Pihlajanmarjacurd, pihlajanmarjasiirappi ja pihlajanmarjakakku - herkkuja pihlajasta?

Pirkanmaalla on tänä vuonna ollut kehno marja vuosi. Minun vattupaikkani ovat olleet tyhjiä. Mustikkapaikkani on tavallisesti tori, mutta sielläkin mustikoita oli kovin vähän ja kovin kalliilla myynnissä. Onneksi äiti toi Pohjanmaalta mustikoita ja viinimarjoja. Mansikan itsepoiminta-aikaan olimme reissussa. Toki ostin pakastimeen mansikoita, mutta eihän se ole sama kuin itse poimittu ja itse säilötty. Yksi marja on tänä vuonna runsassatoinen, ja se on pihlajanmarja. Omassa pihassa tien vieressä pihlajassa on niin paljon marjoja, että oikein mietin jaksaako puu kantaa kaiken. Onneksi marjoja on myös pihassa järven puolella, ja niitä marjoja saatoin hyödyntää kokeiluissani

Mietin vähän mitä pihlajanmarjoista voisi saada aikaan. Olen nähnyt reseptejä kapriksista ja hyytelöstä ja kuullut erinäisiä  ja vähän koomisiakin tarinoita kotiviinistä. Päätin kuitenkin kokeilla jotain muuta. Ensimmäisenä pihlajanmarjoista tulee mieleen niiden happamuus, ja sen vuoksi ajattelin, että johonkin makeaan tai erittäin makeaan minun on pihlajanmarjani yhdistettävä. Meillä oli sopivasti tulossa (kauden ensimmäiset) rapujuhlat, ja niinpä päätin tehdä pihlajanmarjoista curdin, jolla täyttäisin ihan tavallisen sokerikakun. Samalla kandeerasin muutamia pihlajanmarjoja koristeeksi ja keittelin siirappia, jolla kostutin kakkupohjan.

Curd-villitykseni oli huipussaan muutama kevät sitten, jolloin kokeilin valmistaa curdia raparperista, appelsiinista, sitruunasta, mustikasta ja puolukasta. Tein pihlajanmarjacurdin samoilla opeilla kuin aiemminkin. Keittelin marjoja vähässä vedessä sen verran, että sain mehut irti ja tein curdin mikrossa. Toisessa kattilassa keittelin kokonaisia marjoja sokerivedessä. Osan tertuista nostin pois jo hyvissä ajoin, mutta osaa keittelin pidempään. Lopulta siivilöin siirapiksi tiivistyneen liemen. Sokerikakkupohjan tein 3 munasta niin ikään vanhoilla opeilla. Vielä ennen tarkempaa ohjetta vinkkaan, että facebookista löytyy video rapujuhlien jälkiruokapöydästä, josta tuli kakkubuffa. Lähti vähän mopo käsistä...

*

Pihlajanmarjakakku pihlajanmarjacurdilla täytettynä

3 munan sokerikakku pohja

kostutukseen

1 dl maitoa

0,5 dl pihlajanmarjasiirappia

täyte

pihlajanmarjacurdia

2 dl kermaa vaahdotettuna

1 dl turkkilaista jogurttia

0,5 dl sokeria

kuorrutukseen ja koristeluun

2 dl kermaa vaahdotettuna

kandeerattu pihlajan marjoja ja marmeladia

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta osat maidon ja pihlajanmarjasiirapin sekoituksella.

Sekoita vaahdotettu kerma ja turkkilainen jogurtti keskenään. Mausta sokerilla.

Laita kakkupohjan päälle kerros kerma-jogurtti seosta ja kerros lemon curdia. Täytä toinen väli samalla tavalla. Jos on mahdollista, kakku kannattaa täyttää tarjoilua edeltävänä päivänä, jolloin se ehtii kostua ja maut tasoittua.

Kuorruta kakku kermalla ennen tarjoilua ja koristele kandeeratuilla pihlajanmarjolla ja marmeladilla.

Pihlajanmarjacurd

3 dl pihlajanmarjoja

1 dl vettä

1 rkl sokeria

1,5 dl sokeria

2 kananmunaa

50 g voita

Laita kattilaan puhdistetut pihlajanmarjat, vesi ja ruokalusikallinen sokeria. Keitä marjoja, kunnes ne pehmenevät. Painele pihlajanmarjat siivilän läpi mikron kestävään astiaan. Tarkoitus on saada aikaan noin 1,5 dl pihlajanmarjamehua. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Lisää jäähtyneen pihlajanmarjamehun joukkoon huoneenlämpöiset kananmunat ja voi. Laita aineet mikroon ja pyöritä mikrossa täydellä teholla 30 sekuntia. Ota astia mikrosta ja sekoita voimakkaasti vispilällä. Toista 30 sekuntin mikrotus ja sekoitus, kunnes curd on paksuuntunut. Yleensä toisto tarvitsee tehdä 5-6 kertaa. Curd paksuuntuu vielä jonkin verran jäähtyessään.

Laita curd puhtaaseen lasipurkkiin, jossa se säilyy parikin viikkoa käyttökelpoisena. 

Kandeeratut pihlajanmarjat ja pihlajanmarjasiirappi

muutama pihlajanmarja terttu

5 dl vettä

2,5 dl sokeria

vähäsen hienoasokeria

Upota puhdistettu pihlajanmarjaterttu kiehuvaan veteen ja anna keitä pari kolme minuuttia. Nosta marja tertut pois vedestä. 

Ota talteen 2,5 dl vettä ja mittaa sekaan sokeri. Kun sokeri on sulanut laita vielä pihlajanmarjatertut veteen ja jatka keittämistä viitisen minuuttia. Nosta pihlajanmarjatertut kuivumaan esimerkiksi grillivartaan päälle ja jatka siirapin keittämistä, kunnes rakenne on mieleisesi. Siivilöi siirappi, mikäli marjoista on jäänyt roskia siirappiin ja purkita puhtaaseen astiaan. Siirappi säilyy joitakin viikkoja jääkaapissa, josta sitä voi käyttää esimerkiksi jälkiruokien kastikkeena.

Kun marjatertut ovat hieman kuivahtaneet voit vielä pyöritellä marjoja sokerissa.

*

Happamiahan ne pihlajanmarjat ovat. Mutta minusta sekä siirappi, että curd olivat oikein onnistuneita pihlajanmarjakokeiluita. Kyllä pihlajanmarjastakin herkkua saa! Vaikka ei näillä määrillä pihlajaa tyhjätä, mutta minusta idea oli pihlajanmarjojen hyödyntämisestä oli toimiva ja kakkukin oli herkullista. Reseptissä on linkki 3 munan sokerikakkupohjaan, joka valmistetaan kertomalla kananmunien paino 0,7. Näin saadaan paino, minkä verran taikinaan mitataan sokeria ja jauhoja. Sen jälkeen kun koin ahaa-elämyksen reseptin kanssa, en ole muilla konstein sokerikakkupohjaa tehnytkään. Kannattaa tsekata, kun seuraavan kerran on ajankohtaista leipoa täytekakku.

Koska kaikki curd ei kulunut kakkuun, on sille pitänyt keksiä muutakin käyttöä. Toistaiseksi olen sivellyt sitä myös vaalean paahtoleivän päälle. Siinäkin se ajaa asiansa mukavasti. Curdissa maistuu pihlaja, mutta curd ei kuitenkaan ole liian hapan. 

Ennen kaikkea pihlaja maistuu todella kauniin värisessä siirapissa. Kandeeraus taisi marjojen kohdalla olla epäonnistunein kokeilu. Kauniita ne olivat kakun päällä, mutta olisipa niitä voinut laittaa koristeeksi vaikka raakanakin, ja kiiltävän pinnan marjoihin olisi varmasti saanut vähemmälläkin vaivalla. Osallistun tällä reseptillä Parhaat Ruokablogit syyskilpailu 2019.

Vispipuuroa punaherukoista

Puurofania hemmotellaan nyt, kun vispipuuroa saa tuoreista marjoista. Puolukoiden kypsymistä odotellessa tein vispipuuron punaherukoista, tai punaisista viinimarjoista kuten minä niitä kutsun. Vispipuuroa olen tehnyt myös omenoista, ja se onnistuisi myös vadelmista. Tosin minä en malttaisi vadelmia laittaa vispipuuroon edes sellaisena vuotena kun niitä on yllinkyllin. Tänä vuonna vadelmasato jäi näillä nurkilla poikkeuksellisen huonoksi. Puolukkavispipuuro on ehdottomasti mielestäni parasta, mutta huonoksi ei jäänyt tämä herkukkavispikään.

*

Vispipuuro punaherukois

1 l vettä

1 1/2 dl mannasuurimoita

5 dl punaherukoita

1 dl sokeria

ripaus suolaa

Lisää punaherukat veteen. Keitä punaherukoita vedessä muutama minuutti. Jos haluat puurosta aivan sileää, kaada neste siivilän läpi kulhoon. Marjoista kannattaa puristella kaikki mehut talteen esimerkiksi lusikan avulla. Kaada herukkamehu takaisin kattilaan. Jos sattumat eivät haittaa, kannattaa marjat jättää puuron sekaan ja unohtaa siivilöiminen ja paseeraaminen. Tuleepahan enemmän vitamiineja ja kuituja lopputuotteeseen, kun kuoret ja sattumat ovat puurossa mukana.

Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, sokeri ja suola. Keitä puuroa noin 5 minuuttia, välillä sekoitellen.

Anna puuron jäähtyä kylmäksi. Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella tai monitoimikoneella kuohkeaksi. Jäähtynyt puuro vaahtoutuu helpommin ja kuohkeammaksi.

Nauti sellaisenaan tai maidon ja sokerin kera välipalana tai jälkiruokana.

*

Vispipuuro on oikein salonkikelpoista jälkiruokaa. Nätillä esillepanolla on tietysti merkitystä. Onhan se nyt hienoa syödä hopealusikalla ja kauniilla koristeilla jälkiruokaa. Näin hienosti marengeilla koristeltuna meillä syötiin yhdet annokset sunnuntaisen päivällisen jälkiruuaksi. Sekaan lorautettiin tilkka mantelimaitoa ja halutessaan päälle sai ripotella sokeriakin.  Loput puurot apukokit pistelivät paljon arkisemmista astioista ja arkisemmin tykötarpein välipalaksi koulun jälkeen.

Aikaisemmin vannoin mannapuuroa keitellessä perinteisen Anna-mannan nimiin. Sittemmin olen löytänyt hieman terveellisemmän vaihtoehdon mannasuurimoille ja nykyisin käytän täysjyväspelttimannaa, joka toimii oikein hyvin vispipuurossakin. Mutta myönnettävä kyllä on, että ei ole Anna-manna pakkauksen voittanutta. Vaikka pakkaus on retro, siinä on jotain mikä miellyttää. Ehkä taika on siinä hymyilevästä lettipäästä, jota katsellessa tulee ihan hyvälle mielelle.

Puhtaan valkeat marengit ja voittajan fiilis

Marenki on pitkään ollut mulla sillä listalla, jossa on epäonnistuneita ruokajuttuja. Vaan eipä ole enää! Aina ennen tuli ruskeita marenkeja. Eihän niiden väriä saaneiden maussa mitään vikaa ollut, mutta eivät ne ole niin nättejä kuin puhtaan valkeat. Koska puhtaan valkeat eivät onnistuneet oikeastaan muusta kuin aquafabasta eli kikherneiden liemestä syyttelin leipurin taitojani ja syyttelin uunia. Aloin värjätä marenkeja ties millä. Esimerkiksi lakritsajauheesta tulee väriä ja makua. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että olen enemmän kokki kuin leipuri. Eivätkä nämä marenkiseikkailut ainakaan hivelleet leipurinitsetuntoani. Hain uusia ohjeita ja noudatin niitä pilkun tarkasti. Oletteko huomanneet useissa ohjeissa kehotetaan lämmittämään uuni 100, jopa 150 asteeseen. Ja juuri tuo on se kohta, joka saa marengit epäonnistumaan! Kokeilin tavallisella uunilla, kokeilin kiertoilmalla asteita varovasti pienennellen. Kun itkin marenkituskaani facebookissa, sain neuvoksi pistää uunia reilusti pienemmälle. Marenkia ei paisteta, vaan se kuivatetaan. Arvatkaapa mitä? Säädin kiertoilmauunin 60 asteeseen ja tsä-dää: muutamassa tunnissa puhtaan valkeita marenkeja. 

Keittokirjat, lehdet ja netti ovat marenkiohjeita pullollaan. Helppoa kuin heinänteko luulisin, mutta todistettavasti olen epäonnistunut useita kertoja. Lisäksi työpaikan kahvipöytäkeskustelujen perusteella tulkitsen, että valkoisten marenkien metsästäjiä on muitakin. Joten tässä vielä oma ohjeeni ja vinkit marenkien valmistamiseen.

*

Valkeat marengit

3 valkuaista

2 dl (tomu)sokeria

2 tl maissitärkkelystä

1 tl sitruunamehua

Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset kevyesti vaahdoksi mielellään lasi- tai teräskulhossa. Lisää sokeri muutamassa erässä valkuaisvaahtoon voimakkaasti vaahdottaen. Maissitärkkelys kannattaa lisätä viimeisimpään sokerierään, jolloin se sekoittumaan tasaisemmin vaahtoon.

Jatka vaahdottamista niin kauan, että seos on kiiltävää, valkoista ja kovaa. Aivan lopuksi lisää happo, joka voi olla esimerkiksi valkoviinietikkaa, balsamicoa tai sitruunamehua.

Asettele tai pursota valkuaisvaahto uunipellille leivinpaperin päälle

Laita marengit noin 50-70 asteiseen uuniin noin 2 tunniksi. Kypsä marenki on kevyttä, kuivaa ja vaaleaa ja irtoaa hyvin leivinpaperista. Kypsymisaikaan vaikuttaa luonnollisesti myös marenkien koko. Kuvan pienehköt marengit olivat uunissa vähän vajaa 2 tuntia. Sen jälkeen sammutin uunin ja marengit lepäsivät jäähtyvässä uunissa luukku raollaan vielä reilun tunnin ajan.

*

Kyllä voi ihminen pienestä tulla niinkin pienestä onnelliseksi kuin valkeasta marengista. Marengin valmistaminen ei ole vaikeaa. Oikein harmittaa, että verkossa ja painetussakin materiaalissa on niin paljon virheellistä tietoa uunin lämpötiloista. Loppuun vielä muut vinkkini onnistuneen marengin  valmistamiseen ja muutamiin seikkoihin, joihin kannattaa kiinnittää huomiota: 

• Käytä mielellään lasi- tai teräsastiaa. Muovikulhoon saattaa jäädä rasvajämiä, jotka vaikeuttavat vaahdottamista
• Pidä huoli, että vatkain ja astiat ovat täysin kuivat, eikä niissä ole yhtään vettä. Vesi pilaa marengin välittömästi.
• Vaahdota valkuaiset huoneenlämpöisinä.
• Lisää sokeri pienissä erissä, jotta se ehtii sekoittua ja sulaa taikinaan. Jos sokeri ei ole sekoittunut kunnolla, se erottuu uunissa.
• Älä laita marenkia liian kuumaan uuniin. Liian kuumassa uunissa marenki paistuu ruskeaksi eikä jää kauniin valkoiseksi. Marenkia ei paisteta, se kuivataan.
• Uunit ovat hyvin erilaisia, tarkkaile oman uunin lämpöä
• Lisää myös happo. Se on sitkeän sisuksen ja rapean kuoren salaisuus.

Valmistan marengin muuten lähes poikkeuksetta pakastetuista valkuaisista. Pakastan aina ruuan valmistuksesta ja leivonnasta ylijääneet marengit ja otan ne käyttöön. Ylimääräisiä valkuaisia voi hukuttaa myös pannaritaikinoihin, munakkaisiin jne. 

Marengit ovat ihan kivannäköisiä tarjottavia kahvipöydässä, mutta niillä voi myös hyvin koristella kakkuja, leivonnaisia tai vaikkapä jälkiruokia. Ellei sitten tee niin minipavlovia, jotka kermalla ja täytteillä höystettyinä ovat jälkiruokia sellaisenaa.

Aurinko ja rentoa oleilua Khao Lakissa

Thaimaan lomalta lähdettiin hakemaan aurinkoa, rantaa ja rentoa oleilua. Sitä saatiin! Kirjoittelin edellisessä postauksessa loistavasta hotellistamme X10, joka sijaitsi Khao Lakissa Nangthong rannan pohjoisosissa. Ranta oli upea rauhallinen hiekkaranta melkein sellainen mistä olimme haaveilleetkin. Ranta täytti vaatimukset niiltä osin, että se ei ollut rantatuolin täyttämä. Koska alue on osa luonnonsuojelualuetta rannalla ei - luojan kiitos - ollut myöskään moottoroituja aktiviteetteja. Myöskään kaupustelijoita ei rannalla tavattu. Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Olimme haaveilleet illallisista varpaat rantahietikolla, mutta sen saimme unohtaa. Rannalla ei juuri ollut palveluita. Ruokapaikoista on tulossa vielä yksi erillinen postaus. 

Kotirannassa kulutimme aikaa ihan kaikkina päivinä. Mukavuuden haluisina löhöilimme rantatuoleilla allasalueella ja rannan tuntumassa, mutta uimassa käytiin sekä altailla, että meressä. Rantaa mittailtiin kävelemällä edes takaisin, ja ihan mukavan kävelylenkin saikin kun kävelemällä rannan päästä päähän.

Yhtenä päivänä lähdimme taksilla kotirantaa kauemmas ja kuskin suosituksesta kurvasimme Cocounat Beachille, jossa huvimme olivat samankaltaiset kuin kotirannalla. Meressä kelluttelua, rannalla loikoilua ja rauhallista kävelyä. Coconut Beach oli kotirantaa loivempi ja iltapäivän puolella meri meinasikin laskuveden myötä karata aika kauas. Tällä rannalla oli palveluita hieman enemmän. Onneksemme Coconut Beachillakaan ei tarvinnut kuunnella moottoreiden pärinää tai häiriintyä kaupustelijoista. Rantatuoleja oli, mutta ne olivat aivan metsänrajassa, jolloin kaunis ranta jäi vapaaksi katsella ja kävellä.

Aikaisemmin jo kirjoitin, että hotellin palveluista käytimme lähinnä kuntosalia ja ohjattua allasjumppaa. Näiden aktiviteettien lisäksi joka päivä tietysti uimme altailla ja meressä sekä kävelimme rannalla. Hieronta kuului ohjelmaan useimpina päivinä. Hotellillakin olisi ollut spa, joissa palveluja olisi ollut tarjottavana, mutta me kävimme rannan tuntuman perinteisillä thaihierojilla usemman kerran koko porukka. Hintataso Thaimaassa on todella alhainen ja 300 BHT tunnin rentouttavasta hieronnasta tuntuu todella pieneltä korvaukselta. Varsinkin kun lyhyeen taksimatkaan kului helposti sama summa. Hierojien rankka duuni herättää kyllä kunnioitusta! Eipä ihme, että ottivat mielellään lapset hierottavaksi. Varmasti vähän kevyempi homma hieroa koululaista kuin aikuista.

Olimme kotona vähän selvitelleet erilaisia retkimahdollisuuksia. Etukäteen kiinnostavilta vaikuttivat erilaiset veneretket, vesipuistot ja snorklaus. Mutta miten se kaksi viikkoakin kuluu niin nopeasti. Retket jäivät puheeksi, vaikka tarjontaa kyllä olisi ollut monenlaista. Aikuisilla olisi ollut vähän innostusta, mutta lapset olivat tyytyväisiä oloonsa hotellilla. Niinpä kävi sitten sillä tavalla, että yhteiset retket jäivät tekemättä. Puoliso pääsi miesporukassa kalareissulle, kun Pohjanmaan miehet etsivät veneeseen kolmatta kalastajaa. Itse kävin kokkikurssilla, josta olin lueskellut jo Suomessa. Olin enemmän kuin tyytyväinen, että löysin hotelilta Hilkan kaveriksi ja pääsin tutustumaan paikalliselle ruokatorille ja kokkailemaan thaimaalaista ruokaa autenttisessa ympäristössä. Mikäli liikut Khao Lakin suunnalla ja kokkikurssi kiinnostaa suosittelen Pakinnaka cooking schoolia lämpimästi.

Hotellilla oli joinakin iltoina tarjolla iltaohjelmaa. Emme osallistuneet iltarientoihin kovinkaan aktiivisesti. Näin pitkän ajan kuluttua mieleen ei nouse juuri muuta kuin tulishow, joka oli kyllä todella vaikuttava. Iltaohjelmien jälkeen hotellialue hiljeni nopeasti. Illat ja yöt olivat todella rauhallisia ja hiljaisia. 

Koska meillä ei matkapakettiin kuulunut muita aterioita kuin aamiainen. Illat kuluivat Khao Lakin ruokapaikoissa, joista tosiaan ajattelin vielä kirjoitella erikseen. Monena iltana kävimme myös paikallisilla markkinoilla. Markkinoilta ei juurikaan tehty hankintoja, mutta monenlaista tavaraa ja syötävää olisi ollut tarjolla. Niille, jotka tykkäävät tinkiä, markkinat ovat paratiisi. Myös perheen teini olisi löytänyt paljon kaikkea kivaa ostettavaa. Markkina-alueella oli myös myynnissä ruokaa ja juomaa, mutta varsinaista ateriaa, emme tulleet markkinoilla kertaakaan syödyksi. Samalla kun piipahdimme markkinoilla kävimme ihmettelemässä myös tsunamin rannalle kuljettamaa partiovenettä ja tsunamin muistomerkkiä. Tsunami näkyi edelleen monellakin tapaa Khao lakissa. Tuo surullinen luonnonkatastrofi oli osattu Khao lakissa tuotteistaa hyvin. En oikein tiedä mitä minun olisi pitänyt ajatella tsunami taylorista tai tsunami barista.

Ihmettelette varmasti miksi innostuin kirjoittelemaan matkamuisteloita vielä puoli vuotta reissun jälkeen. Palasimme Thaimaasta vasta, kun kausi siellä alkoi olla lopuillaan. Ajattelin, että matkakertomuksista saattaa olla hyötyä uudella kaudella matkaan lähtijöille. Matkamuistoissa on se hyvä puoli, että aina aika ajoin nämä eletyt kokemukset nousevat mieleen, ja silloin on hyvä muistella. Luonnokset ovat olleet pitkään valmiina, ja kuvatkin valittuina. Viimeksi kevättalvinen matka muistui mieleen, kun saimme illalliskutsun täällä kotipuolessa. Sattumien kautta tutustuimme Khao lakissa kahteen naapurin (melkein kirjaimellisesti) rouvaan. Mikä sattuma, että maan äärissä törmää tyyppeihin, joita ei ennestään tunne, mutta jotka asuvat kotinurkilla. Ei ole ollenkaan poissuljettua, että kun tulee meidän vuoro isännöidä illallista, ruoka onkin thaimaalaista. Onhan mulla kurssikin käytynä.

Rommiluumut - meni hyvä rommi hukkaan

Monta vuotta odoteltiin, että Sinikka tekee satoa. Muutamana vuotena luumuja on ollut yltäkyllänsä. Tänä vuonna oikein todella paljon, ylituotantoa suorastaan. Jos omat loppuvat, on naapurissa lisää tarjolla. Sinikan luumut ovat todella makeita ja hyvänmakuisia syödä, mutta kukaan ei pysty syömään sellaista määrää luumuja kuin puu hyvänä vuotena tuottaa. 

Luumut ovat haasteellisia hyödynnettäviä. En oikein ole keksinyt niistä mitään järkevää. Meillä ei juurikaan syödä hilloja, mutta silti olen keittänyt pienen määrän luumuhilloa melkein joka vuosi. Hillossa on vaivansa. Lisäksi siihen joutuu käyttämään tolkuttoman määrän sokeria, ja siltikin lopputulos meinaa jäädä turhan hapokkaaksi. Ilmeisesti kirpeys on kuoressa, ja se ei tuoreessa hedelmässä tunnu. Hapokasta hilloa on sitten tullut hyödynnettyä leivonnaisten täytteenä. Ainakin vaniljainen kääretorttu toimii hyvin.

Monena vuotena olen haaveillut rommiluumuista, mutta projekti on tyssännyt aina samaan. Kivien irrottaminen on niin pirun työlästä. Viime syksynä päätin kuitenkin ryhtyä, ja teinkin pienen annoksen sillä ajatuksella, että talvella luumut tulevat syödyksi jälkiruokana esimerkiksi vanilijajäätelön, rahkan tai vastaavan kanssa jälkiruokana. Koska luumut alkavat olla taas ajankohtaisia, jaan reseptin rommiluumuille.

*

Rommiluumut

250 g puolitettuja kivettömiä luumuja

1 dl vettä

1,5 dl fariinisokeria

2 dl tummaa rommia.

Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Keitä kunnes sokeri sulaa. Lado luumut puhtaaseen lasiastiaan. Sekoita rommi ja vesi-sokeriseos keskenään. Kaada luumujen päälle. 

Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin. Anna luumujen tekeytyä ainakin pari viikkoa ennen maistamista. 

Puhtaassa ja tiiviissä astiat säilyvät hyvinä useamman kuukauden.

*

En mä näistä tiedä. En kyllä lähtisi suosittelemaan. Melkein voisin katastrofiksi nimetä. Kyllä jäi rommiluumut syömättä ja tosiaan meni hyvä rommi hukkaan. Olisi ollut parempi kun olisin syönyt luumut ja juonut rommin. Tosin sekin luultavasti vaikuttaa mitä rommia käyttää, miten makeita luumut ovat  ja sitä rataa. Useampaan kertaan näitä yritettiin maistella, mutta eivät ne oikein maistuneet. Eivät miehelle, eivätkä minulle. Vieraille ei kehdattu tarjotakaan. Hyvin ne kyllä säilyivät. Kesällä heitin pitkin hampain rommiluumut pois jääkaappia siivotessa. Yleensä en heitä pois m i t ä ä n. Voitte siis kuvitella miten pahoja luumut olivat. Ihan syömäkelpoisia kylläkin, eivät siis pilaantuneita, mutta yhtä pahoja kuin aiemminkin. Yhden maistoin.

Mutta mitäs mä tänä vuonna teen niille luumuille? Itselle tulee mieleen kolme vaihtoehtoa. Parhaana pidän sitä, että syön luumut tuoreeltaan. Toisekseen tulen höpöttämään perheelle, että syökää luumuja, kun ne kerran ovat kypsiä. (Enkä osta muita hedelmiä kaupasta). Kolmanneksi kannan luumuja työkavereille kahvipöytään, koska perhe ei kuitenkaan syö niitä luumuja. Onko parempia ideoita?

Salviaporkkanat vs. rakuunaporkkanat

Rakuunaporkkanat ovat saaneet kilpailijan! Viikonloppuna päätin kokeilla ja käyttää salviaa oikein urakalla. Salvian sanotaan olevan liha ja riistaruokien maustaja, mutta sopii se kasviksillekin. Viikonloppuna tein salviaporkkanoita kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla niitä syötiin pihvin lisäkkeenä ja toisella kerralla savustetun kuhan. Porkkana on muutenkin tähän aikaan vuodesta mitä mainioin lisäke, oli salviaa tai ei. Uudet porkkanat ovat makeita, melkein kuin karkkeja.

*

Salviaporkkanat

4 annosta

6 porkkanaa

hieman suolaa

kunnon pala (ainakin 20 g) voita

kourallinen salvianlehtiä

Kuori porkkanat, jos se on tarpeen. Keitä niukassa suolalla maustetussa vedessä kunnes porkkanat ovat napakan kypsiä. Porkkanat voi halutessaan lohkoa tai halkoa, mutta ne voi myös keittää kokonaisina, jolloin kypsyyttä on ehkä helpompi hallita. Minä keitin porkkanat kokonaisina ja halkaisin vasta keittämisen jälkeen.

Laita kunnon palanen voita paistinpannulle. Kun voi on sulanut, lisää pannulle salvian lehdet. Anna lehtien rapeutua keskilämmössä muutama minuutti. Tarkkaile, että lehdet eivät kärvähdä. Nosta salvianlehdet syrjään odottamaan, ja laita porkkanat pannulle ja pyörittele voissa.

Kokoa porkkanoista ja rapeista salvianlehdistä kaunis annos suoraan lautasella tai tarjoiluastialle. Muista kaataa kaikki sulanut voi porkkanoiden ja salvianlehtien päälle.

*

Jos nyt pitäisi laittaa salvia- ja rakuunaporkkanat paremmuusjärjestykseen, vaikeaa olisi. Molemmille on hetkensä. Oli kuinka oli, mielestäni sain aikaiseksi tosi kauniin tarjoilulautasen porkkanoille. Vaikka juustolastut annoskuvasta unohtuivatkin, niitäkin voi maltillisesti lisätä porkkana annoksen koristeeksi. Minulla sattui kaapissa olemaan parmigiano-reggianoa ja ainakin se sopi hyvin. Takapihalla maitohorsma kukkii viimeisiään, mutta vielä sieltä löytyi kauniita ja hyviä kukkasia koristeeksi. Minä niin tykkään tästä loppukesästä ja alkusyksystä. Kaikkea on ja paljon!

Kesäkurpitsa-salviakeitto on alkukeittojen aatelia

Koulun alku torstaina sai havahtumaan. Kesä on miltei ohi. Tajusin terassilla istuessani, että yrttitarha on jäänyt tänä kesänä todella vähälle hyödyntämiselle. Ennen kuin syksy korjaa sadon, täytyy ryhtyä hyödyntämään sitä, minkä kesä on kasvattanut. Joka kesä istutan uskollisesti salvian, mutta joka kesä se jää melkein tyystin hyödyntämättä. Salvia on monivuotinen yrtti, mutta omani ei ole kertaakaan selvinnyt talvesta.

Yrttinä salvia on hieman haastava. Salvialla saa kyllä syvyyttä ruokiin, mutta sen käytössä pitää olla maltillinen. Monesti sanotaan, että salvia on liharuokien mauste. Liharuokien maustajana se onkin hyvä, sillä se hävittää rasvanmakua ja korostaa lihan omaa makua. Samasta syystä se sopii hyvin myös riistan maustajaksi. Minulla on pakastimessa vielä hieman viime talvista poroa, ja tarkoitus on testata vielä miten salvia sopii porolle. Klassisia salvia ruokia ovat myös saltimbocca vasikasta tai arkisemmin broilerista ja salvia-voipasta. Itse olen aiemmin maustanut salvialla sienipiirakan ja omenahillon. Molempiin se sopi hyvin. Nyt viikonlopuna aikana maustoin salvialla kasviksia. Ja siihenkin salvia oli loistava. Rakuunaporkkanat on tuttu juttu, mutta kokeileppa salviaporkkanoita. Toimii! Ja aivan ehdoton oli kesäkurpitsa-salviakeitto. Tässä vanhasta Glorian viini&ruoka -lehdestä löytynyt resepti tuoksuvaan ja aromaattiseen keittoon:

*

Kesäkurpitsa-salviakeitto

4-6 alkuruoka-annosta

500 g kesäkurpitsaa

valkosipulinkynsi

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl voita

1 dl valkoviiniä

6 dl kasvislientä

2 keltuaista

2 rkl hienonnettua salviaa

2 rkl hienonnettua basilikaa

1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa

1 dl raastettua parmigianoa

mustapippuria myllystä

(suolaa)

Pese ja kuutioi kesäkurpitsat pieneksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.

Mittaa voi ja oliiviöljy kattilaan. Kuullota kurpitsakuutioita ja valkisipulia muutama minuutti.

Kaada kattilaan viini ja kasvisliemi. Anna keiton poreilla rauhallisesti kannen alla puolisen tuntia.

Sekoita keltuaisten rakenne rikki. Lisää keltuaisten sekaan hienonnetut yrtit ja raastettu juusto. Kaada seos keittoon ja anna kypsyä muutama minuutti.

Mausta keitto mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

*

Kesäkurpitsa-salviakeitto oli todella aromaattinen ja herkullinen. Nautin suunnattomasti myös sen tuoksusta! Tuoksu tulee yrttien lisäksi viinistä. Jännä miten pienikin määrä viiniä tekee arkisista raaka-aineista tehdyn keiton luksuskeitoksi. Mielestäni kesäkurpitsa-salviakeitto on parhaimmillaan kevyenä alkuruokana. Luultavasti sen kanssa toimisi myös vaalea maalaisleipä paahdettuna tai grillattuna. Pääruokana keitto voi olla liian kevyt, vaikka toki juusto ja keltuainen tuovat siihen täyteläisyyttä.

Minulla ei ole kuin yrttimaa, ja sen kanssa selviän kyllä. Ne, joilla kasvaa kesäkurpitsaa, saattavat olla ylituotannon kanssa ongelmissa. Keräsin alle linkkejä Viikonloppukokki-blogista löytyviin kesäkurpitsaresepteihin. Kesäkurpitsasta todella on moneksi.

• kesäkurpitsa-broilervuoka
• kesäkurpitsagratiini
• kesäkurpitsa-kikhernepasta uppomunalla
• kesäkurpitsalätyt
• kesäkurpitsa-piparjuurikeitto
• espanjalainen vihannessosekeitto
• kesäkurpitsa-herkkusienihöystö
• tahini-kesäkurpitsasalaatti
• kesäkurpitsapiiras
• kesäkurpitsacannelonit
• kesäkurpitsakakku

Savustetut muikut - edes jokunen uusi kokeilu

Kesäruokiin ovat vuosia kuuluneet paistetut muikut. Traditio on, että vanhempi apukokki perkaa kalat ja mies paistaa. Minulle ja nuoremmalle apukokille jää perunoiden keitto ja hölskytyskurkut eli mummon kurkut. Muita lisäkkeitä muikut eivät tarvitse. Koko alkukesän mielessä oli muikkujen savustus ja vihdoin heinäkuussa Musari-viikonloppuna ennen kuin tehtaan pillin soimista testasimme, miltä maistuvat savustetut muikut. Arvatkaapa mikä oli makuraadin (kaksi aikuista, kaksi lasta) tuomio?

*

Savustetut muikut

muikkuja

10 % suolaliemi

Vaikka muikut suolattiin savustettuina, aloitin suolaliemen keitosta. Keitin 1,5 litraa vettä kiehuvaksi ja lisäsin siihen 1,5 dl merisuolaa. Sekoittelin, kunnes suola oli sulanut liemeen.

Muikun perkaaja asetteli kalat ritilälle ja  savustaja savusti kaloja 15 minuuttia. Savustin oli kuuma, ja ensimmäiset ja enimmät savut oli päästetty pöntöstä ulos ennen kuin muikut sinne laitettiin.

Kun kalat olivat kypsiä, ne kipattiin suolaliemeen. Liemestä kalat nostettiin parin minuutin jälkeen reikäkauhalla tarjoiluastialle ja suoraan pöytään.

*

Meillä on käytössämme karvahattu-mallia oleva sähkösavustin. Savustin on niin vanhaa mallia, ettei siinä ole termostaattia. Savustin kypsentää paremmin perältä, ja huonommin edestä. Hyvin olemme sillä kuitenkin pärjänneet. Savustimessa ei ole myöskään lämpömittaria, joten en valitettavasti osaa kertoa teille tarkkoja lämpötiloja. 

Kypsennysaika tuntui olevan kuvassa näkyville muikuille oikein passeli. Seuraavalla kerralla oikein optimaalisen kypsyyden saavuttamiseksi asettelen muikut entistä tarkemmin ritilälle. Oikeampi tapa voisi olla niin, että kalojen pyrstöt kohti ritilän, ja pöntön, reunoja, jolloin kalan paksuimmat osat olisivat keskellä vastusten kohdilla. Vaikka ei toki näinkään ollut kypsyyden kanssa valittamista.

Kypsät muikut kipattiin suolaliemeen. Tässäkin on opin paikka. Liemi oli nimittäin ehtinyt jäähtyä muikkujen kypsyessä. Jos ei muuta, haalea liemi tietysti jäähdytti muikkuja. Jäin myös pohtimaan, miten lämpimämpi liemi vaikuttaisi kalannahan rapeuteen. Olen alkanut vannoa suolaliemen nimiin kalan valmistuksessa. Varsinkin savustuspönttössä kypsennettävät kalat käyvät meillä nykyään lähes poikkeuksetta suolaliemessä. Ensimmäistä kertaa kokeilin kuitenkin näin päin, että vasta kypsä kala suolataan. Lohifile suolaantuu raakana 10 % liemessä noin parissa kymmenessä minuutissa. Kokonainen kala vaatii hieman pidemmän ajan. Kannattaa testata suolaliemessä suolaamista myös ihan perinteiselle uunilohelle. Kalan rakenne on ihan erilainen ja suola tasainen läpi koko kalan.

No arvasittekos sitä makuraadin tulosta? Ensinnäkin voin kertoa, että kaikki muikut menivät yhdeltä istumalta! Mutta niinhän siinä kävi, että apukokit söivät yhteensä puolitoista muikkua ja minä miehen kanssa loput. Sanoisin, että melkeinpä parempia nämä olivat kuin paistetut muikut. Paistetut muikut maistuvat apukokeillekin, ja siksi tuntui kovin kummalliselta, että savustetut eivät. Eipä auttanut muuta kun löydä apukokeille seteli kouraan ja lähetettävä kaupaan mikroruuan ostoon. Ole tässä nyt sitten ruokabloggari. Toinen toi kotiin mummonmuusia ja lihapullia, toinen kanasalaattia. Kuulemma parasta sinä päivänä!