Talviloma alkaa olla takana päin. Viime vuonna talviloma oli lomaa hiihdosta, kun lomailimme Thaimaassa. Tänä vuonna talviloma oli hiihtoa varten - hiihtoloma sanan varsinaisessa merkityksessä. Vietimme vuoden yhdeksännen viikon Ounasjoen rantatörmällä Pallastunturin kupeessa. Paikka oli meille tuttu viime kesältä. Kesäreissustakin löytyy matkakertomus. Lapset olivat Lapin talvessa ensimmäistä kertaa, oma Lapin talvikokemukseni on ainakin kymmenen vuoden takaa Levitunturin hulinoista, ja sanomattakin on selvää, että tunnelma oli hyvin erilainen. Olimme kaukana turistivirroista ja laskettelukeskuksista, aivan mahtavissa maisemissa, rauhassa ja hiljaisuudessa.
 |
| Maisemia Pallaksentien (tie 957) levähdyspaikalta noin 5 km ennen Raattaman kirkonkylää |
Lähdimme lomalle aamuvarhaisella. Kello soitti kotona Pirkanmaalla vähän neljän jälkeen aamulla. Jo Keski-Suomessa hämmästelimme lumen määrää, mutta emmepä tienneet, mikä meitä pohoisessa odotti. Matka sujui hyvin, vaikka ajokeli oli vaihteleva, paikoin huonokin. Pitkän matkan strategia perustui ison ketjuhuoltoaseman noutopöytäaamiaiseen ja pariin pienempään pikaiseen pysähdykseen. Lisäksi olin varannut autoon vähän evästä, lähinnä juomaa ja pientä naposteltavaa. Lapset kuluttivat aikaansa lueskelemalla, musiikkia kuunnellen ja toki pitkällä matkalla tuli unikin. Puhelinta tietysti räplättiin sen verran, kun akussa nyt virtaa riitti. Ja ehdittiinhän me pari matkapeliäkin pelata (piti keksiä laulu, jossa on meri ja toisessa pelissä piti keksiä laulu, jossa on eläin). Viimeinen stoppi tehtiin Muoniossa, jossa suuntasimme ruokakauppaan. Menomatkaa tehtiin kaikenkaikkiaan 13 tuntia.
Kun aikaisin aloittaa, paljon ehtii. Hiihtämään ei matkustuspäivänä ehditty, mutta ulos kuitenkin. Lapset riensivät lumen ihmemaahan heti, kun saivat ulkovaatteet päälle, ja aikuiset perässä, kun saimme tavarat purettua. Ruuan kanssa mentiin ensimmäisenä iltana sieltä, mistä aita on matalin. Ruuan valintaan oli kaksi kriteeriä, sen oli maistuttava kaikille ja sen valmistaminen piti olla mahdollisimman nopeaa ja helppoa. Jauhelihatäytteiset tortillat olivat ensimmäisen illan gurmeeta. Pitkä matka, ulkoilu kirpsakassa pakkassäässä, sauna ja tortillat tekivät tehtävänsä. Kävimme nukkumaan aikaisin.
Ensimmäisen päivän aamu valkeni kylmänä, mutta aurinkoisena. Meitä lähinnä olevat latu-urat kulkivat Vuontispirtin ympäristössä. Olimme jo kotona tutustuneet raattamanreitit.fi -sivustoon, ja suunnitelmana oli hiihtää ensimmäisenä päivänä reilun 10 km mittainen Varkaankierros. Aamun pakkaslukemat vähän kauhistuttivat. Mittari oli lähempänä kolmea kuin kahta kymmentä pakkasastetta. Ilma oli kuitenkin aivan tyyni ja pakkanenkin näytti lautuvan, joten hyvien eväiden kera lähdimme matkaan. Nahkeaa oli eteneminen kovassa pakkassäässä, mutta saavutimme kuitenkin Varkaankurun kodan, jossa paistoimme kaminan päällä makkarat ja jatkoimme matkaa, kierroksen loppuun saakka. Koko porukka, isommasta pieninpään, kiersi Varkaankierroksen, vaikka välillä otti vähän koville.
Makkaroilla ei koko loman ruokailuja kuitattu. Koska kauppa on kaukana, viikon menu hahmoteltiin jo kotona. Suunnitelma oli tukeva aamiainen, pieni välipala lounasaikaan, päiväkahvit ja illalla kunnon tuhti ruoka. Nappasin kotoa pakastimesta mukaan karitsan viulun, jonka valmistin luottoreseptillä. Kotona olin tehnyt valmiiksi myös dukkah-mausteseoksen, jolla maustettiin uunissa kypsennetyt puikulan puolikkaat. Dukkah-perunat ja kahvilla maustettu lampaanviulu on maukas yhdistelmä. Paikalliselta poromieheltä ostimme poronkäristyslihat. Paistista valmistettu käristysliha oli niin hyvälaatuista ja loistavan makuista, että kilon verran tuhottiin yhdellä istumalla puikulamuusin kera. Toki nälkäkin on hyvä mauste. Muonion kauppaostosten täydennyksiä haettiin Raattaman kyläkaupasta, ja ajelimmepa yhtenä päivänä, ihan vain huvin vuoksi, Enontekiön Hettaan ostamaan maitoa ja leipää. Samalla tutustuimme Tunturi-Lapin luontokeskuksen näyttelyihin, ja joimme pullakahvit. Johan siinä on monta syytä ajella kymmenien kilometrien päähän maitokauppaan. Luontokeskukset ovat muuten ehdottomasti tutustumisen arvoisia paikkoja. Niissä on tasokkaat ilmaiset näyttelyt ja pienet matkamuistomyymälät. Monien luontokeskusten yhteydessä on myös kahvila tai ravintola.
Ehkä paras itse valmistettu ateria loman aikana oli loimulohi. Ruoka ei valmistunut helpolla, vaan sen eteen nähtiin todella vaivaa. Kesti aikansa, että reilu metrinen hanki saatiin lapioitua kodan suulta, niin että päästiin tekemään nuotio. Hieman epäillyttikin, että miten kala mahtaa yli 20 asteen pakkasessa kypsyä, mutta kyllä se vain kypsyi. Lohifile suolattiin noin tunti ennen paistamista. Loimutuslauta liotettiin vedessä, ettei se syty palamaan. Lohi kiinnitettiin puutapeilla loimutuslautaan ja samalla ylimääräinen suola fileen pinnalta pyyhkäistiin pois. Lohta kypsennettiin nuotiolla yhteensä ehkä noin tunti välillä käännellen. Lohi yritettiin pitää riittävän etäällä tulen loimusta, mutta kuitenkin sen verran lähellä, että kala kypsyi. Muutaman sekunnin kärsi kättä pitää lohen ja nuotion välissä. Loimutettu lohi nautittiin yksinkertaisen vihreän salaatin ja keitettyjen perunoiden kera.
Kun lohta ruvettiin valmistamaan, oli vielä aivan valoista. Kalan kypsyessä ehti kuitenkin ilta pimetä. Nuotion loimussa olisi ollut tunnelmallista istua pidempääkin, mutta edes porontaljat eivät lämmittäneet riittävästit. Minä siirryinkin aika nopeasti sisälle mökkiin perunankeitto puuhiin, kun mies jäi vahtimaan kalan kypsymistä. Jälkiruokiin ei lomalla paljoakaan panostettu. Takkatulessa paistettiin vaahtokarkkeja tai juomaksi nautittiin minttukaakaota vaahtokarkeilla. Kerran taisin tehdä yksinkertaisen suklaamoussen, jonka resepti tosin kaipaa vielä vähän hiomista, mutta ensimmäinen yritys oli sen verran lupaava, että pienen jalostuksen jälkeen, resepti kelpaa tänne julkaistavaksi. Ihan oikea jälkiruoka tuli nautittua Hotelli Pallaksella, jonne yhtenä iltana ajoimme syömään. Alkuun pöytään tuotiin tarjottimellinen leipää ja voita. Oma herkkuni oli näkkileipä, mutta myös limppu sai perheeltä puoltavia ääniä lautasen parhaaksi leiväksi. Aikuiset söivät Tunturimenun, jonka alkuruokana oli blinejä siianmädillä. Pääruuaksi saimme poronpotkaa muusilla ja jälkiruuaksi nautimme suklaakakkua, herkkutatti-kinuskia ja puolukkajäätelöä. Menu oli oikein onnistunut kokonaisuus ja kaikenkaikkiaan varsin maukas. Maut olivat pääosin perinteisiä, joten tilatessa tiesi, mitä tuleman pitää. Yksi yllätyskin oli ja se oli jälkiruuassa. Päällimmäisenä jäi mieleen yksi jälkiruuan komponenteista: herkkutatti-kinuski, jossa todella maistui voimakkaasti sieni. Se sopi hyvin hieman tunkkaisen mudcake-tyylisen kakun ja raikkaan puolukkajäätelön kylkeen. Lasten menua kehuinkin jo kesällä. Apukokit oikein odottivat pääsevänsä syömään saman menun kuin kesällä, jossa alkuruuaksi oli lohikeittoa, pääruuaksi poronkäristystä ja jälkiruuaksi vanilijajäätelöä. Näin se pitää olla: lapsillekin kunnon ruokaa, kunnon raaka-aineista! Hotelli Pallas on nähtävyys jo sinänsä. Retrohotelli istuu hyvin ympäristöönsä. Iso hirsirakennus on kaunis ja sisustuksen yksityiskohdat miellyttävät silmää. Astiastokin on retroa. Harmittavasti vain sen tyyli on eri aikakaudelta kuin ravintolan muu tyyli. Lautaset huokuvat 90-lukua. Maisemat ovat tietysti mahtavat. Me emme kovan sumun vuoksi maisemista päässeet nauttimaan, mutta tulipa ravintolan lisäksi piipahdettua tunturikeskuksessa. Vähän jäi harmittamaan se, että www-sivuilla ei mainittu a la carte tarjoilun alkavan vasta klo 17. Vähän tuli odottelua, mutta moneen kertaan syödessä kuitenkin totesimme, että hyvää kannattaa odottaa. Taisin olla kovin nälkäinen Pallaksella, koska annoskuvista tuli niin huonoja. Jälkiruuan unohdin kuvata kokonaan.
Kunnon turistien lailla pääsimme myös ihastelemaan poroja maatilamajoitus Auttossa. Tytöt hyppäsivät poron kyytiinkin. Tuossa poroa ihmetellessä oikein tunsin auringon lämmittävän - se taisi olla lupaus keväästä. Auttossa nautimme myös ihanat munkkikahvit. Poromiehen suosituksesta lähdimme kiertämään Vuontispirtille Ahovaaran lenkkiä. Ehdimme parahiksi Ahovaaran laelle ihailemaan auringonlaskua. Tuosta vajaan neljän kilometrin mittaisesta lenkistä tulikin suosikki. Raskas, pitkä ja paikoin jyrkkäkin nousu palkittiin huikealla alamäellä. Raattaman reitit- latuverkostoa ei voi kun kiittää ja kumartaa. Ladut olivat mahtavassa kunnossa! Reitiltä löytyi moneen makuun oli mäkeä ja tasaista, lyhyttä ja pitkää. Lähes kaikki reitit tuli kierrettyä. Tällä porukalla emme lähteneet tunturiin hiihtämään, mutta sinnekin olisi päässyt.
Koska lumitalvi on eteläisessä Suomessa melko huono, nautimme suunnattomasti lumesta. Pihasta laskettiin mäkeä rantatörmältä kohti Ounasjokea ja eksoottisia harrastuksia lapsilla oli. Tiedättehän: matala katto ja korkea hanki sekä sauna, lapset ja lumihanki? Matkan rasituksia helpottaaksemme olimme päättäneet tulla kotiin kahdessa osassa. Yöpaikaksi valikoitui Oulu. Kylpylähotelli on lapsiperheelle aina varma valinta, eikä Oulun Eden ollut pettymys tälläkään kerralla. Kylpemisen lisäksi aamiaista odotettiin kovasti. Huhupuheet olivat kertoneet aamiaisen suklaaputouksesta. Onneksi puheet eivät olleet pelkkää huhua! Muuten sekä aamiainen, että illallinen kylpylähotellissa olivat varsin tavanomaisia. Palvelu sen sijaan oli loistavaa. Lasten hampurilaisen sai tilattua alakerran grillistä, kun aikuiset ja isompi apukokki söivät a la carte listalta. Mutta kuulemma saman tyylinen menu, kuin hotelli Pallaksella tarjottiin, olisi lapsille maistunut. Minulle mieleisintä oli myös se, että Oulun piipahdukseen sai yhdistettyä yhden mukavan tapaamiseen ja kuulumiset tulivat vaihdettua. Kotona on oltu nyt yksi päivä, laukut on purettu ja pyykit on pesty. Kilometrejä autonmittariin kertyi huimat 2470. Kauas on pitkä matka. Nyt on nähty Lapin kesä ja Lapin talvi. Onkohan seuraavaksi ruskaretken vuoro?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti