Paahdettu kuha ja vesikrassi-perunahelmipuuro - aina ei ole suunmukaista

Jo kauan sitten sain kustantajalta Kape 24 h -kirjan, joka on keittokirja myös Kari Aihisen henkilökuva. Olen selaillut useasti Suomen kuvataiteen komitean vuoden 2017 kauneimmaksi tietokirjaksi valitsemaa kirjaa, ja joka kerran minua on puhutellut yksi resepti: paahdettu kuha ja vesikrassi perunahelmipuuro. Palaset loksahtelivat kohdilleen, kun paikallinen kalastaja tarjosi minulle suomustettua nahallista kuhaa. Samoihin aikoihin kuopus kärtti ostamaan helmisuurimoita ja keittämään helmipuuroa. Ajattelin, että kun perunatkaan eivät ole enää uusia, mikäs siinä sitten kokeilemaan jotain vähän uudenlaista lisuketta kalalle.

*

Paahdettua kuhaa ja vesikrassi-perunahelmipuuroa

4 annosta

Persiljaöljy

2 ruukkua persiljaa

2 dl rypsiöljyä

1/2 dl valkoviinietikkaa

suolaa ja sokeria maun mukaan 

mustapippuria myllystä

Aloita ruuan valmistaminen persiljaöljystä. Sen voit tehdä valmiiksi jo etukäteen. Öljyä tulee paljon enemmän kuin reseptiin tarvitsee, mutta lopun voi käyttää oikein hyvin esimerkiksi salaattikastikkeena.

Laita persilja ja öljy tehosekoittimeen ja aja täydellä teholla niin, että persilja on hienontunut ja sekoittunut kunnolla öljyyn.

Siivilöi öljy ja lisää loput raaka-aineet.

Vesikrassi-perunahelmipuuro

2 dl helmisuurimoita

1 rs vesikrasseja

vähintään 1 dl parmesaania

1/2 dl kuohukermaa

1/2 dl persiljaöljyä

1 tl ranskankermaa

vastapuristettua sitruunamehua

suolaa maun mukaan 

mustapippuria myllystä

Keitä perunahelmiä noin 10 minuuttia reilussa kiehuvassa vedessä. Jäähdytä. Silppua vesikrassi ja raasta paremsaani. Valmista helmipuuro risoton tapaan. Laita perunahelmet kattilaan. Lisää joukkoon kerma ja kiehauta. Esimausta tilkalla persiljaöljyä ja keitä paksuhkoksi.

Viimeistele puuro ranskankermalla ja sitruunamehulla ja sekoita joukkoon parmesaani ja vesikrassi. Tarkista maku ja lisää suola ja pippuri.

Paahdettu kuha

4 nahallista kuhafilettä

50 g voita

suolaa maun mukaan 

mustapippuria myllystä

Tarkista, että kalat ovat ruodottomia ja poista tarvittaessa kylkiruotorivit. Paista ruodottomat kuhafileet vaahtoavassa voissa kauniin ruskeiksi. Aloita paistaminen nahkapuolelta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa annostelemalla pohjalle vesikrassi-perunahelmipuuroa. Nosta päälle kuhafile ja koristele vesikrassilla ja parmesaaniraasteella. Lisää vielä loppusilaukseksi tilkka persiljaöljyä

*

Liian harvoin tulee syötyä kuhaa nahkoineen päivineen. Taas kerran kun näin tehtiin todettiin, että mahtavan hyvää! Miten se suomustaminen vain aina tuntuu niin vaikealta (ja sotkuiselta). Valmiit fileet taas myydään lähes poikkeuksetta ilman nahkaa. Kuha on ruokapöydässä niin tavanomaista, että se maistuu välillä lähes tylsältä. Paljon parempaa kuha on nahkoineen paistettuan. Makua mietoon kalaan saa myös kypsentämällä sen ruskistetussa voissa tai valkoviinissä. Mitähän muuta voisi kuhasta tehdä?

Mutta tuo vesikrassi-perunahelmipuuro. En ymmärrä mitä ajattelin. Ei ollut minun juttuni ollenkaan. Syödessäni muistin, etten ole helmipuurofani. En muistanut, ettei se maistu miltään! Tämä "helmipuurorisotto" ei siis päässyt minun keittiössäni jatkoon. Aika jännä kuitenkin, että resepti jäi kummittelemaan mielessäni niin pitkään, että se oli lopulta testattava. "Helmipuurorisoton" paras puoli oli se, että se palautti mieleen sen miten paljon pidän puuroista yleensä. Puurojuttuja onkin tulossa lähiaikoina lisää, mutta ei helmipuuro-juttuja.

Kape 24 -kirjaa ovat meillä muuten selailleet muutkin kuin minä. Kape on tullut televisio-ohjelmien kautta tutuksi koko perheelle, ja varmasti sen vuoksi kirja kiinnosti myös lapsia. Kirja on ulkoasuiltaan ja väreiltään räikeä ja jotenkin tv:stä tutun Kapen oloinen; energinen ja räiskyvä. Kokonaisuutena ehjän oloinen. Kaipaan keittokirjoihin aina aakkosellista hakemistoa, mutta se tästä kirjasta puuttuu. Ehkä tämän kirjan tarkoitus onkin olla enemmän ispiraation lähde ja kirja, jonka kauniiden kuvien pariin voi palata aina silloin tällöin. Kirjan kuvat ovat valokuvaaja Sami Revon käsialaa. Kape 24h:n reseptit ovat monipuolisia. Sivuilta löytyy kaikkea kotiruuasta fine diningiin, alkuruuista jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Minulla on vielä pari muutakin reseptiä merkittynä testaamista varten. Ehkä kuulette niistä lisää vielä myöhemmin.

Kape 24h on saatu arvostelukappaleena Kustannusosakeyhtiö Tammelta.

Simpukkapasta sinisimpukoista

Mielessäni oli simpukkapasta pasta alla vongole, kun lähdin asioimaan kauppahalliin. Olin nimittäin saanut viestiä Mama's cornerista, että siellä on uusi erä käsinvalmistettua munapastaa. Ajattelin, että nappaan samalla reissulla Kalaherkut Nygreniltä simpukoita ja testailen miltä maistuu sitruunalla maustetusta tagliatelle-munapastasta valmistettu pasta alle vongole. Nygrenin tiski oli täynnä herkkuja muun muassa niitä ihania mustekalan lonkeroita, joista taannoin valmistin seafood risoton. Jono tiskille oli pitkä, ja ehdin jo pelätä, että saanko sen ainokaisen sinisimpukkapussin, joka tiskissä näkyi olevan. Kaikkein mieluiten olisin ottanut pastaani varten, hieta- tai sydänsimpukoita, mutta sinä päivänä ei ollut saatavilla kuin sinisimpukoita. Olin niin haaveillut simpukkapastasta, etten millään keksinyt enää mitään muuta ruokaa. 

*

Simpukkapasta sinisimpukoista

4 annosta

1 kg sinisimpukoita

salottisipuli

2 valkosipulin kynttä

punainen chili

pieni kotimainen päärynä

oliiviöljyä

2 dl valkoviiniä

muutama timjamin oksa

suolaa

mustapippuria

ripaus sahramia

nokare voita

hieman hunajaa

250 g sitruunalla maustettua munapastaa

vettä ja suolaa pastan kypsentämiseen

kirsikkatomaatteja

Aloita pastan valmistaminen simpukoista. Huuhtele simpukat ja puhdista tarvittaessa poistamalla "parta". Heitä pois simpukat, jotka eivät sulkeudu, tai ne joiden kuori on vaurioitunut.

Tee sitten simpukoiden kypsennystä varten liemi. Kuori ja hienonna sipulit, päärynä sekä chili. Laita kattilaan tilkka oliiviöljyä ja kuullota sipulisilppua ja päärynän ja chilin palasia öljyssä. Lisää kasariin valkoviini ja mausteet. Kuumenna liemi niin, että se kiehuu kunnolla. 

Laita simpukat kuumaan liemeen ja kasariin kansi päälle. Anna kypsyä kannenen alla 2 minuuttia, ravista ja anna kypsyä vielä toiset 2 minuuttia. Kypsyessään simpukat avautuvat.

Ota kasari pois liedeltä ja nostele simpukat reikäkauhalla lautaselle. Siivilöi liemi ja jätä odottamaan. Kuori suurin osa simpukoista, mutta jätä muutamia kokonaisiksi. Pastaan tulee näköä ja väriä.

Halkaise kirsikkatomaatit. 

Keitä isossa kattilassa vesi kiehuvaksi, mausta suolalla ja kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Samalla kun pasta kypsyy keitä simpukoiden lientä kokoon. Suurusta liemi nokareella voita ja hunajalla.

Kun pasta on sopivan kypsää, valuta se. Yhdistä pasta, simpukat, halkaistut kirsikkatomaatit ja simpukoiden kokoon keitetty liemi. Nauti hetimmiten kera lasillisen valkoviiniä.

*

Simpukkapussissa oli pieniä ja söpöjä simpukoita. Aika usein sinisimpukat ovat melko kookkaita. Ainakin pastaan pienet ovat mukavampia. Tietysti on eri asia, jos simpukoita haluaa vaikka grillata. Silloin arvostaisin enemmän hieman isompia simpukoita.

Nygrenillä myyjä tarjoutui tarkastamaan simpukat, mutta kieltäydyin kohteliaasti, kun vähän aikaa olimme käänneleet ja tutkineet verkkopussukkaa. Päälle päin näki, että simpukat olivat tuoreita ja hyvinvoivia. Näin olikin. Vain ihan muutama simpukka heitettiin syömäkelvottoma pois niitä pestessä ja jokaikinen esikäsittelyn läpäissyt simpukka avautui kypsennettäessä. 

Simpukkapasta on vähän työläsruoka. Tai eihän pastassa muuten hommaa ole, mutta simpukoiden käsittelyssä vähän on. Helpompaa simpukoiden syömistä olisi iskeä padallinen kypsiä simpukoita pöytään. Yhteistyöllä tästäkin selvittiin helposti. Mies pesi ja kuori simpukat, minä valmistin liemen, keitin sen kokoon ja kypsensin pastan. Meni ihan tasan, eikö vaan? Apukokeista nuorempi oli liesussa eikä onnekseen "joutunut" syömään muiden herkkua. Kolmestaan pistelimme neljän hengen annoksen; minä, mieheni ja vanhempi apukokki.

Kuten pastat ylipäätään, ei simpukkapastakaan odottele syöjiä, vaan syöjät pastaa. Pari pikaista kuvaa ja ääntä kohden. Tuo sahramilta ja päärynältä maistuva liemi oli taivaallisen hyvä soossi pastalle, edes juustoa ei tarvittu.

Yhteistyö: pasta ja simpukat saatu

Munakoiso-saksanpähkinäpasta

Ostoslistalla on jo pitkään ollut tryffeliöljy. Olen nimittäin halunnut kokeilla munakoiso-saksanpähkinäpastaa, jota Janica Savusuolaa-blogista teki jo elokuussa. En ole onnistunut olemaan samassa kaupassa tryffeliöljyn kanssa, ja pastaresepti on jäänyt testaamatta. Janica nimittäin kertoi, että tryffeliöljy on tässä pastassa se juttu. Ratkaisin asian kuitenkin toisin ja käytin tryffeliöljyn sijaan tryffelillä maustettua munapastaa, jota sain kauppahalli yhteistyön kautta tuotenäytteeksi Mama´s cornerista. Niin ikään söpö kotimainen munakoiso on saatu näytteenä Vihannespuoti Valliuksesta ja ihana Kaltbach-gruyere Juustosopista. Noudatin melko uskollisesti alkuperäistä reseptiä, mutta yhdistin siihen kuitenkin vielä Kokit- ja Potit -blogista bonggaamani vinkin  rapeuttaa munakoisoja ripauksella vehnäjauhoa. Vehnäjauhoa on todellakin vain ripaus - tai hipaus - leivittämisestä ei voi puhua. Yhteistyön tulosta koko pasta.

*

Munakoiso-saksanpähkinäpasta

4 annosta

2 pientä munakoisoa

2 rkl vehnäjauhoja

100 g saksanpähkinöitä

2 pientä salottisipulia tai 1 keltasipuli

3 pientä valkosipulin kynttä

laadukasta oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

pieni ripaus sokeria

pari kourallista basilikaa

250 g tryffelillä maustettua munapastaa (tagliatelle)

40 g Kaltbach-gruyereä

Leikkaa munakoisoista kanta pois. Leikkaa koisot pitkittäissuunnassa ohuiksi siivuiksi ja puolita siivut. Ripottele leikkuulaudan päälle suolaa, lado munakoisoviipaleet suolan päälle ja ripottele suolaa vielä viipaleiden päälle. Anna siivujen itkettyä ja valmistele sillä välin muut ainekset.

Rouhi pähkinöitä pienemmiksi morttelissa. Paahda pähkinärouhe kuivalla pannulla ja kuumenna pannua keskilämmöllä sekoitellen, kunnes pähkinärouheesta alkaa nousta paahtunut tuoksu. Kaada rouhe heti pois pannusta, kun se on tarpeeksi paahtunut. Rouhe jatkaa kypsymistään vielä hetkisen, vaikka se ei enää ole pannullakaan. Pähkinöitä paahtaessa kannattaa olla tosi tarkkana. Pähkinät palavat älyttömän helposti.

Kun munakoisoviipaleiden pintaan on noussut runsaasti nestehelmiä, taputtele siivut varoen talouspaperilla kuiviksi. Paista munakoisot useammassa erässä pannulla, runsaassa oliiviöljyssä. Munakoiso rakastaa oliiviöljyä ja lämpöä. Laita vehnäjauho pieneen siivilään ja ripottele varovasti aivan ohut kerros jauhoja munakoisojen pinnalle. Jauho tekee munakoisojen rakenteesta hieman rapeamman. Anna siivujen paistua useampi minuutti molemmilta puolilta, sillä munakoiso saa olla tummaa. Näin sen maku on parhaimmillaan. Nosta munakoisot sivuun odottamaan.

Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota sipulisilppua pari minuuttia, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Ota huomioon, että valkosipuli palaa helposti. Mausta sipuli ripauksella sokeria.

Kiehauta suuri kattilallinen suolaista vettä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi vesi pois.

Yhdistä lopuksi pasta, munakoisosiivut, sipulisilppu ja paahdettu pähkinä. Lisää vielä oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Koristele annos basilikalla ja raastetulla gruyere-juustolla.

*

Monessa yhteydessä olen jo todennut, että olen löytänyt pastat uudelleen. Suurin syy tähän on, että olen alkanut ostaa ja etsiä laadukkaampia pastoja. Pääosin käytän italialaisia kuivatuotteita, joita on pienten erikoisliikkeiden valikoimissa todella hyvin. Tässä käyttämäni munapasta on niin ikään italiassa valmistettu tuote, jota on myynnissa Tampereen kauppahallissa Mama´s cornerissa. Pastassa on paljon munaa, jonka vuoksi sen proteiinipitoisuus on korkea. Pastaa on valikoimissa naturel-version lisäksi sitruunalla ja tryffelillä maustettuna. Sitruunalla maustettu sopi hyvin esimerkiksi simpukkapastaan. Sitruunaisessa versiossa mauste tuoksuu ja maistuu kunnolla. Tryffeliversio on maultaan maltillisempi. Tryffelimaistuu kuitenkin pastassa selvästi, mutta lusikallinen tryffeliöljyä ei olisi varmasti ollut tässäkään tapauksessa hullumpi idea. 

Sveitsiläinen luolassa kypsytetty Kaltbach sopii pastajuustoksi oikein hyvin. Viime aikojen negatiivinen uutisointi parmesaniin liittyen, sai minut pohtimaan uusia vaihtoehtoja pastan maustamiseen. Tosin tässä taannoin simpukkapastaa tehdessäni totesin, että ei se pasta aina edes juustoa vaadi. Välttämättä ei olisi vaatinut tämäkään pasta, mutta kyllä Kaltbach maistui kivasti erityisesti saksanpähkinän kanssa. Itse tuskin olisin kyseistä keksinytkään, mutta Juustosopissa sitä osattiin suositella. Erikoisliikkeissä parasta on asiantuntemus ja palvelu. Niitä meidän kuluttajien tulisi oppia paremmin hyödyntämään.

Aika usein hehkutan kotimaisuuden ja lähellä tuotetun puolesta. Toisinaan kuitenkin asia on niin, että mahdollisimman laadukasta tuotetta etsiessä, joutuu turvautumaan kauempana tuotettuun. Vaikea on nimittäin nimetä laadukkaista italilaisista jauhoista valmistetulle pastalle kotimaista korvaajaa. Juustolle se varmasti löytyisikin. Munakoisopasta löytyy kuitenkin yksi kotimainen, positiivinen, yllättäjä. Heikkisen tilalla Kangasalla kasvaneita söpöjä munakoisoja oli Tampereen Kauppahallissa Valliuksen vihannesmyymälän tiskissä. Kotimaisen munakoison satokausi alkaa vedellä jo viimeisiään, mutta onnekseni ehdin testata, miltä maistuu lähellä kasvanut munakoiso. Täytyy ensi syksynä olla vähän aiemmin hereillä. Loppukesästä ja alkusyksystä kannattaa ilman muuta napata ostoskoriin kotimaassa kasvanut munakoiso.

Jos munakoiso on keittiössäsi harvinainen vieras, listaan tähän alle muutamia hyväksi havaittuja reseptejä, joiden avulla voit tutustua munakoisoon paremmin:

• ajvar - munakoiso-paprikatahna
• chermoula-munakoisot
• caponata - sisilialainen kasvispata
• hapanimelää munakoisoa paprikan ja pinjansiementen kera
• munakoisopata kikherneillä
• munakoisotahna
• paistettua, maustettua ja tulista munakoisoa jogurtin kera
• munakoisovekoni
• munakoisovuoka

Yhteistyö: pasta, juusto ja munakoiso saatu Tampereen kauppahallin yrittäjiltä tuotenäytteinä

Kookoksenmakuinen sosekeitto porkkanasta, bataatista ja kikherneistä

Keitto on arjen taklaaja! Minulla oli sellainen onni, että pääsin tekemään porkkanoista, bataatista, perunasta ja kikherneistä sosekeittoa niin, että ketään muuta ei ollut kotona. Ai miksi se on onni? Jos syöjät ovat lähettyvillä, mielipiteitä siitä, mitä keittoon saa laittaa on yhtä monta kuin syöjiä. Olen varma, että viimeistään kikherneet olisivat olleet tämän keiton raaka-aineista sellaisia, jotka olisivat aiheuttaneet ylenmääräistä narinaa ja nurinaa. Kukaan ei narissut eikä nurissut, kun kattila täynnä upean väristä keittoa nostettiin keskelle pöytää. Päinvastoin silkkinen koostumus ja hento kookoksenmaku saivat meidät muistelemaan muutaman vuoden takaista Thaimaan matkaa. Sellaista se on elämä ja ruokailu perheessä.

*

Kookoksenmakuinen sosekeitto

500 g porkkanaa

3 perunaa

pieni bataatti

sipuli
mieto punainen chili

oliiviöljyä

vettä

2 tl punaista currytahnaa

250 g kikherneitä

suolaa 

mustapippuria

2 tl jeeraa

1 tl korianteria

limenmehu

400 ml kookosmaitoa

Kuori ja pilko kasviksia pienemmiksi palasiksi. Laita kattilaan oliiviöljyä ja kuullotta muutama minuutti. 

Laita kattilaan vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Mausta suolalla, pippurilla ja currytahnalla. Keitä niin kauan, että kasvikset ovat kypsiä.

Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää kattilaan.

Jos keitossa nestettä on runsaasti, ota osa talteen ja ohenna keittoa tarpeen mukaan. Ota huomioon myös kookosmaito, joka vielä lisätään keittoon. Soseuta keitto parhaaksi katsomallasi välineellä. Oma sauvasekoittimeni on niin susi, että käytän soseuttamiseen nykyisin yleiskonetta. Sillä rakenteesta tulee ihanan silkkinen.

Nosta keittokattila takaisin hellalle, mausta vielä limenmehulla, korianterilla ja jeeralla. Kaada joukkoon kookosmaito ja kiehauta keitto vielä kertaalleen.

Tarkista valmiin keiton maku ja eikun syömään. 

*

Ohjeen mukaan valmistettuna keittoa tulee iso satsi, mutta ei haittaa. Keitto vain paranee lämmitettäessä ja se kestää hyvin myös pakastamista. Kannattaa kuitenkin varata iso kattila. Taisin soppani keittää ihan 5 litran kattilassa.

Meillä oli perheessä pitkään tapana soppalauantai. Valitettavasti tapa on päässyt vähän unohtumaan, mutta täytyy terästäytyä ja lanseerata soppalauantai uudelleen. Kun lauantain lounaaksi jaksaa valmistaa lounaan, pelastaa samalla seuraavalta viikolta ainakin yhden kiireisen arki-illan. Tapa taisi tulla jo pikkulapsiaikana, koska keitto oli sellaista ruokaa, joka maistui koko porukalle. Keittojen repertuaari on vuosien varrella vain vähän muuttunut. Nakkikeitto on entistä suosikkisoppaa, ja nyt useinmiten meillä pyydetään kana-nuudelikeittoa, jossa myös on kevyt thaitwisti. Lisää Viikonloppukokin keittoja löydät esimerkiksi keitto-tunnisteen avulla. 

Jotta saisin palautettua soppalauantain takaisin viikko-ohjelmaan, kaipaisin teiltä lukijoilta vähän apua. Vinkkaa minulle oma suosikkisoppasi, ja osallistu samalla ihan pienen  ruokaan liittyvän yllätyksen arvontaan. Soppavinkkisi voit jättää blogin-kommenttikenttään (pidä huoli, että yhteystietosi jäävät näkyville tai ovat muuten tiedossani) tai tästä postauksesta kertovan facebook-julkaisun alle Viikonloppukokin-sivuilla. Yllätys arvotaan su 21.10.2018 klo 20 ja voidaan toimittaa kotimaiseen postiosoitteeseen. 

Yllätys arvottu ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti.

New York Cheesecake - melkein meni kuin Strömssössä

Pehmeä juustokakku on sellaista herkkua, että kun siihen tulee mieliteko, asia ei hoidu kuin yhdellä konstilla. On saatava juustokakkua. En ole kovinkaan kaksinen leipuri. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen keittiössä suurpiirteinen. Ruuanlaitossa suurpiirteisyys onnistuu, mutta leipomisessa pitäisi olla tarkempi. Tällä kerralla lisäsin leipomishaastetta. Mielessäni nimittäin oli kuva kauniista marmoroinnista. No yrittänyttä ei laiteta ja päätin kokeilla onnistuuko marmorointi mehulla. Onnistuuhan se, mutta ei kovin hyvin. Soseella saisi varmasti kauniimman, mutta ei tuo mehukuviointikaan nyt ihan susi ole.

*

New York Cheesecake

pohja

200g Digestive-keksejä

100g voita

täyte

600g Philadelphia tuorejuustoa

1 3/4 dl sokeria

150 g creme fraichea

3 kananmunaa

1 sitruunan raastettu kuori

1 rkl sitruunanmehua

2 rkl maizenaa

ripaus suolaa

kuviointi

0,75 dl mustaherukkamehua

Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurun joukkoon. Laita irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.

Sekoita tuorejuusto ja sokeri tehosekoittimessa sekaisin. Vatkaa joukkoon creme fraiche ja kananmunat yksitellen. Mausta massa raastetulla sitruunankuorella, sitruunamehulla ja suolalla. Lisää myös maizeana. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja peitä foliolla, ettei juustokakku pääse tummumaan uunissa liikaa.

Kaada varovasti mehua eri kohtaan juustokakkua ja vedä hammastikulla mehusta kuvioita massaan.

Paista kakkua n. 50 minuuttia. Kytke uuni pois päältä ja jätä uuniluukku raolleen. Jätä kakku jäähtyvään uuniin vielä noin tunniksi ja nosta sitten pöydälle jäähtymään. Kun kakku on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi siirrä kakku jääkaappiin. 

Juustokakku on parhaimmillaan kun sen maut ovat saaneet rauhassa tasaantua ja se on jäähtynyt kunnolla. Juustokakku kestää odotella jääkaapissa seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään.

*

Lueskelin koko joukon juustokakun ohjeita, ennen kuin päädyin omaan versiooni. Olen käyttänyt kakussa sokeria paljon vähemmän kuin resepteissä yleensä. Huomattavasti vähäisemmällä sokerilla kakusta tuli oikein maistuvaa.

Marmorointi mehulla ei täysin onnistunut. Epäilinkin vähän, että mehu valuu täytemassasta läpi. Laitoin mehua tarkalla kädellä vain vähän kohtaansa, ja yllätyksekseni se pysyikin massassa oikein hyvin. Siltikään kakun leipominen ei mennyt ihan putkeen. Räpelsin nimittäin folion kanssa. Folio tarttui juustokakun kauniiseen pintaan, kun en laittanut sitä tarpeeksi kireälle kiinni. Yritin peitellä tuhoutunutta pintaa mustaherukoilla ja melko hyvin onnistuinkin. Vinkiksi vain muillekin räpeltäjille.

Tein juustokakun isommassa irtopohjavuokassani, joka on halkaisiltaan 26 cm. Pienemmässä vuokassa kakusta tulisi korkempi ja kenties kauniinpi. Seuraava kakku, jonka leivon taitaakin olla oma synttärikakkuni. Plääh, parin viikon päästä paukkuu 4-kymppiä.

Stalkkerina Billy Elliot -musikaalin harjoituksissa

Tampereen työväen teatteri kutsui joukon bloggareita seuraamaan Billy Elliot -musikaalin harjoituksia pari viikkoa ennen ensi-iltaa. Billy Elliot on monille tuttu elokuvana ja mahdollisesti teatteriversiokin, sillä sitä on Suomessakin esitetty ainakin Vaasassa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Olin oikein mielissäni kutsuta, sillä suhtaudun erilaisiin kulttuuririentoihin avoimin mielin. Käyn satunnaisesti teatterissa, konserteissa ja keikoilla. Rakastan museoita, viihdyn myös erilaisissa taidenäyttelyissä, eivätkä urheilukatsomotkaan ole minulle vieraita. Sanoisin kuluttavani kulttuuria keskimääräisesti, mutta ehkä keskimääräistä monipuolisemmin.

Billy Elliot -musikaalin ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterissa 18.10.2018

Saimme luvan kuvat harjoitusten viimeisillä minuuteilla.

Hiivimme lähes tyhjään teatterikatsomoon kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ne kohtaukset, joita näyttelijät silloin harjoittelivat tuntuivat näin maalikon silmissä jo ihan valmiilta. Siitäkin huolimatta, että seurasimme coverharjoitusta. Coverharjoituksissa osa näyttelijöistä näytteli muuta kuin omaa nimikko-osaansa. Ohjaaja Samuel Harjanne haluaa näin varmistaa, että näytelmä sujuu, vaikka näyttelijät esimerkiksi sairastuisivat.

En olisi ikinä uskonut, miten hyvin näyttämöltä näkee. Ihan viimeiseen penkkiriviin asti.

Musikaalin päähenkilö Billy on koulupoika kaivosyhteisössä. Hänen suurin intohimonsa ja unelmansa liittyy tanssiin. Yhteisön odotukset ja koulupojan haaveet eivät oikein kohtaa. Se on musikaalin juoni lyhykäisyydessään. Lihaa luiden ympärille syntyy tunteista ja ihmissuhteista. Tarinaa viedään eteenpäin näyttelemisen, musiikin ja tanssin keinoilla. Billy Elliot-musikaalin rakentaminen on ollut Tampereen työväen teatterille iso juttu monessakin mielessä. Eikä vähiten siksi, että näyttämölle on tarvittu yli 50 henkilöä kertomaan Billyn tarinaa. Innokkaiden ja energisten tanssikoululaisten, tyttöjen ja poikien lisäksi, näyttämöllä on suuri joukko aikuisia. 

Musikaalin lapset on valittu koe-esiintymisten kautta. Mukana on näytelmässä on poikia ja tyttöjä. Poikia eli Billyjä mukana on kolme ja kolme poikaa Michealin Billyn kaverin roolissa. Erityisesti nämä pojat ovat saaneet kasvaa teatteriin ja rooliinsa Billy-koulun kautta. Ohjaaja Harjanteen lisäksi myös musikaalin koreografi Jari Saarelainen on tehnyt paljon töitä Billyjen ja Micheaelien kanssa. Pääsimme jututtamaan harjoitusten jälkeen kahvikuppien äärellä näitä taiteilijoita,  Samuel Harjannetta ja Jari Saarelaista. Mielenkiintoisen keskustelu tuokion aikana sekä Saarelainen, että Harjanne pohtivat jo etukäteen sitä, miten tunteikas ensi-ilta ja sitä edeltävä viikko mahtaa olla. Harjoitukset lasten kanssa ovat hioneet porukan yhteen.

Vaikka musikaalissa onkin mukana paljon lapsia, se ei ole lasten musikaali. Ei tosin lapsilta kiellettykään. Teatterista ei ole haluttu asettaa näytelmälle ikärajaa, mutta tiedotteissa mainitaan tekstin olevan paikoitellen roisia. Näkemäni harjoituksen perusteella ajattelin kuitenkin viedä omat lapset, nyt 9- ja 12-vuotiaat tytöt, katsomaan Billyn tarinan. Uskon heidän nauttivan elämyksestä. Kielenkäyttö ei minua arveluta, se on sitä samaa, mitä kuulee kaduilla ja televisiosta. On mielenkiintoista nähdä miten lapset kokevat näytelmän. 

Itse odotan musikaalilta kaikkein eniten sitä millaiseksi tarina kokonaisuudessaan muodostuu. Kantavatko Billyn tarinan monet tunteet unelmista ja haaveista läpi musikaalin. Miten miehisen ja jähmeän yhteisön asenteet ja ennakkoluulot on onnistuttu kuvaamaan näyttämöllä. Toisaalta kiinnostaa myös mitä omaan kokemukseeni vaikuttaa se, että tarina on elokuvasta tuttu. Pieni ennakkoaavistus minulla on. Vai miten tulkitsette sen, kun kerron, että jouduin kaivelemaan laukusta nenäliinaa seuratessani harjoituksia?

Elliottien keittiössä

Jos olin kovin otettu mahdollisuudesta päästä seuraamaan harjoituksia, olin innoissani myös tilaisuudesta päästä seikkailemaan Billy Elliotin lavasteisiin. Aika pieneksi tunsin itseni seisoessani näyttämöllä. Tiedossa toki oli, että teatteria toteuttamaan vaaditaan suuri joukko eri alojen ammattilaisia, siltikin asia konkretisoitui todella, kun Tampereen Työväen Teatterin tiedottajan Sari Anderssonin johdattaman pääsimme piipahtamaan myös näyttämön takana puvustamossa, maskeeraamossa ja lavastamossa. Mielenkiintoisen kierroksen jälkeen lähdimme vielä syömään Saunaravintola Kuumaan, mutta se onkin sitten jo toinen juttu. Kiitos vielä Tampereen Työväen Teatterille ja Onnea ensi-iltaan! Billy Elliotin ensi-ilta on Tampereen työväen teattarin suurella näyttämölläl 18.11.2018.

Mukana teatterilla olivat myös Janica Savusuolaa-blogista, Karoliina Kolmistaan-blogista, Katja Optimismia ja energiaa-blogista, Krista My kind of Luxury-blogista ja intohimoinen teatteriharrastaja Katri Paljon melua teatterista -blogista. 

Moskovanpata hirvestä

Moskovanpadan reseptini on alkujaan Mysi Lahtisen. Hänen reseptissään lihana käytetään nautaa, mutta täyteläiseen pataan sopii mainiosti myös vähärasvainen hirvi. Metsästyskaudella kotimaista hirveä on melko hyvin saatavissa. En ole tosin koskaan marketissa törmännyt hirvipaistiin, mutta palvelevista lihakaupoista sitä ainakin löytyy. Minä sain omat lihani Tampereen kauppahallista Lihakippareilta. Lapa oli leikattu reiluiksi luuttomiksi kuutioiksi. Kotona kaivoin esiin valurautapatani ja Moskovanpadan reseptin Mercantil-mapista keittiön yläkaapista.

*

Moskovanpata

6-8 annosta

3 sipulia

3 suolakurkkua

voita

3 rkl hunajaa

2 tl rouhuittua mustapippuria

ripaus cayennepippuria

1,2 kg luutonta hirven lapaa

3 rkl vehnäjauhoja

5 dl vettä

150 g Aura-juustoa

240 g smetanaa

Silppua sipulit ja 2 suolakurkkua. Valuta ja säästä suolakurkkujen liemi. Sulata voi, paista sipulit padassa ja lisää hunaja ja suolakurkku. Lisää pippurit. Paista vielä vähän ja lisää suolakurkkujen liemi. 

Kuutioi paisti sopivan kokoisiksi paloiksi ja paista pienissä erissä voissa paistinpannulla. Lisää ruskistetut lihat sipulin sekaan. Huuhtele pannu vesitilkalla ja laita maut talteen pataan. 

Ripottele vehnäjauhot lihakuutioiden päälle. Sekoita ja lisää vesi. Murustele juusto ja sekoita kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi smetana. 

Kypsennä kannen alla 200 asteessa noin tunti. Alenna lämpö 150 asteeseen ja kypsennä vielä ainakin 1/2 tuntia. Kauemminkin saa olla. 

Lisää ennen tarjoilua viimeinen eli kolmas suolakurkku. Tarjoile keitettyjen perunoiden kera.

*

Harmi, että resepti on oma lyhennelmäni Mysin reseptistä. Alkuperäinenkin resepti kantaa kaivaa esiin, vaikka ihan vain siksi, että Mysi Lahtinen on sanojen mestari. Hänen reseptinsä ovat mukavaa luettavaa, vaikka ei olisi aikomusta kokata yhtään mitään.

Olen muokannut Mysin reseptiä muutoinkin. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään lihalientä, mutta varsinkin tässä hirviversiossa riittää mainiosti vesi. Riistan makua ei kannata kokonaan peittää. Sipulin, suolakurkun ja hunajan suurta määrää ei kannata ihmetellä. Tai ihmetellä voi, mutta ohjetta kannattaa noudattaa. Pitkään hautuva pata kestää kolmekin sipulia oikein mainiosti. Tarkkana kannattaa olla cayennepippurin kanssa. Liian tulista emme halua. Ihan kevyttä ruokaa Moskovanpata ei ole. Mutta mahtavan täyteläistä sunnuntairuokaa se kyllä on!

Hirviruokien suhteen kannattaa vilkaista Kaikki äitini reseptit-blogiin. Sieltä löytyy kaikkea hirvestä; sydän pastramista routapaistiin. Viikonloppukokin muut hirvi-reseptit listasin tähän alle:

• routapaisti
• Burgundin pata
• syntymäpäivän hirvipata
• hirvipata

Yhteistyö: Hirven lapa on saatu tuotenäytteenä Lihakippareilta.