Kesäkurpitsacannellonit satokauden herkuilla täytettynä

Kotimainen kesäkurpitsa on nyt tosi edullista, hyvä laatuista, ja sitä on runsaasti saatavilla. Yritys lisätä perheen kasvisruokien syöntiä on saanut minut etsimään ja kokeilemaan paitsi uusia raaka-aineita myös uusia tapoja käyttää tuttuja kasviksia. Kesäkurpitsoista jalostin jokin aika sitten lättyjä. Arvelin niiden maistuvan, koska pinaattilätyt ovat meillä suuressa suosiossa. Kesäkurpitsalätyt olivatkin hitti. Ihan yhtä hyvin ei käynyt kesäkurpitsacannellonien kanssa.  Cannelloneista tai pastasta ei tässä ole kysymys vaan täytetystä kesäkurpitsasta, joka on koverrettu ontoksi ja täytetty kuin cannelloni. Aikuisille kesäkurpitsacannellonit maistuivat, mutta apukokit nyrpistelivät. Maistelivat sentään yhdet cannellonit.

*

Kesäkurpitsacannellonit kanttarellitäytteellä

2 pienehköä kesäkurpitsaa

nokare voita

sipuli

0,5 l kanttarelleja

suolaa

mustapippuria

pari pientä tuoretta timjamin vartta

juustoraastetta (esimerkiksi emmental)

Huuhtele kesäkurpitsa. Ota kurpitsasta kannat pois ja leikkaa kurpitsasta noin 5 cm mittaisia paloja. Koverra kesäkurpitsan pehmeä sisus pois. Työvälineeksi käy hyvin esimerkiksi omena pora. Ota sisukset talteen täytteen valmistamista varten.

Pilko kanttarelleja pienemmäksi. Lisää kanttarellit kuivalle pannulle ja kiehauta ne omassa nesteessään. Lisää pannulle nokare voita ja pieneksi pilkottu sipuli. Kuullottele muutama minuutti. Lisää paistinpannulle vielä pieneksi pilkottu kesäkurpitsan sisus, ja paista pannulla kunnes kaikki kasviset ovat kypsiä.  Mausta tuoreella timjamilla, suolalla ja mustapippurilla.

Täytä kesäkurpitsat cannellonien tapaan. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 225 asteisessa uunissa noin 5-10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän kaunista ruskeaa väriä pintaan.

*

Kesäkurpitsacannellonit maistuivat aikuisille erinomaisesti. Sieniä olisi voinut täytteessä olla enemmänkin, mutta toisaalta tällä määrällä kaikki täyte mahtui kesäkurpitsojen sisään ja tuli näin käytettyä. Cannellonit olisivat kelvanneet ja riittäneet ruuaksi sellaisenaan, mutta koska arvelin nirsojen nirsoilevan tarjoilin kesäkurpitsacannelloneja lisäkkeenä. Tosin jälkiviisaana voin todeta ruokahaluttomuuden johtuneen flunssan poikasesta, joka kaatoi nuoremman apukokin seuraavana päivänä petiin. Pari ylijäänyttä cannellonia otin töihin lounastunnille, ja ne olivat mikron kautta käytettynä kelvollista ruokaa, vaikka eivät tietenkään aivan yhtä hyviä kuin uunista tuoreeltaan.

Koulujen alkaminen toi heti ensimmäisen virustaudit perheeseen. Toivottavasti menee nopeasti ohi. Ja onneksi taudit iskivät vasta sen jälkeen kun olimme ehtineet nauttia kenties kesän viimeisestä veneretkestä. Yö veneessä on aina yhtä jännä. Haaveilin mahdollisuudesta ihastella täysikuuta, mutta se ei onnistunutkaan. Sen sijaan päädyimme ihailemaan mitä upeinta auringonlaskua sadepilven alta. Olimme juuri sadealueen reunalla. Auringonlaskun aikaan valo oli mystisen kultainen. Niin kultaista auringonlaskua en ole varmasti eläessäni nähnyt.

Tarte tatin - ei omenoista vaan kanttarelleista

Olipa onni, että facebookin uutisvirtaan ilmestyi Pata porisee -blogin suolainen tarte tatin, joka valmistetaan kanttarelleista, sipulista ja vuohenjuustosta. Myös minä olen sitä mieltä, että tästä ei sienipiirakka enää parane. Ei minulla ollut aikomustakaan tehdä sienipiirakkaa, mutta kun ohje sattui silmiini, niin päätin kokeilla. Raaka-aineet sattuivat löytymään kaapista, sillä oli varannut vuohenjuustoa sunnuntaille punajuurilisäkettä varten. Sipulia kaapissa on aina ja sieniäkin tähän aikaan vuodesta. Torttutaikinalevyt, täytyy tunnustaa, olivat viime jouluisia.

Viikonloppukokkia voi monien muiden blogien tapaan seurata facebookissa. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. Joskus voi natsata kuten minulla tämän sienipiirakan kanssa, että eetteriin pompahtava resepti on kokeilemisen arvoinen ihan heti. Noudatin melko tarkasti alkuperäistä ohjetta, joka löytyy täältä.

 

*

Tarte tatin kanttarelleista ja vuohenjuustosta

pari kourallista kanttarelleja

pari piehenhköä sipulia

nokare voita

loraus rypsiöljyä

2 rkl fariinisokeria

2 rkl punaviinietikkaa

suolaa

mustapippuria

n 30 g pehmeää levittyvää vuohenjuustoa

4 siivua vuohenjuustoa pötköstä

2 torttutaikinalevyä

persiljaa

timjamia

Nosta torttutaikinalevyt sulamaan.

Puhdista ja viipaloi sienet. Valitse paistinpannu, jonka voit laittaa myös uuniin. Kiehauta sienet valurautapannulla omassa nesteessään ja siirrä lautaselle odottamaan. Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Kuullota sipulia voi-öljyseoksessa paistinpannulla miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää sokeri ja punaviinietikka. Anna sipulien vielä karamellisoitua.

Sillä aikaa kun sipulit karamellisoituvat kaulitse taikinalevyt ympyränmuotoon paistinpannun kokoiseksi. Minun ikivanha valurautapannuni halkaisija on 23 cm ja kaksi torttutaikinalevyä oli siihen oikein hyvä määrä taikinaa.

Levitä pehmeää vuohenjuustoa taikinan pintaan. Lisää sienet paistinpannulle karamellisoituneiden sipuleiden päälle ja sekoita täyte hyvin. Nosta taikinalevy täytteiden päälle vuohenjuustopuoli täytteiden päälle. Tiivistä taikina reunoilta kauniisti alaspäin, mutta varo polttamasta sormiasi.

Pistele piirakkaan haarukalla reikiä ja nosta paistinpannu 225 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Kun pohja alkaa olla lähes kypsä ota pannu uunista ja kumoa piirakka leivinpaperille uunipellille. Laita päälle vuohenjuustotangosta leikatut palat ja nosta uuniin vielä hetkiseksi.

Anna jäähtyä muutama minuutti ja tarjoile yrteillä koristeltuna vaikkapa iltateellä.

*

Jos et pidä suolaisen ja makean yhdistelmästä, en suosittele kokeilemaan ohjetta. Minä pidän ja pidän myös karamellisoituneen sipulin mausta, johon punaviinietikka toi mukavasti happoisuutta. Suolainen vuohenjuusto teki piirakasta täydellisen. Minua jäi harmittamaan, että en laittanut enempää kanttarellejä piirakkaan. Sieni ei maistunut kovinkaan voimakkaasti. Täytyy tunnustaa, että nuukailin vähän sienten kanssa, sillä ainakaan tänään en ehdi metsään uusia hakemaan. Eikä tuonne myrskytuuleen olisi oiken kiva mennäkään. Haaveissa on vielä kanttarellirisotto. Piirakka on aika tuhti, ja minullakin jäi reilusti yli puolet syömättä, mutta en ollenkaan epäile, etteikö se katoa jääkaapista viimeistään, kun mies palaa työreissulta kotiin.

Lämmin salaatti lehtikaalista ja marinoiduista belugalinsseistä

Ehkä huono omatunto liharuokien suosimisesta on johtanut tuloksiin. Askeleet ovat pieniä ihmiselle, eikä niillä taida ihmiskunnallekaan olla kovin suurta merkitystä, mutta olen onnistunut lisäämään piirun verran omaa kasvissyöntiäni, ja olen jopa onnistunut tarjoamaan perheellekin joitakin kasvisruokia. Lasketaanhan pasta? Jokin aika sitten marinoin belugalinssejä. Marinoiduista salaateista syntyi kelpo lämmin salaatti, jonka ohje löytyy heti ensimmäisen kuvan alta. 

Olethan muuten huomannut, että Viikonloppukokkia voi seurata myös facebookissa. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. 

*

Lämmin salaatti lehtikaalista ja marinoiduista belugalinsseistä

4 lehtikaalin lehteä

pieni sipuli

valkosipulin kynsi

puolikas pienestä marinoidusta sitruunasta

nokare voita

loraus öljyä

mustapippuria

marinoituja belugalinssejä

persiljaa

mozzarellahelmiä

Leikkaa lehtikaalista paksu lehtiruoti pois. Pilko kaalinlehdet, sipuli ja valkosipuli pieneksi.

Laita paistinpannu lämpenemään ja pannulle nokare voita ja loraus öljyä. Lisää kaali ja sipulit pannulle. Lisää pieneksi pilkottu säilötty sitruuna kypsymisen loppuvaiheessa pannulle. Kuullottele kypsäksi.

Kokoa annos kaalista, sipuleista ja linsseistä. Koristele mozzarellahelmillä ja persiljalla.

*

Ennen belugalinssejä minulla oli kokemusta vain punaisista linsseistä ja täytyy sanoa, että ainakin näin marinoituna belugat veivät punaiset maussa 100-0. Kaalinrakastajana olen luonnollisesti hyödyntänyt runsaasti loppu kesän lehtikaalisatoa. Ollessani lomaviikolla jokin aika sitten taisin syödä paistettua kaalia lounaaksi melkein joka päivä. Parhaimmillaan lehtikaali on mielestäni pannulla voissa paistettuna. Sain aikaiseksi todella ruokaisan salaatin yhdistämällä paistettuun kaaliin marinoituja linssejä. Mozzarellahelmillä hain vähän tasapainoa muuten vahvoihin makuihin. Mikäli käytössäsi ei ole säilöttyjä sitruunoita lorauta salaattiin mausteeksi sitruunamehua. Tässä tapauksessa salaatin kylkeen voisi sopia suolaisempi juusto esimerkiksi feta.

Jauhelihakepakot - grillissä kypsentäminen saa tavanomaisenkin erityiseksi

Koulujen, ja arjen, alettua arkiruokareseptit ovat kysyttyjä. Huomaan sen, kun seuraan blogin tilastoja. Arkiruoka onkin yhtenä blogissa yhtenä tunnisteena. Tunnisteen avulla blogista löytyy helppoja ja nopeita reseptejä. Pastan ohella jauheliha on arkiruokien raaka-aineiden kunkku. Myös pasta ja jauheliha toimivat tunnisteina, joiden takaa löytyy helposti reseptejä. Jauhelihasta saa nopeasti sapuskaa, ja se maistuu lapsille. Monet jauheliharuuat ovat myös helposti lämmitettävissä ja niitä on helppo laittaa suuriakin määriä. Tärkeitä arkiruuan kriteereitä. Jauhelihakepakoita valmistettiin meillä jo kesälomalla ja grillissä. Grillissä kypsennys toi oman säväyksensä kepakoihin, mutta niiden kypsentäminen onnistuu myös uunissa.

*

Jauhelihakepakot

1 kg naudan jauhelihaa

2 dl vettä

1 dl korppujauhoja

suolaa

n 2 rkl tomaattipyrettä

1 rkl jeeraa

2 tl savupaprikajauhetta

1 tl valkopippuria

1 muna

1 keltuainen

2 rkl worchestershirekastiketta

2 rkl soijaa

Mittaa kulhoon vesi ja korppujauhot. Anna jauhojen turvota 10 minuuttia. Mausta jauhoseos. Seos saa olla voimakkaan makuinen, koska sillä maustetaan kokonainen kilo jauhelihaa. Lisää jauheliha ja sekoita korppujauhoseos hyvin taikinaan, mutta älä vaivaa liikaa. Lisää munat, soija ja worchestershirekastike ja sekoita vielä taikaina sekaisin.

Muotoile taikinasta samankokoisia pötkylöitä.  Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia pötkylöiden koosta riippuen tai grillaa kypsäksi epäsuoralla tulella esimerkiksi parilalla ja käytä lopuksi suorassa tulessa, jolloin pinta rapsakoituu ja saa tulesta vielä vähän makua.

Tarjoile kepakkoja perunoiden, salaatin tai kasvisten kaverina ihan tavallisena arkiruokana.

*

Laadukkaasta jauhelihasta valmistuu ruokaisia kepakoita. Tuollaisesta kilon satsista riittää tälle porukalla noin 7 annosta. Ruokailulta ylijääneet pakastetaan tai otetaan evääksi töihin. Koko porukka ei kahta kertaa näillä määrillä ruokaile. 

Pidän kovasti hieman etikkaisesta mausta, jota näihin kepakoihin tuo worchestershire-kastike. Tarkoituksena oli lisätä mausteeksi myös paahdettua sipulia, mutta jotenkin tuossa ruokaa tehdessä unohdin koko sipulin. Onneksi muita mausteita oli tarpeeksi. Pienestä määrästä tomaattipyreetä ei liiemälti tule makua. Enemmän sen funktio onkin tuoda väriä. Silloin kun nämä kepakot syötiin oli vielä kesä ja loma!

Marinoidut belugalinssit - proteiinia muualtakin kuin lihasta

Aina välillä pohdin tosissani sitä, että meidän perheessä syödään paljon lihaa. Enemmän kuin mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Syödään meillä toki kalaa ja kasviksiakin, mutta harvoin ruoka on täysin kasvisruokaa. Kasvikset ovat lähes poikkeuksetta lisäkkeenä, eivät pääruokana. Nämä ajatukset tuppaavat nousemaan mieleen aina näin loppukesästä ja alkusyksystä, kun tuoreita kotimaisia kasviksia on saatavilla runsaasti. 

Aina välillä yritän pitää lihatonta maanantaita, mutta vähän huonolla menestyksellä. Lasten syömät kasvisruuat ovat vähissä. Eikä tämä pohdinta tule johtamaan siihen, että meillä ryhdyttäisiin kasvissyöjiksi. Itsekin pidän lihasta niin paljon, että en missään tapauksessa ole valmis siitä luopumaan, eikä se ole tarpeenkaan. Tällä kerralla ajatustyö johti siihen, että päätin itse toimia hyvänä esimerkkinä. Välillä voi syödä kasvisruokaa! Eniten kasvisruuassa tuovat päänvaivaa proteiinit. Kasvissyöjien proteiinit ovat raaka-aineina vieraampia. Punaiset linssit ovat ennestään tuttuja, mutta kaupunkireissulla hankin kokeiluun mustia belugalinssejä.

Belugalinssit ovat kauniita mustia helmen muotoisia linssejä kuin kaviaaria, siitä ne ovat saaneet nimensäkin. Belugalinssit ovat helppokäyttöisiä. Niitä ei tarvitse liottaa. Huuhdellut linssit keitetään kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Linssejä voi syödä sellaisenaan, niitä voi käyttää lisäkkeenä, tai niillä voi höystää esimerkiksi patoja tai salaatteja. Minä päädyin marinoimaan linssit. Marinoituja, kypsennettyjä linssejä on sitten tarkoitus hyödyntää, kun teen eväitä työpaikalle lounaaksi.

*

Marinoidut belugalinssit

1 dl belugalinssejä

suolaa 

vettä

marinadi

0,5 dl oliiviöljyä

nippu persiljaa

mustapippuria

1 tl hunajaa

1/2 pienestä säilötystä sitruunasta

Huuhtele linssit kylmällä vedellä. Laita vettä kiehumaan ja mausta se suolalla. Lisää huuhdellut linssit veteen ja keitä noin 20 minuuttia. 

Sillä aikaa kun linssit kiehuvat, valmista marinadi. Pilkkomalla pieneksi persilja ja säilötty sitruuna. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Kaada kypsät linssit siivilään ja kippaa linssit heti lämpimänä siivilästä marinadin sekaan. Anna marinoitua hetki tai yön yli. Linssit voi syödä lämpimänä tai kylmänä. Marinoidut linssit säilyvät hyvin jääkaapissa useita päivä.

*

Marinoitujen linssien suhteen on todella uskottava esimerkin voimaan. Vanhempi apukokki kieltäytyi maistamasta vedoten purkkaan, jonka oli juuri laittanut suuhun happohyökkäystä torjumaan. Nuorempi apukokki, joka vielä istui ruokapöydässä, otti 3 (!) linssiä, mutta miehen kanssa maistelimme heti lämpimiltään muutaman lusikallisen. Saas nähdä miltä linssit maistuvat, kun ne ovat marinoituneet yön yli.

Kesäkurpitsalätyt kelpaavat vaikkapa lounaaksi töihin tai välipalaksi koululaiselle

Raaka-aineissa on nyt runsauden pula. Olen kantanut kotiin metsästä sieniä, torilta ja kaupasta marjoja ja kasviksia. Minusta ei olisi oikein marjastajaksi, eikä kasvimaalla kuopsuttelijaksi, vaikka mielelläni otan sadonkorjuuajasta irti kaiken minkä saan. Kesäkurpitsa on yksi lempikasviksista. Se taipuu niin moneen. Valmistustavan voi vain valita, eikä mikään estä popsimasta kesäkurpitsaa raakana. Kesäkurpitsalla voi mehevöittää leivonnaisia. Viime syksynä testailin kesäkurpitsakakkua ja nyt päätin kokeilla kesäkurpitsalättyjä.

*

Kesäkurpitsalätyt

3 munaa

5 dl maitoa

2 dl lettujauhoja

suolaa

valkopippuria

kesäkurpitsa (400 g)

loraus öljyä

paistamiseen

öljyä ja voita

Raasta kesäkurpitsa raastinraudan hienolla terällä. Laita raaste siivilään ja ripottele päälle suolaa. Kääntele raastetta muutamaan otteeseen, että ylimääräinen neste irtoaa. Anna valua vartin verran.

Valmista lättytaikina. Yhdistä muna, maito ja lettujauhot. (Käyttämässäni valmiissa Pekka Nikkilän lettujauhoissa on sekä ruis-, ohra-, että vehnäjauhoja) Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita valunut kesäkurpitsaraaste taikinaan ja jätä turpoamaan puoleksi tunniksi. Ennen paistamista lisää taikinaan loraus öljyä ja sekoita hyvin.

Kuumenna (valurauta)paistinpannu kuumaksi. Lisää pannulle loraus öljyä ja nokare voita. Annostele kuumalle pannulle taikinaa. Kun lätty alkaa kypsyä, käännä se ja kypsennä toiseltakin puoleta.

Tarjoile lätyt välipalana tai iltapalana nälkäisille koululaisille. Lounaaksikin kesäkurpitsalätyt sopivat mainiosti. Höysteeksi sopivat esimerkiksi fetajuusto ja persilja.

*

Vähän mietitytti miten kesäkurpitsalätyt onnistuvat. Vanha valurautainen paistinpannu hoiti tehtävänsä jälleen kerran kiitettävästi. Pannu lämpenee nopeasti, pysyy hyvin kuumana ja se johtaa lämpöä erinomaisesti. Kuumalla pannulla lättyihin paistui kaunis paistopinta. Olisin kyllä pulassa ilman tuota perintökalua. Paistinpannu on keskikokoinen, siihen mahtui kerralla kaksi-kolme lättyä. Muoto nyt ei jokaisella lätyllä ollut tasaisien pyöreä, mutta rustiikkisuus ja rosoisuushan on monessa asiassa ihan ok. 

Toinen asia, joka kesäkurpitsalätyissä arvelutti, oli niiden saama vastaanotto. Itse nautin ensimmäiset lätyt lounaaksi fetan ja persilijan kera. Vanhempi apukokki mikrotti lättyjä välipalaksi. Markkinoin ne "suolaisina lättyinä, vähän niin kuin pinaattilättyinä". Vaikka lapset syövät melko monipuolisesti, kasvisten syömisessä voisi petrata. Eikä voi sanoa, ettei kasviksia tarjota, kyllä niitä tarjotaan. Kesäkurpitsa on yksi niistä kasviksista, joka ei apukokeille meinaa upota. Tai menee se sosekeitoissa ja sen kaltaisissa ruuissa, joissa sitä ei pysty erottamaan muista raaka-aineista. Kun apukokki sai syötyä toisenkin lämmittämänsä satsin kokonaan, paljastin lättyjen pääraaka-aineen.  Kesäkurpitsa ei kuulemma ole pelkiltään hyvää, mutta lättyinä menettelee. Ihmiskokeen toinen erä otettiin iltapala-aikaan, jolloin apukokit yksissä tuumin mikrottivat lettuja. Kyllä kelpasi, niin isommalle, kuin pienemmällekin. Isompi oli juonessa mukana, ja salainen ainesosa paljastettiin, kun letut oli syöty. Yhtäkään lettua ei jäänyt syömättä. Eräänlainen työvoitto!

Kuluneella viikolla olen ollut lomalla. Ja voi sanoa, että loma tuli tarpeeseen. Ei niinkään siihen tarpeeseen, mihin loma yleensä tulee, vaan perheen ja lasten tarpeisiin. Koululaisia on saatettu kouluun ja vastaanotettu koulusta. Lapsia on ilmoitettu harrastuksiin ja aikatauluja on sumplittu. Kalenteriin on merkitty hammaslääkärit ja vanhempainillat. Kirjojen päällystäminen on ollut oikein urakka, josta kuuluisi saada vähitäänkin stipendi. Ja tietysti on tehty hankintoja. Koululaisen jalkahan on luonnollisesti kasvanut yhden numeron kesän aikana. Välillä olen nipistänyt lomasta omaa aikaa niihin työssäkäyvän perheen äidin omiin tarpeisiin. Olen kokkaillut, kuvaillut, kirjoittanut, lenkkeillyt ja sienestänyt.  Ai niin ja ehdinhän minä kaupunkiinkin.

Saas nähdä miten aika riittää arkiaherruksen lomassa blogille. Harrastuksesta on tosin tullut niin tärkeä, että eiköhän. Sitäpaitsi huomaan saaneeni uusia lukijoita. Olethan huomannut, että Viikonloppukokkia voi seurata myös facebookissa. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat ilmoituksen uutisvirtaasi uudesta päivityksestä. Jätähän joku kerta merkki vierailustasi tykkäällä, peukuttamalla tai komentoimalla facessa tai blogissa. Se ilostuttaa kovasti!

Lampaankääpämuhennos

Lampaankäävistä sienikori täyttyy nopeasti, ainakin tänä syksynä. Kuusimetsässä on ollut lampaankääpiä niin, että kaikkea ei ole voinut mukaansa poimia. Lampaankääpä on kahden tähden ruokasieni, joka mietona sienenä maistuu myös lapsille. Tällaiselle aloittavalle sienestäjälle lampaankääpä on hyvä sieni, koska se on helppo tunnistaa. Jos metsässä erehtyykin poimimaan typäskäävän lampaankääpäänä, niin viimeistään pannulla erheen huomaa. Lampaankääpä muuttuu kypsennettäessä vihertävän kellertäväksi, typäskääpä ei. Typäskääpäkään ei kypsennettynä myrkyllinen, pahan makuinen vaan. Lampaankääpä on monikäyttöinen, siitä saa paistettua pihvin ja sitä voi käyttää muhennoksissa yksinään tai muiden sienien kanssa.  Lampaankääpää voi kuivata ja pakastaakin, kun sen on kiehauttanut nesteessään kuivalla paistinpannulla. Tässäpä teille lampaankääpämuhennoksen resepti:

*

Lampaankääpämuhennos

lampaankääpiä

voita

sipuli

1 rkl vehnäjauhoja

1 dl kermaa

2 maitoa

suolaa

persilja

Puhdista ja pilko lampaankäävät pieniksi. Laita lampaankäävät kasariin ja kiehauta sienet omassa liemessään. Lisää pannulle nokare voita ja pieneksi pilkottu sipuli. Kuullotele muutama minuutti sekoitellen.

 Lisää pannulle hieman vehnäjauhoja ja sekoita. Lisää kerma ja maito pannulle. Anna kiehahtaa ja sekoittele viitisen minuuttia, jotta jauhot ehtivät kypsyä. Mausta suolalla. Koristele persiljalla ja nauti esimerkiksi perunoiden ja kalan kanssa.

*

Lampaankääpämuhennokseni oli luksus-versio, sillä viikonlopulta jääkaappiin oli jäänyt hieman kermaa. Arkiruuanlaitossa en useinkaan käytä kermaa, ellei sitten viikonlopulta ole päässyt sitä kaappiin jäämään. Kerman voi hyvin jättää pois, tai lisätä maidon määrää. Jos näin teet, kannattaa tarkkailla riittääkö ruokalusikallinen jauhoja suurustamaan kastikkeen. Ja tattimuhennos, se on oma juttunsa. Tattimuhennos ei kermaa kaipaa, eikä paljon muutakaan.

Luksusta oli ruokailu tuolla kertaa muutenkin. Muhennoksen kanssa samalle lautaselle saatiin myös itse pyydettyä ja savustettua ahventa. Mies hoiti kalat ja minä sienet raaka-aineesta ruuaksi asti. Tasapeli.

Ihan hyvä saalis savustuspönttöön: kuha ja viisi mukavan kokoista ahventa

Kurkkusuupaloista naposteltavaa illanistujaisiin.

Meillä vietettiin taas vaihteeksi rapujuhlat viikonloppuna. Rapujuhlista löytyy tarinoita toisaalta blogista, ja niihin pääset käsiksi esimerkiksi tästä. Otin Ilta-Sanomien vinkistä vaarin ja tein yönaposteltavaksi raikkaita suupaloja kurkusta. 

*

Kurkkusuupalat

iso kurkku

kylmäsavulohta

parmankinkkua

fetajuustoatahna (fetajuustoa ja luonnonjugurttia)

kapriksia

basilikanlehtiä

guacamole

Valmiiksi täytetyt kurkkusuupalat eivät säily jääkaapissa hyvinä kovin kauaa. Ne on paras tarjota mahdollisimman pian täyttämisen jälkeen. Täyttäminen sujuu nopeasti, kun on ennakoinut miettimällä täytteet valmiiksi. 

Jääkaappiin voi tehdä valmiiksi fetajuustosta tahnaa sekoittamalla juustonmuruihin juguttia. Myös guacamolen voi ja kannattaakin valmistaa ennakolta jääkaappiin, jolloin maut ehtivät tasaantua. Eräs guacamolen ohje löytyy linkin takaa.

Juuri ennen tarjoilua leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Asettele täyte mielesi mukaan kurkkuviipaleen päälle. esimerkiksi basilikaa ja fetaa, guacamolea ja kapriksia jne.

*

Kurkkusuupalat maistuivat tosi hyvältä ja raikkaalta rapujen jälkeen. Leipää tulee rapujen kanssa syötyä aika paljon, joten kurkku suupalan pohjana oli oikein tervetullut vaihtoehto. Täyte vaihtoehtoja on lukemattomia. Esimerkiksi tuorejuustoista saa valmistettua vaikka millaisia tahnoja. Suupalojen koristeluunkin voisi panostaa hieman enemmän kuin mitä minä tein esimerkiksi hyödyntämällä yrttejä. Suupaloja kootessa pitää kuitenkin muistaa, ettei kasaa liikaa täytettä kurkkuviipaleen päälle. Muuten syömisestä tulee hankalaa.

Juhlista arkeen. Itselläni on vielä vuosilomaa tämä viikko. Tarkoitus on keventää apukokkien koulun aloitusta. Tai lähinnä ekaluokkalaisen. Neljäsluokkalaisellahan kaikki menee jo rutiinilla, vaikka uskon, ettei hänkään ole yhtään pahoillaan, että kotona on joku lähettämässä kouluun ja ottamassa iltapäivällä vastaan. Siinä välissä saattaa ehtiä vaikka sieneen.

Ruusuinen vadelma-mascarponekakku

Tämä kesä on ollut älyttömän hyvä vadelmakesä. Metsävadelmia on tuoreeltaan syöty puuron, jugurtin ja rahkan kyljessä. Ja suoraan pensaasta tietysti ihan sellaisenaan. Minulla on aivan kodin lähellä erinomainen vadelmapaikka, jossa on helppo käydä poimimassa litra pari kerrallaan. Litra-pari kerrallaan -menetelmälläkin pakastimeen on kertynyt mukava määrä marjoja. Kesän viimeiset vadelmat kävin poimimassa viime viikon perjantaina. Ne päätyivät täytekakkuun, joka tarjoiltiin rapujuhlien jälkiruokana. Ainakin kotimaista puutarhavadelmaa on vielä tarjolla, joten tuoreista vadelmista tämä kakku onnistuu vielä.

*

Ruusuinen vadelma-mascarponekakku

3 munan sokerikakkupohja

kostutus

3 tl ruusuvettä

2 dl keitettyä vettä

täyte

150 g mascarponejuustoa

2 dl kuohukermaa

1 rkl sokeria

2 dl raparpericurdia

4 dl vadelmia (jätä koristelua varten muutamia marjoja)

kuorrutus

2 dl kuohukermaa

100 g mascarponejuustoa

2 tl ruusuvettä

koristeluun

mintunlehtiä ja vadelmia

Valmista sokerikakkupohja esimerkiksi linkin ohjeen mukaan. Kakkupohja kannattaa valmistaa täyttämistä edellisenä päivänä. Täytetyn kakkupohjan puolestaan kannattaa antaa makuuntua ja kostua jääkaapissa ainakin yhden yön yli ennen kuorruttamista, koristelua ja tarjoamista.

Leikkaa sokerikakku kolmeen osaan. Kiehauta vesi ja lisää veteen ruusuvettä. Kostuta pohjat ruusuvedellä maustetulla vedellä. Alinta levyä kannattaa kostuttaa vähiten ja ylintä eniten. Alin kostuu painon ja täytteiden alla muutenkin, mutta ylin levy saa kaiken kosteutensa kostutuksesta.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma. Lisää kermavaahtoon mascarpone ja mausta sokerilla. Aloita kakun täyttäminen levittämällä pohjan päälle puolet raparpericurdista, sitten puolet kerma-mascarponevaahdosta ja puolet tuoreista vadelmista. Nosta täytteen päälle toinen kakkulevy ja levitä loput täytteet kostutetun levyn päälle. Nosta viimeinen levy päällimmäiseksi ja laita täytetty kakku makuuntumaan ja kostumaan jääkaappiin.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma. Lisää joukkoon mascarpone ja mausta vaahto ruusuvedellä. Levitä täyte kakun päälle tarjoilupäivänä. Koristele kakku esimerkiksi mintunlehdillä ja vadelmilla.

*

Täytekakun valmistaminen ei ole hätäisen hommaa. Kakku onnistuu kyllä lyhessäkin ajassa, mutta parhaimmillaan täytekakku on, kun se ehtii tekeytyä eri vaiheissa yön yli, täytettynä jopa kahdenkin yön yli. Kuorrutettua kakkua ei tietenkään kannata seisottaa jääkaapissa. Vaikka kakun olisi suojannut miten hyvin tahansa, kermakuorrute tuppaa ottamaan makuja jääkaapista.

Teen nykyisin sokerikakkupohjan aina linkin takaa löytyvällä ohjeella, jossa munat punnitaan. Tässä kakussa kolmen munan paino oli 150 g. Sokerin ja jauhojan määrä selviää kertomalla munien paino 0,7. Jauhoista 70 % on vehnäjauhoja ja 30 % perunajauhoja. Saattaa kuulostaa työläältä, mutta näin ei ole. Tällä ohjeella onnistuu aina! Jälkiruokana kakkua riitti 4 aikuiselle ja 4 lapselle, ja juhlien jälkeisenä päivänä maistelimme kakkua oman perheen kesken. Väitän, että punnitsemalla tehdystä kakusta tulee riittoismpi.

Vadelmaisen kerma-mascarponekakun resepti on yhdistelmä monesta. Ensinnäkin olen pitkään miettinyt ruusuveden käyttöä leivonnassa. Kun vihdoin tuli taas tarpeeksi monta asiaa kaupunkiin, sain hankittua ruusuvettä, jota löytyy etnisistä kaupoista ja jopa hyvin varustelluista marketeista. Muutaman euron hinta ei päätä huimaa. Varsinkin kun tuote on ruuanlaitossa riittoisaa. Ruuanlaittoon ruusuvettä käytetään paljonkin ainakin Lähi-idän ja Intian alueilla. Meillä Suomessa se lienee tunnetumpi kauneudenhoitotuotteena. Hankkiessasi ruusuvettä mausteeksi tarkista siis, että sitä voi käyttää ruuanlaittoon.

Aromaattisen ruusuveden yhdistin mielessäni vadelmiin ja silloin mieleen nousi Glorian ruoka ja viini -lehden ruusu-vadelmakakusta. Reseptissä miellytti erityisesti kerma-mascarpone -yhdistelmä. Viime aikoina olen tykästynyt kermakakkuun, jossa kerman sekaan on laitettu tuorejuustoa, vanilijakastiketta, rahkaa tms. Ohje ei sellaisenan kelvannut, sillä halusin kuitenkin kakun perinteiseen sokerikakkupohjaan. Kuin tilaukseta osui silmiini ruusuinen vadelma-raparperikakku Suolaa ja hunajaa -blogista. Jotta asiat eivät olisi yksinkertaisia päätin kuitenkin koittaa keittää täytteeksi edellisen kakun raparperihillokkeesta poiketen raparpericurdia. Ehkä olisi pitänyt pysytellä hillokkeessa. Tai  ainakin on kehiteltävä parempi ohje sille, miten raparperista valmistetaan tahnaa niin, että pääraaka-aineen, raparperin, maku säilyy. 

Kakku ei siis maistunut yrityksistä huolimatta raparperilta, mutta se maistui vadelmilta ja ruusulta. Kakku maistui kesältä!  Curdin anti kakulle oli makeus ja pieni karamellisoitunut aromi . Ruusuvesi tuoksui voimakkaammin kuin maistui, mutta maun kyllä erotti kakusta ihan selkeästi. Kerma-mascarpone yhdistelmä oli täyteläinen, mutta ei tunkkainen. Luonnehtisin kakkua mieluuminkin maultaan hienostuneen raikkaaksi. Ruusuinen vadelma-mascarponekakku on ehdottomasti kakku, joka kannattaa valmistaa toiseenkin kertaan.