Sivut

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Pösilöt sipulit

On ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa kiittää kaikkia teitä, joilta olen saanut palautetta sähköpostilla, kommetteina blogiin tai tykkäyksinä facessa. Usein kuitenkin käy niin, että sitä alkaa tohkeissaan kirjoittamaan siitä, mikä on mielen päällä. Kiitokset unohtuu. Nyt siis vihdoin: kiitos! Blogista ja kaikkeen siihen liittyvästä on tullut minulle tärkeä harrastus. On ilo huomata, että lukijoita ja seuraajia, hyvän ruuan ystäviä, on paljon ympärillä.

Blogia pystyt seuraamaan helposti facebook-profiilin kautta. Tykkäämällä Viikonloppukokista saat uutisvirtaasi tiedon uudesta blogi-päivityksestä. Ja muutenkin, jos seuraat, käy tykkäämässä, minäkin tykkään. Toinen näppärä tapa seurata uusia julkaisuja on painaa seuraa-painiketta blogit.fi -sivustolla. Kirjautuneen seuraajan suosikit pysyvät tallessa ja matkassa mukana, mikäli seuraat blogeja eri laitteilla.

Mutta sitten asiaan eli Pösilöihin sipuleihin. Nimihän tulee luonnollisesti Beaujolais Noveau -viinistä, jota käytin tehdessäni Tommy Myllymäen ohjeella balsamiviinietikassa keitettyjä sipuleita. Etikkainen, hunajalla maustettu sipuliruoka on loistava lisäke monelle ruualle. Aniksensiemenillä maustetut sipulit sopivat varmasti loistavasti esimerkiksi jouluiseen juustopöytään tai leikkelelautasen lisukkeeksi.





*

Pösilöt sipulit

2 annosta

250 g paistinsipuleita kuorittuna (käytin pieniä salottisipuleita)
0,5 dl balsamietikkaa
1 dl punaviiniä (beaujois nouveauta)
0,5 dl hunajaa
1 tl aniksen siemeniä
suolaa

Laita kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta kattilaan ja hauduta kannen alla keskilämmöllä 40 minuuttia.

Nosta sipulit kattilasta ja keitä liemi kokoon. Laita sipulit takaisin ja mausta suolalla. 

*


Sipulit voi tarjota heti lämpiminä tai myöhemmin kylmänä. Pösilöitä sipuleita kannattaa oikeastaan isompi satsi kerrallaan, sillä ne säilyvät puhtaassa tiiviissä astiassa pitkään hyvänä. Takana on viikko jääkaapissa, ja vielä sipulit olivat ihan kunnossa.






Varmasti sillä, mitä punaviiniä liemessä käyttää, on vaikutusta lopputulokseen Minä hukutin tähän koe-erään tämän vuoden beaujolais nouveauta, joka ei juomalla tästä huushollista loppunut. Avattu pullo oli Georges Duboeuf. Viinille tuli käyttöä, ja niinkin vaikuttunut olin tästä reseptistä, että ajattelin tehdä jouluksi uuden satsin. 




Pienten sipuleitten kuorimisessa on aika kova homma. Tiesittehän sen niksin, että upottamalla sipulit vähäksi aikaa kylmään veteen, kuori lähtee helpommin?

maanantai 28. marraskuuta 2016

Imelletty perunalaatikko osa II - onko oikotietä onneen?

Viime vuonna yritin tosissani imeltää perunalaatikkoa. Perunalaatikko on lanttulaatikon ohella suurin suosikkini joulupöydän laatikoista. Imelletty perunalaatikko on joulupöydässä must-juttu. Raporttia imellytysprojektista löytyy linkin takaa. Imelletyn perunalaatikon valmistaminen a:sta alkaen on aika iso työrupeama. Aktiivinen valmistaminen ei niin kovin kauaa ota, mutta ajatuksia ja uunia perunalaatikko pitää varattuna pitempään. Tänä vuonna päätin yrittää etsiä oikotietä onneen. Vaikka jouluun on vielä useampi viikko aikaa, kalenterissa alkaa olla jo kaikennäköistä. Kaupastakin olen saanut kelvollista imellettyä perunalaatikkoa, mutta mielessä on kuitenkin ajatus siitä, että itsetehty olisi vieläkin parempaa.




Valitsemani oikotie imelletyn perunalaatikon valmistamiseen ei ollut harharetki! Oikaisin sen verran, että valmistin perunahiutaleista muusin, jonka sitten jätin yön yli imeltymään. Perunahiute on minulle ennestään tuttu leivonnasta. Suolaisen piirakan luottopohjaan nimittäin tulee perunahiutaleita. Esimerkiksi sienipiirakkaan saa perunahiutaleista oikein hyvän, pehmeän ja maukkaan pohjan. Ja olenhan valmistanut perunahiutaleista perunakropsua, joka sekin on imellettyä. Perunahiutaleet ovat kypsää suomalaista perunaa. Tuote sisältää muutamaa lisäainetta, mutta nekin ovat valmistajan ilmoituksen mukaan kasviperäisiä.

*

Imelletty perunalaatikko perunahiutaleista


1 pss(80g) perunahiutaleita
2 dl maitoa 
2 dl vettä

1 dl vettä
1 rkl voita 

2 rkl vehnäjauhoja

0,5 dl maitoa
0,5 dl kuohukermaa
25 g voita sulatettuna
> 1 rkl siirappia
suolaa

Valmista muusi perunahiutale pakkauksen ohjeen mukaan eli kiehauta 2 dl maitoa ja vettä. Lisää kylmä vesi ja voi. Sekoita hiutaleet nesteeseen.

Kun muusi on tarpeeksi jäähtynyt ( alle 80 asteiseen), mutta vielä lämmintä, lisää vehnäjauhot seokseen. Jätä seos lämpimään paikkaan imeltymään vähintään pariksi tunniksi, tai mielellään pidemmäksi ajaksi, jopa yön yli. 

Lisää imeltyneeseen seokseen maito, kerma, sulatettu voi, suola ja siirappi. Sekoita hyvin ja kaada voideltuun uunivuokaan. Valitse sellainen uunivuoka, jossa laatikolla on tilaa kuohua. Paista perunalaatikkoa 150 asteisessa uunissa kolmisen tuntia.

Imeltyessään sose muuttuu huomattavasti löysemmäksi, alkaa maistua ja tuoksua makealta. 

*









Yhden huonon puolen voin nopeastikin sanoa liittyen tähän tapaan valmistaa perunalaatikkoa. Yhdestä hiutalepussista tuli kovin pieni annos perunalaatikkoa. Massa kuitenkin imeltyi hyvin ja mikä parasta sain paistettua laatikkooni oikein kunnon reunan ja kuorenkin, ainakin paikoitellen. Jos en jouluksi saakaan tuotua Pohjanmaalta imellettyä perunalaatikkoa, täytynee tehdä toinenkin erä perunalaatikkoa. Hiutaleista se näköjään onnistuu helposti. Jos olen oikein itsevarmalla tuulella, voin kokeilla imellyttämistä viime vuotiseen tapaan ja aloittaa perunalaatikon valmistamisen a:sta. Toisaalta voisin hakea extremeä elämään ja imellyttää itse valmistetun perunamuusin loppuja. Aika harvoin meillä tosin jää muusia niin paljon, että siitä riittäisi laatikkovärkkiä.




Summa summarum: imelletty perunalaatikko ei ole mahdoton tehtävä. Keinoja saada imellettyä perunalaatikkoa joulupöytään on onneksi useita.


lauantai 26. marraskuuta 2016

Piimäkakku goes wild

Piimäkakku on maailman helpoin maustekakku. Aineet vain sekoitetaan keskenään ja laitetaan voideltuun vuokaan.  Piimäkakun tavanomaiset mausteet kaneli, neilikka ja inkivääri tekevät siitä jouluisen. Meillä ei taideta jouluksi kovin montaa makeaa leivonnaista leipoa. Luulen, että aamulla leipomani piimäkakku on yksi joulun ajan makeista leivonnaisista. Vasta kun olin aloittanut taikina tekemisen, huomasin, että neilikka olikin päässyt loppumaan. Ajattelin, että jostainhan sitä makua on kakkuun saatava ja siitä se ajatus sitten lähti.






*

Piimäkakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl  sokeria
1 tl soodaa
1 dl sokeria
1 dl voisulaa
3 dl piimää
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl vanilijasokeria
2 tl lakritsijauhetta

voita ja korppujauhoja tai mannaryynejä 
vuoan voitelemista ja jauhottamista varten

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää siirappi, voisula ja piimä. Sekoita tasaiseksi. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä hieman ennen kumoamista. Piimäkakku sopii hyvin myös pakastettavaksi ja säilytys vain syventää makuja.

*








Lakritsijauhe sopi piimäkakun mausteeksi oikein yllättävänkin hyvin. Vanhoja perinteisiä ja hyväksi havaittuja reseptejä ei uskalla kovin suurella kädellä lähteä tuunaamaan. Lakritsijauheen lisääminen kakkuun on niillä rajoilla. Onnistunut kokeilu kuitenkin, sanoisin. Lakritsinmaku ei puskenut kakusta läpi, vaan se jäikin viipyilemään suuhun vasta jälkimakuna. Ehdottomasti voin suositella lakritsin ystävälle!

Huomaan saaneeni taas uusia lukijoita ja seuraajia. Kiitos kaikille lukijoille, tykkääjille ja kommentoijille! Jokainen merkki vierailustasi tuntuu mukavalta. Viikonloppukokkia pääset blogin lisäksi seuraamaan facebookissakin. Tykkäämällä voit jättää viestin käynnistäsi.







maanantai 21. marraskuuta 2016

Saaristolaisleipä - jäljelle ei jäänyt kuin murusia

Maa on jälleen musta ja marraskuinen. Siinä kaamosvaloja viritellessä aloin laskeskella, että jouluunhan ei enää ole pitkäkään aika. Kovin lyheltä aika jouluun tuntuu erityisesti jos laskee viikonloppuja. On alettava nauttimaan jouluisista ruuista ja leipomuksista. Se on nimittäin mukavampi näin päin: nauttia joulusta jo ennen joulua. Pelkkinä pyhinä ei ehdi tarpeeksi! Monena vuotena minulla on ollut tarkoitus leipoa itse saaristolaisleipää. Meillä on nimittäin perheessä limpun rakastajia. Pienin on ehkä suurin. Yksi parhaista on saaristolaisleipä. Ohjeita etsin vähän sieltä ja täältä, sovelsinkin. Jokainen lukemani resepti kertoi, että helppoa on. Saman totesin minäkin:






*

Saaristolaisleipä viikonloppukokin tapaan
3 leipää

1 l piimää
50 g hiivaa

2 dl omenasosetta

9 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
1 dl tattarijauhoja
2,5 dl vehnäleseitä
0,5 dl pellavansiemeniä
2 rkl suolaa

2 dl siirappia

leipien valeluun
noin 3 dl siirappivettä (1 osa siirappia 2 osaa vettä)

(voita, jos käytät voideltavia vuokia)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva lämpimän piimän joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää omenasose.

Sekoita kuiva-aineet puuhaarukalla nesteeseen. Lisää siirappi. Taikina jää aika löysäksi. Jaa taikina kolmeen noin litran vetoiseen vuokaan. Anna kohota pari tuntia. 

Laita leivät 150 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Kun paistoaikaa on jäljellä vajaa tunti -  reilu puoli tuntia, valele leivät siirappivedellä. Jatka paistamista puolisen tuntia, kunnes leivät ovat kypsiä. Jos leivät alkavat tummua päältä liikaa, laita leivinpaperi suojaamaan leipiä liialta paistumiselta.

Kumoa kypsät leivät ritilän päälle jäähtymään. Käytin paperisia vuokia, ja irrotin leivät vuuista jäähtymään. Laitoin toki leivät takaisin vuokaan, kun ne olivat kunnolla jäähtyneet.

*





Saaristolaisleivän leipominen on todella matalan kynnyksen leipomista. Ainoa asia mitä leivän tekeminen vaati, oli aika. Ja vaatiihan tuo jauhokaapilta aika paljon. Maultaan leipä oli oikein herkullinen, juuri sellainen makea, mutta silti leipämäinen (vrt. kakku) kuin saaristolaisleivän kuuluu ollakin. 







Monissa ohjeissa sanotaan, että leipä on parhaimmillaan, kun se ehtii tekeytyä 2-4 päivään. Meille kävi kuitenkin niin hassusti, että leipä ei ehtinyt tekeytyä kuin yhden päivän ennen kuin loppui. Tai itse asiassa arvelin, että näin saattaa käydä ja pakastin heti kaksi leipomistani leivistä. Mielestäni leivän maku kuitenkin ehti jo syventyä tuon yhden yön tekeytymisenkin aikana. Rakenne muuttui ihan selvästi. Leipä oli seuraavana päivänä paljon helpommin leikattavissa.






Saaristolaisleipä kelpaa nautittavaksi ihan sellaisenaan, vaikkapa päiväkahvilla. Kun leivän päälle sipaisee voita, se on lähes täydellistä. Leipä kelpaa myös nautittavaksi mädin, graavatun kalan, savustetun lihan tai sienisalaatin kanssa.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Samettinen sienikeitto suppilovahveroista

Siihen nähden paljonko tässä taloudessa käytetään sieniä, blogista löytyy todella vähän sienireseptejä. Hämmästyin todella huomatessani, että eihän täällä ole ainoatakaan sienikeitto-ohjetta. Yksi selitys saattaa olla se, että minä en ole perheen sienikeittovastaava. Toinen selitys on se, että sieniruokia tehdään paljon "kyllä sen sitte kätehensä tuntoo" -menetelmällä. Kuivattuja suppilovahveroita murustellaan mausteeksi kastikkeisiin ja keitotkin tehdään yleensä ottamalla purkista sopivan kokoinen kourallinen kuivattuja sieniä. Sama koskee pakastettuja sieniä, joita käytetään muhennoksissa, paistoksissa ja munakasrullissa. Sienipiirakan ohjeita sentään löytyy jokusia. Kun klikkaat tunnisteissa, tai tässä sienet-sanaa, pääset käsiksi blogin sieniresepteihin. Jos sinulla on syksyllä säilöttyjä sienivarastoja, ne kannattaa ottaa käyttöön ihan heti. Kuivatuista suppilovahveroista tulee maukas keitto:






*

Samettinen sienikeitto

2-4 annosta

20 g kuivattuja suppilovahveroita
vettä sienen liottamiseen

nokare voita
tilkka öljyä

puolikas sipuli

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl kasvis- tai lihalientä
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa

suolaa
mustapippuria

Laita sienet likoamaan kylmään veteen ainakin pariksi tunniksi. Kuivatut sienet imevät yllättävän paljon nestettä! Sieniä kannattaa murusella kuivana hieman pienemmäksi.

Lisää kattilaan nokare voita ja tilkka rypsiöljyä. Kuullotele sipuleita hetkinen kattilassa ja lisää kattilaan liotetut sienet, joista on ylimääräinen neste puristettu pois. 
Ripottele sienten ja sipuleitten päälle vehnäjauhoja ja sekoita hyvin.

Lisää kattilaan nesteet. Kiehauta ja anna kiehua miedosti poreillen noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja tasaiseksi. Tarkista maku, ja nauti esimerkiksi tuoreen leivän kera. Keittoa koristamaan voi lisätä esimerkiksi timjaminoksia, pekoni- tai juustolastuja tai siemeniä tai pähkinöitä.


*

Yritin kysellä sienikeittovastaavalta, miksi hän ei käytä sienten liotusliemeä keittoon. Vaan eipä hän osannut vastausta antaa. On kuulemma tottunut näin tekemään. Ainakin, kun kuivatut sienet ovat suppilovahveroita tai mustatorvisieniä, liemen voisi varmasti hyvin käyttää keitossa. Meillä makua lisäämään tulee usein käytettyä lihaliemeä, mutta kasvisliemestäkin makua tulee riittävästi. Aika usein neste on yhdistelmä lientä ja maitoa. Nyt poikkeuksellisesti oikein kuohukermaa, jota jääkaapissa sattui olemaan puoliksi käytetty purkki.








Mielestäni paras tapa säilöä suppilovahvero on juuri kuivaaminen. Pakastimessa sieni jotenkin sitkistyy, vaikka sen säilöisikin kuuman pannun kautta. Minusta tuntuu myös, että pakastetut suppilovahverot alkavat nopeasti maistua pakastimelta. Tiedä sitten, onko luulosairautta?

Sauvasekoittimella sileäksi ajettu keitto on juhlava, ja sopii mielestäni parhaiten alkuruuaksi.  Mikäli teet keittoa lounaaksi, keitto voi olla krouvinpaa ja sienet voi jättää isommiksi.  Aina keittoa ei tarvitse tarjota lautaselta. Alkuruoka-annos mahtuu hyvin vaikka teekuppiin.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Beaujolais Nouveau 2016

Jälleen vuoden Beaujolais Nouveau postaus tulee päivän myöhässä. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Vuoden 2016 uuden sadon viinit hain ruokatunnilla, ja ne olivat hyllyssä kuljetuksen jäljiltä vielä kylmiä. Tai ei kylmiä, vaan juuri oikean lämpöisiä nautittavaksi. Tänäkin vuonna kaappasin hyllystä mukaani molemmat uuden sadon viinit, sekä Albert Bichot Beujolais-Villages Nouveaun, että Georges Duboeuf Beaujolais Nouveaun. Viinien hinta pyöri vähän 10 € molemmin puolin. Muistikuvani mukaan aikaisempina vuosina olen ostanut pullot vähän huokeampaan hintaan.




Marraskuun kolmannen torstain iltapalaviiniksi valikoitui lasillinen Georges Duboueufia. Mikään kulinaristinen nautinto nuortakin nuorempi uuden sadon viini ei ole, mutta hauska tapa ja ilmiö sinänsä. Ehkä viini sopisikin paremmin kylpemiseen. Sosiaalisessa mediassahan eilen näkyi viinissä kylpeviä japanilaisia. Uuden sadon viinin suurin ansio taitaakin olla ajankohta, jolloin se tulee markkinoille. Viini tuo mukavan piristysruiskeen marraskuulle.







Vaikka perinnettä arvostellaankin, aion silti ensi vuonnakin marraskuun kolmantena torstaina nauttia iltapalan painikkeeksi lasillisen Beaujolais Nouveau -viiniä. Ihan vaan sen vuoksi, että on Se Päivä.


tiistai 15. marraskuuta 2016

Helppoa lomaa Teneriffalla

Tänä vuonna syksy, syyskuu oikein erityisesti, oli kaunis ja aurinkoinen. Marraskuussa sitä alkaa kuitenkin jo kaipaamaan aurinkoa ja lämpöä. Meillä on monta hyvää kokemusta marraskuisesta aurinkolomasta. Mieli olisi vähän halajanut Thaimaaseen, mutta päädyimme kuitenkin Teneriffalle monestakin syystä. Joista yksi on se, että koululaiselle kahden viikon poissaolo kesken lukukauden on aika pitkä. Viikko vielä menee. Ahkeran surffailun jälkeen päädyimme valitsemaan entuudestaan tuttuun lomakohteeseen Blue Star Costa Los Gigantesiin. Kehtaankohan edes kertoa... neljännen kerran. Edellisestä visiitistä on tosin kulunut jo viitisen vuotta, ja siksi palaaminen jännitti ja pelottikin. Entä jos hotellissa on taso laskenut tai aika kullannut muistot?









Aikainen matkalle lähtö ei tunnu lapsillekaan olevan ongelma. Vaatteet oli järjestetty orrelle siinä järjestyksessä, kun ne piti päälle pukea. Autoon oli varattu peittoja ja jääkaapissa oli valmiiksi tehdyt evässämpylät automatkaa varten. Eihän kukaan rupea ennen neljää aamupalan laittoon. Matka lentokentälle ja lentokin sujuivat mukavasti, vaikka koneessa olikin vähän levotonta, kun matkassa oli paljon pieniä lapsia. Lentokoneen irtautuminen kiitoradasta sai aikaan söpöä kikkattelua ja ihailevia huokauksia. Meidän koululaisemme suhtautuivat jo hyvin coolisti. 







Olen oikeastaan vähän sitä mieltä, että maailmassa on niin monta kokemisen ja näkemisen arvoista paikkaa, että samaan kohteeseen ei kannattaisi mennä useita kertoja. Mutta on tässä samaan kohteeseen ja vieläpä samaan hotelliin palaamisessa puolensakin. Lapsilla ei juurikaan ollut hotellista muistikuvia, mutta meillä aikuisilla kohteen parhaat puolet olivat ehdottomasti kirkkaina mielessä. Osasimme jopa esittää toiveen huoneen sijainnista, ja tulimme toiveessamme kuulluksi. Saimme huoneen täydellisellä merinäköalalla. Parvekkeelta ihailimme joka ilta erilaista auringonlaskua La Gomerran saaren taakse.






Me päädyimme kyseiseen kohteeseen, koska hotellissa on loistavat allasalueet. Resortissa on kaksi allasaluetta. Pääallas, jossa on aktiviteetteja ja rauhallisempi allasalue, jossa ei ole aktiviteetteja eikä hälinää. Hotelli on rauhallisella sijainnilla ja ranta on kävelymatkan päässä. Emme kaipaa ostosmahdollisuuksia tai yöelämää. Tiesimme, että hotellilla on tarjolla jotain ohjelmaa ja lähiympäristössä on jonkinlaisia ostosmahdollisuuksia. Huoneet kyseisessä hotellissa ovat juniorsviittejä. Lapset nukkuivat levitetyllä vuodesohvalla ja aikuisille oli makuuhuone. Tarjolla on kohtalaisen laadukas all inclusive, mutta silti mahdollisuus pariin a la carte illalliseen viikon aikana. Lisäksi meillä oli mielikuva, että hotelli oli siisti, hyvin hoidettu ja siellä oli hyvä palvelu. 

Jo parin ensimmäisen päivän jälkeen totesimme, että asiat olivat valtaosin aivan kuten ennenkin! Hotellista oli pidetty hyvää huolta. Parhaillaan yksi taloista oli remontissa. Lähiympäristöä oli rakennettu ja ostosmahdollisuuksia oli tullut lisää sekä lähiympäristöön, että ihan hotelliinkin. Miinuspuolena meillä oli mielessä meluisat ruokailut, eikä se seikka ollut muuttunut lainkaan. Etenkin aamiaiset ja buffetillalliset olivat todella meluisia. Saattaa olla, että myöhäisempinä ajankohtina tunnelma on rauhallisempi, mutta me olimme liikkeellä aikaisin, niin aamulla kuin illallakin. Sen sijaan lounaalla, joka tarjoiltiin eri ravintolarakennuksessa, tunnelma oli rauhallinen ja miellyttävä. Sama ravintola toimi a la carte ravintolana. Viikon matkaan sai valita kaksi a la carte illallista, jos halusi. Me käytimme mahdollisuuden.











Meillä ei ollut suuria suunnitelmia lomaviikollemme. Ajattelimme etukäteen käyttävämme viikon pääosin uimiseen sekä meressä, että rauhallisella altaalla. Ajattelimme välillä piipahtavamme pääaltaalla, että lapset saisivat leikkiä vesileluilla ja minä kenties osallistuisin vesijumppaan. Pääallas oli kuitenkin suljettu. "Ei hätää", meille kerrottiin. Altaaseen vaihdettiin suodattimia ja vaihto kestää pari päivää. Hommat näyttivätkin edistyvän, mutta sitten tyssäsi, eikä pääallas auennut. Uusi suodatin oli rikki ja altaan klooritasapainoa ei saatu ilman uuttaa suodatinta kuntoon. Pääallasalue ei auennut koko lomamme aikana!

Rauhallinen allasalue oli kaikkea muuta kuin rauhallinen. Vähitellen allasalueelle siirtyivät myös viihdytysjoukot ja musiikki. Väkeä oli kuin pipoa sekä altaassa että altaan reunalla. Musiikin jyskyttäessä rauhallinen tunnelma oli kaukana. Onneksi aurinkotuoleja riitti. Eniten pyyhkeitä tässä asiassa jaan siitä, että missään vaiheessa remontista, sen kulusta tai haasteista ei tiedotettu asiakkaita sen kummemmin matkatoimiston kuin hotellinkaan taholta. Kysymällä asioihin tuli jotain selkoa. Luultavasti asian aiheuttama mielipaha ei olisi ollut tämänkään vertainen, jos meillä ei olisi ollut aikaisempia kokemuksia kyseisestä hotellista. Mielipahan olisi voinut saada pienemmäksi aika vaatimattomallakin eleellä, koska kuitenkin kysymys oli onnettomasta sattumasta.  Tästä sattumastakin huolimatta voin edelleen suositella hotellia lämpimästi.

Pääaltaan kiinniolo ei meidän uimiseemme vaikuttanut. Varsinkin lapset viihtyivät altaassa, vaikka se oli täynnä väkeä. Jonkinlainen saturaatiopiste uimisessa kuitenkin saavutettiin, kun viimeisenä päivänä leikkiminen hotellihuoneessa houkutti enemmän kuin uiminen. Tuolla rauhallisella uima-altaalla on myös snackbar, jossa juomien lisäksi oli tarjolla syötävää hedelmistä ja jugurtista, pizzaan ja hampurilaisiin. Erityisen nautinnollista oli istua baarin reunimmaisilla pöydillä ja ihailla maisemaa Atlantille tai jyhkeillä Los Gigantesin kallioille.








Pariin otteeseen kävimme läheisellä Playa la Arenan mustahiekkaisella rannalla. Itse en uskaltautunut edes mereen asti, mutta nautiskelin alloista ja tunnelmasta rannalla. Mukavia huveja tuntuivat olevan myös simpukoiden keräily ja aaltojen vastaanottaminen ihan rannalla. Mies oli ainoa, joka uskaltautui aaltoihin oikein kunnolla.









Vaikka loman suurin tarkoitus oli löhöily ja uiminen, pientä ohjelmaa järjestääksemme vuokrasimme auton. Automatkamme suuntautui ylös Teidelle ja toista serpentiinitietä alas Los Abricos -nimiseen kalastajakylään, joka paikallisten mukaan on vielä melko autenttinen kanariansaarelainen kalastajakylä. Sen kummempaa ohjelmaa tai nähtävyyksiä emme automatkan varrelle suunnitelleet. Erilaisia maisemia ja muutama kahvila. Matkamuistoksi lapset keräsivät muutamat laavakivet. Karussa maisemassa korkealla, pilvienkin yläpuolella, sitä tuntee pienuutensa. Luonto on ihmeellinen!















Ruokabloggarin olisi kai syytä kirjoittaa myös jotain ruuasta. Ruokaa oli tarjolla koko ajan, paljon ja monenlaista. Mitään erityistä tai kovin elämyksellistä en ruuista saanut irti, vaikka on todettava, että ruoka oli mielestäni laadukasta, monipuolista, hyvää ja kauniisti esille aseteltua. Tarjolla oli aina mereneläviä, kalaa ja lihaa, kanaa harvemmin. Lapset eivät innostuneet enää ns. lastenpöydästä, vaan hakivat mieluumin lihansa ja kalansa suoraan paistopiisistä. Parempi niin onkin. Mies tankkasi pääosin kalaa ja mereneläviä. Minä olin ihastunut kasvisten runsaaseen määrään ja nautinkin runsaasti kasviksia erimuodossa, niin ja juustoja. Ai niin, ne juustot, ne juustot! Herkullisia juustoja oli joka lähtöön: pehmeitä ja kovia, yrteillä maustettuja tai öljyssä marinoituja, savustettuja, vuohen- ja lehmänmaidosta valmistettuja. Voin kertoa, että Polar 15 ei maanantaina maistunut miltään. Jälkiruokapöytä on tietysti oma lukunsa: kakkuja, piirakoita, paistoksia, hyytelöitä, mousseja ja vanukkaita, suklaata ja jäätelöä. Aika pian huomasimme, että perheen herkkuhaukkojen jälkiruokailua oli syytä rajoittaa!






Viikon aikana pääsin taas kokemaan monenlaista. Sillä hetkellä, kun päiväkävelyltä pistäydyimme Casa Pedro -nimisessä ravintolassa juomassa lasilliset, minusta tuntui, kuin olisin ollut maailman laidalla. Kadulle päin vaatimattoman näköinen ravintola avautui terassiksi kallioiden päälle ja meren ylle. Terassilta oli aivan huikaiseva näkymä Atlantille. Vaikka all inclusive -loma on välillä paikallaan meille kiireisessä arjessa ahertajille, ja helppo ja mutkaton valinta lapsiperheelle, tälläiset Casa Pedrossa koetut hetket ja tunnelmat saattavat jäädä kokematta. Ehkä seuraava lomamatka voisikin olla tässä suhteessa erilainen. Juuri nyt, kun takana on onnistunut loma kauniissa ympäristössä, voisin väittää, että auringonlasku Los Gigantesissa on yksi maailman kauneimmista. Vaan lopulta se taitaa olla kuitenkin niin, että kaikki on hetkessä. Kun on hyvä olla, laskevan auringonkajo tuntuu kauniilta juuri siellä missä on, oli sitten erämaassa, veneellä, suurkaupungissa tai omalla kotiterassilla.










perjantai 11. marraskuuta 2016

Kesäkurpitsagratiini sopii ihan pääruuaksi

Välillä tuntuu siltä, että paras keittokirjani on internet. Jos ei muuta, niin ainakin ideoita kokkailuihin löytää joka kerran, kun netin avaa. Usein löytyy hyviä valmiitakin reseptejä. Ranskalaisen kesäkurpitsagratiinin resepti on peräisin Kipparin morsian -blogista. Pieniä muutoksia reseptiin piti tehdä jääkaapin sisällön mukaan, mutta pääosin noudatin alkuperäistä reseptiä.







*

Kesäkurpitsagratiini


oliiviöljyä paistamiseen
keltasipuli
punasipuli
2 pientä kesäkurpitsaa
2,5 dl basmatiriisiä
5 dl kanalientä
1 prk creame fraichea
1 dl juustoa (enimmäkseen emmentalia ja hieman parmesania)
suolaa 
mustapippuria

nokare voita vuuan voitelemiseen

Pilko sipulit ja kesäkurpitsa pieneksi. Paista sipuleita öljyssä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon kesäkurpitsa ja anna paistua hetkinen.

Lisää joukkoon riisit ja sekoita hyvin. Kaada pannulle kanaliemi ja kiehauta. Lisää lopuksi crame fraiche, mausteet ja juusto. Jätä vähän juustoa paistoksen päälle. On tarkoitus, että riisi - ja paistos - kypsyvät uunissa. Tässä vaiheessa gratiinissa kuuluu olla paljon nestettä.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja laita 180 asteiseen uuniin. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes riisi on imenyt kaiken nesteen itseensä ja gratiini on kauniin ruskeaa.

*








Yritin olla ovela. Pilkoin nimittäin osan sipulista ja kesäkurpitsasta veitsellä hieman isoimmiksi paloiksi ja osan vedin mandoliinilla ihan pieneksi. Tarkoitus oli saada perheen epäilijätkin syömään paistosta. Lisäksi mainostin ruuan maistuvan kanalta. Maistuihan se, vaikka siinä ei kanaa ollutkaan. Oli kanalientä. Jos on tarve valmistaa ihan oikeaa kasvisruokaa, silloin kanaliemi kannattaa korvata kasvisliemellä. Kikkailuni raaka-aineiden kanssa kannatti. Koko perhe söi gratiinia hyvällä ruokahalulla pääruokana. (Tosin apukokki 7-vuotta otti erileen isot kesäkurpitsanpalaset) Siinä syödessämme tosin totesimme, että kesäkurpitsagratiini sopisi hyvin myös lisäkkeeksi kanalle tai kalalle, miksei lihallekin. Desi juustoa oli vähän naftisti, mutta enempää ei juuri sillä hetkellä kotoa löytynyt.