To do -listan lyhennystä - itsetehdyt falafelit: check

"Voi ei, miksi mulla ei ole minttua?",  harmittelin, kun sain falafelini valmiiksi ja aloin syömään. Mintusta ja jugurtista olisin tehnyt kastikkeen pyöryköille. Falafel kokkailuun ihan arkipäivänä tarjoitui mahdollisuus, kun isompi apukokeista sairastui, ja jäin häntä kotiin hoitamaan. Olin jo aikapäiviä sitten ostanut kikherneitä kaupasta falafel kokeilua varten, mutta onpa jäänyt kokeilematta. Muutenkin olin niiden raaka-aineiden varassa, joita kotoa sattui löytymään.

*

Falafelit

290 g kikherneitä (GoGreenin säilyke)

2 rkl seessaminsiemeniä

sipuli

3 pientä valkosipulin kynttä

öljyä

suolaa

mustapippuria

2 tl jeeraa

1 tl korianteria

1 tl chilijauhetta

nippu lehtipersilijaa

2 rkl vettä

2 rkl vehnäjauhoja

lisäksi 

vähän vehnäjauhoja lautaselle

tilkka öljyä ja palanen voita paistamiseen

Paahda varovasti seessaminsiemeniä kuivalla kuumalla pannulla. Varo polttamasta. Ota siemenet pannulta pois.

Pilko sipuli ja valkosipuli. Lisää paistinpannuun vähän öljyä. Kypsennä sipuleita öljyssä.

Valuta kikherneistä vesi pois ja jauha herneet monitoimikoneessa hienoksi. Lisää pannulla kypsennetyt sipulit, mausteet, pilkottu lehtipersilija, vesi ja jauhot. Pyöritä konetta niin, että saat aineksista tasaista massaa.

Tee falafel-taikinasta pieniä palloja. Pyörätä pallot venhäjauhoissa. Kun kaikki pyörykät ovat valmiita, kuumenna voi-öljyseos paistinpannussa ja paista pyöryköitä, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.

Tarjoa falafel-pyörykät esimerkiksi pitaleivän täytteenä tai salaatin kera. Falafelit sopivat varmasti tarjottavaksi esimerkiksi ranskalaisten kanssa tai erilaisten dippikastikkeiden kera. Sopivaa syötävää, vaikka perjantai-iltaan.

*

Taas onnistunut kasvisruokakokeilu ihan lyhyen ajan sisällä. Minulla oli vähän kehnot kaverit falafeleilleni ja söinkin niitä muun muassa majoneesin kera. Ei liene yllättävää, että lapset eivät näistä tykänneet. Ottivat kuitenkin ja maistoivat, mutta ehkä siksi, koska luulivat niitä lihapulliksi.

Ihanaa muuten, että ostin viime viikolla torilta uudensadon valkosipulia. Mikä maku! Myös lehtipersilijaa löytyi takapihan yrttiruukusta. Olisipa ollut sitä minttuakin. Jos jotain olisin itse pyörykkätaikinaan lisännyt, se olisi ehdottomasti sitruunamehu. Reseptin veden voisi hyvin korvata sitruunamehulla ja niin taidan ensi kerralla tehdäkin

Huomaan, että tämä ruuanlaittoharrastus luo jatkuvasti uusia tarpeita. Oletteko huomanneet saman? Falafel-taikinaa tehdessäni totesin jälleen kerran, että monitoimikoneelle olisi käyttöä. Keittiö on kuitenkin sen verran pieni, että koneelle ei oikein löytyisi luontevaa paikkaa, joten kai minun on jatkossakin pärjättävä sauvasekoittimella ja sen lisäosa-leikkurilla. 

Samalla ruokaa laittaessani mietin, että miten ihmeessä järjestämme sairaan lapsen hoidon ensi vuonna, kun isompi lapsista sairastuu. 10-vuotiaan sairastuessa en voi ottaa enää palkallista sairauslomapäivää. Kovasti sairaana 10-vuotiaskin on vielä aika pieni yksin kotiin jätettäväksi. Toipilaana on tietysti eri asia.

Tässä loppu viikosta posti on tuonut kotiin uudet numerot Gloriasta, Maku-lehdestä ja Pirkasta. Yhtäkään lehdistä en ole vielä ehtinyt avata, mutta luulen, että to do -lista lyhentyi vain hyvin väliaikaisesti. Uusista lehdistä saa aina uusia ideoita, vaikka yksikään resepteistä ei olisi sellaisenaan toteuttamisen arvoinen. 

Karitsan sisäfilettä punaviinikastikkeella perunafenkolipaistoksen kera

Vihdoin on aikaa istahtaa alas ja kirjoittaa viime lauantaisesta pääruuasta. Illallisella oli tosiaan tavoitteena lakritsainen aromi läpi menun. Jälkiruoka oli tietysti kaikkein lakritsaisin, mutta kyllä minä pääruokaakin sain aniksesta ja fenkolista lakritsaista aromia. Tai lihan valmistushan ei ollut minun heiniäni. Esitin vain lakritsaisen toiveen.

*

Karitsan sisäfile ja peruna-fenkolipaistos

500 g karitsan sisäfileitä

marinadi:

rypsi- ja oliiviöljyä

valkoviinietikkaa

hunajaa

3 valkosipulin kynttä

anista

tuoretta rosmariinia

tuoretta timjamia

suolaa

mustapippuria

paistamiseen

voi-öljyseosta

Peruna-fenkolipaistos

5 pientä keitettyä perunaa

fenkoli

sipuli

öljyä freesaukseen

1 dl kermaa

1 muna

100 g goudaa raasteena

suolaa

ripaus valkopippuria

voita vuuan voiteluun

Valmista marinadi ja laita liha marinoitumaan hyvissä ajoin. Liha voi marinoitua jopa yön yli.

Aloita peruna-fenkolivuokan valmistaminen leikkaamalla fenkolin kovat osat pois. Pilko fenkoli ja sipuli ohuiksi suikaleiksi ja freesaa ne paistinpannulla kevyesti. Pilko myös keitetyt perunat.

Lado kasvikset varovasti voideltuun vuokaan. Kaada päälle suolalla ja valkopippurilla maustettu kerma-muna-juusto -seos.

Paista 200 asteisessa uunissa vartin verran tai kunnes juusto-seos on saanut mukavasti väriä.

Karitsan sisäfilee kypsyy pannulla niin nopeasti, että sitä ei kannata alkaa paistamaan kovin paljon aikaisemmin kuin vuoka on valmista. Mediumiksi kypsennetyn fileen sisälämpötila on 55 astetta tai hieman alle.

Anna sekä lihan että paistoksen vetäytyä muutama minuutti ennen tarjoamista ja nauttimista.

*

Lauantai-illallisen valmistamiseen kuluu runsaasti aikaa. Siksi joskus, kuten viime lauantainakin kävi niin, että voimat loppuvat siihen paikkaan, kun olisi pitänyt valmistaa kastike. Punaviinikastike valmistui purkista. Ihan kelvollista sekin. Sitä paitsi meillä ei ollut jääkaapissa oikein mitään mistä olisin voinut keitellä makulientä, ei edes porkkanaa, vaikka yleensä sitä on kaapissa aina.

Lihassa oli hennon aniksinen aromi. Anista olisi voinut laittaa marinadiin ehkä hieman enemmänkin, mutta on parempi aloittaa varovasti. Tai ehkä marinadiin olisi tarvittu niitä fenkolinsiemeniä, joita maustakaapissa ei ollutkaan.

Peruna-fenkolipaistoksen voi varmasti tehdä myös kypsentämättömistä perunoista. Silloin kannattaa varata ainakin enemmän aikaa ruuan kypsymiseen ja luultavasti myös nestettä tarvitaan enemmän. Meillä apukokkien ruualta jäi keitettyjä perunoita, jotka sitten hyödynnettiin heti samana iltana aikuisille. Lapsillekin karitsanliha maistuu oikein mainiosti.

Pääruoka on nyt muistiin kirjattu tänne blogiin ja ehkä tämän kokeilun tuloksena saamme rohkeutta alkaa maustamaan karitsaa useammin myös muilla mausteilla kuin pelkästään timjamilla ja rosmariinilla.

Kotipihassa ei pääse nauttimaan ihan niin komeista auringonlaskuista kuin veneellä, joten tähän loppuun laitankin muutaman kuvan, niin ikään viime viikonloppuna, veneellä kuvatuista auringonlaskusta. Kaunista on.

Pannacotta ja lakritsainen vadelmacoulis elokuun lämpimässä illassa

Kun saa jonkin ajatuksen viikonlopun ruuasta, siitä on mahdotonta päästä yli. Kaikki lähti vadelmista. Mietin millä voisin vadelmacouliksen maustaa. Vadelmalle tuttuja makupareja ovat ainakin suklaa ja vanilija, mutta perinteinen ei nyt oikein sytyttänyt. Sitten se iski: vadelma loves lakritsi. Ja sittenhän se oli menoa. Lakritsainen aromi läpi menun. Kuulostaako hullun hommalta?

Elokuun lämpimien iltojen menu

*

Kylmäsavulohitartaletit

Karitsansisäfilettä punaviinikastikkeella

peruna-fenkolipaistoksen kera

Kuttu-Willeä ja fenkolihilloketta (ohje)

Pannacotta lakritsaisella vadelmacouliksella

*

Ihan hyvännäköinen menu kirjoitettuna ja täytyy sanoa, että toteutuskin toimi. Meillä syödään aika paljon karitsan lihaa. Yleensä sitä tulee maustettua perinteisesti rosmariinilla ja timjamilla, joten vähän erilaisten mausteiden miettiminen kutkutti kovasti mieltä ja vatsaakin. Lakritsaista aromia lähdin hakemaan fenkolilla, aniksella ja tähtianiksella. Fenkolia tarjottiinkin alku- ja pääruuissa sekä juuston kera. Fenkolinsiemen oli mielessä, mutta sitä ei ollutkaan maustekaapissa, vaikka niin luulin. Myös kirveliä olin ajatellut, mutta sitä en löytänyt kaupastakaan, en tuoreena, enkä kuivattuna. Joten fenkolinsiemet ja kirveli jäivät kokeilematta. 

Menu oli niin onnistunut, että siitä riittää postattavaa pala kerrallaan. Välijuusto on jo raportoitu edellisessä postauksessa. Pääruoka oli melko tavanomainen, joten siitä kirjoittaminen jääköön tuonnemmaksi. Nyt hehkutan jälkiruokaa, joka kyllä kruunasi koko lakritsaisen aterian. Jälkiruokaan testailin Urtekramin lakritsijauhetta, joka valmistajan mukaan on pala taivasta. Tiedä siitä sitten, mutta kyllä sillä mukavan lakritsaisen aromin sai aikaan.

*

Pannacotta lakritsaisella vadelmacouliksella

2 dl kermaa

1 dl maito

1/2 dl sokeria

vanilijatanko

2 liivatelehteä

3 dl vadelmia

0,5 dl sokeria

0,5 dl vettä

2 tähtianista

1-2 tl lakritsijauhetta

Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan maito, kerma, sokeri ja halkaistu vanilijatanko ja vanilijasta kaavitut siemenet. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Poista vanilijatanko ja kaada kuuma seos annosvuokiin. Laita vuokat annosmaljoihin ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mieluumin yön yli.

Valmista vadelmacoulis. Mittaa aineet kattilaan lakritsijauhetta lukuunottamatta. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää lopuksi lakritsijauhe. Sekoita hyvin ja nosta kastike jäähtymään.

Halutessasi voit sekoittaa couliksen sauvasekoittimella, jolloin kastikkeesta tulee tasaisempaa. Itse pidän siitä, että siement tuntuvat kastikkeessa, mutta jos haluat voit hyvin paseerata kastikkeen.

*

Tein jälkiruuan valmiiksi jo aamupäivästä, jolloin pannacotta ehti hyytyä kokonaisen päivän jääkaapissa, ja kastike tekeytyä ja makuuntua jääkaapissa. Käytin coulikseen ihania ihania metsävadelmia, jotka ovat mielestäni eritavalla aromaattisia kuin puutarhavadelmat. Koristeeksi ostin torilta näyttävämmän kokoisia viljeltyjä vattuja, jotka kyllä maultaan jäävät metsävadelmille kakkosiksi. 

Lakritsijauheesta tuli kastikkeeseen paljon makua. Ehkä yksikin teelusikallinen jauhetta olisi riittänyt maustamaan kastikkeen; varsinkin, kun coulis ehti tekeytyä koko päivän jääkaapissa.

Jälkiruuan lisäksi illallisen kruunasi ulkona syöminen, vaikka tarvittiin myös Plan B. Näin pitkälle kesä ehti, että illallisaikaan tarkeni syödä ulkosalla. Koska ensi viikon jälkeen on jo syyskuu, luulen, että kerta oli kesän ensimmäinen ja viimeinen. Toivottavasti sentään lounaita ja päivällisiä voi vielä nauttia ulkona! 

Murukahvia ja pussipuuroa

Perheen uusi harrastus on nostanut murukahvin, pussipuuron ja eväsleipien arvostuksen aivan uudelle tasolle. Kattauksen kultaa ovat siniset muoviastiat. Viikonloppukokki on toisinaan venekokki. Veneen pentterissä ei tosin ihmeisiin taivuta, sillä pentterin varustukseen kuuluu yksilevyinen kaasukeitin ja siinä se melkein sitten onkin. Veneessä kokkailu on tähän asti rajoittunut vedenkeittoon.

Kovin montaa purjehduspäivää ei tälle kaudelle enää onnistu mahduttamaan, vaikka kuinka haluaisi. Harrastus on koko perheelle uusi ja haastetta riittää jo siinä, että kaikille löytyy veneessä oma paikkansa ja tehtävänsä. Pienintä pelottaa veneen kallistelu, eikä se minustakaan kovin miellyttävältä tunnu. Ymmärrätte varmaan, että lasta ei lainkaan rauhoita se, että äiti puristaa rystyset valkoisena veneen laitoja ja huokailee syvään. Maakrapu on maakrapu! Tälle miehistölle 4 m/s alkaa olla jo sisävesilläkin  liian kova tuuli.

Veneen laituripaikka on onneksi vain 10 minuutin automatkan päässä kotoa. Laituriin ja veneelle voi mennä vain viettämään aikaa ja vesille pääsee kohtuullisen nopeasti. Kovin kauas emme ole vielä seilanneet, ja yötkin(kaikki 2) on vietetty kotilaiturissa. Venelaiturista pääsee ihailemaan auringonlaskua aivan toisella tavalla kuin kotijärven rannalta. Viime viikonloppuna totesimme myös, että siellä pääsee nauttimaan tähtitaivaasta toisin kuin kotipihassa. Juuri sen verran etäämmällä sijainti on kylän valoista. Punartavan hämyisät auringonlaskukuvat ja tähtitaivaat jääkööt toiseen kertaan. Nautitaan vielä kultaisen keltaisesta auringosta ja sinisestä taivaasta.

Viikonloppukokki on ollut purjehtija nyt kuukauden päivät. Vielä en voi yhtyä Mårtensoniin "Kaikki paitsi purjehdus on turhaa", mutta sen verran voin tunnustaa, että kyllä vesillä olo  on rauhoittavaa ja siellä viettää mielellään näitä helteisiä loppukesän päiviä. Purjehtijana minulla on vielä paljon opittavaa. Jos mastossa olisi piilokamera, voisin liittää tähän hauskan videon siitä, miten nainen käyttää peräsintä. 

Pieni palanen juustoa fenkolihillokkeen kera

Olen juustoihminen. Juusto kun juusto, niin vannon, että maistuu. Arkinen leivänpäällisjuusto ei ole mitään gurmeeta. Aika usein se on Polar 15, joskus Oltermannia ja välillä Aamupala-sulatejuustoa. Lähes aina ostan juustot ihan vaan marketista, mutta toisinaan pääsee herkkuja valitsemaan kaupungista. Lempikauppani on luonnollisesti Juustosoppi. Kaupan lisäksi täytyy vähän hehkuttaa loistavaa palvelua: juustoautoa. Joka toinen viikko pääsee kotikaupungin toriltakin ostamaan herkkujuustoja, jos vain muistaa toripäivän. Parasta on se, että autosta saa ostaa mieleisensä palan juustoa. Kauppias on valmis leikkaamaan ja myymään vain pienenkin palasen. Kuluneella viikolla muistin juustoautopäivän, ja suosituksesta ostin Mouhijärven herkkujuustolan Kuttu Willeä, jota sitten tarjoilin fenkolihillokkeen kera.

*

Fenkolihilloke

300 g fenkolia

sitruunan mehu

1 dl hillosokeria

vanilijatanko

Purista sitruunanmehu ja laita kattilaan lämpenemään. Leikkaa fenkolin kovimmat osat pois ja pilko fenkoli pieniksi palasiksi. Lisää kuuman sitruunamehun joukkoon. Lisää myös hillosokeri ja avattu vanilijatanko ja siitä kaavitut siemenet. Keitä noin 15 minuuttia. 

Ota vanilijatanko pois ja surauta hilloke halutessasi sauvasekoittimella tasaiseksi. Laita puhtaaseen lasiastiaan ja jäädytä jääkaappikylmäksi. Tarjoa esimerkiksi juuston lisukkeena.

*

Fenkolihillokeen melkein omenainen maku sopi hyvin Kuttu Willen kaveriksi, joka vuohenmaidosta valmistetuksi kypsäksi juustoksi oli melko miedon makuinen. Fenkoli on muuten aromaattisuudessaan ihme kasvis. Olen tähän asti tarjonnut sitä kalan kanssa, mutta näköjään siitä on moneksi, jopa makeaksi hillokkeeksi. Kuttu Willestä taisi tulla uusi suosikkini juustojen joukkoon. Tosin, kuten jo sanottu, juustojen suhteen olen kaikkiruokainen. Lempijuustoani en pysty edes nimeämään.

Lihattoman maanantain linssikeitto

Viikonloppukokki ei ole kasvissyöjä, eikä ole kukaan perheenjäsenistäkään. Perheessä syödään lihaa sen verran, että vähemmälläkin tulisi toimeen. Syödään kyllä kalaakin. Kasviksiakin on mielestäni melko runsaasti tarjolla. Harvoin kuitenkaan on sellaista päivää, että ei kulutettaisi lainkaan lihaa. Jos ei muuten, niin viimeistään iltapalanäkkärin päälle tulee laitettua leikkelettä. Kasvikset kuuluvat ruokavalioon lähinnä lisäkkeinä.

Aina välillä olen koittanut noudattaa lihatonta maanantaita. Mikään omantunnon kysymys lihaton maanantai ei ole. Olen pyrkinyt maanantaina tekemään lihatonta ruokaa ja välttelemään myös esimerkiksi leikkeleitä. Perheenjäsenet syökööt kinkkunsa leivän päällä, mikäli siltä tuntuu. Maanantai sopii lihattomaksi päiväksi erityisen hyvin, koska yleensä viikonloppuna tulee valmistettua liharuokia. Tänään tein ihan oikeaa kasvisruokaa. Kasvisruuassa on haastavinta keksiä hyvä proteiininlähde, joka maistuu myös lapsille. 

Linssikeitto on yksi proteiini, jota olen koittanut ujuttaa ruokavalioomme. Vähän huonolla menestyksellä. Linssikeitto maistuu kyllä aikuisille, mutta apukokkien kanss aon vähän niin ja näin. Minä pidän linssikeitosta myös siksi, että se on arkista pikaruokaa, josta jää ruokatuntievästä töihinkin. Linssikeiton ideakin on muuten työkaverilta. Aineksia voi varioida sen mukaan mitä kaapista löytyy. Sipulia ja tomaattimurskaa laitan keittoon aina. Tällä kertaa sinne päätyi myös paprikaa.

*

Linssikeitto

2 dl punaisia linssejä

öljyä

1 sipuli

1 vihreä paprika

500 g tomaattimurskaa

8 dl vettä

1 pss Amerikansekoitusta (porkkanaa, pikkumaissia, paprikaa, papua ja parsakaalia)

ripaus suolaa

mustapippuria

2 tl punaista thaicurry-tahnaa

Aloita huuhtelemalla linssit kylmällä vedellä. Pilko sitten sipuli ja paprika. Kuullota pilkottuja kasviksia muutama minuutti öljytilkassa kattilassa. Lisää tomaattimurska ja vesi kuullotettujen kasvisten päälle. Kiehauta ja lisää linssit. Anna linssien kypsyä hiljaa poreillen. Linssien kypsymisaika on noin 10 minuuttia. Älä kuitenkaan keitä aivan kymmentä minuuttia ennen kuin lisäät Amerikansekoitus-pussin. Pakastekasvikset kypsyvät muutamassa minuutissa. Mausta keitto currytahnalla, suolalla ja pippurilla.

*

Vaikka viikonloppukokista ei kasvissyöjää tulekaan, on ihan hyvä huomata, että kasvisruuastakin saa pienellä vaivalla maukasta ja täyttävää arkiruokaa. Aina ei tarvita kanasuikaleita tai jauhelihaa! Linssikeittoni on arjen pikaruokaa, johon surutta käytän pakastimesta löytyviä kasvissekoituksia. Suurempaa inspiraatiota odottavat jääkaapissa kikherneet. To do -listalla on falafelit. Mitäs muuta kasvisruokaa voisin kokeilla?

Viikonloppuna juhlistimme veljenpojan ristiäisiä Pohjanmaalla. Siellä vilja oli vielä kaukana valmiista, mutta hyvä tuoksu tuleentuvista viljoista jo kantautui nenään, kun kävelin pellon reunaa pitkin. Vielä ei ole syksy, kun viljatkin ovat vielä pellossa!

Ravustajan juhlat ja sen kunniaksi omenainen täytekakku

Rapujuhlia järjestessä on aina pari jännitys momenttia. Ensimmäinen on tietysti saadaanko rapuja. Sen takia kutsu RAPUjuhliin on alustava. Tähän asti onneksi aina on ollut itsepyydettyjä rapuja tarjottavaksi ja rapujuhlat on saatu järjestettyä. Elokuun alun rapujuhlat on meillä perinne. Samalla juhlistamme myös miehen syntymäpäiviä. Nämä elokuun alun rapujuhlat ovat tavallaan myös kesän loppu. Juhlat osuvat yleensä lomien loppumisen ja koulujen alkujen aikoihin. Vaikka lomat on loppu ja arki alkanut, toivotaan, että kesä jatkuu, kun se vihdoin saapui.

Toinen jännitys momentti liittyy säähän. Viimeiseen asti pyrkimys on, että rapuja syödään ulkona. Mutta Suomen kesä on... Fiksuinta on kerätä kattaustarvikkeet ensin sisään ja vasta viime hetkellä päättää mhin katetaan. Silti saattaa käydä kuten meille viime lauantaina. Ulos kattaminen on meillä vähän haastavampaa ainakin 10 henkiselle joukolle. Se tarkoittaa sitä, että myös sisältä on kannettava pöytä ja tuoleja ulos, että kaikki pääsevät mukavasti istumaan, eikä ruokailu tunnu siltä kuin lentokoneessa. Lauantai päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Silti sadetutkassa kummitteli pienen pieni sade alue näillä main juuri kello 16 paikkeilla, jolloin vieraiden oli määrä saapua. Vielä puolituntia aikaisemmin taivas oli niin kirkas, että tein vihdoin päätöksen kattaa ulos. Arvaahan sen miten siinä sitten käy. Viisi yli alkoi hiljalleen ripsautella vesipisaroita. Sadetutkan ja taivaalle tuijottelun seurauksena koko seurue teki päätelmän: pian loppuu sade. Osa kattausta pelastettiin tuoleille pöytien alle suojaan. Sateen loppumista odotellessa otimme alkumaljan sisätiloissa.

Sade loppui kuin loppuikin hyvin lyhyeen. Pääsimme ulos nauttimaan ruuasta ja juhlahumusta. Muutaman ravun jälkeen vettä alkoi ripsautella uudelleen. Ensin vain hyvin hiljaa, mutta sitten koko ajan kovemmin. Katettujen pöytien siirtäminen sisätiloihin tuntui hankalalta, ja niinpä päätimme ahtautua vähän toiselle kulmalle terassia, jossa parveke antaa suojan. (Kiitos vain miehille, jotka saivat pöydät hienosti siirrettyä) Silmä on sanonut, että parvekkeen alle ei kahta pöytää mahdu, mutta nyt on todistettu, että kyllä muuten mahtuu! Kälyllä taisi olla hieman hankala istua aivan terassin laidalla, mutta sateelta olimme kaikki suojassa. Ensi vuonna on muistettava, että meillä mahtuu sateella syömään ulkona 10 henkeä ainakin, jos tuulen enemmän pohjoisen puolelta;  jostakin luoteen ja idän väliltä.

Menu rapujuhliin

*

Kesäkurpitsa-piparjuurikeitto paahdettujen pinjansiementen, cashew- ja suolapähkinöiden kera

Kotijärven täplärapuja, paahtoleipää ja tilliä (rapujen keitto-ohje)

Omenainen täytekakku, mantelinen Kentuckyn kakku ja valkosuklaa-karpalo cookies

*

Rapumenumme on kokemuksen perusteella muotoutunut sellaiseksi, että ravut ovat pääruokaa. Alkuruuan tehtävänä on täyttää vatsaa. Nälän lisäksi alkuruoka vie kiireen mennessään. Kun nälkä ja kiire ovat poissa, jaksaa rapujen ääressä askarrella pidempäänkin. Laitan alkuruuaksi usein jonkin keiton. Aika usein keitto on lauantainakin tarjottu kesäkurpitsa-piparjuurikeitto, espanjalainen vihannessosekeitto tai sienikeitto. Keittoja voi höystää paahdetuilla pähkinöillä ja siemenillä, paahdetulla sipulilla tai pekonilla. Krutongitkin sopivat hyvin keittojen päälle. Rapujuhlissa olen kuitenkin välttänyt tarjoamasta krutonkeja, koska pääruuallakin on leipää. Jos ei halua tarjota keittoja myös piirakat sopivat hyvin alkuruuaksi. Meillä on pöydässä rapupöydässä tarjottu sieni- tai juustopiirakoita. Tärkeää on, että alkuun tarjottava ruoka ei ole liian voimakkaasti maustettua. Ravut ovat tämän menuun pääosassa!

Olen huomannut, että rapujen koosta ja juhlijoiden harrastuneisuudesta riippuen pääruuaksi tarjottavia rapuja on syytä varata 5-7 per syöjä. Lapset saattavat yllättää. Tiedän monta innokasta ravunsyöjätyttöä! Lauantainakin molemmat apukokit pistelivät 5 rapua. Saman verran kuin äitinsä (suurinpiirtein). Paahtoleipää kuluu 2-3 leipää per ruokailija. Meillä rapujen syönti on hyvin pyhää ja perinteistä. Paahdetulle leivälle voidellaan oivariinia ja kuoritaan ravut. Komeus kruunataan tillillä. Ripaus tilliä ja valkoviiniä tekee elämästä elämisen arvoista. Sanoo Turhapuron Uunokin.

Koska meillä tosiaan juhlittiin syntymäpäiviä, jälkiruuaksi tarjoiltiin täytekakkua.  Valmistin 5 munan kakkupohjan hyvissä ajoin, jo torstaina. Kostutin ja täytin pohjan perjantaina. Kakun kuorrutus ja koristelu jäi lauantaille. Kakkuja tehdessäni mielessäni on aina vanha sanonta "moni kakku päältä kaunis, vaan on sisältä silkkoa". Tämä ennen kaikkea siksi, että en jaksa kovinkaan innostua kakkujen koristelusta ja valmistamani kakut jäävät usein ilman näyttäviä ja taidokkaasti tehtyjä koristeita. Maku edellä mennään. Löysin googlen avulla loistavan taulukon kakkupohjan aineista kakkutaikurin www-sivuilta. 

*

Omenainen täytekakku

5 munan kakkupohja

kostutukseen hunajavettä

Täyte

omenasosetta

1 dl Sallisen vanilijakreemijauhetta

1 prk kuohukermaa

1 prk rahkaa

2 tl vanilijasokeria

2 tl kanelia

1 tl inkivääriä 

1 tl kardemummaa

Kuorrutus

2 dl kuohukermaa

2 dl fariinisokeria

2 rkl siirappia

1 rkl voita

4 dl vispikermaa

1 rkl vanilijakreemijauhetta

Koristeluun 

valko- ja maitosuklaarouhetta

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta osat hunajavedellä. Alimmainen osa tarvitsee kostutetta vähemmän, ylin eniten.

Valmista vanilijamousse täyteeksi. Valmista vanilijakreemijauheesta ohjeen mukaan kreemi. Sillä aikaa kun kreemi asettuu vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahtoon rahka ja mausteet. Lisää lopuksi myös kreemi ja sekoita hyvin.

Kokoa kakku lisäämällä alimmaisen pohjan päälle ensiksi kerros omenasosetta ja sen jälkeen vanilijamousse. Nosta päälle kakun keskimmäinen kerros ja lisää sen päälle uusi kerros omenasosetta ja moussea. Laita kakku painon alle vetäytymään. 

Kuorruta ja koristele kakku mahdollisimman lähellä tarjoilua. Valmista kinuski kattilassa keittämällä kuohukermaa ja fariinisokeria. Kun kinuski on valmista, lisää kiillon ja värin voimistamiseksi siirappia ja voita. Kun kinuski on hieman asettunut ja jäähtynyt kuorruta kakku. 

Vatkaa kerma ja vanilijakreemijauhe vaahdoksi ja koristele kermavaahdolla, kun kinuski on kunnollla jäähtynyt. Kreemijauhetta on lisätty, että saataisiin aikaiseksi kestävämpi vaahto. Koristele suklaarouheella.

*

Hyvän, kostean ja maukkaan kakun valmistaminen ottaa aikaa useamman päivän. Aivan tuoretta kakkupohjaa on vaikea leikata. Usein leivon kakun yhtenä päivänä, leikkaan ja täytän toisena. Kostutuksen ja täyttämisen jälkeen makujen ja kosteuden pitää antaa tasaantua, eikä kuumaa kinuskiakaan voi ruveta kermalla ja suklaalla koristelemaan. Tuo suklaarouheella koristelu oli pakon sanelema juttu. Yksi moka tuli nimittäin kakun kokoamisvaiheessa. Laitoin viimeisen kakkukerroksen vahingossa väärinpäin. Ylimmäiseksi ei tullutkaan kakun paisto- vaan leikkauspinta. Kinuskipäällyste jäi ikävän röpelöksi leikkuupinnan päällä. Suklaalla pystyin peittämään epätasaisuuden, ja makunsakin puolesta koristeet sopivat kakkuun niin, että paakarin moka ei paljastunut. 

Vanilijakreemi oli minulle aivan uusi tuttavuus. Se taitaa tulla jauhokaapin pysyvästi. Jauheesta oli kätevä valmistaa kreemi, eikä makukaan ollut liian esanssinen, vaikka sitä vähän pelkäsin. Runsas (ja ruhtinaallinen) kakku onnistui mielestäni tosi hyvin, mutta trendinmukainen naked-kakku se ei todella tällä kermamäärällä ollut. Resepti on nyt kirjattu ylös tulevaisuutta varten. Toivottavasti tällekin syksylle tulee omenia. Käytin nimittäin pakastimen viimeisen omenasosepurkin tähän kakkuun.

Täytekakun lisäksi jälkkärikahville pöytään katettiin Kentuckyn kakkua ja valkosuklaa-karpalo cookieta. Ilmeisesti loppuvat lomat ja alkava syksy kolkuttelivat jo takaraivossa, kun jälkiruuan makumaailmasta tuli niin talvinen. Omena, vanilija, manteli, kaneli, suklaa, inkivääri ja kardemumma sopivat kuitenkin hienosti yhteen ja niputtivat menuun kokonaisuudeksi, jossa oli esillä koko kesä. Aloitimme kauniin värisestä, kevään vihreästä keitosta, kesän tummanpunaisten rapujen kautta syksyn lämpimiin sävyihin ja makuihin.

Vaikka kesä on jo pitkällä, vielä ehtii hyvin nauttia valosta ja  lämmöstä. Takapihaan rajoittuva niitty on kauneimmillaan. Muutamat aurinkoiset kuvat on napsittu kuluneella viikolla. Kukkasten takana kasvaa suunnaton vadelmapensasviidakko, ja mitä juhlilta ja niiden järjestelyiltä jäi aikaa, kuluikin vadelmia poimien. Kypsiä vadelmia on niin paljon, että kypsien punaisina hehkuvien marjojen painosta painuneet oksat tulevat jo uniinkin.