Viikonloppukokin luumuhillo

Vihdoinkin! Sinikka-luumun satoa on odoteltu vuosikausia. Milloin tulee nuput, jotka eivät kylmyyden tai kuivuuden vuoksi aukea. Toisena vuonna kukatkin puhkeavat, mutta tulee niin kylmä, että ei ole pölyttäjiä. Sitten käy niin, että kesästä tulee niin kuiva, että hedelmät jäävät rusinan kokoisiksi ja tippuvat ennen aikojaan maahan. Muurahaisiakin on syytelty. Ja kirvoja. Ja liian rajua leikkaamista. Nyt ihana Sinikka teki kunnon sadon. Sen verran on luumuja tullut aikaisemminkin, että maku on päästy hyväksi toteamaan. Ensimmäistä kertaa pääsin jalostamaan luumuja hilloksi asti. Näin sen tein:

*

Luumuhillo

1,3 kg luumuja

0.5 dl vettä

500 g hillosokeria

Laita luumut ja vesitilkka kattilaan. Keitä kunnes luumut ovat pehmeitä. Kaada massa siivilään ja painele hedelmäliha ja neste siivilän läpi takaisin kattilaan. Punnitse massa ja lisää hillosokeripussin ohjeen mukaan sokeria. Minä laskin, että 500 g on hyvä määrä. Keitä luumumassaa ja hillosokeria noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Kuori mahdollinen vaahto pois ja jaa hillo puhtaisiin lasipurkkeihin.

*

Luumuhillosta tuli älyttömän kauniin väristä, syvän punaista. Hillosta tuli yllättävän hapokasta. Minä en luumua kovin hapokkaaksi hedelmäksi miellä. Hapokkuus kuten värikin on ilmeisesti luumun kuoresta peräisin. En nimittäin ruvennut kalttaamaan hedelmiä. Hapokkuus tuntui eniten lämpimässä hillossa, ja se väheni, kun hillo jäähtyi. Kestääköhän se paistamista? Saankohan tänä vuonna joulutortut itsetehdystä hillosta?

Oli mulla mielessä tehdä luumuista muitakin säilykkeitä, mutta hermo petti. Kivien irrottaminen on niin haastavaa, että jääkööt rommiluumut odottamaan toista joulua. Rommiluumut pitäisi ehkä tehdä vähän aiemmin syksyllä. Nyt hedelmät olivat liian kypsiä ja kiven irrottaminen oli sotkuista puuhaa. Kärsivällisyys kesti koittaa muutaman kiven poistamista.

Jos satoa saadaan vielä tulevinakin vuosina, voisi hilloa koittaa maustaa enemmän. Ehkä rommilla, vanilijalla, kardemummalla, tähtianiksella tai kanelilla. Ja tottahan niitä luumuja tulee. Ilmeisesti saamamme neuvot olivat oikeat. Oksien rajumpi karsiminen auttoi. Tai sitten oli vain Sinikalle hyvä kesä. Satoisa syksy oli Sinikan pelastus, sillä on nimittäin monesti ollut menolippu melkein runkoon teipattuna. Hassua on pitää pienessä pihassa puuta, joka ei tuota satoa. Luumupuuhan ei ole erityisen kaunis kuin muutaman päivän toukokuussa. Toisaalta, kun tarkemmin miettii, luumupuu on kaunis myös lehdettömänä lokakuun pimeässä illassa, kun sen oksille ripustaa lyhtyjä. Ja nyt kun oikein muistelen, taidan pitää siitä myös tammikuussa, kun sen oksat ovat pakkasyön jäljiltä kuuran peitossa. Kaunein se on kuitenkin toukokuussa niinä muutamina päivinä, kun puu on kauttaaltaan valkeiden kukkasten peitossa.