. Kotimaassa matkatessa yllättyy aina! Yleensä positiivisesti. Niin tälläkin kerralla. Mitä kaikkea kaunista meillä Suomessa ja teillä Länsi-Uudellamaalla onkaan. Sen verran Lohja-kärpänen sai puraistua, että ehkäpä ajelemme perheen kanssa seudulle. Nähtävää ja maisteltavaa jäi vielä usealle vierailulle. 

Ruoka- ja juomaretken kohteet:

Cafe Lauri
Ciderberg, Alitalon tila
Gasthaus Lohja
Linnankrouvi
Mustion panimo
Top Fuel Beer Company


Tietoa alueen palveluista löytyy verkosta helposti esimerkiksi visitsouthcoastfinland -sivustolta.

Retkellä oli mukana myös:

Sari La Vida Loca 2.0 -blogista: Lohjan ihastuttava Cafe Lauri ja Pienpanimoita ja viinitiloja Länsi-Uudellamaalla

Sonja Fiftyfifty -blogista: Vatsat pinkeänä Lohjalla ja Raaseporissa
Voisula Lautasellesi - Sinu taldrikule -blogista: Luomoava ruoka- ja juomamatka Lohjalla
Kati Kiehumispisteessä-blogista: Linnankrouvi tarjoaa makuelämyksiä uudistuneissa tiloissa

Kermaiset valkosipuliperunat

Aiemmin tuli ostettua perunapakasteita helpottamaan ruuanlaittoa. Nykyisin pakasteallasta tulee kaiveltua harvemmin. Itsetehden tulee parempaa. Esimerkiksi valkosipuliperunat valmistuvat melko pienellä vaivalla. Parasta itsetehdyissä valkosipuliperunoissa on se, että niitä saa maustaa kuten tahtoo. Joskus perunat saavat maistua enemmän valkosipulilta, toisinaan taas mausteeksi riittää vain kynsi tai pari. Näiden valkosipuliperunoiden salaisuus on siinä, että ensin perunaviipaleet keitetään ja lopuksi gratinoidaan uunissa. Sanonta, joka keitetyn paistaa, se makean maistaa, tuntuu pitävän paikkansa. Valkosipuliperunoissa on makua!

*

Valkosipuliperunat

2 annosta

400 g perunaviipaleita

puolikas keltasipuli

3 valkosipulin kynttä

25 g voita (osa tästä vuokien voitelemiseen)

2 dl kermaa

1,5 dl maitoa

suolaa

mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele uunivuoka tai vuuat, jos haluat tehdä tarjota valkosipuliperunat annoskokoisina.

Kuori ja viipaloi perunat. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuullota valko- ja keltasipulia voissa laakeassa kattilassa tai kasarissa keskilämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet. Kaada joukkoon maito ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon perunaviipaleet ja hauduta lähes kypsäksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada seos uunivuokiin tai vuokaan ja gratinoi uunin keskitasolla, kunnes gratiini on saanut kauniin värin. Tähän kuluu kymmenisen minuuttia.

*

Kun valkosipuli perunat valmistaa tällä tavoin, pystyy paremmin säädellä mausteiden määrää. Maut on helppo tarkistaa ja tehdä mahdollisia korjausliikkeitä ennen gratinointia.  Mielestäni peruna kaipaa melko paljon suolaa. Muuta mausteita ei niinkään.  Perunoiden viipalointi voi tuntua työläältä, mutta onneksi on  mandoliinilla. Mandoliinilla viipalointi käy käy todella kätevästi. Valkosipuliperunat on helppo valmistaa isommallekin joukolle ja perunoissa on se hyvä puoli, että ne pysyvät pitkään lämpimänä. Perunalajike kannattaa ottaa huomioon. Valkosipuliperunani olivat rosamundasta valmistettuja. Minä tykkään kypsentää perunat laakeassa kasarissa. Siellä perunoita pystyy varovasti sekoitella ilman, että ne muusaantuvat täysin.

Valkosipuliperunat sopivat tarjottavaksi sekä kala-, että liharuokien kanssa. Sen verran juhlavaa (ja raskasta) ruokaa nämä ovat, että kovin usein valkosipuliperunoita ei tule valmistettua. Me söimme kermaiset perunoita haricot-papujen ja pihvien kanssa. Kastike oli punaviinipohjainen, koska valkosipuliperunat ovat kermaisia, kermaisia kastikkeita kannattaa välttää.

Pihvien paisto oli varsinainen farssi. Hyvät sisäfilepihvit menivät käytännössä pilalle, kun ne jäivät lihamittarin kanssa uuniin. Mittarissa ei ollutkaan hälyytystä päällä, ja pihvit pääsivät kypsymään todella kypsiksi. En tiedä riittääkö edes very well done niitä kuvaamaan. No, syötäviä ne sentään olivat. Liha ei onneksi ehtinyt maksoittumaan. Harmittavan usein tulee muistutuksia siitä, että ruuanlaitto ei ole vasemman käden juttu.

Tämä viikko on palauttanut uskon siihen, että kyllä se kesä sieltä tulee. Vene on onnellisesti laiturissa ja mastokin on jo nostettu. Sinivuokot ja näsiä lopettelevat kukintaansa. Pian keltainen toukokuu alkaa olla tosi, sillä lähistöllä kukkii leskenlehtien lisäksi pikkukäenrieska ja ihan pian myös rentukka. Luumupuukin näyttää siltä, että viimeistään viikonloppuna se on kauneimmillaan. Silmuja näkyy, joka puolella. Vihertää jo!

Pizza - melkein kuin oikea italialainen pizza

Somea seuratessa on tullut selväksi, että leipominen juureen on nyt pinnalla. Minäkin taisin elvistellä facessa leipovani pizzaa juureen. Tarkemmin asiaa tuumattuani täytyy todeta, että leivoin pizzan esitaikinaan, en juureen. Joka tapauksessa pyrkimys oli valmistaa italailaista pizzaa, eikä suomalaista piirakkaa. Faciliteetit italailaisen pizzan valmistamiseksi ovat nyt paremmat kuin aikaisemmin. Tein nimittäin älyttömän hyvän kirppariostoksen, kun hankin Philipsin ikivanhan yleiskoneen viidellätoista eurolla. Kone on pieni, mutta tehokas. Tiesin sen hankkiessani, koska äidilläni on ollut samanlainen käytössä pitkään. Ja on edelleen. Äidin koneen ikä lähentelee varmasti 30 vuotta, mutta silti se on toimiva ja niin tehokas, että sinne uskaltaa heittää aika suuren määrän jäisiä marjoja. Taikinaa kone vaivaa  tehokkaammin kuin ihminen, joten niiltä osin taikinan valmistuminen helpottui huomattavasti.

Tähän asti olen tehnyt pizzataikinan ihan tavallisista mitä nyt sattuu kaapista löytymään -vehnäjauhoista tai spesiaalitapauksissa durum-jauhoista. Tätä pizzakokeilua varten roudasin Helsingistä koulutuspäiviltä italialaisia 00-pizzajauhoja, jotka on jauhettu hienonpaakin hienommaksi. Pian on tehtävä uudestaan pizzaa, sillä paketin parasta ennen päiväys tulee vastaan kovin pian. Tälläisissä tuotteissa luotan tietysti aisteihin, ja uskallan käyttää jauhoja päiväyksen jälkeenkin. Arvelen kuitenkin, että näin hienoksi jauhettut jauhot saattavat todella kärsiä pitkästä säilytyksestä. Osaako joku paremmin tietävä valaista asiassa?

Mitään pikaruokaa pizza ei tällä tavoin valmistettuna ole. Tein pizzapohjan esitaikinan edellisenä iltana. Esitaikinan, taikinan lepuuttamisen ja pitkän kohotuksen tarkoitus on lisätä pohjaan makua. Samoin tarkoitus on vaikuttaa rakenteeseen niin, että lopputuloksena taikina on elastista ja kimmoisaa. Aktiivista valmistusaikaa ei kuitenkaan vaadita kovinkaan paljon vaivaamisen lisäksi.

Vieläkin siis riittää faciliteeteissa parantamisen varaa, jos pyrkimyksenä on täydellinen pizza. Mutta vaikka pizzauunia tai edes pizzakiveä ei ole, sanoisin, että jauhoilla, taikinan huolellisella vaivaamisella ja pitkällä nostattamisella on askeleen lähempänä aitoa pizzaa. Tuo juureen leipominen minua kiinnostaa, ja sen aion testata. Ottaisin mielelläni vastaan taikinajuurta, sillä ajattelen, että on hienoa, jos ruuasta syntyy tarinoita. Onko sinulla juuri? Tehdäänkö juuritreffit?

*

Melkein italialainen pizza

4 pizzaa

Esitaikina

1 dl kylmää vettä

5 g tuorehiivaa

2 dl vehnäjauhoja

hieman suolaa

vielä vähemmän sokeria

Taikina

5 dl vehnäjauhoja

2 dl kädenlämpöistä vettä

15 g tuorehiivaa

hieman suolaa

oliiviöljyä voiteluun

Tomaattikastike

pieni keltasipuli

porkkana

sellerin varsi

pieni laakerin lehti

timjamin oksa

1 prk tomaattimurskaa 

2 dl vettä

2 rkl punaviinietikkaa 

2 rkl sokeria

oliiviöljyä paistamiseen

suolaa

Täyte

tomaattikastiketta

parmankinkkua

mozzarellajuustoa raasteena

Tarjoiluun

rucolaa

oliiviöljyä

Tee taikinajuuri edellisenä päivänä. Sekoita vesi ja hiiva kulhossa. Mittaa jauhot ja pyöritä taikinaa koukuilla vähintään 5 minuuttia. Anna taikinan levähtää tunnin verran. Lisää esitaikinaan sokeri ja suola. Vaivaa vielä taikinakoukuilla toiset 5 minuuttia. Laita esitaikina jääkaappiin tekeytymään.

Varaa aikaa myös varsinaisen taikinan tekoon. Aloita sekoittamalla vesi, hiiva ja jauhot. Veivaa taikina kouluilla viitisen minuuttia, anna taikinan levähtää tunnin verran. Yhdistä esitaikina ja taikina. Lisää suolaa. Pyöritä vielä vähän aikaa taikina koukuilla.

Jaa taikina 4 osaan. Pyörittele osat palloiksi ja laita pallot voidellulle leivinpaperille lepäämään. Voitele tuorekelmu oliiviöljyllä ja peitä sillä taikinapallot. Anna kohota 2 tuntia.

Taikinan kohotessa voit valmistaa tomaattikastikkeen. Kuullota sipulia, porkkanaa, selleriä ja laakerinlehtimurskaa oliiviöljyssä. Lisää kattilaan sokeri ja timjami. Kuullota vielä hetkinen. Lisää joukkoon tomaattimurska, vesi ja punaviinietikka. Hauduta, kunnes kasvikset ovat kypsiä.  Soseuta kastike tasaiseksi ja mausta suolalla.

Laita uuni hyvissä ajoin kuumenemaan. Uunin voi lämmittää oikeastaan niin kuumaksi kuin irti lähtee. Omani saa 275 asteiseksi. Hanat siis kaakkoon! Ellei sinulla ole pizzakiveä käytössäsi, laita uuniin myös tyhjä pelti. Tarkoitus on vetää valmis pizza pellin päälle, jolloin se paistuu nopeasti alhaalta käsin.

Ota yksi hyvin kohonnut taikinapallo kerrallaan hellään käsittelyyn. Levitä taikinaa varovasti jauhotetuilla käsillä tai kaulimella niin, että se saavuttaa pyöreän muodon. Enää taikinaa ei käsitellä kovin ottein. Nosta pizza leivinpaperille. Levitä pohjan päälle tomaattikastike, kinkku ja päällimmäiseksi juustoraaste.

Vedä täytetty pizza kuumalle uunipellille, ja paista kuumassa uunissa nopeasti kypsäksi. Mozzarella ei pidä pitkästä kypsennyksestä. Kuumassa uunissa, kuumalla pellillä pizza kypsyy muutamissa minuuteissa.

Lisää uunista tulleen pizzan päälle rucolaa ja hieman oliiviöljyä. Nauti punaviinin kanssa.

*

Kun seuraavan kerran teen pizzaa tällä ohjeella ja 00-jauhoilla vähennän hieman jauhojen määrää. Pizzapohjasta tuli tälläkin ohjeella paras koskaan tekemäni, mutta jotenkin jäi sellainen kutina, että taikinan tulisi olla vielä vähän löysempää. Olen tehnyt samalla ohjeella pizzaa ihan tavallisilla suomalaisilla jauhoilla ja silloin taikana oli hieman löysempää.

Tähän kirjoittamani tomaattikastikkeen ohjeesta on tullut luottoresepti. Yleensä keittelen sitä vähän isomman määrän ja pakastan loput. Se on oivallinen pohja vaikka mihin. Nytkin kastiketta oli paljon enemmän kuin mitä neljään pizzaan kului, mutta loppu pääsi pakastimeen odottamaan jatkojalostusta. Tällä kerralla käytin vähän liian ison porkkanan kastikkeeseen. Makuun se ei niinkään vaikuttanut, mutta väri oli vähän oranssinpaa kuin tomaattikastikkeessa yleensä.

Hyvä pizza ei paljon täytteitä tarvitse. Tässäkin selvittiin vähällä: tomaattikastike, kinkku ja juusto. Kypsän pizzan päälle vielä vähän rucolaa ja se on siinä! Mikä on sinun lempipizzasi?

Silläkin uhalla, että postauksesta tulee pitkä (selän takana kysellään jo kirjoitanko romaania) vedän ranskalaisilla viivoilla yhteen hyvän italialaisen pizzan salaisuuden nykyisen tietoni valossa:

• käytä pohjaan laadukkaita, hienoksi jauhettuja jauhoja
• esitaikinalla saat pohjaan makua ja rakennetta
• melko pieni hiiva määrä riittää
• vaivaa voimakkaasti, että saat hyvän sitkon
• kohota hartaasti
• kohottamisen jälkeen käsittele taikinaa hellästi
• paista pizza kuumassa uunissa, kuumalla pellillä
• nauti pizza heti paistamisen jälkeen