Ruusuruoska on Tampereen Työväen teatterin ja Teatteri Takomon mielenkiintoinen yhteistuotanto, jonka kävin katsomassa Työviksellä jo helmikuun alun ensi-illassa. Turussahan kantaesitys ja näytökset ovat pyörineet jo syksyllä. Kevään näytöksiin Työviksen intiimissä kellariteatterissa on vielä tilaa. Ruusuruokan kaltaiselle näytelmälle kellarisali on ideaali ympäristö. Parasta on, jos pääsee mahdollisimman eteen istumaan, silloin näyttelijöiden kaikki ilmeet ja eleet erottuvat tarkasti. Ne pääsevät juuri näissä lavasteratkaisuissa ja yksinkertaisen puvustuksen asioista oikeuksiinsa.
Kuva:Tampereen Työväen Teatteri |
Ruusuruoska koostuu kohtauksista, joista kaikki kertovat oman tarinansa, kuka mistäkin. Teemoina ovat muun muassa rakkaus, kärsimys, intohimo, epätoivo, nautinto ja tuska. Kaikki tarinat eivät ole kovin loogisia ja kauniita, eikä kaikissa ole onnellinen loppu, mutta siitäkin huolimatta näytelmän jälkeen on rauhallinen fiilis. Ensin en ollut aivan varma, mistä näytelmässä on kysymys, mutta sitten älysin miten paljon komiikkaa näytelmä sisältää ja vapauduin nauttimaan ja nauramaan.
Kuva: Tampereen Työväen Teatteri |
Viime aikaisista teatteriesityksistä on jäänyt mieleeni erityisesti Myrsky, Juhannustanssit ja Jeppe Niilonpoika, jotka saivat minut nimittämään itseäni ehkä vähän halventavasti "kesäteatterikatsojaksi". Ajattelin, että en ymmärrä tarpeeksi teatteritaidetta, että osaisin eläytyä täysillä ja saada enemmän irti kappaleista. Vaan niinpä kuitenkin nautin edellä mainituista vähän enemmän katsojaa haastavista näytelmistä. Myönnän kyllä, että katsojalle helpot hyväntuulen balladit tai niskavuorenhetat ovat harmitonta viihdettä ja kevyistäkin näytelmistä on tuoreitakin kokemuksia. Mutta ai, että miten nautin Ruusuruoskasta! Ruusuruoskan myötä opin itsestäni teatterikatsojana uutta. Pidän oikein erityisesti siitä, että esitys on rauhallinen. Tajusin, että kestän ja osaan tulkita metatasoja, eikä minua haittaa näytelmän surrealistinen jopa psykedeelinen maailmankuva, kunhan vain pääsen tutustumaan ja katselemaan sitä kaikessa rauhassa. Ruusuruoskassa ei ole älytöntä huutoa, päätöntä ryntäilyä tai voimakkaita efektejä, vaikka siinä onkin vahvoja ja voimakkaita kohtauksia.
Reilun puolentoista tunnin mittainen näytelmä ilman väliaikaa on katsojalle melko rankka, ja onkin siinä rajoilla jaksaako sen yhdeltä istumalta. Toisaalta minunhan ei tarvinnut kuin istua ja nauttia, rankkaa taisi olla fyysisen näytelmän läpi vieminen näyttelijöillekin, vaikka se ei kyllä millään tavalla näkynyt. Mitäs teatterikeväässä vielä olisi luvassa? Onko suosituksia mitä kannattaisi käydä katsomassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti