Ruokavuosi 2017

Tutkailin viimevuoden tilastoja, ja totesin, että 2017 julkaistujen reseptien top 10 kertoo aika paljon paitsi omasta ruokavuodestani myös ajasta ja sen ilmiöistä. Vuoden 2017 suosituimpien reseptien kautta selviää myös, jotain siitä miten suhtaudun asioihin ympärilläni, ja mikä on minulle tärkeää.

Appelsiiniriisi oli Viikonloppukokin ensimmäinen somehitti. Viimeistään Satokausikalenterin jakama postaus facebookissa sai minut ymmärtämään, miten merkittävä kanava sosiaalinen media on. Appelsiiniriisissä on monta pientä juttua, jotka itse asiassa kuvastavat ruokafilosofiaani. Appelsiiniriisi on edullista satokauden mukaista ruokaa, vaikka se ei olekaan lähiruokaa, sen voi valmistaa itse ja lopputuloksena on kohtuullisen terveellinen tai ainakin lisäaineeton ruoka.

Suppilovahverolevite syntyi itse kerätyistä sienistä. Onneksi metsä on niin lähellä, että sinne voi mennä pieneksikin aikaa ja hyvin nopeasti purkamaan stressiä ja nauttimaan luonnosta. Toisinaan on tarve lähteä ihan yksin, mutta sinne metsään on kiva lähteä myös perheen, puolison tai ystävien kanssa. Ystävät ovat <3

Suppilovahverosuola on erinomainen ruokalahja. Tänä syksynä moni on saanut meiltä lahjaksi suppilovahverosuolaa. Aivan mahtavan umaminen mauste sopii mielestäni erinomaisesti maustamaan kananmunaa. Sopii suppissuola toki moneen muuhunkin, sillä sienen maku on lopulta mieto. Umamisuus on se, joka mausteesta päällimmäisenä jää kielenpäälle.

Passionkakku on ensimmäinen resepti, johon hain inspiraatiota pintrestistä. Vieläkin olen aika onneton pintrestin käyttäjä, mutta aina satunnaisesti huomaan selailevani kuvia ja hakevani inspiraatiota. Passion tuo mehukkaaseen kakkuun mukavan trooppisen säväyksen. Makua ei osaa aavistaa, sillä kakkuhan muistuttaa ihan tavallista suomalaista kuivakakkua. Passionkakku on yksi sellainen elämän pieni yllätys. Positiivinen onneksi!

Tyrni-pannacotta puolestaan on se, joka tuo pintrestin kautta eniten kävijöitä blogiin. Onnistuntut jälkiruoka on kunnianosoitus kotimaisuudelle. Marjat ovat meille suomalaisille ylpeyden aihe. Pehmeä ja kermainen pannacotta tasapainottaa hapokasta tyrniä. Vitamiineja (ja väriä) pullollaan oleva jälkiruuan kauneus korostuu, kun sen tarjoilee kotimaisesta design-lasista.

Mangosalaatti ja serranonkinkkuun kääritty lohi on alkuvuoden ruokaa. Monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että mangon satokausi ajoittuu alkuvuoteen. Toisekseen siksi, että minulla kuten monella muullakin on tapana kiinnittää erityistä huomiota ruuan keveyteen ja terveellisyyteen alkuvuodesta. Mangosalaatti ja serranonkinkkuun kääritty lohi on maukas ateria. Niin maukas, ettei heti ajattelekaan syövänsä kevyesti. Aivan tätä kyseistä mangosalaattia varten opettelin leikkaamaan mangon siten, että hedelmästä saa mahdollisimman paljon irti ja kiven ympärille jää vain vähän hävikkiä. Jotta tämä onnistuu, mangon on oltava riittävän kypsä. Mangosalaatti makuineen vie kevyesti kohti Aasiaa.

Mimosakakku on sattuma löydös. Luen paljon ruokablogeja ja aika useinkin tulee kokeiltua bloggaajakollegoiden reseptejä. Mimosakakkuun en ollut törmännyt koskaan aiemmin, mutta veikkaan, että kakku ei ollut viimeistä kertaa meidän kahvipöydässä. Tämä ensimmäinen Mimosakakku leivottiin apukokkien syntymäpäiville. Apukokit ovat kasvaneet ja aika on ajanut ohi prinsessakakun, mutta juhlat toki järjestetään. Aina on sen verran juhlan aihetta!

Kesäkurpitsa-broilervuoka on oivallinen esimerkki arkiruuasta, jota Viikonloppukokki kokkailee enemmän kuin juhla-aterioita, jälkiruokia tai leivonnaisia. Uunissa valmistuu vaivatta isompikin satsi ruokaa, jota voi sitten hyödyntää kiireisinä arki-iltoina. Ne ruuhkavuodet, ne ruuhkavuodet. Vaikka et eläisikään ruuhkavuosia kesäkurpitsa-broilerivuoka on silti kokeilemisen arvoinen. Syksyisin kesäkurpitsa on melkein ilmaista.

Palsternakkalepuskat ovat ehkä nuukuuden huipentuma. Vaikka sukujuuret ovat vahvasti Etelä-Pohjanmaalla, eivät tiettävästi kuitenkaan Laihialla, kuten nuukuudesta voisi päätellä. Valmistin lepuskat täydelliseltä illalliselta ylijääneestä palsternakkapyreestä. Ruuanlaitossa kannattaa käyttää kekseliäisyyttä ja mahdollinen hävikki kannattaa minimoida. Kun ajattelee omaa napaa pidemmälle ja pienentää minimoi hävikin, ympäristökin voi paremmin. Jos ympäristönasiat eivät motivoi tarpeeksi, voi miettiä ihan rahaa. Ruoka on kallista, ei sitä kannata heittää pois.

Itämainen slaw vie kaalinrakastajan itään. Sen jälkeen kun tutustuin Lähi-idän alueen ruokakulttuureihin ymmärsin miten hyvää kasvisruoka voi olla. Valitettavan usein kasvikset ovat silti omassa keittiössäni lisäkkeen roolissa, mutta pienin askelin tässäkin mennään eteenpäin. Keittiössäni on nyt monta uutta ruokaa, jotka ovat ravitsevia, täyttäviä ja hyvänmakuisia, vaikka niissä ei olekaan lihaa. 

Top 10 ei valitettavasti tuo esiin sitä, miten monipuolisesti harrastan ruuanlaittoa. Repertuaariin on tullut vuonna 2017 paljon uusia kasvisruokia. Olen kokkailut entistä enemmän satokausia kunnioittaen, mutta myös kokeillut rohkeasti uusia raaka-aineita esimekiksi mantelimaitoa ja chiansiemeniä sekä erilaisia valmistustapoja muun muassa confannut kananmunan keltuaisia ja karitsan etuselkää. Kosmisessa mittakaavassa pieniä juttuja, mutta uusia ja erilaisia juttuja rikkomaan omia rutiineja. Omassa maassa kasvatetuista yrteistä on valmistettu esimerkiksi herkullisia pestoja ja monet sienet ja villiyrtit on kerätty omin käsin. Jolloin olen saanut, olla minulle tärkeän luonnon keskellä.

Ensimmäinen kesä yrttitarhurina tuotti valtavan määrän persiljaa: persiljapesto

Siitä huolimatta, että kasvisruuat ovat selvästi olleet nousussa Viikonloppukokin keittiössä, proteiinia on saatu muualtakin kuin kasveista. Sirkat ovat proteiininlähteenä verraton, vaikka omassa ruokavaliossa ravitsemuksellisesti merkityksetön. Tosin ilman näin hienoa harrastusta kuin ruokabloggaaminen on, olisin tuskin tullut lähteneeksi tutustumaan sirkkaamoon. Jään mielenkiinnolla seuraamaan sirkkoihin liittyviä juttuja ja raavin proteiinia kasaan lähiseudulla tuotetusta luomukaritsasta, kotiseudun järvien kalasta, laadukkaasta naudan lihasta ja välillä possustakin. Arvokasta riistaa, poroa ja hirveä, tullaan jatkossakin nauttimaan harvinaisena herkkuna, vaikka juuri viime viikolla tullut porolähetys kyllä antaakin mahdollisuuksia moneen. Edullisella broilerilla voidaan sitten paikkailla riistan aiheuttamaa love kukkarossa ja ruokkia perhettä arkena nopeilla herkuilla. Toisinaan lähellä tuotettu ja kotimainen ei riitä, vaan välillä on laitettava ruokaa hummerista, sinisimpukoista tai jostain muusta kaukaa tuodusta.

Raparperista voi valmistaa ruokaakin: raparperibroileri.

Paitsi makumatkoille omassa keittiössä ruoka harrastuksena on vienyt minua niin kotimaassa ja Euroopassakin. Olen päässyt bloggarina tutustumaan Kauhajoen Ruokamessuille, pienpanimoihin Lohjan ympäristössä, Seafood-ravintolaan Tallinnassa ja maistelemaan mahtavia Smakuja Porvoossa. Kokemusta on karttunut myös menestymisestä Kekri-reseptikilpailussa. Eikä ruuastainnostunut pääse mihinkään siitäkään, että lomamatkoilla perheen tai puolison kanssa on myös päästävä toteuttamaan intohimojaan, vähintäänkin piipahtamaan paikallisessa ruokakaupassa tai -torilla. 

Perunakukkaset syötiin karitsan sisäfileen kanssa pääsiäisenä

Onneksi tämän harrastuksen kanssa ei tarvitse olla yksin! Uudet tuttavuudet esimerkiksi blogisisaret eri-ikäisten naisten verkosto on muodostunut tärkeäksi vertaistukiryhmäksi, vaikka kaikki eivät ruuasta bloggaakaan. Puhumattakaan kaikista muista kohtaamisista ruuan ja bloggaamisen ympärillä. 

Hehkuvan punainen Romesco-kastike

Oikein jännityksellä odotan mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Minun ruokavuottani sinäkin pääset seuraamaan blogin välityksellä tai fb-sivun kautta. Pakastin on pullollaan poroa ja marjoja. Vähän hirveäkin löytyy. Aloitetaan seuraava ruokavuosi niillä! Sitä ennen kuitenkin nautitaan joulusta. Haluankin toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Sinappi- ja valkosipulisilakoita - ihan hyvän kokoisia joulukaloja

Mikähän siinä onkin, että silakoista ei juuri tule laitettua ruokaa kuin jouluna. Hyviähän nuo olisivat muutoinkin, mutta enpä muista koskaan esimerkiksi paistaneeni silakkapihvejä, vaikka kalaa syömmekin ihan mielellämme. Sanonta pieniä ovat silakat joulukaloiksi ei siis pidä kutiansa meidän perheessä. Kala voi olla pieni, mutta se, että joulupöydässä on silakoita onkin sitten suurempi juttu, niin harvinaisia kaloja ovat silakat meidän ruokapöydässämme.

*

Sinappi- ja valkosipulisilakoita

500 g silakkafileitä

etikkaliemi

5 dl vettä

1 dl väkiviinaetikkaa

1 rkl sokeria

2 tl merisuolaa

sinappikastike

2 rkl vahvaa sinappikastiketta

1 rkl sokeria 

hieman suolaa

pari myllynpyöräytystä mustapippuria

1 rkl valkoviinietikkaa

3 rkl rypsiöljyä

3 rkl tillisilppua

valkosipulikastike

1-2 valkosipulinkynttä murskattuna

1 prk (250g) kermaviiliä

puolikkaan sitruunan mehu

hieman suolaa

hyppysellinen valkopippuria

Tee ensin etikkaliemi. Yhdistä vesi, väkiviinaetikka, merisuola ja sokeri. Sekoita, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet nesteeseen. Lisää silakkafileet nesteeseen. Anna fileiden kypsyä liemessä vähintään 4 tuntia tai jopa yön yli.

Valuta fileet ja repäise niistä nahka irti. Kun kala on kunnolla kypsää, nahka lähtee helposti irti.

Sekoita sitten kastikkeet. Sekoita sinappikastikkeen aineet hyvin sekaisin öljyä ja tilli silppua lukuunottamatta. Lisää öljy muutama tippa kerrallaan, kunnes saat kastikkeesta haluamasi paksuisen. Sekoita valkosipulikastikkeen ainekset keskenään. 

Jaa silakkafileet kahteen osaan. Purkita silakkafilettä ja sinappikastiketta vuorotellen kannelliseen lasipurkkiin ja laita toiseen purkkiin silakkafilettä ja valkosipulikastiketta. Anna silakoiden maustua kylmässä 1-2 vuorokautta. Sinappi- ja valkosipulisilakat säilyvät hyvin viikon verran kylmässä, jos eivät tule nopeammin syödyksi.

*

Koko määrän silakkafilettä voi kypsentää yhdessä ja samassa etikkaliemessä, vaikka sitten valmistaisikin useampaa eri maustelientä. Minulla on ollut tapana valmistaa juurikin sinappi- ja valkosipulisilakoita. Samasta kalasta tulee eri mausteilla aivan eri makuista.  Silakkafileet ovat joulun kalapöydän perinteistä tarjottavaa. Ne ovat parhaimmillaan keitetyn perunan tai ruisleivän päällä tarjoiltuna.

Jouluruokien haasteena on tehdä yhtä lajia riittävän vähän. Tärkeää on, että kaikille riittää maisteltavaa, ja että kaikki tulevat kylläiseksi, mutta liikaakaan ruokaa ei saa olla. Minusta ei nimittäin ole heittämään ylijäämä ruokia pois. Siksi valmistan silakoita vain maksimissaan puolesta kilosta filettä. Helposti tekisi suuremmankin määrän, mutta sen jälkeen voikin ruveta haalimaan paikalle lisää syöjiä. Puoli kiloa riittää todistetusti hyvin meidän 4 henkiselle perheelle ja parille vieraallekin. Lapset suhtautuvat hyvin epäilevästi silakkafileisiin, eikä kalan maistelua voi syömiseksi kutsua.  

Praha - minun kaupunkini

Pitkä viikonloppu joulukuisessa Prahassa kävi aurinkolomasta. Sitä ei joulukuiselta matkalta osannut odottaa, mutta niin vain pääsimme nautiskelemaan meille tutusta kaupungista auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Kun aurinko laski, syttyivät jouluvalot. Kaupunki oli kauniisti valaistu. Lähes jokaisella aukiolla oli edes pieni joulutori joulukuusineen, valoineen ja myyntikojuineen. Sen verran piipahdimme toreilla, että pääsimme tunnelmaan ja maistamaan kuumaa viiniä. 

Me olemme molemmat olleet aikaisemminkin kaupungissa. Prahaan teimme ensimmäisen yhteisen ulkomaanmatkamme joskus 2000-luvun alkupuoliskolla ja muutama vuosi sitten kävimme siellä lasten kanssa. Sen lisäksi mies on käynyt kaupungissa pitkästi toista kymmentä kertaa työasioissa. Olimme kuin kotonamme. Tästä reissusta teki erityisen se, että pääsimme matkalle pitkästä aikaa kahdestaan.  Meillä ei ollut juurikaan suunnitelmia matkalle, mutta hyvin saimme aikamme tutussa kaupungissa kulumaan ilman suunnitelmiakin. 

Kävelimme paljon! Prahassa on helppo liikkua kävellen, ja välillä kun etäisyys on pidempi tai halua levähtää, matkaa voi taittaa julkisilla. Liikenneverkosto ratikoineen, busseineen ja metroineen on toimiva, ja ennen kaikkea edullinen. Ostimme 72 h lipun heti lentokentältä ja siinä riitti virtaa koko reissumme ajaksi. Lippu maksoi 310 Kc eli noin 12 €.

Turisteina pyörimme ympäri kaupunkia. Liikuimme pienellä puolella eli Mala Starnassa, Kampa-saarella, Strahovin luostarin kulmilla, Vanhassa ja uudessa kaupungissa (Stare Mesto ja Nove Mesto) Smihovissa ja Holosevicissa. Pari viimeksi mainittua ei taida olla tyypillisiä turistialueita, mutta niistäkin löytyy nähtävää. 

Smihovissa kävimme tutustumassa Staropramenin olutpanimoon. Olutpanimon englanninkielinen virtuaaliesitys oli varsin informatiivinen ja mielenkiintoinen. Pääsimme kiertämään kierroksen kahdestaan, ja pidimme kierroksesta. Paikoin tuntuu, että olisi ollut kiva jäädä tutkimaan museoa tarkemmin, mutta virtuaalikierros eteni omaa vauhtiaan ja pakotti jatkamaan. En tiedä miten käy, jos paikalla on isompi turistijoukko. Lippu kierrokselle ja olut maistiainen kustansi 199 Kc. Staropramenin panimoon pääsee hyvin ajelemalla metron B-linjaa Andeliin tai ottamalla raitiovaunun   (7, 12, 14, 20) pysäkille Na Knizeci.

Holesovicessa meillä oli kaksi kohdetta. Lauantainen Prague market, joissa keskityimme lähinnä ihailemaan ruokahallin anteja. Alueella sijaitsee myös aasialainen ravintola Sasazu, joka olisi ollut mielenkiintoinen käynti kohde. Olimme vain liikkeellä niin aikaiseen, että emme päätyneet edes drinkeille. Voin kuvitella, että kun takana on muutama päivä tsekkiruokaa aasialainen fuusiokeittiö maistuisi taivaalliselta. 

Toinen kohteemme Holesovicessa oli näyttely alue. Sinne menimme ainoastaan katsomaan upeaa 1891 valmistunutta näyttelyhallia, joka on hengästyttävän kaunis art nouveau-rakennus kellotorneineen ja lasiseinineen. Juuri nyt siellä oli remontti meneillään, mutta onneksi koko rakennus ei ollut huputettuna. Olisi tullut turha reissu!

Ruokaa kaupungissa on tarjolla paljon, ja joka paikassa. Aamiainen kuului meillä hotelliin, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Kävimme perinteisissä kahviloissa Cafe Louvressa ja Cafe Imperialissa, jotka olisivat molemmat olleet loistavia aamiaiskahviloita. Me ihastelimme kaunista miljöötä vain iltapäivädrinkeillä. Varsinainen löytö oli Bistro Kaprova, joka sattui valitettavasti sellaiseen saumaan, että joimme siellä vain kupit kahvia. Bistro Kaprovan näytti houkuttelevalta aamiais- tai lounaspaikalta. Bistron kanssa samoissa tiloissa oli kirjakauppa. Mikä yhdistelmä! Ihastuin jo pelkkään ajatukseen. Tyylikäs eleetön sisustus ja paikkaan sopiva musiikki tekivät kahvihetkestä miellyttävän. Musiikki oli  nimittäin sellainen asia, joka minua monessa kahvilassa, bistrossa ja ravintolassa kummastutti. Vain harvoissa paikoissa musiikki noudatteli muuta tyyliä.

Valtaosan aterioista söimme ihan tavallisissa turistiravintoloista, josta saa hyvää ruokaa edullisesti. Perinteitä kunniottaen kävimme myös U Flekussa makkaralla, oluella ja Becherovkalla.  Prahankin kokoisessa kaupungissa pitäisi tehdä valtavasti ennakkotyötä, että löytäisi helmiä ravintolakentästä. Vaikka energiaa ja aikaa ennakkotyöhön ei sitten lopulta ollut, helmiäkin löytyi. Yksi niistä oli Pohostinec Monarch, jonne sattumalta pääsimme ilman pöytävarausta. Monarch on pihviravintola, jossa on myös koko joukko hyviä viinejä tarjolla. Minä söin valtavan ihanan tartar-pihvin vasikasta ja upeaa kananpoikaa. Harmi, että Suomessa syödään vain mautonta broileria. Miten hyvää onkaan kana! Se maistuukin joltakin. Mies söi alkuruuaksi keiton ja pääruuaksi villisikaa. Hän ei ollut yhtä vaikuttunut ruuastaan, vaikka se kuulemma hyvää olikin.

Ylärivissä: Vasikkatartaria, kananpoikaa ja villisikaa (Pohostinec Monarch)
Alarivissä: sipulikeittoa, ihanaa lämmintä leipää ja gulassia (U Tří housliček)

Reissun toinen helmi oli viinibaari, joka löytyi aivan sattumalta. Pratele wine friends viinibaari on tunnelmallinen kellariviinipaikka Namesti Mirun lähistöllä. Hyvin sympaattisen viinibaarin pyörittäjät ovat ystävyksiä, joita yhdistää kiinnostus musiikkiin, matkusteluun ja viiniin. Tämä kaikki näkyy viinibaarissa. Sen pöydät oli rakenneltu vanhoista ompelukoneen rungoista. Penkkien ja tuolien lisäksi istuimiksi oli viritelty pari keinua. Kun googlailin sattumalöytöä tarkemmin hotellihuoneessa, huomasin, että siellä on tarjolla usein elävää musiikkia. Tämän vuoksi päädyimme toisenakin iltana Wine Friendseille kuuntelemaan taitavien brittimuusikoiden kitaran soittoa ja maistelemaan tsekkiläistä punaviiniä. Mikäli et ole viininystävä niin oluttakin löytyy. Mikäli Namesti Miru on helposti saavutettavissa kannattaa pistäytyä persoonallisessa paikassa.

Valitettavan huonot puhelinkuvat eivät tee oikeutta sympaattiselle
kellaribaarille. Viinin ja pienen naposteltavan lisäksi oluttakin oli.

Omistajien kiinnostuksen kohteet matkustus, viini ja musiikki
 oli huomioitu sisutuksesta lähtien.

En usko, että tämäkään matka oli viimeinen matka Prahaan. Praha on minun kaupunkini! Yritimme varmistella paluuta Kaarlensillalla, kun monen muun turistin tavoin kosketimme tiettyjä patsaita ja relieffejä. Taikauskoa tai ei, mutta päätimme ottaa varman päälle. Tähän asti taika on toiminut ja toive paluusta Prahaan on toteutunut

Reilun kolmen vuoden takaisiin matkatunnelmiin pääset täältä.

Palsternakkalepuskat - hävikkiherkkua pyreestä

Vaikka päivälliseltä jäisi hyvinkin pieni määrä pyrettä tai sosetta, se kannattaa ilman muuta pelastaa talteen. Parista desistä pyrettä saa leivottua lepuskoita, jotka ovat pieniä leipäsiä. Rieskoja ehkä tarkemmin sanottuna. Perunamuusin lopusta tehdyt perunalepuskat lienevät monille tuttuja, mutta lepuskoita pystyy leipomaan mistä tahansa soseen, muusin tai pyreen lopusta. Palsternakkapyreen lopusta pyöräytetyt lepuskat olivat melkeinpä perunalepuskoita paremman makuisia.

Bloggaajakolleega on nimennyt tälläiset ruuat tähdenlennoiksi, ja se onkin hävikkiruokaa kauniimpi nimi. Pitäisi ottaa mallia. Olethan muuten huomannut, että Viikonloppukokkia pystyy seuraamaan facebookissa? Toinen helppo tapa seurata blogin päivittymistä on Suomen blogilista. Lisäksi voit ottaa minut seurattavaksi instagramissa. Sinne päätyy kuvia kokkauksista, jotka eivät koskaan pääse blogiin asti toisin kuin palsternakkalepuskat.

*

Palsternakkalepuskat

6-8 leipästä

vähän vajaa 2 dl palsternakkapyrettä

1 muna

2 dl lettujauhoja (sekoitus ohra- ja vehnäjauhoja)

(1 tl suolaa)

Laita uuni lämpenemään 250- 300 asteeseen.

Sekoita aineet nopeasti taikinaksi. Nostele pellille leivinpaperin päälle taikinanokareita ja taputtele jauhetuilla käsillä leipäsiksi. Pistele leipäset haarukalla.

Paista kuuman uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.

*

Minulle nauretaan välillä, kun pelastan kattiloista ja padoista ruuan loppuja. Välillä jääkaapista ja pakastimesta löytyykin kieltämättä aika suuri määrä pakasterasioita, joissa on vain rippu ruokaa. Niin vähän, että siitä ei kukaan tule kylläiseksi. Palsternakkapyree jäi taannoin yli mahdottoman maistuvaltalta illalliselta. Se keikkui jääkaapissa lähes viikon verran ennen kuin, ihan viime tipassa, leivoin pyreen leipäsiksi, jotka sitten nautittiin lounaskeiton lisukkeena. 

Pyre oli alunperin valmistettu niin jaloista aineksista, että en lisännyt tällä kerralla lepuskataikinaan edes suolaa. Maidossa ja kermassa keitetyt palsternakat oli soseutus vaiheessa maustettu hyvin miedosti valkopippurilla ja suolalla. Kannattaa siis taikinanteko vaiheessa arvioida kannattaako taikinaan lisätä edes suolaa. Pyreen lisäksi jauhokaapin siivouksessa löytyneet lettujauhot saivat leipäsissä uuden elämän. Tein myös satsin saaristolaisleipiä, joiden jauhot olivat niin ikään erilaisia pussin loppuja. Saas nähdä miltä ne maistuvat? Lepuskat ainakin olivat parempia kuin hyviä!

Porkkana-bataattikeitto Kasvis ruokakirjasta

Kasvis on monipuolinen ruokakirja kasvisruuasta. Sen kohderyhmä on selkeästi  kasvissyöjät, mutta irtoaa kirjasta inspiraatiota kaltaiselleni sekasyöjällekin. Meidän perheessä syödään monipuolisesti kasviksia, mutta valitettavan usein kasvikset ovat sivuroolissa. Yleensä kasvikset tarjoillaan lisäkkeinä. Sosekeitot ovat kuitenkin sellaisia ruokia, jolloin ateria rakentuu pelkistä kasviksista. Ehkä juuri siksi tartuin uudessa kirjassa ensimmäisenä porkkana-bataattikeiton ohjeeseen. Se sopi soppalauantain lounaaksi. Jouduin hieman soveltamaan alkuperäistä ohjetta, sillä minulla ei ollut esimerkiksi tuoretta inkivääriä. Uskon kuitenkin, että tavoitin makumaailman, jota reseptin kehittäjällä oli mielessään. Ja päästiinpä taas hetkeksi thaimaalaisiin tunnelmiinkin.

*

Porkkana-bataattikeitto

4-6 annosta

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

1 tl inkivääritahnaa

6 pientä porkkanaa

1 bataatti

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl punaista currytahnaa

1 l kasvislientä

2 rkl tahinia

1 tl sitruunaruohotahnaa

2 kaffirlimen

suolaa

mustapippuria

Lisäksi 

tuoretta chiliä

ruohosipulia

limetin lohkoja

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy  kattilassa ja freesaa sipuleita muutama minuutti. Lisää sitten tahnat ja juureskuutiot. Paista muutama minuutti. lisää kattilaan kasvisliemi ja kaffirlimen lehdet. Anna kiehua noin puoli tuntia.

Kun juurekset ovat kypsiä. Lisää joukkoon tahini ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Tarjoile keitto limetin lohkoilla, tuoreella chilillä ja ruohosipulilla koristeltuna.

*

Jouduin tosiaan soveltamaan hieman alkuperäistä ohjetta, sillä minulla ei ollut tuoretta inkivääriä, eikä oikein edes limeä, jonka mehua olisi tarvittu keittoon. Inkivääriä ja sitruunaruohoa löytyi kaapista tahnana ja sitruksen makua lisäsin myös kaffirilimen lehdillä. Alkuperäisessä ohjeessa keittoon laitettiin mantelivoita. Sitäkään minulla ei ollut. Onneksi Hanna oli vinkannut reseptissään, että mantelivoin tilalla voi käyttää tahinia. En tiedä mitä mantelivoi olisi keitolle antanut, mutta tahinikin toimi! Lopputuloksena porkkana-bataattikeitto oli miedon tulinen ja pähkinäisen täyteläinen, melkein kermainen. 

Keittoa jäi yksi annos lämmitettäväksi ja täytyykin todeta, että maku ei ainakaan huonontunut, kun keiton lämmitti. Alkuperäisessä  ohjeessa keiton kanssa tarjottiin thaimarinoitua tofua. Minulle ei tofua ollut, kun en oikein ole tottunut sitä syömään tai laittamaankaan. Skippasin tofun, ja päivän toisella aterialla pidettiin sitten parempaa huolta proteiinin saannista. Ehkä voisin Kasvikset ruokakirjan avulla yrittää opetella tofun käyttöä.

Kasvikset-kirja ottaa hienosti huomioon myös kaltaiseni ruuanlaittajat, jotka vasta opettelevat käyttämään kasvisproteiineja.  Kirjan alussa on lyhyt ABC kasviproteiineista ja myös kasvissyöjän ruokakomeron kulmakiviä on lueteltu. Samoja kulmakiviä on minunkin ruokakomerossani.

Pidin myös siitä, että resepteissä oli annettu vinkkejä vaihtoehtoisista valmistustavoista ja raaka-aineista. Kaikkehan ei aina kaapista löydy. Myös gluteenittomat ja vegaaniset vaihtoehdot oli kerrottu. Olen seurannut jo monta vuotta Hannan soppa -blogia, joka  on Kasvikset ruokakirjan kirjoittajan Hanna Hurtan ruokablogi. Kiva, että blogista tuttu tyyli ja tunnelma on saatu painettuna sanana kansien väliin. Vaikka internet on suurin keittokirjani, pidän kovasti myös perinteisistä kirjoista. Hyvä ruokakirja kestää aikaa ja kulutusta. Uskon, että Kasvis tulee olemaan meillä käytetty kirja

Houkuttelevin kuvin kuvitettu kirja sai apukokitkin selaamaan Kasvikset-kirjaa, ja kasvisruokiin ennakkoluuloisemmin suhtautuva vanhempi apukokki löysi kirjasta monta reseptiä, jota voisi kuulemma kokeilla. Seuraavaksi meillä taitaa olla listalla kaurakeksit, jotka valmistetaan valkoisista pavuista. Ajatuksena oli, että keksejä voisi ottaa välipalaksi pitkänä koulupäivänä. Aika hienoa!

Yhteistyö: Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta