Jeppe Niilonpoika - kohtuuttomuuden komediaa Tampereen Työväen Teatterissa

Tampereen Työväen Teatterin näyttämön valtaa kevätkaudella Akse Pettersonin versio Jeppe Niilonpoika klasikkonäytelmä. Modernisoitu versio on perusjuoneltaan uskollinen vanhalle klassikolle, mutta näytelmä oli tuotu rohkein ottein nykypäivään. Ihan kevyt lauantai-illan kulttuuririento Jeppe Niilonpoika ei ole. Alkoholi ja siihen liittyvät lieveilmiöt eivät koko ajan naurata, vaikka komediasta kysymys onkin.

Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Jeppe Niilonpojan rohkea toteutus saanee ristiriitaisen vastaanoton. Tämä oli huomattavissa jo ensi-illassa. Väliajalla keskusteluissa kävi ilmi kahtia jakoinen suhtautuminen näytelmään. Oli niitä, jotka pitivät kovasti ja niitä, jotka eivät pitäneet lainkaan. Väliajan jälkeen kiinnitin huomiota siihen, että osa yleisöstä oli äänestänyt jaloillaan.

Mitä sitten itse pidin näytelmästä? Ensin ajattelin, että ei, ei ole hyvä. Koenkin olevani enemmän sellaista kesäteatterityyppiä, joka nauttii siitä, että katsomossa pääsee helpolla, kun juoni etenee lineaarisesti ja tapahtumat ovat selvästi jossakin ajassa ja paikassa kiinni. Mutta enemmän mietittyäni totesin, että välillä on hyvä haastaa itseään ja kykyään katsoa rohkeaa ja modernia näyttämötaidetta. Yön yli nukkumisen jälkeen voinkin todeta, että paljon oli näytelmässä hyvää ja katsomisen arvoista. Nousuhumalan hilpeyden ja laskuhumalan ankeudeun pääsee kokemaan katsomossa ilman, että tarvitsee kärsiä krapulaa.

Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näen lavalla Joonas Heikkistä näytelmän Jeppe Niilonpoikaa. Mielestäni hän onnistuu hyvin roolissaan ja näyttelee ilmeekkäästi, mutta melko vähäeleisesti sen miten käy kun viina vie ja kun alkoholilla on valta. Muista hahmoista jäivät erityisesti mieleen hillittömästi hihittelevänä paronina esiintynyt Jyrki Mänttäri ja näytelmän hauskimpana hahmona viinatrokari Jaakko Suutari, jota näytteli Mia Selin.

Eräissä kohtauksissa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa. Esimerkiksi näytelmän alkupuoliskon kohtaus, jossa Jeppe nousuhumalassa kulkee kaupungissa bileistä ja baarista toiseen, on mielestäni tarpeettoman pitkä. Kohtauksen pituutta lisää se, että kaikki vaikuttaa vähän psykedeeliseltä sekametelisopalta. Näyttämöllä tapahtuu paljon ja kaikkea, joten siinä mielessä kohtaus on hyvä kuvaus nousuhumalan iloista ja riemuista, mutta vähemmälläkin katsoja olisi saanut ajatuksesta kiinni. Kohtauksesta tuli vähän mieleen syksyllä niin ikään työviksessä näkemäni Juhannustanssit. 

Kuva:  Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Samaa tiivistämisen varaa olisi ollut myös kohtauksessa, jossa Jeppe Niilonpoika uskoi olevansa paroni ja vallankahvassa. Todellinen valtias taisi läpi näytelmän olla kuitenkin olla Kuningas Alkoholi. Erityisesti näissä edellä mainituissa kohtauksissa on helppo ymmärtää miksi näytelmän suositusikäraja on varsin korkea. Ikäraja 15-vuotta ei välttämättä ole liioittelua, vaikka se etukäteen saattoi siltä tuntuakin.

Lopuksi en malta olla kehumatta näytelmän musiikkia. Miten hienolta kuulostaa Sibelius kitaralla soitettuna! En ole usein kuullut, mutta kuulisin mielelläni lisää. Teatteriharrastukseni jatkuu jo ensi viikolla, jolloin niin ikään lähden Tampereelle. Silloin Työväenteatterin Kellarisalin näyttämöllä on Ruusuruoskan ensi-ilta. Ja oikein erityisellä innolla odotan ensi syksyä, jolloin Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä esitetään Hamlet. Teatterin mukaan tulossa on visuaalisesti ja musiikillisesti taidokas tuotanto. 

Yhteistyö: Liput saatu Tampereen Työväen Teatterista