Friteeratut sirkat - ehdottomasti positiivinen makuelämys

Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki mikä on ruuaksi valmistettua, on maistamisen arvoista. Niinpä päätin maistaa sirkkoja, kun tilaisuus tarjoutui. No, sirkkoja ei tuotu eteeni ihan tarjottimella, vaan jouduin nähdä vähän vaivaa ruokani eteen. Olin jo aiemmin keväällä kuullut, että kotiseudullani Kurikassa on sirkkaamo. Alkukesän mummulareissulla selvittelin "sirkkaajan" nimen ja puhelinnumeron (Jos sirkat kasvavat sirkkaamossa, eikös niiden kasvattaja silloin ole sirkkaaja?), ja tartuin rohkeasti puhelimeen, paikan päällä kun kerran olimme. Siltä istumalta tulin ostaneeksi 100 g pakastettuja sirkkoja, vaikka sirkkamon isäntä itse oli reissussa. 

Tuosta nuon vain friteerasin sirkkoja. Äiti kyllä sanoi, että ensin pitää syödä oikeaa ruokaa ennen kuin saa ruveta sirkkoja paistamaan. Näin teimme. Söimme oikeaa ruokaa. Muistaakseni ja mitä luultavimmin peruunoota ja soosia, sillä SE on pohjalaasten oikia ruoka, ja sitten friteerasin sirkat. Siinä me sitten maistelimme sirkkoja minä, äiti, isä, mieheni ja vanhempi apukokki. Nuorempi ei suostunut maistamaan, ei sitten millään.

Kokemus oli kaikkien mielestä positiivinen. Sirkkojen maku oli mieto, hieman hernemäinen.  Etäisesti tulee mieleen myös äyriäiset. Uppopaistaminen tekee sirkoista rapeita ja puraisun jälkeen suutuntuma on vähän jauhoinen, mutta ei kuiva. Nuorempi apukokki sanoi, että haisee popcornille, mutta ei sittenkään suostunut maistamaan. Popcornin haju tuli tietenkin rypsiöljystä, eikä sirkkojen maku muistuttanut vähääkään poppareita. Sirkat ovat oikein kelvollinen snacks, mutta nälkäänsä niitä saa kyllä pistellä aika satsin.

Ensikosketus sirkkoihin oli mielenkiintoinen, että otin uudelleen yhteyttä sirkkojen kasvattajaan ja sovimme tapaamisen kesälomareissulle. Kurikkalainen sikatilallinen Panu Ollikkala ryhtyi kasvattamaan kotisirkkoja sikojen rinnalla. Kasvattaminen on koeluoteista pioneerityötä, sillä Suomessa sirkkoja ei vielä saa myydä elintarvikkeena. Lakimuutoksen myötä tämä mahdollisuus avautuu luvanvaraisena vuoden vaihteessa. Tällä hetkellä sirkkojen markkinat ovat siis pienet. Edelläkävijöitä sirkkabisneksessä ovat Hollanti ja Britannia. Maissa sirkkoja kasvatetaan jo nyt suuremmassa mittakaavassa. Hollantilaiset tai britit eivät ole olleet halukkaita jakamaan oppia muille, joten kaikki on pitänyt oppia kantapään kautta. 

Mielenkiintoisen iltapäivän parasta antia oli se, että sain kuulla ja nähdä miten innostunut ja työhönsä paneutunut sirkkaaja on. Siinä sirkkojen sirittäessä ruokabloggarikin oppi sirkoista yhtä sun toista. Esimerkiksi sen, että naaraat eivät siritä. Sirittämällä sirkat etsivät lajitovereitaan. Siis mitä vähemmän sirkkoja, sen kovempi ääni, koska kaverit ovat kadoksissa

Sirkkaamossa kasvatettava kotisirkka (Acheta domesticus) on Suomessa luonnossa tavattu laji, vieraslaji tosin. Nykyisellään kotisirkat ovat käyneet luonnossa melko harvinaisiksi, mutta aiemmin se oli hyvinkin tavallinen vieras kosteissa asumuksissa. Vaikka kotisirkka ei luonnossa olekaan vaarallinen tuholainen, pakoriski on sirkkaamossa otettu huomioon. Sirkkojen laatikot ovat tiiviit ja sirkkaamon oven eteen on asennettu verkot.

Kun lakimuutoksen myötä avautuu mahdollisuus myydä sirkkoja elintarvikkeena, ei tuotantoprosessia Ollikkalassa tarvitse lähteä muuttamaan, sillä jo nyt sirkkoja kasvatetaan kuten mitä tahansa muuta elintarvikkeeksi tuotettavaa lajia. Sirkkaamossa sirkat elävät verkkokannellisissa muovilaatikoissa kananmunakennojen välissä. Ne syövät kananrehua ja kurkkua, joka on kauppamyyntiin kelpaamatonta epäkuranttia tavaraa. Hyöteisiä kasvatettaessa pystytään siis hyödyntämään elintarviketeollisuuden sivuvirtoja ja ylijäämääkin. Kurkku ei päädy kaatopaikalle. Toisessa päässä asumustaan sirkoilla on ruokapaikka, ja toiseen päähän ne tekevät tarpeensa. Ei mikään ihan tyhmä otus!

Sirkkaamon tietokoneelle on tallennettu vaikuttava määrä dataa sirkkojen ravinnon määrästä ja laadusta sekä hyönteisten käyttäytymisestä ja kasvusta. Oikenlaisen ravinnon määrän ja laadun löytäminen on ollut hakemista isännän mukaan. Ensin ruokittiin liian vähän. Sirkat tarvitsevat yllättävän paljon ravintoa, vettä ne eivät niinkään tarvitse. Rehunkin löytymisen kanssa on ollut haasteita; yksi rehu homehtui, ja toista ronkelit sirkat eivät syöneet ja niin edelleen. Juuri tällä hetkellä käytössä oleva rehukaan ei ole paras mahdollinen. Parhaillaan onkin kuulemma selvitystyön alla voisiko kotimainen härkäpapu toimia sirkkojen ravintona. Ja sehän se olisikin hieno juttu, jos rehu saataisiin kotimaisista pelloista! 

Sirkkojen kasvattaminen on nopeaa. Sirkat kuoriutuvat munasta hyönteiseksi noin viikossa. Kuudessa viikossa niistä tulee täyskasvuisia noin 2,5 cm pitkiä hyönteisiä. Naaraiden muninta-aika on noin 3-4 viikkoa. Teurasikäiset sirkat siirretään kylmiin tiloihin, jossa ne vaipuvat horrokseen. Tämän jälkeen sirkat pakastetaan. Sirkkojen loppu on luontaisen kaltainen. Pakkasessa ne eivät tiedä kuolevansa. Sieltä pakkasesta minäkin ne sirkkani sitten sain friteerattavaksi.

*

Friteeratut sirkat

pakastettuja sirkkoja

rypsiöljyä

suolaa
(sumakkia tai muuta mieleistäsi maustetta)

Laita sirkat kannelliseen pakasterasiaan ja ravistele rasiaa varovasti. Näin sirkoilta lähtevät jalat irti. Myös jalat ovat syötäväksi kelpaavia, mutta suutuntuma on epämiellyttävä.

Kuumenna rypsiöljy 160 asteiseksi. Lisää sirkat kuumaan öljyyn ja friteeraa, kunnes öljy on uudelleen 160 asteista.

Nosta sirkat talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy talouspaperiin. 

Mausta suolalla (ja sumakilla tai muulla mieleiselläsi mausteella) ja nauti snacksina

*

Mitä muuta sirkoista voisi tehdä? Olen kuullut, että niistä on valmistettu rocky roadia tai että ne on tarjottu etanoiden tapaan. Sirkat voisi myös marinoida tai jauhaa ja käyttää proteiinilisänä. Sillä proteiinia kuivatuissa sirkoissa on jopa 60-70%. Jos sinulla on mahdollisuus maistaa tai peräti valmistaa sirkkoja, suosittelen tarttumaan ennakkoluulottomasti tilaisuuteen. Tässä saattaa olla kysymyksessä jotain hyvin suurta ja merkittävää, vaikka vielä taitaa matkaa siihen, että sirkat ovat oikeaa ruokaa.  Matkaa taitaa olla myös siihen, että sirkkojen kasvatuksesta voisi saada elantoa, mutta hienoa nähdä, että hanketta viedään joukolla eteenpäin eri rintamilla, ja että näiden pioneerienkasvattajien lisäksi mukana on myös tutkija- ja asiantuntijaorganisaatioita (esimerkiksi Luonnonvarakeskus Luke) ja eri alojen yrittäjiä. Mielenkiintoista on myös se, että sirkkojen kasvatusta halutaan viedä eteenpäin enemmänkin markkinatalous- kuin maatalousvetoisesti. Jään oikein innolla seuraamaan mitä tästä vielä oikein kehkeytyykään. Toivottavasti kaikkea hyvää. Kiitos vielä mahdollisuudesta piipahtaa sirkkaamossa ja onnea matkaan!

Yksi huomionarvoinen seikka on tässä vaiheessa syytä mainita: sirkkojen kuori on kitiiniä eli samaa ainetta kuin esimerkiksi rapujen, joten äyriäisallergiset saattavat saada kotisirkoista oireita.