Omena-fenkolikeitto savulohella

Omenoistahan se lähti, vaikka ne eivät tässä reseptissä lopulta pääroolissa olekaan. Syksyn omenoita on syöty sellaisenaan, säilötty soseena, ja niistä on tehty erilaisia makeita herkkuja. Jäin miettimään, että kai omppuja voisi käyttää ruokaankin. Sitten alkoi jo tehdä mieli aromaattista fenkolia. Ja siitähän se ajatus sitten lähti laukalle (taas!). Mielessä kirkastui kuva keitosta, johon päätin lisätä hieman lämminsavulohta. Fenkoli kun passaa mahdottoman hyvin kalalle.

*

Omena-fenkolikeitto savulohella

4-6 annosta

keltasipuli

3 salottisipulia

pullea fenkoli

hyvän kokoinen omena

rypsiöljyä

1 rkl fenkolinsiemeniä

suolaa

mustapippuria

laakerinlehti

7 dl kasvislientä

2 tl timjamia

savulohta

Hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullottele sipuleita noin 10 minuuttia.

Sipulin kypsyessä leikkaa ihan kaikkein kantaosa pois ja kuutio fenkolin valkoinen osa. Kuori ja pilko omena. Murskaa fenkolinsiemenet huhmaressa.

Lisää fenkoli, omena, fenkolinsiemenet ja mausteet kattilaan. Kuullottele hetkinen. Lisää kasvisliemi ja kiehauta.

Anna kiehua hiljalleen ilman kantta puolisen tuntia.

Poimi keitosta pois laakerinlehti ja soseuta keitto. Annostele lautasen pohjalle suupalan kokoisia savukalan palasia. Nosta kuumaa keittoa kalan päälle ja nauti!

*

Somessa on menneinä viikkoina vilahdellut toinen toistaan herkullisempia hyvin vähillä raaka-aineilla toteutettuja ruokia. Ihan neljään raaka-aineeseen tässä keitossa ei ylletä, vaan aineksia on kolminkertaisesti verrattuna vaikkapa kesäkurpitsa-halloumpihveihin, joista on nähty myös vohveliraudalla paistettu versio. Mutta ei tusina raaka-ainetta mukaanlukien mausteet ole kovin paljon, kun kysymys on ruuanlaitosta.

Fenkoli jakaa mielipiteitä. Minä ja Aihisen Kape pidämme sen mausta. Jaa mistäkö tiedän mistä Kape pitää? No siitä, että Kape on sanonut niin, sekä Kaappaus keittiössä, että Atlantin yli tv-sarjoissa. Mä olen koittanut miettiä, mikä se fenkolin juttu kohdallani on. Tuoksuhan siinä on aivan ihana. Aniksentuoksu on voimakkaimmillaan sillä hetkellä kun ensimmäisen kerran leikkaa fenkolin halki. Anista on mielestäni enemmän tuoksussa kuin maussa. Suutuntumassa on jotain samaa kuin purjossa tai sipulissa ylipäätään. Mutta sipulin kaltaista hapokkuutta siinä ei ole. Fenkoli on maultaan aromaattinen ja makeahko, ehkä se siksi miellyttää.

Fenkolin parhaita puolia on sen monikäyttöisyys. Kasvista voi käyttää sekä kypsänä, että raakana. Se on ehdottomasti parhaimmillaan kalan ja äyriäisten kaverina, mutta se sopii yllätten myös lihan kainaloon. Kotimaisen fenkolin sesonki alkaa vedellä jo viimeisiään. Seuraava sesonki on tulossa keväällä. Ensin fenkolia tuodaan Euroopasta. Kotimaistakin on sitten saatavilla kun kevät vaihtuu kesään. Fenkoleita valikoidessa yleensä harmistun. Ne ovat kaupassa usein luokattoman huonolaatuisia. Ainakin markettitarjonta. En tiedä kertooko se pienestä menekistä vai mistä. Pulleita, heleitä, vaaleita ja puhtaita on vaikea löytää. Fenkoli ei ole kasvisten halvin, ja siksikin harmittaa, jos puolet kasviksesta joutuu heittää pois. Kaikkiin ruokiinhan ei voi käyttää fenkolin kovaa keskiosaa.

Tässä nyt harhaannuin kirjoittelemaan fenkolista, vaikka tietenkin tarkoitus oli kehua juuri omena-fenkolikeittoa savulohella. Ylisanoja olisi keitolle helppo keksiä. Se on salonkikelpoinen keitto, joka kelpaa yhtä hyvin mille tahansa illalliselle alkukeitoksi, mutta se ei ole liian fiini nautittavaksi ihan vaikka tavallisena maanantaina. Omena-fenkolikeitto kestää hyvin lämmityksen. Ja kuten keitot yleensäkin, se on toiseen kertaan lämmitettynä jopa paremman ja syvemmän makuista kuin ensimmäisellä kerralla. Sopii testata vaikka tulevana lauantaina ja lämmittää loput sitten ensi maanantaina. Mukavaa viikonloppua!

Omenajuustokakku karamellisoiduilla omenoilla

Juustokakku on mukava vierastarjottava, sillä sen pystyy tekemään hyvin jo etukäteen. Itseasiassa maut vain paranevat, jos ne ehtivät tasoittua jääkaapissa yön yli. Meillä vietettiin tässä taannoin rapujuhlia, joiden jälkiruokapöydän kokoaminen lähti mulla vähän lapasesta. Innostuin leipomaan useamman kakun. Juhlajärjestelyissä tuli kuitenkin sen verran kiire, että omenaisen juustokakun päälle ajatellut omenat jäivät karamellisoimatta ja kakku syötiin ilman koristeita. Koska mulla oli ollut selvä visio kakusta, päätin toteuttaa kakun uudelleen ihan vain tavallisen sunnuntain kunniaksi. Juustokakussa on makua ilman enempiä koristeitakin, mutta täytyy sanoa, että tämän juustokakun karamellisoidut omenat ja Omar-karkit kruunasivat.  

*

Omenajuustokakku karamellisoiduilla omenoilla

pohja 

150 g kaurakeksejä

1 tl kanelia

50 g voita sulatettuna

1 rkl omenasosetta

4 liivatelehteä

2 dl omenasosetta

2 dl kermaa

250 g kinuskituorejuustoa

2 dl turkkilaista jogurttia

1 dl sokeria

1/2 dl omenatuoremehua

karamallisoidut omenat

2 omenaa

50 g voita

2 rkl kookossokeria

koristeeksi 

pieniä marenkeja

oma karkkeja

kinuskikastiketta

Aloita laittamalla liivatelehdet likoon kylmään veteen. Laita irtopohjavuokan (22 cm) pohjalle leivinpaperi ja reunoille kalvot, jos haluat. Minulla ei yleensä ole reunakalvoja, mutta ehkä niitä kannattaisi käyttää. Kakun saisi nätimmin vuokasta irti ja reuna olisi tasasisempi.

Valmista sitten pohja. Minä teen pohjan aina yleiskoneella. Keksit on helppo pyöräyttää muruksi. Lisää keksimurun joukkoon omenasose, sulatettu voi ja kaneli. Sekoita tasaiseksi. Painele massa vuoan pohjalle ja laita pohja jääkaappiin odottamaan muun kakun valmistumista.

Vaahdota kerma. Lisää vaahtoon tuorejuusto, turkkilainen jogurtti, omenasose ja sokeri. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja sulata ne lämpimään omenamehuun. Kaada seos juustomassaan ja sekoita hyvin. Lisää seos kaurakeksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin tekeytymään. 

Valmista kakun koristeeksi karamellisoituja omenakuutioita. Lisää kuutiot voin ja sokerin sekaan paistinpannulle ja anna kiehua, kunnes omenat ovat hieman pehmenneet. Asettele kauniisti karamellisoituneet ja jäähtyneet omenat kakun pinnalle.

Lisää koristeeksi vielä pieniä marenkeja, Omar-karkkeja ja kinuskikastiketta.

*

Juustokakun omenat olin muuten käynyt poimimassa kaupungin toiselta laidalta. Minusta on mukavaa, että ihmiset ilmoittelevat paikallisessa fb-ryhmässä, että saa tulla poimimaan. On kyllä myönnettävä, että olo oli kuin omenavarkaissa, vaikka olin omenapuun alla ihan luvan kanssa. Poimiskeikasta oli kuitenkin sovittu "vain" verkossa enkä ikinä törmännyt sen parempin talon emäntää kuin isäntääkään. 

Omenaisen juustokakun lisäksi meillä on ollut aika omenainen viikonloppu. Luonnollisesti omenoita on popsittu sellaisenaan. Suurimman osan keitin lähes sokerittomaksi soseeksi. Sosetta hyödynnetään sitten pitkin talvea puurojen päällä, jogurtin joukossa, pannarin ja lättyjen päällä ja niin edelleen. Koska soseessa on sokeria vain ihan minimaalisesti sitä voi hyödyntää myös suolaisissa esimerkiksi joulukinkulle on perinteisesti keitelty omenainen kastike, joka maustetaan tilkalla calvadosta. 

Mukavaa alkavaa viikkoa lukijoille niin vanhoille kuin uusillekin!

Laiskurin munakoisoviipaleet

Sillä silmäyksellä kun näin Campasimpukoiden paistetut munakoisoviipaleet, tiesin, että paistettuja munakoisoviipaleita on saatava. Ne sopivatkin hyvin lisukkeeksi jauhelihakepakoille, tsatsikille ja pesto-perunasalaatille, jonka valmistin hävikkiviikonhengessä aikaisemmilta ruualta ylijääneistä keitetyistä perunoista. Koska pestoa oli purkin pohjalla vain pieni määrä, lisäsin perunasalaattiin yrttimaasta oreganoa ja vähän oliiviöljyä. Kun päivällispöytään avattiin vielä viininlehtikäärylepurkki, meille tuli melkein kuin vahingossa kreikkalaistyylinen illallinen.

Laiskurin munakoisoviipaleet antaa ehkä vähän väärän kuvan munakoisojen valmistamisen helppoudesta. Eihän tämä resepti mitään ydinfysiikkaa ole, mutta aikansa munakoisojen itkettäminen, paneroiminen ja paistaminen ottaa. Nimeen taisi liittyä myös viittaus bloggarikolleegan laiskaan päivään. Niin tai näin, meillä Campakeittiön tapaan paistetut munakoisoviipaleet ovat tästä lähtien Laiskurin munakoisoviipaleita. Hyvä nimi!

Uppopaistettu munakoiso on entuudestaan tuttu herkku. Tässä reseptissä munakoisoja ei uppopaistettu, mutta ei paljon muutenkaan. Vehnäjauho-maizena sekoituksella ja kananmunalla leivitetyt munakoisot paistettiin runsaassa öljyssä pannulla muutama kiekko kerrallaan. Tekniikan nimi on shallow frying. Termi on niin kaunis, että se on varmasti yksi syy miksi tulin reseptiä kokeilleeksi. Munakoiso (kotimainenkin) alkaa olla sesongissa, joten siitä vaan kokeilemaan laiskurin munakoisoviipaleita shallow fry -paistolla.

*

Laiskurin munakoisoviipaleet

1(500g) munakoiso

suolaa

1,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl maizenaa

2 kananmunaa

öljyä paistamiseen

juoksevaa hunajaa

mustapippuria

Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä ne tarjottimelle tai isoon siivilään. Ripota niille suolaa ja jätä itkemään noin tunniksi. Taputtele pinta talouspaperilla kuivaksi. Samalla voit pyyhkäistä ylimääräiset suolat pois munakoisojen pinnalta

Kuumenna pannulla noin 2 sentin korkeudelta oliiviöljyä. Kannattaa käyttää keskilämpöä ja tarkkailla samalla, ettei öljy pääse liian kuumaksi

Pyörittele kuivatut munakoisoviipaleet ensin vehnäjauho-maizena seoksessa ja sitten kananmunassa. Nostele noin 3-4 viipaletta (riippuu pannusi koosta) kerrallaan öljyyn paistumaan. Käännä viipaleet noin kolmen minuutin kuluttua.

Nosta paistetut viipaleet talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy valuu pois. Asettele viipaleet sitten vadille niin, etteivät ne ole pahasti toistensa päällä. Näin ne eivät tartu toisiinsa ja pysyvät pinnaltaan rapsakoina. Paistossa ei voi kovin paljon ennakoida, ja totesimpa senkin, että lämmitettynä ei tämä ruoka parane.

Pyöräytä myllystä munakoisojen päälle mustapippuria ja valuta hieman hunajaa. Kannattaa nautiskella hetimmiten paiston jälkeen esimerkiksi nyt vaikka jauhelihakepakoiden ja tsatsikin kanssa.

*

Oliiviöljypullostani tuli pohja vastaan kesken paistamisen ja minun munakoisoni on paistettu oliiviöljyn ja auringonkukkaöljyn sekoituksella. Muutin alkuperäistä reseptiä sen verran, että lisäsin vehnäjauhojen joukkoon hieman maizenaa tuomaan lisää rapeutta paistopintaan. Näin oli vinkattu alkuperäisen ohjeen kommenteissa. En tiedä millaisia munakoisoja tulee ilman maizenaa, mutta ainakin näin onnistuin tekemään viipaleille rapean paistopinnan.

Olen vähän arka lotraamaan öljyllä paistettaessa. Lopputulos oli yllättävän vähärasvaisen oloinen, ja itse asiassa öljyä oli pannulla aika paljon vielä paistourakan jälkeenkin. Ensimmäiset munakoison viipaleet taisivat imaista öljyä vähän enemmän ja niiden värikin jäi vähän hailakaksi. Ilmeisesti öljy ei ollut tarpeeksi kuumaa. Ensimmäisiä lukuunottamatta munakoisojen paisto onnistui hyvin, ja voi miten hyvää! Jos ette vielä Campasimpukan postauksesta uskoneet, niin uskokaa viimeistään nyt.  Herkkua on!

Poron vasan maksaa paistettuna - maksan toinen mahdollisuus

Maksa on sellainen raaka-aine, josta en ole koskaan oppinut pitämään. Sen vuoksi en ole sitä oppinut laittamaankaan. Viime vuonna yritettiin ensimmäisen kerran ja silloin päädyttiin grillaamaan poron vasan maksaa. Kovin suuri suksee maksalla ei ollut tuolloinkaan, mutta sen verran ymmärrän ruuan päälle, että mielestäni se oli ihan hyvin onnistunut. Silloin päätin, että annetaan maksalle toinen mahdollisuus!

Pakastimesta löytyi vielä viime syksynä Lumiporosta tilattu poron vasan maksa. Luin kyllä, että sisäelimiä ei kannattaisi pakastimessa hillota yli kolmea kuukautta. Niin suuri asiantuntija en ole, että osaisin sanoa, mitä kahdeksan kuukautta oli tehnyt maksalle pakastimessa. Eikä oikeastaan ole kokemusta siitäkään, olisiko se ollut parempaa lyhyen pakastamisen jälkeen. Syödyksi kuitenkin tuli tämäkin maksa. Tällä kerralla tein maksasta vielä viime kertaista ohuempia siivuja. Siivut leivitettiin kevyesti vehnäjauhoissa, jossa oli  mausteena hieman suolaa, ja paistettiin voissa kuumalla pannulla. Ajatuksena oli tässäkin pitää ruoka yksinkertaisena

*

Paistettu poronmaksa

500 g poron vasan maksaa

vehnäjauhoja

suolaa

voita paistamiseen

Leikkaa maksasta viistoon noin sentin paksuisia siivuja. Laita lautaselle vehnäjauhoja ja mausta jauhot suolalla. Pyörittele maksaviipaleet jauhoissa. Paista maksaviipaleet voilla kuumassa pannussa pienissä erissä. Maksa kypsyy nopeasti, ja on parhaimmillaan roseena. Siksi minuutti, vähän vajaa, puoleltaan on ihan riittävä kypsennysaika, kun viipaleet ovat ohuita ja pannu on kuuma.

Nautiskele maksa hetimmiten karamellisoidun sipulin kanssa.

*

Arvelin, että ruoka ei saavuta meillä suurta suosiota ja siksi keitin ison kattilallisen perunoita ja tein perunamuusia. Samoin keitin lisukkeeksi punajuuria, joiden päälle murustelin fetajuustoa. Arvauksen osui oikeaan. Ei ollut maksa meillä kovin suosittua. Apukokit söivät puoliksi yhden ohuen viipaleen, enkä minäkään - rehellisyyden nimissä - kovin monta viipaletta lautaselleni nostanut. Mies söi hyvällä halulla.

Kypsennys onnistui kyllä nyt vielä paremmin kuin grillatessa. On tärkeää, että ei täytä pannua maksan viipaleilla, jolloin pannu samalla jäähtyy tarpeettomasti. Muutama viipale kerralla pannulle, jolloin kaikki viipaleet ehtii kääntämään ajoissa. Kypsyys on tosi tärkeä! Toinen asia jonka edellisestä kerrasta opimme, oli se, että maksaa kannattaa käsitellä hanskat kädessä. Kun syitä asioita miksi maksa ei minusta ole kovin hyvää, yksi on sen haju. Eikä syöminen ole nautinto, kun kädet haisevat maksalle.  

Kolmas oppi maksan kanssa on ollut se, että maksa vaatii reilun suolan. Näillä mennään ensi vuonna. Luitte oikein! Vaikka maksa ei ole herkkuani, haluan oppia sitä syömään. Sitä paitsi on ihan reilua, että maksaa syödään kerran vuodessa, kun kerran syödään kesäkeittoakin (minun ja nuoremman apukokin suosikki). Onko sinulla ruokia, joita et oikein ole oppinut syömään?

Tyttöjen miniloma Tallinnassa

Olen sellainen matkustelija, joka tykkää harkita ja suunnitella matkaa tarkkaan. Siksi vain viikon varoitusajalla tehty matka Tallinnaan oli meikäläiselle todellinen pikamatka. Lähdin matkaan lasten kanssa. Teini ja koululainen ovat reissunaisia ja oikein mukavaa matkaseuraa. Erityisesti nuorempi on toivonut laivamatkaa jo pitkään. Teini taas kaupunkilomaa. Ajattelin, että yhden hotelliyön Tallinnan matka on oikein hyvä kompromissi, ja sellaiseksi se osoittautuikin

Matkaan lähdettiin kotoa elokuun viimeisenä lauantaina hyvissä ajoin. Meillä ei ollut mitään ongelmia herätä ja ehtiä seitsemän bussiin. Asumme niin kätevällä sijainnilla, että paunulaisella pääsee Länsisatamaan melkein kotiovelta. Kanta-asiakaskampanjan ansioista bussimatkan hinta ei päätä huimaa. Se on kympin sivu. Myös lauttamatkojen ja hotellimajoituksen kanssa tein hintavertailua. Matalan budjetin reissu tuli kaikkein edullisimmaksi kun tein varauksen Ikaalisten matkatoimiston kautta. Yhdellä varauksella sain hoidettua meille lauttaliput, hotelli yön ja paluukuljetuksen. Kiitos vielä sunnuntain ystävälliselle ja palvelualttiille kuljettajalle, joka tiputti meidät kyydistä kotia lähimmälle pysäkille, vaikka se ei varsinaisesti ohjelmaan kuulunutkaan.

Lähdimme reissuun reput selässä, ja siksi jätin kamerankin kotiin. Toivotaan, että puhelimella otettujen kuvien laatu kestää postauksessa. Alunperin minun ei ollut edes tarkoitus kirjoittaa matkasta blogiin, joten en siksikään ajatellut tarvitsevani kameraa mukaan. Moni kuitenkin on kiinnostunut lukemaan reissusta ja retkistä, kun sitä facebookissa kyselin, joten tässä tulee nyt sitten matkakertomusta.

Kamera olisi kannattanut ottaa mukaan myös siksi, että Tallinna on valokuvauksellinen kaupunki. Olin suunnitellut meille ohjelmaksi vain vanhassa kaupungissa ja Telliskivessä vaeltelua ja vähän ostoksia. Haaveissa oli myös vierailu vasta avatussa Fotografiskassa, mutta sen jätimme suosiolla väliin. Jono museoon oli ulos asti, emmekä halunneet kuluttaa vähää aikaa jonossa seisomiseen. Ainakin kolmella viimeistä Tallinnan matkaa on aloitettu samalla kaavalla. Kun lautta saapuu satamaan, äkkiä ulos, mittari alle ja Telliskiveen syömään. Niin teimme nytkin. Telliskiveen kyllä kävelisikin, mutta matkatavaroiden kanssa ajattelin, että noin 5 € Uber-kyyti on hintansa väärtti.

Onneksi mahduimme ilman pöytävaraustakin Kivi paber käärid-ravintolaan syömään. Ravintola oli lähes täynnä ja henkilökunnalla oli kädet täynnä työtä. Isosta asiakasmäärästä huolimatta palvelu oli erittäin ystävällistä ja kohdallemme sattuneet parit mokat hoidettiin tyylikkäästi ja pahoitellen. Myös edellinen ilta oli ollut kiireinen, meille kerrottiin. Mokat sinänsä eivät olleet suuria. Alkupalat unohdettiin tuoda pöytään ja ne tuotiin vasta yhtä aikaa pääruokien kanssa. Laskussa lasten hampurilainen oli veloitettu aikuisen hinnalla. Tämäkin toki korjattiin ihan välittömästi. Taisimme korjauksessa vähän voittaakin, kun summa pyöristettiin tasakymmeneen. Parasta antia ruuissamme taisi olla teinin tilaama kermainen risotto ravuilla ja lohella. Hyviä olivat muutkin ruuat, mutta minua vaivannut flunssa oli vienyt makuaistini lähes tyystin, joten ennen kuin osaan sanoa rouheasti sisustetun ravintolan ruuasta enempää, sitä on käytävä maistamassa uudelleen.

Syötyämme jaksoimme tutkiskella Telliskiven lauantaista kirpputoria ja ihailla ja valokuvata seinämaalauksia ja graffiteja samalla kun lähdimme kävelemään kohti rautatieaseman vieressä olevaa Go Hotel Shnelliä, josta meille oli varattu kahden hengen huone lisävuoteella. Hotelli on ilmeisesti melko äskettäin remontoitu, niin siistit pinnat siellä oli joka puolella. Meillä oli huone kadun puolelta,  ja sieltä kyllä kantautui vähän ääniä huoneeseenkin, vaikka hotelli muuten oli rauhallinen. Myös aamupala yllätti positiivisesti. Sen suhteen meillä ei ollut korkeita odotuksia, mutta se oli kuitenkin hyvää perustasoa.

Hotellilta lähdimme melkein suoraan kävelemään kohti Vanhaakaupunkia ja sen kaduilla kulutimmekin hyvän tovin. Makeannälkää käytiin hoitelemassa Chocolats de Pierre kahvilassa. Arvelin, että sen sisustus viehättää tyttöjä ja tiesin, että herkut maistuvat varmasti. Kahvilassa ajattelin, että pala yltäkylläistä talonkakkua ja suklaa-kinuskikakkua riittää tasattavaksi meille kolmelle, mutta kyllä siinä niin kävi, että minä litkin skumppaani ja tytöt söivät leivokset. 

Kalorit tulivat varmasti kulutettua, sillä lauantaipäivän aikana askelmittariini kertyi noin 20 000 askelta, kun illalla poikkesimme vielä drinkeillä Telliskivessä.  Olisi tehnyt mieli syödäkin, mutta vatsa ei vetänyt. Niinpä nautiskelin varmasti kesän viimeisen Aperolspritzin ja tytöt, joivat mangolassin. Lendav Talrik jäi kuitenkin mieleen. Siellä on varmasti poikettava joku kerta. Ilta huipentui vielä Muinaistulien yön ilotulitukseen, jota pääsimme seuraamaan omasta huoneesta aitiopaikalta.

Sunnuntaina kävelimme vielä vähän Vanhassakaupungissa ja sitten suuntasimme ostoksille kauppakeskuksiin: Viruun, Postimajaan ja Nauticaan. Tai tytöt shoppailivat, flunssa oli vienyt voimani ja istuskelin aina sillä penkillä, missä istuivat myös väsyneet aviomiehet ja kyllästyneet poikaystävät. Shoppailuun olisi ollut loistava tilaisuus Siljan Megastarillakin, jolla seilasimme mennen tullen. Nuoria naisia kiinnostivat kuitenkin enemmän H&M, Sinsay, Tiger of Copenhagen ja New Yorker kuin laivan taxfree-myymälä.

Pikamatka Tallinnaan on oikein piristävä. Se on sitten jännä, ettei tarvitse matkustaa, kun vähän aikaa lautalla ja jo tuntuu, että on käynyt kaukana kotoa. Seuraavaa reissua odotellessa...